Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta sen pyörittäminen käy työstä!

Väyläopinnot puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen koulutuksessa kiidättivät Emmi Loukkolan ja Mari Syvälän Humakin tutkinto-opiskelijoiksi.

Mitä ihmettä me ajattelimme, kun päätimme osallistua Tulkki AMK -väyläopintoihin puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen parissa? Ajatus itsemme ja ammattitaitomme kehittämisestä oli vahvempi kuin mukavuudenhalu ja tuttuuden tunne.

Olemme molemmat aiemmilta koulutuksiltamme viittomakielen ohjaajia ja erikoisammattitutkinnon (EAT) suorittaneita puhevammaisten tulkkeja.

Oman osaamisen kehittäminen ja taitojen kasvattaminen oli muhinut molempien mielessä. Sattumalta asia tuli yhdessä puheeksi keväällä 2019  ja innostuimme asiasta. Voisiko meistä tulla työkavereiden lisäksi myös opiskelukavereita?

Mari Syvälä (vasemmalla) ja Emmi Loukkola. Kuva: Maija Vuomajoki.

Väyläopinnot toteutuivat työnantajan tuella

Humakin tarjoama puhevammaisten tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus -koulutus väyläopintojen muodossa oli hyvä vaihtoehto kokeilla, kuinka opiskelun ja muun elämän yhteensovittaminen sujuisi.

Ylimääräistä aikaa ei oikeastaan ollut, mutta luotimme siihen, että asiat järjestyvät.

Ja niinhän ne järjestyivät! Ajatus lisäkoulutuksesta lähti meidän aloitteestamme, mutta myös työnantajamme Sivupersoona Oy näki sen arvokkaana ja lähti tukemaan kouluttautumistamme. Olemme voineet käyttää työaikaa opiskeluun, ja matka- ja yöpymiskustannuksista on huolehtinut Sivupersoona.

Alun perin ajatuksenamme oli tehdä tulkin työtä päätoimisesti ja opiskella siinä sivussa. Tuen myötä olemme voineet edetä opinnoissa samaa tahtia päiväopiskelijoiden kanssa. Merkittävä rooli on ollut toistemme tukemisella. Milloin tuki on ollut muistutus tehtävien palautuspäivistä ja milloin suklaapatukan antaminen tiukan paikan tullen. Joskus tärkein tuki on ollut kuunteleva ystävä niinä hetkinä, kun tekemistä on tuntunut olevan liikaa.

Vaikka olemme saaneet tukea, oman motivaation on täytynyt olla korkealla.

Sinnikkyys ja järkevä ajan käyttäminen ovat olleet avainasemassa opinnoissa. Kun lapset ovat menneet nukkumaan, olemme ryhtyneet opiskelemaan. Lisäksi olemme varanneet kalentereihin aikaa opiskelulle päivisin.

Tässä kuvassa on seitsemän asiaa keskeneräisenä. Mikään näistä asioista ei etene, koska kuvan ulkopuolella ovat kahdeksas ja yhdeksäs asia, joita väyläopiskelija on tekemässä. Kuva: Emmi Loukkola.

Opiskelumuodoista löytyi joustavuutta matkalla kohti tutkintopaikkaa

Toisinaan opintojen suorittaminen Pirkanmaalta käsin on ollut hankalaa, koska reissaaminen viikoittain Kuopiossa ei ole ollut mahdollista.

Verkko-opintoja on ollut onneksi paljon ja tarvittaessa lähiopetuksiinkin on löytynyt lehtoreilta joustavuutta, kekseliäisyyttä ja tukea. Opintojen eteen ei ole sentään vuodatettu verta, hikeä tai kyyneleitä, mutta kyllä ne ahkeraa työtä ovat vaatineet!

Väyläopinnot ovat innostaneet meitä jatkamaan opintoja Humakissa. Suoritetut väyläopinnot mahdollistivat erillishaun tulkkikoulutukseen. Tässä vaiheessa opintoja voimme todeta, että kannatti luottaa asioiden järjestymiseen. Oppimisen nälkä on kasvanut syödessä, sillä opiskelu haastaa ajattelemaan toisin.

Voimme iloisina todeta, että syksyllä 2020 aloitamme opinnot tutkinto-opiskelijoina!

Kirjoittajat ovat puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon suorittaneet tulkit Sivupersoona Oy:stä, jonka tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen rajattoman kommunikaation maailma. Sivupersoonan katon alta löytyy kommunikaation ammattilaisia kuten tulkkeja, kommunikaatio-ohjaajia ja puheterapeutteja.

Teksti: Emmi Loukkola ja Mari Syvälä. Toim. Marika Stam.

LUE MYÖS!

Humakin avoimessa AMKissa uutuutena ovat PUVA-väyläopinnot monimuoto-opintoina. Opinnot ovat suunnattu puhevammaisten erikoisammattitutkinnon suorittaneille, jotka ovat jo työelämässä:

Surffimatka viittoen

Tulkkiopiskelija Outi Varppee kertoo tässä blogitekstissä osallistumisestaan yhteispohjoismaiselle surffausleirille Marokossa. 

Kulttuurit, kielet ja etenkin kuurojen maailma kiehtovat minua, eikä surffauskaan pöllömpää, joten päätin yhdistää nämä molemmat taidot kuurojen surffausleirillä Marokossa.

Sisällytin tämän matkan Viitotun kielen syventävät opinnot -opintojaksoon, tavoitteenani vahvistaa viittomakielen osaamistani, sekä laajentaa kuurojen kulttuurin ymmärrystäni.

Saimme reissun alussa leiripaidat – Nordic Deaf Surfcamp Marocco 2020. Kuva: Outi Varppee -kotialbumi.

Kommunikointia yli kielirajojen

Viikon mittaisen matkan surffareiden mekkaan Taghazout-kylään järjesti Tanskan Kuurojen Urheiluliitto.

Matkaseurueemme koostui 39 kuurosta, jotka tulivat kuudesta eri maasta. Mukana oli myös tulkki Tanskasta ja toisena kuulevana olin minä. Majoituimme kaikki saman katon alle isoihin ryhmähuoneisiin, minä jaoin huoneen kolmen kuuron suomalaisen kanssa.

Kuurojen surffausmatkalla kommunikoitiin jokaisen maan omalla viittomakielellä, jota sovellettiin ja yksinkertaistettiin yleistajuisemmaksi. He jotka osasivat kansainvälistä viittomista, olivat ilmaisultaan laajemmin ymmärrettävissä. Kaikilta se ei sujunut kuitenkaan luonnostaan ja minä pärjäsin pitkälti suomalaisella viittomakielellä, jota ryyditin eleillä.

Oli mielenkiintoista nähdä käytännössä miten tulkkaus toimii monikielisessä tilanteessa suurelle joukolle. Matkaan liittyvät yleiset tiedotteet tuotettiin sekä tanskalaisella että kansainvälisellä viittomakielellä. Kuulevan tulkin työparina toimi tanskalainen kuuro, joka reletulkkasi tanskalaisen viittomakielen viittomisen seuraavalle kuurolle, joka käänsi tämän kansainväliselle viittomiselle. Näin tieto oli kaikille ryhmän kuuroille jäsenille nähtävissä ja ymmärrettävää.

Kokonaisvaltaisen viestinnän merkitys konkretisoitui matkalla, kun seurasin surffauksen opettajaani Mo´ta. Viittomakielen taidottomana hän oli erityisen taitava hyödyntämään multimodaalista viestintää käyttäen opetuksessaan yksittäisiä viittomia, eleitä ja osoituksia, ja pärjäsimme hänen kanssaan hienosti. Kylässä moni muukin paikallinen käytti taidokkaasti elekieltä ja viittomia.

Omien parissa

Oli sävähdyttävää huomata erimaalaisten kuurojen riemukas yhteisöllisyys. He ottivatkin matkasta kaiken irti viihtyen toistensa seurassa viittoen aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Deaf Space oli jatkuvasti läsnä missä liikuimmekaan Taghatzoussa, beachilla ja vedessä. Automatkat surffikohteisiin ja retkille taittuivat jutellen verhot kiinni, jottemme häikäistyisi.

Viittomakielinen matka oli todella antoisa, vaikka olinkin kielipuolena hetkittäin väsynyt ja turhautunut.

Valitsin kaksi itselleni ehkä vaativinta lajia joilla ruhjoa itseään henkisesti ja fyysisesti, viittomakielen ja surffauksen, mutta nämä myös tuottivat uskomattoman määrän iloa ja onnistumista!

Tekniikkaharjoittelua rannalla ennen aaltoja. Kuva: Outi Varppee.

Outi Varppee valmistui Humakista keväällä 2020. Onnittelumme, uusi alumnimme!

Teksti ja kuvat: Outi Varppee.