Kaupunkikulttuurisia eroja – Berliini vs. Helsinki – yhteisöpedagogin näkökulmasta

Olen Jarna ja opiskelen yhteisöpedagogin opintoja Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa. Yhteisöpedagogin opintoja on nyt takanani ensimmäinen syksy. Tämä blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen opintojaksoa.

Opiskelun sulautuminen käytäntöön

Toteutimme yhdessä ryhmäni kahden muun opiskelijan kanssa tapahtuman, jonka aihetta pidimme kaikille tärkeänä. Helsingin kaupungin taajaman luontokohteen siivoustapahtuma. Pohdimme yksinkertaista teemaa: “Miksi luontoon on niin helppo viedä kaikkea mukanaan, mutta niin vaikea viedä sieltä pois?”

Tapahtumaan saimme lähikaupalta sponsorointia jätepussien ja kumihanskojen muodossa. Lisäksi otimme yhteyttä Helsingin kaupungin siivoustalkoot.fi sivustoon tehdäksemme virallisen ilmoituksen tapahtumasta. Vastineeksi ilmoituksesta saimme roskapihtejä ja jätesäkkejä sovitun määrän kaupungilta, jotka kaupungin puistohenkilökunta toi meille paikan päälle. Samalla he sitoutuivat myös hakemaan kaiken roskan ja ongelmajätteen paikan päältä, kun tapahtuma oli ohi.

Mainostimme tapahtumaa paikallisten kanavien kautta, lähinnä käytössä oli Facebook, kirjasto, nuorisotalo ja kauppojen ilmoitustaulut. Tapahtuman aikana aurinko paistoi kirkkaana marraskuisena sunnuntaina, ihmisiä tuli paikan päälle omasta tahdostaan ja ilmoituksen perusteella ja ohikulkevat sunnuntaikävelyllään pienen jutustelun jälkeen liittyivät ilomielin mukaan talkoisiin.

Tapahtuma oli todella helppo toteuttaa ja lisäksi kaikille jäi todella hyvä mieli!

Suuri kasa tyhjiä muovipulloja.

Mitä tapahtumasta jäi käteen?

Tästä mieleeni palautui Helsingin Sanomien tiivis kirjoittelu edellisen kesän tapahtumien jälkeisestä roskaisuudesta. Kaikkea oli heitetty maahan, pulloja rikottu ja ne muutamat roska-astiat tulvivat yli äyräitten. Tapahtuman järjestäjä on velvollinen tapahtumaa järjestäessään siivomaan roskat ja palauttamaan alueen entiselleen. Mutta kuvien perusteella roskaisuus puisto- ja luontoalueilla oli massiivinen ja keskustelupalstan kommentointi erityisen vilkasta.

Jäin niitä lukiessani ihmettelemään suuren osan kommentointia siitä, että tapahtuman osallistujien ei tietenkään tarvitse millään tavalla huolehtia itse roskien viemisestä yhtään mihinkään, ei edes siihen lähimpään roskakoriin, sillä vastuu on täysin tapahtuman järjestäjillä. Onko tosiaan näin?

Kokemuksia Berliinistä

Berliini on kaupunki, jossa vietän aikaa mielelläni ja olen käynyt siellä useissa konserteissa. Berliini on noin 4,5 kertaa Helsingin kokoinen kaupunki ja siellä on tällä hetkellä 3,7 miljoonaa ihmistä eli suurin piirtein puolet Suomen väkiluvusta. Helsingissä asukkaita on noin 650 000.

Mutta Berliinissä kaikki tuntuu toimivan: se on kaupunkina sekoitus modernia ja vanhaa historiaa. Järjestelmällisyyden ja boheemin rentouden sulatusuuni, jossa eri kulttuurit tulevat hyvin toimeen keskenään. Jopa koirat kulkevat vapaasti omistajan kanssa vilkaisematta kertaakaan ohikulkevia. Ehkä ne on koulutettu kaupungin ilmapiiriin, jossa elämä saa olla sellaisenaan rauhassa ja yhteinen asenne asioiden järjestyksestä on sisäistynyt ajan saatossa.

Kun Berliinissä järjestetään konsertti – niitä on siellä useita koko ajan – se ei ole mikään pikkutapahtuma lähialueen luontoalueella. Ihmisiä suuressa konsertissa voi olla helposti 250 000, Helsingin aikuisväestön verran. Berliiniläiset osaavat juhlia ja ottaa kaiken irti konsertista, sillä meno voi mennä iloisen riehakkaaksi, kuten kunnon konsertissa ehkä kuuluukin.

Kun konsertti on loppunut, tapahtuu jotain ihmeellistä. Jokainen vie omat roskansa roskalavalle ikään kuin itsestäänselvyytenä ja kiitokseksi järjestäjille siitä, että saivat kokea niin mahtavan konsertin.

Kuva konserttiyleisön käsistä lavalle päin. Keskiössä yhden ihmisen kädet, joista muodostuu sydän.

Piittaamattomuudesta yhteisöllisyyteen

Roskat, kierrättäminen ja luontokuvamme voi olla myös tietoisuutta siitä, että ihmisinä meillä on koko ajan kehittämisen varaa ja peiliin katsomista, mitä tulee yhteiseen elintilaan ja maapallon yhteiseen käyttöön.

Yhteisöpedagogin näkökulmasta pedagogisesti ja ohjauksellisesti yhteisön mukanaan vieminen kohti uudempaa toimivuutta 2020-luvulla on se juttu. Mieleni sopukoissa onkin jo poikinut uusia ideoita.

Tulevaisuus näyttäytyy avoimena ja oma osallisuuteni on mahdollisuuksineen yhteisöpedagogina toivottavasti merkityksellinen.

Taideteos Berliinin muurissa, jossa lukee "Safe the Earth". Muurin edessä näkyy pyöräilijän varjo.

Teksti: Jarna Lindholm

Kuvat: Unsplash, Pixabay

Asiat, jotka olisin halunnut osata ennen korkeakouluopintojeni alkua

Minä olen Sara, 27-vuotias ja asustelen Lappeenrannassa. Aloitin syksyllä 2021 tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelun työn ohessa Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion toimipisteessä. Blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintoja.

1. Kalenterin käyttö

Olen tottunut yrittämään muistamaan kaiken ulkoa. Tärkeimmät asiat saatan kuitenkin merkitä puhelimeni kalenteriin, joka ilmoittaa aamukahdeksalta, että illalla olin sopinut kahvitreffit, jotka muistan taas seuraavan kerran kun puhelimeeni soitetaan sen johdosta, että olen myöhässä.

Pöydällä olevan vihkon päällä lepää sininen 2021-2022 kalenteri. Kalenterin päällä kynä ja kumi.
Kalenteri on oiva apuväline.

Kalenteri-vihkon ostamisen jälkeen minun ei ole enää tarvinnut muistaa mitään, koska olen merkannut ylös kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman, sähköpostiosoitteista tenttipäiviin, sekä muistiinpanoista työvuoroihin. Tällöin oman arjen aikataulutus tapahtuu kuin itsestään!

2. Tehtävien organisointi

Opiskelukavereiltani sain vinkin, että voin tehtävien seasta etsiä määräajat ja kerätä ne listaksi itselleni. Minun ei tarvitse enää kuluttaa aikaa etsien tehtävää jossa on lähin deadline, vaan tiedän suoraan mitä on tehty, mitä on tekemättä ja voin keskittää ajatukseni seuraavan tehtävän suunnitteluun jo vaikkapa lenkkipolulla.

3. Ääneen puhuminen ja avun pyytäminen

Vaikka opiskeluja on kulunut vasta vähän aikaa, asuessani kauempana kaikista luokkalaisistani ja luullessani olevani muita jäljessä, olen tuskaillut ryhmätöiden kanssa yksin ja sättinyt itseäni, kun en ole ymmärtänyt tehtävänantoja tai itse tehtäviä. Jokaisen meistä pitäisi oppia kommunikoimaan tarpeemme ja pyytää apua, kun se on tarpeellista.

Opettajat saa tietenkin aina virka-aikaan sähköpostilla kiinni, mutta onneksi välitöntä jelppiä on tarjolla 24/7 luokan omassa WhatsApp-ryhmässä, johon voi pienellä kynnyksellä laittaa viestiä kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Kuvan etualalla kuksa, jossa on kahvia. Taustalla näkyy nuotiopaikka.
On tärkeää varata aikaa myös itselleen.

4. Oman ajan arvostus

Itsensä löytää helposti oravanpyörästä ja arki alkaa tuntua suorittamiselta. Itse olen huomannut olevani tehokkaimmillani virka-aikana, joten suosiolla rauhoitan kaikki illat omille jutuilleni ja tietoisesti jätän kaiken työhön ja opiskeluun liittyvän taka-alalle.

Välillä on myös pidettävä kunnon rehellinen vapaapäivä ja nähdä kavereita, käydä kaupoilla tai tehdä mitä tahansa juuri silloin huvittaa. Se auttaa nollautumaan arjen haasteista ja antaa energiaa tulevaan.

Teksti ja kuvat: Sara Leitsamo

Opiskelijan joulu

Hei! Olen Noa ja opiskelen ensimmäistä vuotta tulkiksi. Tässä blogissa ajattelin kertoa sekä omasta että perheeni joulusta ja jouluvalmisteluista.

Jouluvalmistelut

Minulla, niin kuin varmaan monella muullakin opiskelijalla, koko hässäkkä alkoi vielä vuoden loppuun kasaantuneilla koulutehtävillä. Ne kun pitää saada tehtyä, ennen kuin lähtee vanhempien luokse jouluksi. Mutkia matkaan koulutehtäviin toi uusi kone, jonka olin hankkinut vanhan hajottua käsiin. Uusi kone ei kuitenkaan toiminut ihan niin kuin olin toivonut tuottaen näin haasteita tehtävien tekoon. Niistä kuitenkin selvittyäni seuraavana tehtävälistalla oli lahjojen hankkiminen.

Kummipojan joululahjaksi haluamat legot löytyivät helposti. Lahjapakettien postittaminen oli minulle kuitenkin ihan uusi juttu. Onneksi postissa oli auttavaista henkilökuntaa, jonka avulla paketit saatiin matkaan.

Koulutyöt tehtynä ja paketit lähetettynä pääsi hyvillä mielin lähtemään kotiin auttamaan jouluvalmisteluissa. Näistä ensimmäisenä oli monelle varmaankin tuttu joulusiivous. Koko talo jynssättiin lattiasta kattoon tai oikeammin sanottuna katosta lattiaan, sillä isäni sanoin: “Aina siivotaan ylhäältä alas.” Kun koko talo oli siivottu, ripustettiin vielä viimeisetkin jouluvalot ikkunoihin ja tontut sinitarralla kaapinoviin.

Viimeisenä puuttui enää joulukuusi, joka tuotiin sisään  muutama päivä ennen aattoa ja koristeltiin joulutähdellä, kultaisilla nauhoilla sekä värikkäillä palloilla.

Koristeltu joulukuusi ruskean nahkasohvan takana. Sohvalla jouluisia tyynyjä. Punaiset verhot ja maalauksia seinällä.
Koristeltu joulukuusi sohvien välissä nurkassa. Kuva: Noa Rantamäki

Aatto

Aatto meillä alkaa riisipuurolla, jonka joukkoon on sekoitettu manteli. Tosin tänä jouluna manteli löytyi isosta puurokattilasta vasta pari päivää myöhemmin. Puuron jälkeen isä ja me lapset katsomme televisiosta Lumiukon.

Ja mitäpä olisi joulu ilman joulusaunaa? Siispä lumiukon jälkeen suuntaammekin saunaan. Tämän jälkeen isä hakee mummon meille.

Näytin perheelle myös joulupolkuun tehdyn viitotun Tulkoon joulu –videon. Isän mielestä video oli niin hyvä, että se piti jakaa myös muille sukulaisille ja näin myös tehtiin. Pikkuhiljaa tuli aika alkaa laittaa jouluruokaa esille ja ryhtyä aterialle. Perinteisen jouluruuan jälkeen oli aika avata kuusen alle kertyneet paketit.

Kuvassa tonttulakkiin ja punaiseen paitaan pukeutunut nainen.
Minä punaisessa villapaidassa ja tonttulakissa. Kuva: Noa Rantamäki.

Illan päätteeksi keräännyimme vielä pelaamaan korttia pöydän ääreen koko porukalla.

Toivottavasti kaikilla on ollut oikein hyvä ja rentouttava joulu. Nyt nokka kohti uuttavuotta!

Teksti ja kuvat: Noa Rantamäki.

Etäopiskelu avaa ovia

Olen Nadia Bifraden, Tampereelta, ja opiskelen kulttuurituottajaksi. Blogitekstini on yksi tehtävä viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen kurssillani.

Vaihtoedot paikkakuntasi ulkopuolelta

Opiskelen toista vuotta kulttuurituottajaksi Humakin verkko-opintojen kautta. Koen etäopiskelun ainoana vaihtoehtona minulle opiskella unelma-ammattiani, sillä sitä ei pysty opiskelemaan kotipaikkakunnallani. En ollut valmis muuttamaan opintojen perässä ja olen kiitollinen siitä, ettei minun tarvinnutkaan. Verkko-opinnot mahdollistavat laajemman koulutusvalikoiman.

Etäopiskelussa on minulle paljon hyviä puolia. Aikatauluttaminen töiden ja opiskelun välillä helpottuu ja voin kuunnella luentoja ilta-aikaan. En ole lainkaan aamuihminen, joten keskellä viikkoa rauhassa herääminen ilman herätyskelloa tuntuu luksukselta. Pelaan paljon pelejä tietokoneella, joten minulla oli jo ennen opintoja hyvä pöytätietokone ja ergonominen työpiste.

Kuvan etualalla vaaleanpunaiset kuulokkeet ja musta hiiri. Taka-alalla tietokone, jonka ruudulla näkyy Humakin verkkopohjainen oppimisympäristö.
Suunniteltu työpiste kotona auttaa etäopiskelussa.

Omien opiskelutapojen hyödyntäminen

Monesti kuulen etäopiskelijoiden kertovan yksinäisyydestä ja vertaistuen puutteesta. Paikoin koen itsekin näitä tunteita, mutta olen löytänyt niihin apua. Käyn ystävieni kanssa kirjastoissa ja ystävieni kouluilla tekemässä yhdessä koulutehtäviä. Vaikkei ala tai tehtävä olekaan sama ystävieni kanssa, motivaatio kasvaa ja koen saavani vertaistukea opintoihini.

Myös tehtävänannot usein itsessään kannustavat poistumaan kotoa. Kulttuurituottajan opinnoissani olen usein käynyt museossa tarkastelemassa saavutettavuutta, kaupassa havaitsemassa kommunikaatiota tai keskustassa flaneeraamassa. Moni asia selkeentyy, kun sitä saa ajan kanssa eri ympäristöissä pohtia. Osan tehtävistä saa tehdä ryhmätyönä.

Yläperspektiivistä otettu kuva mustasta pyöreästä pöydästä, jonka päällä on kaksi tietokonetta ja opiskelutarvikkeita.
Ystävän kanssa opiskelu motivoi opinnoissa.

Harjoittelussa teoriasta käytäntöön

Kulttuurituottajan koulutuksessa on 70 opintopisteen verran harjoittelujaksoja (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2021), jolloin pääsee jalkautumaan konkreettisesti omalle tulevalle alalle. Itselläni ensimmäinen harjoittelu alkaa vuoden vaihteessa ja odotan sitä innolla. Harjoittelut käsittelevät eri osa-alueita alalta, jolloin nähtävää ja opittavaa on paljon.

Etäopiskelu on siis avannut minulle oven, jota ilman internettiä en olisi saanut auki. Haasteet, joita etäopiskelu tuo, ovat korjattavissa toiminta- ja ajatusmuutoksilla. Olen onnellisesti ja ylpeästi verkko-opiskelija.

Lähteet:

Humanistinen ammattikorkeakoulu 2021. Kulttuurituotannon koulutus. Opetussuunnitelma 2018–2024. Viitattu 20.12.2021 https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2018/08/Kulttuurituottaja-AMK-OPS-2018-2024.pdf

Teksti & kuvat: Nadia Bifraden

Matkani kohti Humakia – Kuinka minusta tuli tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelija

Olen Henriikka Heikkilä ja opiskelen ensimmäistä vuotta puhevammaisten tulkiksi ja kommunikaatio-ohjaajaksi. Tekstissäni kerron, miten päädyin opiskelemaan Humakiin. Mediatekstin kirjoittaminen oli osa viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksoa.

Kuvassa keraaminen sammakko vetää perässään pientä matkalaukkua. Vasemmalla teksti "time for change".
Joskus tarvitaan uusi alku. (Kuva: pixabay.com)

Ammatillinen herääminen

Ajoin tammikuussa 2021 töihin kehitysvammaisten toiminnalliseen kuntoutukseen. Minulla oli oma asiakas, jolle järjestin päivätoimintaa. Hän ei kommunikoinut puheella tai millään apuvälineillä. Koska minulla ei ollut aikaisempaa koulutusta tai työkokemusta kyseiseltä alalta, työn aloitus aikanaan oli hyppy tuntemattomaan. Asiakkaani osasi vain pari äännettä, joita hän toisti vähän väliä. Huomasin, että hän innostui taputtamaan käsiään silloin, kun toistin hänelle samoja äänteitä. Siitä vuorovaikutuksemme sitten lähti – hän äänteli ja minä ääntelin hänelle samalla tavalla takaisin. Vähitellen eri kokeilujen kautta opin asiakkaastani paljon asioita. Nämä pienet ahaa-elämykset ja kontaktin saaminen asiakkaaseen samaan aikaan innostivat ja liikuttivat minua.

Oikealta puolelta tulevat aikuisen kädet pitävät kiinni lapsen käsistä. Lapsen kynsissä on värikästä kynsilakkaa. Puutausta.
Pelkällä kosketuksellakin voi viestiä paljon. (Kuva: pixabay.com)

Töissä huomasin, että monilla muilla asiakkailla oli kommunikaation tueksi kommunikaatiokansio. Omalla asiakkaallani ei sellaista ollut. Minulle kerrottiin, ettei asiakkaani ole kykenevä käyttämään kuvakommunikaatiota. Vaikka asiakas ei pystynyt puhumaan, käyttämään kuvia tai viittomaan, hän selkeästi halusi kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Hän ääntelyn ja äänenpainojen lisäksi käytti kosketusta, tavaroiden hakua ja joitakin ilmeitä kommunikoidessaan. Vaikka näistä tavoista voidaan päätellä mitä asiakas kulloinkin haluaa sanoa, se on siltikin loppupeleissä vain arvailua. Arvailu toisen puolesta on asia, jota ei pitäisi tehdä, sillä jokaisella yksilöllä on itsemääräämisoikeus sekä oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Ymmärsin kyllä, että asiakkaani kanssa näiden asioiden toteuttaminen ei ollut niin yksinkertaista, koska kommunikointitavat olivat rajalliset. Tai tältä minusta tuntui, koska tietoni asiasta olivat vähäiset.

Kuvassa monta mustaa siluettia hahmoista. Hahmojen päältä lähtee erivärisiä puhekuplia.
Kaikilla on tarve ja oikeus tulla kuulluksi. (Kuva: pixabay.com)

Samoihin aikoihin henkilökohtaisessa elämässäni huomasin palaavani samojen teemojen äärelle. Esikoisemme neuvolakäynnillä saimme lähetteen kommunikaatio-ohjaajalle, koska sairaanhoitaja oli huolissaan lapsemme kielellisestä kehittymisestä. Me emme jakaneet hoitajan huolta, sillä tiedämme lapsemme olevan luonteeltaan hyvin ujo ja hitaasti lämpiävä. Emme kuitenkaan kieltäytyneet tapaamasta kommunikaatio-ohjaajaa, sillä vaikka mielestämme lapsemme verbaalisessa kehittymisessä ei ollut ongelmia, hänellä oli silti vaikeuksia sanoittaa ja säädellä tunteitaan. Kiukku ja pettymys usein ilmeni veljen lyömisenä tai puremisena. Kommunikaatio-ohjaaja teki meille kotiin kuvallisen viikkotaulun, josta lapsemme näkee missä päivässä ollaan menossa ja mitä sinä päivänä tapahtuu. Olin aiemmin tavannut kommunikaatio-ohjaajia vain työpaikallani, joten oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla, että tarvetta kyseiselle työlle on myös kehitysvamma-alan ulkopuolellakin.

Kuvassa värikäs viikkoaikataulu, joka on luotu yhdistämällä viikonpäiviin liitettyyn tarranauhaan kuvia, jotka kertovat toimista kuten päiväkoti, koti, muskari ja kirjasto.
Selkeä ja kuvallinen viikkotaulu helpottaa arkea. (Kuva: Henriikka Heikkilä)

Matka alkaa

Kevään puolella sosiaalinen media alkoi tulvia korkeakoulujen mainoksia. Jäin pohtimaan, että jos voisin lähteä opiskelemaan, mitä opiskelisin. Mieleeni muistui koulutukset, joihin olin hakenut reilu kymmenen vuotta sitten lukion jälkeen. Yksi niistä oli viittomakielen tulkin koulutus. Googlettelun jälkeen sain huomata, että koulutus oli muuttunut. Nykyään Humanistisen korkeakoulun Helsingin kampuksella koulutetaan viittomakielen tulkkeja ja Kuopion kampuksella koulutus on keskittynyt puhevammaisten tulkkaukseen ja kommunikaatio-ohjaukseen. Kun huomasin, että kyseessä on juuri se työ, mihin olin työni ja lapseni kautta tutustunut, innostuin. Hakuilmoituksessa kerrottiin, että opiskelu järjestettäisiin monimuoto-opiskeluna. Sehän tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitsisi muuttaa omalta paikkakunnalta mihinkään!

Ruskeat kengät seisovat asfaltti-tien päällä, johon on maalattu valkoisella kolme nuolta suoraan, vasemmalle ja oikealle.
Valintojen tekeminen ja suunnan etsiminen elämässä voi joskus tuntua vaikealta. (Kuva: pixabay.com)

Laitoin siis hakemuksen eteenpäin, sillä eihän hakeminen maksa mitään. Pääsykoe koulutukseen osoittautui erilaiseksi kuin olin odottanut. Fyysisten pääsykokeiden sijaan hakijoiden tuli suorittaa kolmen opintopisteen verran erilaisia tehtäviä, kuten esseen kirjoittamista ja erilaisten videoiden kuvaamista, joissa piti viittoa. Koin kyseisen pääsykoetavan minulle edullisemmaksi, koska jännitän herkästi haastattelutilanteissa. Tehtävien tekemiseen oli myös annettu rutkasti aikaa, joten niihin sai paneutua rauhassa. Lisäksi mielestäni tällainen pääsykoe antaa myös osviittaa hakijalle, millaista opiskelu tulee olemaan.

Kesäkuussa sain viestin, jossa ilmoitettiin, että olin saanut opiskelupaikan. Jouduin lukemaan viestin useamman kerran, sillä en ollut osannut odottaa sitä. Olin niin yllättynyt ja niin iloinen! Hetkellisen innostuksen jälkeen aloin heti empimään. Onko minun kuitenkaan viisasta lähteä opiskelemaan? Onko minusta edes siihen? Puolisoni oli ravistelemassa minua tolkkuihini: “Sinä lähdet opiskelemaan ja sillä selvä”.

Päämäärä näkyvissä

Opinnot alkoivat syyskuussa. Ryhmämme osoittautui suureksi ja sain huomata, että meitä oli kerääntynyt laajalti eri puolilta Suomea. Moni sanoi tekevänsä töitä opiskelujen ohella. Nostan heille hattua. Monimuoto-opiskelu mahdollistaa opintojen rytmittämisen omaan elämään sopivammaksi, mutta se ei tarkoita, että tehtävää olisi jotenkin vähemmän. Olemme kuitenkin täysaikaisia opiskelijoita. Itse päätin keskittyä pelkkään opiskeluun, sillä tiesin, että omat voimavarani eivät riittäisi töiden tekemiseen, opiskeluun ja perhe-elämän pyörittämiseen. Ymmärrän kyllä, että kaikille ei ole taloudellisesti mahdollista jättäytyä pois töistä opiskelujen ajaksi.

Puupöydällä scrabble-kirjainpalikoita, jotka muodostavat sanat work from home.
Monimuoto-opiskelu tapahtuu muutamaa päivää kuukaudessa lukuun ottamatta kotoa käsin. (Kuva: pixabay.com)

Nyt minulla on opiskeluja takana noin neljä kuukautta. Olen näinkin lyhyessä ajassa jo oppinut paljon. Eniten minua ovat kiinnostaneet ja innostaneet viittomakielen ja multimodaalisten menetelmien opintojaksot. Olen ottanut niistä oppia myös omaan elämääni. Käytyämme läpi puheen rytmissä piirtämistä, aloin käyttämään samaa menetelmää kotona esikoisemme kanssa. Kun hänelle tulee vaikeus kertoa tuntemuksistaan tai kun hän ei halua kuunnella mitä minulla on sanottavana, otan paperin ja kynän esille. Piirtäminen tukee puhutun sanoman sisäistämistä ja hahmottamista. Lisäksi se auttaa lasta pysähtymään hetkeen.

Lapsen käsi piirtää mustekynällä ruutupaperille kuvaa äidistä ja pojasta.
Myös iloisista asioista ja tunteista voi piirtää! (Kuva: Henriikka Heikkilä)

Nähdessäni miten kommunikaation tuen menetelmät ovat auttaneet lastamme, se on vain vahvistanut tunnettani siitä, että haluan työssäni auttaa myös muitakin ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Jokaisella on ääni, vaikka se ei kuuluisikaan. Tarvitsemme siis niitä, jotka tarvittaessa auttavat saamaan sen kuuluviin. Haluan olla yksi heistä.

Teksti: Henriikka Heikkilä

Kuvat: Henriikka Heikkilä; https://pixabay.com/fi/

Urapolun pohdintaa harrastuksen myötä

Minä olen Sinna, 27-vuotias joensuulainen. Aloitin syksyllä 2021 monimuoto-opiskelut Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Kuopion toimipisteessä tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus opiskelijana. Blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksoa.

Harrastuksen tärkeys

Mielestäni tasapaino elämässä on kaikki kaikessa. Aina ei ole helppoa tasapainotella työn, opiskelun ja vapaa-ajan välillä. Itselle harrastukset ovat aina olleet todella merkityksellisiä asioita ja tämä uusi aikakausi elämässäni on antanut vielä enemmän merkitystä omalle rakkaalle harrastukselle.

Olen harrastanut hevosia koko ikäni ja oma hevonen minulla on ollut 13 vuotta. Meidän välillemme on syntynyt vahva side. Olemme kasvaneet yhdessä teineistä aikuisiksi. Kokemuksieni kautta voin todeta tietäväni, miten hevosen läsnäolo vaikuttaa mieleen. Hevoset ovat herkkiä aistimaan ympäristöään ja ne tietävät, jos olet surullinen, kiukkuinen tai vaikka pelkäät. Hevosista välittyy rauha, mikä saa myös oman mielen rauhalliseksi.

Itselle harrastus on ollut uuden elämäntilanteen ja kiireen keskellä voimavara. Tallilla huolet ja murheet unohtuvat ja siellä osaa keskittyä juuri siihen hetkeen. Talliyhteisöt ovat myös monesti tiiviitä ja siellä kokee kuuluvansa joukkoon.

Selfie naisesta mustassa pipossa ja aurinkolaseissa halaamassa tummanruskean hevosen turpaa aurinkoista metsämaisemaa ja sinitaivasta vasten.
Yhteiskuva hevoseni kanssa.

Mitä ratsastusterapia on?

Ratsastusterapia on suosittu terapiamuoto, mutta vain harva tietää siitä enempää. Omia kokemuksia tästä terapiasta on hyvin vähän. Aikoinaan kävin ratsastustunneilla viikoittain ja kohtasin siellä hevosen, joka toimi terapiaratsuna. Jo silloin kiinnostuin tästä aiheesta, mutta en ole sen jälkeen asiaan enempää perehtynyt. Nyt tämän uuden alani myötä, aihe on alkanut kiinnostamaan enemmän. Koen, että tässä olisi yksi polku mihin opintojen myötä voisi suuntautua.

Ratsastusterapia on kuntoutusta, jossa kuntoutetaan fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja kognitiivisia tarpeita. Terapiassa keskitytään kokonaisvaltaiseen kuntoutukseen. Kun hevonen liikkuu, ratsastajaan välittyy liikeimpulsseja ja tämä kaikki tapahtuu vain minuutissa. Aika mahtavaa, eikö? Hevosen liike ja lämpö saa ratsastajalle kokonaisvaltaisesti rentouttavan tunnetilan niin henkisesti, kuin fysiologisestikin.

Olisi mahtavaa pystyä yhdistämään oma pitkäaikainen harrastus ja tämä merkityksellinen työ. Mikäs sen parempaa, kuin saada työura oman hevosen kanssa?

Kellertävien puiden varjostama metsätie, joka on lehtien peitossa. Kauempana ratsastaja ja hevonen huomioliiveissä vasten sinitaivasta. Keskellä kuvaa hevosen takaraivo. Kuva otettu hevosen päältä.
Maastoratsastus on mielen terapiaa.

Lähteet:

Rokka Anne: Ratsastusterapia 2019. Osoitteessa: https://annerokka.fi/ratsastusterapia/. Viitattu 16.12.2021

Suomen ratsastusterapeutit ry. Osoitteessa: https://suomenratsastusterapeutit.fi/ratsastusterapia/. Viitattu 16.12.2021

Teksti ja kuvat: Sinna Virnes

Etäopiskelu tulkkikoulutuksessa

Olen Helmiina Huusko, ja opiskelen viittomakielen tulkiksi ensimmäistä vuotta Humakissa. Kirjoitan blogijulkaisun osana Viestintä ja kommunikaatio-osaaminen –opintojaksoa.

Kielioppia Zoomissa

Nyt korona-aikaan, kun rajoitukset ovat taas kiristyneet ja tartunnat ovat lähteneet nousuun, Humakissa suurin osa opetuksesta tulkeilla on ollut etäopiskelua. Onneksi olemme päässeet myös käymään kampuksella muutamia kertoja syksyn aikana. Kuitenkin enemmistö ajastamme on vietetty kotona istumiseen ja oppitunneille Zoomin välityksellä osallistumiseen.

Tulkkikoulutuksessa etäopiskelu luo omat haasteensa. Me opiskelemme suurimmalle osalle aivan uutta kieltä, joka täytyisi osata sujuvasti muutaman vuoden päästä. Lisäksi opettelemme kieliopin kanssa samaan aikaan satoja viittomia, jotka vain täytyy muistaa ulkoa.

Tällä hetkellä keräämme yhdelle viittomakielen opintojaksolle viittomakielistä sisältöä yhteensä 40 tunnin verran. Tunteja voi kerätä esimerkiksi käymällä kuurojen yhdistyksellä tai erilaisissa viittomakielisissä tapahtumissa. Netistäkin löytyy paljon viittomakielistä sisältöä, jota sisällyttää osaksi keruutamme.

Kuva Zoomista tietokoneen näytöllä, jossa käydään läpi numeroituja viittomakielen kieltomuotoja.
Viittomakielen tunnilla opeteltiin kieltomuotoja.

Katsekontakti on tärkeää viittoessa

Viittomakielen opiskelut etänä keräävät varmasti paljon erilaisia mielipiteitä. Jotkut pitävät enemmän siitä, että olemme viittomakielen tunnit etänä, ja toiset taas pitävät enemmän lähiopetuksesta. Ainakin aikaisina aamuina, jolloin tunnit alkavat 8.30, on helpompi nukkua melkein tunnin alkamiseen asti ja osallistua etätunnille sängyn pohjalta.

Viittomakielen tunneilla katsekontaktin pitäminen on tärkein asia. Etäopiskelussa se onkin vähän haastavampaa, koska vaikka katsoisi suoraan web-kameraan, muut osanottajat voivat silti olla vähän hämillään siitä, ketä nyt katsotaan oikeasti.

Yhteisön tuki voimavarana etäilyssä

Kuvassa tietokone on laitettu mustan rahin päälle. Läppärin kulmasta johtaa virtajohto pitkälle tilan puurakenteiden luona olevaan pistorasiaan.
Tulkin koulutehtäviä voi tehdä missä tahansa.

Itsenäistä opiskelua tulkeilla on mielestäni paljon tällä hetkellä. Käymme esimerkiksi tällä hetkellä Viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen – nimistä kurssia, jossa on ollut 3 webinaaria koko opintojakson aikana, ja loppuaika onkin sitten ollut itsenäistä tekemistä. Tällä opintojaksolla olen ainakin itse harjoitellut paljon itseohjautuvuutta, ja se on tuottanut myös tulosta. Ainakin vielä toistaiseksi deadlineista ei ole poikettu, vaan olen saanut kaikki tehtävät palautettua määräaikoihin mennessä.

Opiskelutovereiden tuki opiskelussa on tärkeää, ja apua pitää muistaa pyytää. Täytyy muistaa myös pitää opiskeluissa sopivan verran taukoja ja antaa armoa itselleen. Kaikkea ei opi saman tien, ja asioita täytyy harjoitella useampaan kertaan, että ne jäävät parhaiten muistiin.

Teksti: Helmiina Huusko

Kuvat: Helmiina Huusko

Ruuhkavuodet ja täyspäiväinen opiskelu – Hallittu kaaos vai myrskynsilmä?

Olen Katja Lehmonen, viittomakielen tulkki -opiskelija Helsingistä. Syksyllä 2021 hyppäsin usean vuoden kotiäitiydestä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Tässä blogissa kerron, millaista pyöritystä se on ollut.

Elämältä oppinut opiskelijanoviisi

Aloittaessani Humakissa viittomakielen tulkki -opiskelut olin pitänyt yli kymmenen vuoden tauon opiskelusta. Ajanjakson sisään, joka ei ollut kulunut koulunpenkissä, mahtui paljon elämää, kuten matkustelua, useita eri koteja sekä myös perheen perustaminen.

Opiskeluhaaveet siirtyivät jälleen kuopukseni synnyttyä 2019, mutta keväällä 2021 tuntui, että oli aika tarttua toimeen ja hakea paikkaa Humakista haaveammattini parista. Suureksi yllätyksekseni paikka irtosi ja alkoi kuumeinen lapsiarjen ja opiskelijaelämän yhteensovittaminen. Mitä kaikkea se vaatii?

Selfie, jossa nainen sininen kasvomaski naamallaan näyttää sormillaan rauhan merkkiä harmaan talon portaiden edustalla.
Ensimmäinen koulupäivä. (Kuva: Katja Lehmonen.)

Aikataulutus, aikataulutus ja aikataulutus

Itselle ymmärrys aikataulutuksen tärkeydestä kristallisoitui jo pääsykoevaiheessa. Esikoiseni oli päivät päiväkodissa, mutta pieni kuopus vielä vietti päivänsä kotona minun kanssani heidän isänsä ollessa töissä. Oli luotava tarkat raamit, mihin tehtävään milloinkin aikansa kuluttaa, sillä aikaa oli päivittäin vain muutama tunti tyttäreni nukkuessa päiväunia. Välillä yritin kikkailla tehtäviä eteenpäin tyttäreni ollessa hereillä, mutta se oli kuollut idea jo syntyessään. Barbapapan lukeminen ja esseen kirjoitus ei luonnistu yhtä aikaa.

Sama kaava siirtyi lukukauden alkaessa myös perhe-elämän ja opiskeluiden yhdistämiseen. Rajan täytyy olla selkeä, mikä aika on pyhitetty perheelle, ja mikä opiskeluille. Yrittäessäni olla läsnä molemmissa, menee tekeminen sähläämiseksi ja kaikki kärsii.

Mustan tuolin päällä käsilaukku ja ruskea takki roikkuu tuolin selkämyksestä. Tuolin edessä pöytä, jolla aukinainen läppäri. Punainen seinä taustalla.
Välillä on paettava meluisaa kotia rauhaisaan Kallion kirjastoon. (Kuva: Katja Lehmonen.)

Tukiverkosto kotona ja koulussa

Itse olisin ollut ajoittain syvällä suossa ilman tukiverkostoani. Mummot ja siskot ovat olleet suureksi avuksi, kun aikatauluun on tullut yllättäviä muutoksia perheen aikuisista toisen ollessa yrittäjä, ja toisen opiskelija.

Ydinperheen lisäksi koen kouluympäristöni tukiverkostokseni, sillä vaikka suurimmalla osalla opiskelukavereistani ei ole omia lapsia, ovat he olleet enemmän kuin sympaattisia, kun olen ollut etäluennolla kotona sairaan lapseni kanssa. Lehtorit myös.

Pienet lapseni ovat mielettömiä tsemppareita, ja osaavat omat lempisanansa nyt viittomakielellä. Hassua kyllä, kovasta kiireestä huolimatta en vaihtaisi valitsemaani järjestystä. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että olen oikeassa koulussa tismalleen oikeaan aikaan.

Voiko verkkotutkinnosta saada yhtä paljon kuin päivätoteutuksesta?

Olen Miina Seitajärvi ja opiskelen ensimmäistä vuotta Humanistisessa ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajaksi verkkotutkinnossa. Kirjoitan tätä blogitekstiä viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen opintojaksolle. Tässä tekstissä käsittelen omaa tietäni kulttuurituotannon verkkotutkintoon ja sen toimivuutta.   

Nainen ruskeassa takissa nojaa hirsimökin oveen lumisissa maisemissa. Kuvan yläosassa pilkistää kuusen oksa.
Etäopiskelu mahdollistaa oman arjen rakentamisen oman näköisekseen. (Kuva: Miina Seitajärvi)

Miksi minä valitsin verkkotutkinnon? 

Oma tieni Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon verkkototeutukseen oli melko selkeä. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että kulttuurituottajan tutkinto voisi olla minulle sopiva tutkinto, mutta muutto toiselle paikkakunnalle ja työkuvioiden sekä sosiaalisen verkoston jättäminen nykyiselle asuinpaikkakunnalleni tuntui ikävältä.

Pohtiessani kouluvaihtoehtoja löysin Humakin kulttuurituotannon verkkototeutuksen. Kulttuurituottajan koulutus ilman muuttamista, työkuvioiden jättämistä ja sosiaalisen verkoston täydellistä mullistamista, täydellistä! Sen lisäksi tiedostin, että koska asuinpaikkakunnallani ei ole kulttuurituottajan koulutukseen valmentavaa koulua, minulla olisi hyvä mahdollisuus harjoittelupaikkojen löytämiseen ja saamiseen, kun se tulee ajankohtaiseksi.   

“Eikö sinulla ole yhtään lähipäivää?” 

Jos haluan, minun ei tarvitse käydä fyysisesti koululla ikinä, mutta se on vain vaihtoehto. Rakennan kurssiaikatauluni itse ja sen ansiosta voin tehdä vaikka osan kursseista täysin etänä tai osan kursseista lähiopetuksessa jollain Humakin kampuksista. Itse henkilökohtaisesti suunnittelen tekeväni taloussuunnitteluun liittyvän kurssin lähiopetuksessa kurssin vaativuuden takia, mutta muut kurssit olen lähtökohtaisesti tekemässä etänä.

Moni kysyy minulta, kuinka pärjään, kun minulla ei ole opiskeluyhteisöä tai kanssaopiskelijoiden ja lehtoreiden tukea arjessani, koska en käy koulua päivätoteutuksena. Pärjään hyvin. Minun kaltaiselleni ihmiselle, joka tekee töitä kausiluontoisesti, on mahtavaa, että sosiaalisen työn vastapainona saan tehdä rauhassa etänä koulutehtäviä omalla aikataulullani. Paine ryhmän mukana pysymisestä on huomattavasti pienempi kuin päivätoteutuksen läsnäolopakkojen ja tiiviiden deadlinejen puristuksessa. Töiden ja koulun yhteensovittaminen voikin näin ollen olla melko helppoa.  

Opiskelijan etätyöpiste, jossa pöydällä avoinna oleva läppäri, muistiinpanovälineet ja kalenteri. Valkean pöydän päällä on myös kynttilä ja tähtilamppu.
Etätyö pisteeseen panostaminen on helpottanut omaa viihtyvyyttä työpöydän ääressä. (Kuva: Miina Seitajärvi)

Etänä mutta ei etäällä 

Etäopiskeluun liitetään usein ajatus siitä, että opiskelu tapahtuu yksin. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Mielestäni Humakissa verkkotutkinnossa opiskelu on yhteisöllistä. Verkkotutkinnossakin on mahdollista käydä kursseja lähiopetuksessa oman valintansa mukaan. Lisäksi useilla kursseilla on mahdollista tehdä töitä ryhmissä.

Aina on myös mahdollisuus koota itse oma opintopiirinsä koulukavereiden kanssa tai tehdä tehtäviä vaikka opiskelijajärjestö HUMAKOn yhteisissä iltamissa samalla muihin opiskelijoihin tutustuen. Itse olen myös saanut hyvin tukea HOPS-valmentajaltani ja muita lehtoreilta aina tarvittaessa.  

Etänä opiskelun ei tarvitse siis olla yksinäistä ja etäistä, voin luvata että samassa tilanteessa meitä on monia, joten etäillään yhdessä!  

Teksti: Miina Seitajärvi 

Kuvat: Miina Seitajärvi 

Monimuoto-opiskelijan etäpäivä

Olen Henna Hämäläinen, puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelija. Kirjoitan blogitekstiä osana opintojaksoa viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen. 

Monimuoto-opinnot tuovat opiskelijoille paljon vapautta arkeen, mutta vastapainona on otettava paljon vastuuta omasta ajankäytöstä. Esittelen teille yhden esimerkin siitä, miten monimuoto-opintojen etäpäiviä voi toteuttaa. 

Kello 7:15 Päivä käyntiin 

Ei muuta kuin ylös sängystä ja koiran kanssa ulos. Ulkona on pakkasta enää vajaat kymmenen astetta ja viimeistään tässä vaiheessa silmät saa kunnolla auki. Ulkoilun jälkeen aamupalalle ja sitten aloitetaan päivän opiskelut. Tänään ohjelmassa on luento, opon sekä pienryhmän etätapaamiset ja itsenäistä viittomakielen harjoittelua. 

Valkoinen koira seisoo hihnassa lumenpeittämällä tiellä ja katsoo kameraan.
Pakkasilma virkistää. (Kuva: Henna Hämäläinen)

Kello 8:30 Missä se linkki oli? 

Kello alkaa olla jo pykälässä, mutta minä vielä etsin luennon linkkiä. En löydä, pakko kysyä muilta apua. Meidän ryhmämme omassa Whatsapp-ryhmässä vastaus tulee eteeni alle minuutissa. Jes, kiitos ja klikkaus sisään. Aihe on mielenkiintoinen, taideterapeuttinen toiminta ja asiakasryhmät.  

Vasemmalla laidalla on auki oleva läppäri ja oikealla käsi kirjoittaa muistiinpanoja vihkoon.
Etäluennon seuraaminen kätevästi omalta tietokoneelta. (Kuva: Unsplash)

Luennon jälkeen on tunti aikaa ennen seuraavaa tapaamista. Suunnittelin käyväni koiran kanssa lenkillä, mutta se nukkuu niin tyytyväisenä, että pidän tauon opiskelusta ja katson televisiota. 

Kello 11:00 Opintojen- ja ryhmänohjaus 

Opinto-ohjaajan kanssa suunnittelemme yhdessä opiskeluuni liittyviä asioita hyvinvoinnin ja esteettömyyden näkökulmista. Jos opintoasiat mietityttävät myös sinua, löydät lisätietoa Humakin opinto-ohjauksesta opiskelijan oppaasta.  

Ryhmänohjauksessa keskustelemme omasta ajankäytöstämme ja saamme toisiltamme paljon vertaistukea oman ajankäytön haasteisiin. Ihanaa kuulla, että muillakin on välillä hieman haasteita orientoitua itsenäisen opiskelun jaksoilla tehtävien tekemiseen. 

Kello 14:00 itsenäistä opiskelua

Menen pienelle ulkoilulle koiran kanssa ja syön myöhäisen lounaan. Lounaan jälkeen perehdyn viittomakielen materiaaleihin ja kertaan jo oppimiani sanoja sekä asioita videoimalla omaa viitontaani. Minulle viittomien videointi auttaa paremmin oppimaan kieltä, sillä pystyn katsomaan  kuinka itse viiton sekä kertaamaan asioita katselemalla videoita. 

Mustavalkoinen kuva, jossa piirretty poikalapsi viittoo kirjahyllyn viittoman.
Kirjahyllyn viittoma. (Kuva: Papunet.)

Kello 17:30 omaa aikaa 

Päivälle suunnitellut tekemiset on nyt hoidettu ja voin valmistella iltauinnille lähtemistä kylpylään. Opintojen vastapainoksi on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista mieluisan tekemisen sekä harrastusten avulla.  

Päivän päätteeksi syön vielä tuhdin iltapalan ja käyn koiran kanssa ulkona. Vielä ennen nukkumaan menoa käyn mielessäni läpi seuraavan päivän aikataulun, jotta pystyn rentoutumaan, kun tiedän mitä on luvassa. 

Teksti: Henna Hämäläinen 

Kuvat: Henna Hämäläinen, J. Kelly Brito unsplash.compapunet.net