Kaupunkikulttuurisia eroja – Berliini vs. Helsinki – yhteisöpedagogin näkökulmasta

Olen Jarna ja opiskelen yhteisöpedagogin opintoja Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa. Yhteisöpedagogin opintoja on nyt takanani ensimmäinen syksy. Tämä blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen opintojaksoa.

Opiskelun sulautuminen käytäntöön

Toteutimme yhdessä ryhmäni kahden muun opiskelijan kanssa tapahtuman, jonka aihetta pidimme kaikille tärkeänä. Helsingin kaupungin taajaman luontokohteen siivoustapahtuma. Pohdimme yksinkertaista teemaa: “Miksi luontoon on niin helppo viedä kaikkea mukanaan, mutta niin vaikea viedä sieltä pois?”

Tapahtumaan saimme lähikaupalta sponsorointia jätepussien ja kumihanskojen muodossa. Lisäksi otimme yhteyttä Helsingin kaupungin siivoustalkoot.fi sivustoon tehdäksemme virallisen ilmoituksen tapahtumasta. Vastineeksi ilmoituksesta saimme roskapihtejä ja jätesäkkejä sovitun määrän kaupungilta, jotka kaupungin puistohenkilökunta toi meille paikan päälle. Samalla he sitoutuivat myös hakemaan kaiken roskan ja ongelmajätteen paikan päältä, kun tapahtuma oli ohi.

Mainostimme tapahtumaa paikallisten kanavien kautta, lähinnä käytössä oli Facebook, kirjasto, nuorisotalo ja kauppojen ilmoitustaulut. Tapahtuman aikana aurinko paistoi kirkkaana marraskuisena sunnuntaina, ihmisiä tuli paikan päälle omasta tahdostaan ja ilmoituksen perusteella ja ohikulkevat sunnuntaikävelyllään pienen jutustelun jälkeen liittyivät ilomielin mukaan talkoisiin.

Tapahtuma oli todella helppo toteuttaa ja lisäksi kaikille jäi todella hyvä mieli!

Suuri kasa tyhjiä muovipulloja.

Mitä tapahtumasta jäi käteen?

Tästä mieleeni palautui Helsingin Sanomien tiivis kirjoittelu edellisen kesän tapahtumien jälkeisestä roskaisuudesta. Kaikkea oli heitetty maahan, pulloja rikottu ja ne muutamat roska-astiat tulvivat yli äyräitten. Tapahtuman järjestäjä on velvollinen tapahtumaa järjestäessään siivomaan roskat ja palauttamaan alueen entiselleen. Mutta kuvien perusteella roskaisuus puisto- ja luontoalueilla oli massiivinen ja keskustelupalstan kommentointi erityisen vilkasta.

Jäin niitä lukiessani ihmettelemään suuren osan kommentointia siitä, että tapahtuman osallistujien ei tietenkään tarvitse millään tavalla huolehtia itse roskien viemisestä yhtään mihinkään, ei edes siihen lähimpään roskakoriin, sillä vastuu on täysin tapahtuman järjestäjillä. Onko tosiaan näin?

Kokemuksia Berliinistä

Berliini on kaupunki, jossa vietän aikaa mielelläni ja olen käynyt siellä useissa konserteissa. Berliini on noin 4,5 kertaa Helsingin kokoinen kaupunki ja siellä on tällä hetkellä 3,7 miljoonaa ihmistä eli suurin piirtein puolet Suomen väkiluvusta. Helsingissä asukkaita on noin 650 000.

Mutta Berliinissä kaikki tuntuu toimivan: se on kaupunkina sekoitus modernia ja vanhaa historiaa. Järjestelmällisyyden ja boheemin rentouden sulatusuuni, jossa eri kulttuurit tulevat hyvin toimeen keskenään. Jopa koirat kulkevat vapaasti omistajan kanssa vilkaisematta kertaakaan ohikulkevia. Ehkä ne on koulutettu kaupungin ilmapiiriin, jossa elämä saa olla sellaisenaan rauhassa ja yhteinen asenne asioiden järjestyksestä on sisäistynyt ajan saatossa.

Kun Berliinissä järjestetään konsertti – niitä on siellä useita koko ajan – se ei ole mikään pikkutapahtuma lähialueen luontoalueella. Ihmisiä suuressa konsertissa voi olla helposti 250 000, Helsingin aikuisväestön verran. Berliiniläiset osaavat juhlia ja ottaa kaiken irti konsertista, sillä meno voi mennä iloisen riehakkaaksi, kuten kunnon konsertissa ehkä kuuluukin.

Kun konsertti on loppunut, tapahtuu jotain ihmeellistä. Jokainen vie omat roskansa roskalavalle ikään kuin itsestäänselvyytenä ja kiitokseksi järjestäjille siitä, että saivat kokea niin mahtavan konsertin.

Kuva konserttiyleisön käsistä lavalle päin. Keskiössä yhden ihmisen kädet, joista muodostuu sydän.

Piittaamattomuudesta yhteisöllisyyteen

Roskat, kierrättäminen ja luontokuvamme voi olla myös tietoisuutta siitä, että ihmisinä meillä on koko ajan kehittämisen varaa ja peiliin katsomista, mitä tulee yhteiseen elintilaan ja maapallon yhteiseen käyttöön.

Yhteisöpedagogin näkökulmasta pedagogisesti ja ohjauksellisesti yhteisön mukanaan vieminen kohti uudempaa toimivuutta 2020-luvulla on se juttu. Mieleni sopukoissa onkin jo poikinut uusia ideoita.

Tulevaisuus näyttäytyy avoimena ja oma osallisuuteni on mahdollisuuksineen yhteisöpedagogina toivottavasti merkityksellinen.

Taideteos Berliinin muurissa, jossa lukee "Safe the Earth". Muurin edessä näkyy pyöräilijän varjo.

Teksti: Jarna Lindholm

Kuvat: Unsplash, Pixabay