Onnellinen loppu

Olipa kerran Humak -tapahtumasta on tätä kirjoittaessa aikaa tasan viikko. Illan aiheuttama huuma ei ole kuitenkaan kirjoittajalla vieläkään laskeutunut, vaan hymy kohoaa huulille joka kerta, kun tapahtumasta tulee puhetta. Ilta oli äärimmäisen onnistunut, vaikka viime hetkillä ilmassa olikin vielä pientä paniikkia. Satulinna Dynamon ovien avautuessa 19.30 oli kuitenkin kaikki valmista. Ilmapallot roikkuivat katossa, satuhahmoja vilisi jokapuolella ja herkut odottivat syöjiään. Pian paikka jo täyttyi musiikista, nauravista ja juttelevista satuhahmoista sekä iloisesta tunnelmasta. Tanssilattialla lehtorit satuhahmoasuissaan näyttivät mallia ja me opiskelijatkin laitoimme jalalla koreasti.

Satumainen ilta Turku
Satumainen ilta Turku bändi

Illan parasta antia

Parasta koko tapahtumassa oli paikalle saapunut monenkirjava joukko erilaisia satuhahmoja. Paikalle saapui osallistujia jokaiselta vuosikurssilta, lehtoreita ja jopa muutama alumni, kaikki pukeutuneena teeman mukaisesti. Tutustumistapahtuman merkeissä oli helppoa ja mukavaa tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Ohjelmassa oli taikuri Miikka Korkatin ja yhtye Lemmen Kätyreiden lisäksi esimerkiksi pullonheittoa, asujen valokuvausta, kääpiöiden etsintää, sekä catwalk-show, jossa kuka tahansa sai osallistua pukukilpailuun. Kilpailun aikana yhteisöllinen tunnelma nousi kattoon saakka, kun juhlakansa villisti kannusti musiikin tahtiin pukujaan esitteleviä satuhahmoja. Catwalkilla nähtiin uskomattomia tanssiliikkeitä, ylväitä kävelyjä, kuperkeikkoja ja jopa Peter Panin ja kapteeni Koukun välinen miekkailu. Voiton vei kuitenkin satumainen yksisarvinen!

Ohjelman päätyttyä juhlakansa alkoi vähitellen poistua, olihan seuraavana päivänä normaalisti opetusta. Itse en olisi malttanut juhlista lähteä. Tuntui oudolta tajuta, että viikkojen aherrus oli päättynyt ja lopputulos oli juuri sitä mihin tähtäsimme, eli satumaisen onnistunut.

 

Satumainen nilta turussa
Satumaiseen iltaan Turkuun oli tullut hahmoja monesta todellisuudesta

Yhteistyökumppanit

Tapahtuma ei olisi onnistunut ilman yhteistyökumppaneita. Heidän ansiostaan saimme esimerkiksi tapahtumaflyerit, tarjoilun, koristeet, esiintyjät, valokuvaajat, tilan, lavasteet ja paljon muuta. Kysyimme, miksi yritykset halusivat tukea meitä ja saimme esimerkiksi tällaisen vastauksen:

—Yrityksemme Turun Pahvivalmiste kansittaa opinnäytetöitä, päättötöitä sekä pro graduja. Lisäksi teemme perinteistä käsityöperinnettä noudattaen kirjansidontaa sekä vanhojen kirjojen korjausta. Valmistamme myös, johon yrityksemme nimikin viittaa, erilaisia pahvitöitä, kuten arkistokoteloita, portfolio -kansioita sekä rasioita ja laatikoita asiakkaan toiveitten mukaisesti yhdessä suunnitellen – TERVETULOA tutustumaan. Lähdimme mukaan, koska katsoimme asian merkitykselliseksi molemmille osapuolille.”

Toden totta, yhteistyö parhaimmillaan antaa molemmille osapuolille jotain, jos ei yhtäaikaa, niin tulevaisuudessa. Kiitämme lämpimästi jokaista yhteistyökumppania!

Yhteistyökumppanit Satumainen tapahtuma Turssa
Olipa kerran -tapahtuman yhteistyökumppanit, Turun kampus, yhteisöpedagogit ja kulttuurituottajat 1 vsk

Tarinan opetus

Opiskelujen kannalta tapahtuman järjestäminen oli todella opettavaista. Varsinkin sisäinen viestinnän ja tiedottaminen merkitys tuli varmasti jokaiselle meistä selväksi. Myös aikatauluttaminen ja omien voimavarojen hahmottaminen olivat hyviä oppimiskokemuksia. Yhteistyö eri koulutusohjelmien opiskelijoiden välillä toi haastetta, sillä emme olleet usein samaan aikaan kampuksella . Digitaaliset viestintäkanavat olivat siis kovassa käytössä. Uskon, että kaikki meistä oppivat jotain uutta. Hienoa oli, että pystyimme kukin hyödyntämään ja jakamaan omaa osaamistamme, näkemyksiämme ja ideoitamme keskenämme.

Ensimmäisessä blogitekstissä kuvasin tavoitteitamme seuraavanlaisesti:

Yhteisen projektin tarkoituksena on paitsi opetella yhteistyötä toisen koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa, myös harjoittaa ryhmäviestinnän taitoja sekä testata ja kehittää omaa osaamistamme tarttumalla toimeen heti opintojen alussa.”

Alussa tavoitteet kuulostivat hieman omituisilta… mitä hyötyä tapahtuman järjestämisestä on esimerkiksi yhteisöpedagogeille? Voi, kuinka väärässä olinkaan.

Kyllä, opimme ryhmäviestinnän taitoja. Kyllä, testasimme, kehitimme ja haastoimme sekä omia että toistemme taitoja, mutta opimme paljon muutakin! Sellaisia taitoja joita voimme käyttää tulevissa ammateissamme, mutta erityisesti jo opintojen aikana. Toisten huomioimista, voimavarojen tunnistamista, sosiaalisia taitoja, markkinoinnin, yritysyhteistyön, myynnin, taloushallinnan, koristelun ja suunnittelun taitoja. Kunnioittamista, kysymistä, rohkaisua, yrittämistä, epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä, virheiden myöntämistä ja ongelmien ratkaisua.

Ennen kaikkea opimme, että yhdessä kaikki on mahdollista.

Teksti: Tiia Tiirikainen, Markkinointitiimin projektipäällikkö, Turun 1.vuoden yhteisöpedagogi opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *