Hello, minä olen Ruska, alun perin Pohjois-Karjalasta mutta nykyisin asuskelen Kuopiossa. Olen ensimmäisen vuoden monimuoto-opiskelija tulkkauksessa ja kommunikaatio-ohjauksessa. Aloitin opiskelut viime syksyllä syyskuun alussa ja hain tänne lisähaun kautta. Tässä blogitekstissä haluan lyhyesti kertoa, millaista täällä opiskelu on ollut minulle sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvana henkilönä.
Tutustumisleikkejä
Kuten arvata saattaa tällaisessa humanistisessa korkeakoulussa opettajat ja muut opiskelijat ovat pääosin kohdelleet minua kuin ketä tahansa muuta opiskelijaa. Se on positiivista.
Hyvänä esimerkkinä on muuan muassa se, että vähän aikaa sitten koululla oli tapahtuma, jossa pyydettiin kirjoittamaan oma nimi palaan maalarinteippiä ja asettamaan se näkyville. Oma vuoroni alkoi ahdistamaan minua, jonka vuoksi pystyin hädin tuskin keskittymään muuhun ohjelmaan tai kuuntelemiseen. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, etten juuri siinä tilanteessa ollut varma omasta nimestäni.
Minulla oli virallisesti käytössä rakkaan mummini antama nimi, mutta se ei enää sopinut omalle identiteetilleni. Onneksi vuoroni ei ehtinyt tulla ja pääsimme kahvitauolle, jonka alussa kiirehdin opettajan luokse, joka oli antanut tehtävän. Selitin hänelle, kuinka en oikeastaan tiennyt omaa nimeäni, joten en osaa kirjoittaa maalarinteipille mitään. Hän oli ihanan ymmärtäväinen asian suhteen ja kertoi, ettei minun tarvitse kirjoittaa siihen mitään ja voin halutessani selittää muille, miksi minun nimeni ei ole näkyvissä.
Olemme yhtä moninaisia kuin kirjaston kirjat.
Miten keskustella ottaen muut huomioon?
Valtaväestön on toisinaan vaikea kiinnittää huomiota keskustellessaan omiin sanavalintoihinsa ja puheenaiheisiinsa, jotka saattavat tehdä keskustelusta epämukavan muille. Mieleeni jäi tilanne, jossa muut keskustelivat mun mielestä hieman oudosti.
Puheeksi tuli, että ”saako” nykyään enää puhua tietystä fiktiivisestä satuhahmosta tyttönä. Tuosta minulle tulee vaan mieleen, kuinka nykyään monet tuntuvat ajattelevan, että jaottelun siirtäminen sukupuolitetuista sanoista neutraalimpiin, kuten ihmiset tai opiskelijat, vie jotain pois muilta. Ikään kuin inklusiivisuus jättäisi nämä ihmiset ulkopuolelleen. Tämä tilanne taas tuntui vahvistavan stereotypiaa siitä, kuinka nykynuoret ovat nykyään niin herkkiä.
En kuitenkaan ajattele, että he tarkoittivat sitä pahalla. Joskus vaan tuntuu, että vitsailun sijasta voitaisiin miettiä, että minkä takia sitä asiaa pidetään huvittavana. Kaikkien tulisi kuitenkin tehdä yhdessä töitä siihen, että opiskelu ja oppimisympäristöt olisivat meille kaikille turvallinen ja huomioon ottava tila, jossa kaikki meistä saisi olla paikalla ihan omana itsenään.
Teksti: Ruska Hyvärinen
