Projekti nimeltä TEHAMA

Yleinen

Tansaniassa harjoitteluaan suorittavan yhteisöpedagogiopiskelijan Samuli Hentusen projekti-idea konkretisoituu vähitellen. Hän aikoo kierrellä tansanialaisissa kouluissa muutaman läppärin kanssa vetämässä ATK- tunteja. Samuli kertoo, mitä asioita on otettava huomioon, kun suunnittelee projektia Afrikassa.

Teksti ja kuvat: Samuli Hentunen, Yhteisöpedagogiopiskelija

Olen jo muutaman viikon työskennellyt Tehama-nimisessä projektissa, jonka pääsimme viimein aloittamaan konkreettisesti. Projektin idea lähti siitä, kun kouluilla oli tarve saada tietokoneita. Tansaniassa koulujen opetussuunnitelmassa on varattu aikaa ICT-tunneille ala-asteelta lähtien. Koneita ei vain ole kunnallisissa kouluissa, sillä kouluja on paljon eikä kaikkiin ole mahdollista saada koneita lahjoituksena. Siksi lähdin kehittelemään ajatusta, että kiertäisin eri kouluilla muutaman läppärin kanssa. Ensimmäinen viikko on nyt takana, ja vastaanotto oli hyvä!

Kuutta konetta kierrätetään

Käytössäni on yhteensä kuusi konetta. Humak lahjoitti neljä, ja yhteistyökumppanimme ICT-asiantuntijayritys Canorama lahjoitti kaksi! Kiitokset näistä! Vaikka koneita on suhteellisen vähän, pystyn kiertämällä eri kouluissa vetämään tunteja yli 300 oppilaalle viiden viikon aikana. Jos harjoitteluni kestäisi pidempään voisin aloittaa uuden kierroksen ja taas yli 300 oppilasta pääsisi osallistumaan.

Tietokoneita TAnsaliaan

Kiinnostaako harjoittelupaikka Tansaniassa?

Haasteita on ollut alusta asti, ja uusia tuntuu ilmenevän sitä mukaa kun mennään eteenpäin. Uskoisin kuitenkin, että kuluneen ensimmäisen viiden viikon jälkeen suurimmat kysymykset on saatu ratkaistua. Olen alusta asti rakentanut ohjelmaa niin, että sitä on kenen tahansa helppo lähteä jatkamaan. Tässä olisi siis jollekin hyvää ohjelmaa valmiina, jos jotain opiskelijaa kiinnostaisi lähteä syksyllä harkkaan Tansaniaan!

Kaksi oli käyttänyt tietokonetta joskus

Tiedossa oli jo etukäteen, ettei kovinkaan moni ole ennen käyttänyt tietokonetta Ensimmäisen viikon kyselyiden perusteella yli 300 oppilaasta kaksi oli aiemmin käyttänyt konetta. Tarve on siis iso eikä aiempaa osaamista löydy. Tämän pohjalta rakensin ohjelman, jossa opetettava sisältö jakautuu viiteen kokonaisuuteen, joista kullekin on varattu tunti.
Käsiteltäviä asioita olivat

  • kannettavaan tutustuminen
  • käyttöjärjestelmään tutustuminen
  • ohjelmat Word+Excel+Powerpoint
  • internetin käyttö yleisesti

Tulevat viikot näyttävät, miten perusteellisesti mitäkin asioita ehdimme käymään läpi vai joudummeko pudottamaan pois jotakin, jos aikataulu niin vaatii.

 

Tietokoneopetuksen suuunnitelma

Tapaaminen koulutoimenjohtajan kanssa

Materiaali ja ohjelman sisältö piti tuottaa, ja sen lisäksi piti hoidella käytännön asioita ennen kuin saatiin vihreää valoa kouluilta. Aluksi luulin, että riittää, kun sovin koulujen kanssa sopivasta ajasta. Se ei ihan niin toiminutkaan.

Ensin laitoimme Tangan alueen koulutoimenjohtajalle kirjeen, jossa kerroimme ideasta. Vastausta ei ikinä kuulunut, joten varasimme toimistolle aikaa, että pääsemme juttelemaan kasvotusten johtajan kanssa. Ajanvaraus ei tarkoittanut ihan samaa kuin Suomessa. Paikan päälle menimme kahdeksalta aamulla ja odottelimme noin neljä tuntia, kunnes pääsimme vihdoin oikean ihmisen juttusille.

Toimistolla käynti ei ollut niin virallinen kuin luulin, mutta se oli jälkeenpäin ajateltuna hyvinkin tyypillinen tansanialainen vierailu. Kyllä sen aikana pari sanaa vaihdettiin kouluilla käynnistäkin, mutta lähinnä vaihdeltiin kuulumisia ja kyseltiin, millaista Suomessa on. Kirje ei tainnut ikinä löytää perille, koska meitä pyydettiin vielä lähettämään se, jotta asiat ovat virallisesti kunnossa. Nyt oli siis saatu vihreää valoa tuntien aloittamiselle.

 

Tansanialainen kylä toivotti tietokoneiden lahjoittajat tervetulleiksi

Lämmin vastaanotto afrikkalaiseen tapaan

Tätä tullaan opiskelemaan vaikka lomalla!

Lisää stressiä meinasi tulla, kun ohjaajani ilmoitti, että nyt meidän täytyy aloittaa nopealla aikataululla, jotta päästään alkuun ennen kuin pääsiäislomat alkavat. Ne kestävät täällä kaksi viikkoa. Lähdin sitten kiertämään kouluja ja sopimaan aikatauluja heidän kanssaan. Lomista ei kuitenkaan tullut mitään ongelmaa, sillä joka koulussa sanottiin, että tämä on heille niin tärkeä asia, että oppilaat kyllä tulevat myös loman aikana näille tunneille! Yhdellä koululla koululaiset halusivat tunnit lauantaipäiville, jotta ne varmasti saatiin mahtumaan lukujärjestykseen.

 

Mahdollisimman moni tahtoi oppia lisää tietokoneista

Seuraavaksi ongelmaksi osoittautuivat luokkien koot ja luokkatilat. Normaalissa paikallisessa koulussa luokkien koot vaihtelevat 80:n ja 120:n oppilaan välillä. Tämä ei tarkoita, että esim. kuudennella luokalla olisivat luokat a, b, c ja d, ja että niiden yhteenlaskettu oppilasmäärä olisi 120, vaan että yhdellä luokalla tunnilla istuu kerrallaan noin sata oppilasta.
Suuret luokkakoot johtuvat siitä, että koulut ovat velvollisia ottamaan kouluun jokaisen lapsen, vaikka resursseja ei todellisuudessa olisi. Ratkaisimme ongelman jakamalla luokat 2 – 4 eri osaan, joille pidin tunnit vuorotellen.

Luokkatiloissa ei monestikaan ole sähköä, joten esimerkiksi videotykkiä ei voi käyttää opetuksessa apuna. Tätä varten olen tehnyt joka aiheesta omat materiaaliniput, joissa havainnollistetaan käsiteltävää asiaa. Koulut auttavat kaikissa asioissa niin paljon kuin vain voivat, ja ovat tosi joustavia. Tärkeintä on, että saadaan tunnit pidettyä! Yksi vaihtoehto on kutsua koululuokkia 4H:n tiloihin, missä käytössä on iso sali ja videotykki. Ainakin lähimpänä sijaitsevien koulujen kanssa tämä varmaan onnistuu, koska ne ovat kävelymatkan päässä.

Tällä viikolla tutustuimme kannettavan osiin. Suurinta ihmettelyä aiheuttivat web-kamera ja se, kun tietokone käynnistettiin ja sammutettiin! Mielenkiinnolla odotan, miten käyttöjärjestelmään tutustuminen luonnistuu ensi viikolla!

Last modified: 24.5.2019