Kansainvälinen yhteisöpedagogi – opiskelijan kokemuksia katulapsityöstä Boliviassa

”Odotukseni olivat korkealla, mutta ne ylittyivät selkeästi.”

Kansainväliset kokemukset opintojen aikana syventävät yhteisöpedagogin ammattitaitoa ja tuovat arvokasta osaamista opiskelijalle. Miten muualla maailmassa tehdään nuorisotyötä? Minkälaisia haasteita yhteisöpedagogin työkentällä on muualla Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella ja miten ne on ratkaistu? Minkälaisia hyviä käytäntöjä Suomesta voisi viedä muualle tai muualta tuoda Suomeen? Näihin kysymyksiin löytyy vastauksia kansainvälisessä harjoittelussa tai korkeakouluvaihdossa. Opintojen suorittaminen kansainvälisessä ympäristössä on etuoikeus, jonka antia ei mitata vain opintopistemäärissä.

Humakin yhteisöpedagogiopiskelija Aarni Lehto suoritti kehittävän harjoittelun Boliviassa. Hän työskenteli Fundación Estrellas en la Calle (FEC) -järjestön Coyera -projektissa, joka tukee katulapsia ja -nuoria. Lehdon kokemukset katutyöstä olivat rankkoja, mutta opettavaisia. Lehto valmistuu yhteisöpedagogiksi, jolla on kansainvälisen kokemuksensa ansiosta paljon annettavaa ja avara näkemys kansainvälisestä nuorisotyöstä.

Harjoitteluni katulapsityössä Boliviassa

Minulla oli ollut jo pitkään unelma katulasten auttamisesta Latinalaisessa Amerikassa, kun kuulin mahdollisuudesta lähteä suorittamaan opintoja ulkomailla ja päätin tarttua tilaisuuteen.

Nuoret haetaan avolava -autolla alueiltaan yhteisiin aktiviteetteihin sovittuina päivinä. Tässä ryhmä “Rieles”. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Löysin harjoittelupaikan Humakin verkostojen kautta Boliviasta, Cochabamban kaupungista, jossa toimii voittoa tavoittelematon järjestö FEC. Jo vuodesta 2005 FEC on auttanut Cochabambassa ja viereisessä Quillacollon kaupungissa lapsia, nuoria ja perheitä, jotka asuvat kadulla tai jotka elävät korkeassa sosioekonomisessa riskissä köyhyyden takia.

Järjestössä työskentelee yhteensä noin 25 työntekijää ja 10 vapaaehtoista ja harjoittelijaa. Järjestön toimintaa rahoitetaan pääsääntöisesti Euroopasta tulevina avustuksina.

Järjestön henkilökunta tarjosi minulle mahdollisuutta suorittaa harjoitteluni kolmessa eri projektissa ja toiminnossa eli Coyerassa, Wiñanassa ja Fenixissä.

Coyera-projektin nimi tulee paikallisesta ketšuan murteesta ja se tarkoittaa kaveria. Coyerassa monialainen työryhmä jalkautuu kadulle ja käyttää erilaisia osallistavia menetelmiä, jotta katulapset ja -nuoret saadaan mukaan toimintoihin. Näiden aktiviteettien tarkoitus on auttaa, motivoida ja osallistaa asiakkaita eri alueilla.

Coyera- projektissa käytetään muun muassa taidelähtöisiä menetelmiä kadulla elävien kanssa. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Wiñana-toimintaa on tehty noin 10 vuotta ja sen tarkoitus on tukea katulapsityötä. Wiñanassa seurataan kadulta pois päässeiden elämää ja tuetaan heitä työelämässä ja opinnoissa. Nämä asiakkaat tarvitsevat elämälleen suuntaviivan näyttäjiä ja henkilökohtaista neuvontaa, jotta he eivät joutuisi uudelleen kadulle.

Näin ollen Coyerassa työskentelevät sosiaalityöntekijät ja psykologit tekevät kotikäyntejä Wiñana-asiakkaiden luo. Noin kerran kahdessa kuukaudessa järjestetään yhteistä toimintaa, johon saavat osallistua kaikki Wiñana-projektin asiakkaat. Samalla osallistujille tarjotaan lounas. (FEC 2015b; FEC 2018a.)

Fundación Estrellas en la Callen kolmas projekti Fenix keskittyy ennaltaehkäisevään työhön ja korkeassa sosioekonomisessa riskissä eläviin lapsiin ja nuoriin. Sen toiminta aloitettiin jo vuosi järjestön perustamisen jälkeen eli 13 vuotta sitten.

“Fenixin asiakaskunnan ikäjakauma on 2–18-vuotta ja projektin tarkoitus on luoda näille lapsille mielekästä päivätoimintaa.”

Fenixissä käyvien lasten perheissä esiintyy usein perheväkivaltaa ja kohderyhmä on haavoittuvainen. Erona Coyera-projektiin on Fenixissä se, että tämän toiminta rajoittuu fyysisesti yhteen paikkaan, jota kutsutaan Intikanchay-taloksi (ketšuaksi loistava aurinko).

Katulapsityö Cochabambassa

Tapasin katulapsityössä paljon erilaisia lapsia ja nuoria, joista osa jäi vahvasti mieleeni.

Joillekin tapaamilleni lapsille ja nuorille tuotti hankaluuksia välittää kiintymyksen tunteita. Asiakkaisiin oli joko hyvin vaikeaa saada kontaktia, mutta kun yhteys saatiin luotua, oltiinkin hyvin nopeasti hyvin kiintyneistä.

“Erityisesti minuun kiintyi Durazno-niminen poika.”

Durazno (suom. Persikka) oli 16-vuotias. Tapasin hänet ensimmäisellä työviikollani. Otti hieman aikaa ja vaivaa ymmärtää pojan puhetta, sillä hän ei artikuloinut kovin selkeästi. Huono artikulaatio oli yleinen haaste minun ja katulasten välisessä kommunikaatiossa ensimmäisen kuukauden aikana. Varsinkin liimaa ja bensiiniä imppaavat sekä alkoholia käyttävät katulapset puhuivat hyvin epäselvästi.

Sain Duraznon kanssa yhteyden toisella tapaamiskerralla. Siitä lähtien hän kyseli aina seuraavaa tapaamisaikaamme. Hänen äitinsä oli kuollut traagisesti vuonna 2015 ja hän oli joutunut siskonsa, Carolan kanssa kadulle sillä heidän isänsä oli vankilassa istumassa pitkää tuomiota. Keskustelimme hänen mieltään askarruttavista asioista, pelasimme jalkapalloa, nauroimme ja opetin hänelle joitain suomen kielen sanoja.

Kerroin hänelle, että lähden takaisin Suomeen vuoden lopussa. Se oli hänelle hieman vaikea pala sulatettavaksi, mutta hän pystyi elämään sen kanssa. 14. marraskuuta kuulin hyvin surullisen uutisen. Durazno oli tapettu edellisenä yönä.

Cochabambassa on yli 500 kadulla asuvaa lasta ja nuorta. Yleensä katulapset ovat jakautuneet pieniin ryhmiin kavereidensa tai perheenjäseniensä kanssa. Näissä ryhmissä vallitsee oma hierarkia ja kirjoittamattomat säännöt ja yleensä myös keskinäinen kunnioitus.

Cochabamban katulasten pääasialliset työtehtävät ovat auton ikkunoiden pesu liikennevaloissa, trufitaksien reittien kuuluttaminen ja kengänkiillotus kadulla. Joidenkin on varastettava henkensä pitimiksi, vaikka se ei ole kenellekään mieluisa vaihtoehto. Tämän lisäksi osa katulapsista ja -nuorista käy huumekauppaa. Laiton toiminta on kadulla eläjillekin vaikeaa, mutta pakon edessä, muiden vaihtoehtojen loppuessa on turvauduttava kyseenalaisiin keinoihin. (VPlat 2012, 8-9.)

Fundación Estrellas en la Calle tekee myös vaikuttamistyötä. Lokakuussa 2018 järjestettiin marssi huumeiden käyttöä ja perheväkivaltaa vastaan sekä lasten oikeuksien puolesta. Kuva: Vinzenz Janssen.

Kaduille päädytään useista syistä

Harjoittelussani opin, että katulapsiksi ajaudutaan erilaisista syistä. Kadulla täysin elävät lapset ovat orpoja tai vanhempiensa hylkäämiä lapsia. Nämä lapset kamppailevat joka päivä elääkseen, löytääkseen ruokaa ja suojaa. Tämä katulapsityyppi lienee mediassakin tunnetuin.

Yksi ryhmä on sellaiset lapset, jotka vierailevat säännöllisesti perheensä luona ja viettää vain päivät kadulla. Sukupuoli voi vaikuttaa katulapsien tilanteeseen. Tyttöjä hylätään harvemmin, sillä heidän oletetaan hoitavan perheen arkea. Kadulla elävät tytöt joutuvat pois kadulta esimerkiksi kotiapulaisiksi tai seksityöntekijöiksi. (Unesco 2017.)

Yleisemmät kadulle joutumisen syyt tässä Cochabamban eli ikuisen kevään kaupungissa ovat hylkääminen, vanhempien kuolema, perheväkivalta ja lasten hyväksikäyttö.

“Kunnalliset lastensuojelutahot ovat Cochabambassa periaatteessa olemassa, mutta niiden toiminnan vaikutus on olematon.”

Bolivian lain mukaan lapsi saa aloittaa työnteon jo 10 vuoden iässä ja se näkyy välillisesti lasten koulutuksen puutteena. Katulapsille tilanne on entistä pahempi. Osa katulapsista ei ole saanut juuri minkäänlaista koulutusta.

“Koulutuksen puuttuminen tekee katuelämästä siirtymisen todella vaikeaksi.”(CEHM 2018; VPlat 2012; 8-9.)

Useat katulapset Cochabambassa imppaavat liimaa, bensiiniä ja/tai lakkaa. Myös muita huumeita käytetään laajasti. Työskennellessäni Cochabamban katulasten kanssa, huomasin heillä eritasoisia, mutta selkeitä haasteita kognitiivisessa kehityksessä. Mukana oli muun muassa ikäisiäni asiakkaita, joille sanaristikon tai väritystehtävän teko tuotti vaikeuksia.

Keskinäistä luottamusta nostetaan esimerkiksi nojautumisharjoitteilla. Katulasten ja -nuorten on hyvin tärkeää puhaltaa yhteen hiileen selviytyäkseen. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Harjoittelu katulapsityössä oli kasvunpaikka

Fundación Estrellas en la Calle oli hyvä harjoittelupaikka ulkomaanvaihdossa tapahtuvalle kehittävälle harjoittelulle. Vaikkakin alussa tunsin oloni ulkopuoliseksi ja yksin jätetyksi, vapaaehtoisten ja harjottelijoiden esimies, Alejandro piti minusta hyvää huolta.

Pikkuhiljaa myös muut järjestön työntekijät saivat minun kanssa paremman yhteyden. Työyhteisö järjestössä ja sen molemmissa ohjelmissa oli erittäin hyvää ja vakinaiset työntekijät puhuivatkin jonkinlaisesta perheestä.

Harjoittelun onnistumista paransi myös se, että osasin espanjaa jo jonkin verran harjoittelun alkaessa. Neljä kuukautta espanjankielisessä ympäristössä kehitti kielitaitoani huimasti.

Työkulttuuri Boliviassa oli hyvin erilainen kuin Suomessa.

“Itseohjautuvuus ja vastuun ottaminen oli jokapäiväisen työn peruspilareita. Ilman niitä työn teosta ei olisi tullut mitään.”

Ammatillinen kasvuni oli todella voimakasta ensimmäisestä päivästä lähtien ja tietoisesti suunnittelin ja arvoin sitä kompetenssiperusteisesti sekä osoitin osaamistani käytännössä joka työpäivä. Minun oli käytettävä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitojani työyhteisössämme, muun muassa keskustelutilanteissa.

Työskennellessämme katulasten kanssa minun tuli soveltaa ammattieettisiä periaatteita, sillä asiakkaidemme kohtalot ja elämäntilanteet olivat hyvinkin rankkoja ja haavoittavia.

Tämä koko harjoittelu oli käytännössä kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämistä. Työskentely- ja arkikielemme oli espanja. Kulttuuri oli etelä-amerikkalainen machokulttuuri.

Aika ajoin olin henkisesti hyvin rikki ja heikkona, mutta koin samalla kiitollisuutta siitä, sillä sitä lähdinkin hakemaan. Palasin koti-Suomeen vahvempana ja itsevarmempana kuin ikinä aiemmin.

Fundación Estrellas en la Calle oli erittäin hyvä harjoittelupaikka. Harjoitteluni Boliviassa otti paljon, mutta antoi moninkertaisesti enemmän. Odotukseni olivat korkealla, mutta ne ylittyivät selkeästi.

Ryhmäkoot vaihtelevat noin 8 ja 25 nuoren välillä. Tässä ohjaajia ja osa ryhmästä “Estadio”. Kuva: Edgar Espinoza.

Suosittelen FECiä kaikille espanjaa osaaville ja asiasta kiinnostuneille yhteisöpedagogi-opiskelijolle toiseksi tai kolmanneksi harjoitteluksi. Haluan vielä kiittää Alejandroa välittämisestä, huolenpidosta ja ammatillisesta tuesta!

Teksti: Aarni Lehto, Satu Riikonen

LÄHTEET
CEHM 2018. Haastattelu Centro Hermano Manolo -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. 11.09.2018.
FEC 2018a. Haastattelu Coyera-Wiñana -projektista 28.09.2018. Haastateltavat: Alejandro Revollo Montecinos & Mario Padro Surita. Haastattelija: Aarni Lehto.
FEC 2018b. Perehdytys vapaaehtoisille ja korkeakouluharjoittelijoille 20.09.2018. Perehdyttäjä: Alejandro Montecinos Revollo.
FEC 2015a. Fundación Estrellas en la Calle, Quiénes somos. http://www.estrellasenlacalle.com/about.html (Viitattu 14.01.2019)
FEC 2015b. Fundación Estrellas en la Calle, Programas y proyectos. http://www.estrellasenlacalle.com/projects.html (Viitattu 15.01.2019)
WHUnesco 2017. Unesco, Social and human sciences, street children. http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/fight-against-discrimination/education-of-children-in-need/street-children/ (viitattu 18.01.2019)
VPlat 2008. Voces para Latinoamérica. Perfil de los NASC inhaladores en Lima. Valladolid, Espanja. Viitattu 23.01.2019
VPlat 2012. Voces para Latinoamérica. II Estudio NAJSC CBBA – Perfil motivacional de los adolescentes y jóvenes de 15 a 21 años en situación de calle 2012. Valladolid, Espanja. Viitattu 21.01.2019

Samulin reissun päätös

Kolmannessa Tansanian-blogissaan yhteisöpedagogiopiskelija Samuli Hentunen kokoaa yhteen kokemaansa.

Odottelen jatkolentoa Istanbulin kentällä ja selailin edellisiä blogeja ja kuvia menneeltä neljän kuukauden ajalta. Tuntuu tosi oudolta, että reissu on nyt käytännössä ohi ja harjoittelu Tansaniassa takanapäin! Paljon jäi hienoja muistoja ja uusia tuttavuuksia.

Tehama-projekti eteni kouluilla ihan mukavasti. Se saatiin päätökseen vaikkakin vähän haikein mielin. Monet opettajista kyselivät jo mahdollisuudesta jatkaa ja voisiko koneita lainata kouluille ennen kuin saadaan joku jatkamaan itse ohjelmaa. Myös muualla tapaamani opettajat kyselivät josko myös heidän koulunsa voisi osallistua.

Ohjelman sisältöäi tuli muokata aika rankasti tuntien edetessä ja osaamistason selventyessä. Ilman osanottajien aiempaa kokemusta koneen käytöstä, olisi ollutkin melkein mahdoton käydä kaikkia alun perin suunniteltuja asioita läpi annetussa lyhyessä ajassa.

Paljon keskityimme koneen käyttämiseen. Emme perehtyneet varsinaisesti minkään ohjelmien käyttöön. Hiiren käyttäminen vaati paljon harjoittelua, Samoin  näppäimistöön totuttelu vei aikaa. Nopeasti lapset kyllä oppivat asiat ja suurinn ongelma onkin se, ettei konetta ei pääse käyttämään vapaa-ajalla missään,  Näin opitut asiaa tuppaavat helposti unohtumaan.

Viimeisen viikon vietin Dar Es Salaamissa isäntäperheen luona. Perheen isä on perustanut Star of hope nimisen yhdistyksen vuonna 2011. Hän avustaa ja kouluttaa mm. työpajoja järjestämällä. Hän myös isännöi monesti opiskelijaryhmiä esimerkiksi Yhdysvalloista.

Seuraavana vuorossa olisi nuorisokeskuksen rakentaminen, joka tarjoaisi alueen nuorille koulutusta, tukea työllistymiseen sekä paikan vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin. Luvat ja piirustukset rakennukselle ovat jo valmiina odottamassa. Seuraavaksi on tarkoitus hankkia yhteistyökumppaneita ja suunnitella toimintaa.

Star of hope tarjoaa enemmän kuin mielellään harjoittelupaikan opiskelijalle/opiskelijoille! Luvassa on varmasti yhteisöpedagogille sopivia haasteita!

Ulkomaille lähtemistä suunnitteleville ja muillekin voin lämpimästi suositella käyttämään opiskeluaikaa kansainvälistymiseen! Työharjoittelun suorittaminen ulkomailla antaa todella paljon lisäarvoa omalle ammatilliselle kehittymiselle ja näyttää varmasti hyvältä myös tulevaisuuden työnhaussa. Opiskeluaika onkin ehkä helpoin tapa hakea tuota kokemusta, kun ei tarvitse samalla tavalla miettiä sen mahdollistamista, kuin sitten työelämässä ollessa.

Teksti ja kuvat: Samuli Hentunen

Projekti nimeltä TEHAMA

Tansaniassa harjoitteluaan suorittavan yhteisöpedagogiopiskelijan Samuli Hentusen projekti-idea konkretisoituu vähitellen. Hän aikoo kierrellä tansanialaisissa kouluissa muutaman läppärin kanssa vetämässä ATK- tunteja. Samuli kertoo, mitä asioita on otettava huomioon, kun suunnittelee projektia Afrikassa.

Teksti ja kuvat: Samuli Hentunen, Yhteisöpedagogiopiskelija

Olen jo muutaman viikon työskennellyt Tehama-nimisessä projektissa, jonka pääsimme viimein aloittamaan konkreettisesti. Projektin idea lähti siitä, kun kouluilla oli tarve saada tietokoneita. Tansaniassa koulujen opetussuunnitelmassa on varattu aikaa ICT-tunneille ala-asteelta lähtien. Koneita ei vain ole kunnallisissa kouluissa, sillä kouluja on paljon eikä kaikkiin ole mahdollista saada koneita lahjoituksena. Siksi lähdin kehittelemään ajatusta, että kiertäisin eri kouluilla muutaman läppärin kanssa. Ensimmäinen viikko on nyt takana, ja vastaanotto oli hyvä!

Kuutta konetta kierrätetään

Käytössäni on yhteensä kuusi konetta. Humak lahjoitti neljä, ja yhteistyökumppanimme ICT-asiantuntijayritys Canorama lahjoitti kaksi! Kiitokset näistä! Vaikka koneita on suhteellisen vähän, pystyn kiertämällä eri kouluissa vetämään tunteja yli 300 oppilaalle viiden viikon aikana. Jos harjoitteluni kestäisi pidempään voisin aloittaa uuden kierroksen ja taas yli 300 oppilasta pääsisi osallistumaan.

Tietokoneita TAnsaliaan

Kiinnostaako harjoittelupaikka Tansaniassa?

Haasteita on ollut alusta asti, ja uusia tuntuu ilmenevän sitä mukaa kun mennään eteenpäin. Uskoisin kuitenkin, että kuluneen ensimmäisen viiden viikon jälkeen suurimmat kysymykset on saatu ratkaistua. Olen alusta asti rakentanut ohjelmaa niin, että sitä on kenen tahansa helppo lähteä jatkamaan. Tässä olisi siis jollekin hyvää ohjelmaa valmiina, jos jotain opiskelijaa kiinnostaisi lähteä syksyllä harkkaan Tansaniaan!

Kaksi oli käyttänyt tietokonetta joskus

Tiedossa oli jo etukäteen, ettei kovinkaan moni ole ennen käyttänyt tietokonetta Ensimmäisen viikon kyselyiden perusteella yli 300 oppilaasta kaksi oli aiemmin käyttänyt konetta. Tarve on siis iso eikä aiempaa osaamista löydy. Tämän pohjalta rakensin ohjelman, jossa opetettava sisältö jakautuu viiteen kokonaisuuteen, joista kullekin on varattu tunti.
Käsiteltäviä asioita olivat

  • kannettavaan tutustuminen
  • käyttöjärjestelmään tutustuminen
  • ohjelmat Word+Excel+Powerpoint
  • internetin käyttö yleisesti

Tulevat viikot näyttävät, miten perusteellisesti mitäkin asioita ehdimme käymään läpi vai joudummeko pudottamaan pois jotakin, jos aikataulu niin vaatii.

 

Tietokoneopetuksen suuunnitelma

Tapaaminen koulutoimenjohtajan kanssa

Materiaali ja ohjelman sisältö piti tuottaa, ja sen lisäksi piti hoidella käytännön asioita ennen kuin saatiin vihreää valoa kouluilta. Aluksi luulin, että riittää, kun sovin koulujen kanssa sopivasta ajasta. Se ei ihan niin toiminutkaan.

Ensin laitoimme Tangan alueen koulutoimenjohtajalle kirjeen, jossa kerroimme ideasta. Vastausta ei ikinä kuulunut, joten varasimme toimistolle aikaa, että pääsemme juttelemaan kasvotusten johtajan kanssa. Ajanvaraus ei tarkoittanut ihan samaa kuin Suomessa. Paikan päälle menimme kahdeksalta aamulla ja odottelimme noin neljä tuntia, kunnes pääsimme vihdoin oikean ihmisen juttusille.

Toimistolla käynti ei ollut niin virallinen kuin luulin, mutta se oli jälkeenpäin ajateltuna hyvinkin tyypillinen tansanialainen vierailu. Kyllä sen aikana pari sanaa vaihdettiin kouluilla käynnistäkin, mutta lähinnä vaihdeltiin kuulumisia ja kyseltiin, millaista Suomessa on. Kirje ei tainnut ikinä löytää perille, koska meitä pyydettiin vielä lähettämään se, jotta asiat ovat virallisesti kunnossa. Nyt oli siis saatu vihreää valoa tuntien aloittamiselle.

 

Tansanialainen kylä toivotti tietokoneiden lahjoittajat tervetulleiksi
Lämmin vastaanotto afrikkalaiseen tapaan

Tätä tullaan opiskelemaan vaikka lomalla!

Lisää stressiä meinasi tulla, kun ohjaajani ilmoitti, että nyt meidän täytyy aloittaa nopealla aikataululla, jotta päästään alkuun ennen kuin pääsiäislomat alkavat. Ne kestävät täällä kaksi viikkoa. Lähdin sitten kiertämään kouluja ja sopimaan aikatauluja heidän kanssaan. Lomista ei kuitenkaan tullut mitään ongelmaa, sillä joka koulussa sanottiin, että tämä on heille niin tärkeä asia, että oppilaat kyllä tulevat myös loman aikana näille tunneille! Yhdellä koululla koululaiset halusivat tunnit lauantaipäiville, jotta ne varmasti saatiin mahtumaan lukujärjestykseen.

 

Mahdollisimman moni tahtoi oppia lisää tietokoneista

Seuraavaksi ongelmaksi osoittautuivat luokkien koot ja luokkatilat. Normaalissa paikallisessa koulussa luokkien koot vaihtelevat 80:n ja 120:n oppilaan välillä. Tämä ei tarkoita, että esim. kuudennella luokalla olisivat luokat a, b, c ja d, ja että niiden yhteenlaskettu oppilasmäärä olisi 120, vaan että yhdellä luokalla tunnilla istuu kerrallaan noin sata oppilasta.
Suuret luokkakoot johtuvat siitä, että koulut ovat velvollisia ottamaan kouluun jokaisen lapsen, vaikka resursseja ei todellisuudessa olisi. Ratkaisimme ongelman jakamalla luokat 2 – 4 eri osaan, joille pidin tunnit vuorotellen.

Luokkatiloissa ei monestikaan ole sähköä, joten esimerkiksi videotykkiä ei voi käyttää opetuksessa apuna. Tätä varten olen tehnyt joka aiheesta omat materiaaliniput, joissa havainnollistetaan käsiteltävää asiaa. Koulut auttavat kaikissa asioissa niin paljon kuin vain voivat, ja ovat tosi joustavia. Tärkeintä on, että saadaan tunnit pidettyä! Yksi vaihtoehto on kutsua koululuokkia 4H:n tiloihin, missä käytössä on iso sali ja videotykki. Ainakin lähimpänä sijaitsevien koulujen kanssa tämä varmaan onnistuu, koska ne ovat kävelymatkan päässä.

Tällä viikolla tutustuimme kannettavan osiin. Suurinta ihmettelyä aiheuttivat web-kamera ja se, kun tietokone käynnistettiin ja sammutettiin! Mielenkiinnolla odotan, miten käyttöjärjestelmään tutustuminen luonnistuu ensi viikolla!

Ympäri Tansaniaa

Viime kerralla kirjoittelin projekti-ideasta, jossa kiertelisin tansanialaisissa kouluissa muutaman läppärin kanssa vetämässä ATK- tunteja. Asiat ovat edenneet ja olen saanut tietokoneet tänne Tansaniaan. Kiitokset Humakin porukalle järjestelyistä.

Teksti ja kuvat: Samuli Hentunen, Yhteisöpedagogiopiskelija

Blogi metsityshankkeesta 4H:lle

Tansanian 4H toteutti yhteistyössä ENO-yhdistyksen kanssa projektin, jossa koulut eri puolilla Tansaniaa istuttivat puita. ENO lähetti tänne kaksi opiskelijaa Novia ammattikorkeakoulusta. He haastattelisivat opettajia, oppilaita ja koulujen 4H yhdyshenkilöitä projektin hyödyistä ja haasteista.

Haastattelujen pohjalta 4H:lle tehdään blogi. Tehtävänäni on avustaa blogin laatimisessa ja laatia kirjoittajille ohjeistusta. 4H tuottaa projektista myös puunkasvatus-, puunhoito- ja metsätalousoppaan.

Humakin lahjoittamat tietokoneet saapuivat Tansaniaan Novian opiskelijoiden mukana.

Lähdimme 15. helmikuuta ajamaan 4H:n päätoimistolta johtaja Susan Naburin kanssa Tangasta kohti Dar Es Salaamia.  Seuraavana päivänä seuraamme liittyi Morongorossa Joseph Desideri.

Novian opiskelijat Emilla ja Roosa lensivät samana päivänä Suomesta Dariin ja heitä vastassa oli Anna Lupiano, 4H:n työntekijä Morogorosta. Emillalla ja Roosalla oli keskeinen rooli ATK-projektissani, sillä he raahasivat mukanaan Humakin lahjoittamat kuusi läppäriä Tansaniaan!

Kuusi läppäriä
Kyllä, kaikki toimivat!

Matka Tangasta Dariin on noin 350km. Vaikka matka ei ole kovin pitkä, kestää se henkilöautollakin noin seitsemän tuntia. Kapealla maantiellä on paljon rekkoja ja asustusten lähellä on 50 kmh nopeusrajoitus.

Viisi miljoonaa ihmistä kapeilla kaduilla autoineen

Oman lisänsä matkaan tuovat poliisit, jotka pysäyttelevät matkan aikana useamman kerran vaikkei heillä ole pysäytyksiin sen kummempaa syytä. Suuri osa ajasta kuluu viimeiseen 30:een kilometriin, jolloin saavutaan kaupunkiin. Dar Es Salaamissa asuu yli 5 miljoonaa ihmistä ja ruuhkat ovat älyttömiä. Tieverkosto ei vastaa autojen määrää.

Arkeen toi mukavaa vaihtelua yöpyminen todella hienossa hotellissa Darissa.

Dar es Salaam
Puitteet Darissa olivat kohdallaan!

Pelti kolisee!

Seuraava päivä meni taas autossa istuessa. Ja sitten kolahti! Olimme kääntymässä huoltoasemalle, kun takana ohittamaan lähtenyt  rysäytti suoraan automme perään.

Onneksi kukaan ei loukkaantunut, mutta auto kärsi pieniä vaurioita. Autosta meni uusiksi takalasi, takavalot ja peltiäkin piti vähän oikoa. Tämän takia matka venyi ja loppumatka ajettiin pimeässä.

Pimeällä ajaminen ei ole mikään mukava kokemus Tansaniassa, kun katuvaloja ei ole ja kaikki ajavat vastaan pitkät päällä. Välillä vastaan tulee rekkoja ja/tai busseja rinnakkain, jolloin pienemmän kulkuneuvon on vain jarrutettava ja väistettävä.

Vain peltivaurioita!
Matkaan tuli yllättäviä mutkia!

Ongelmat auton kanssa jatkuivat. Kone hajosi Mafingan kaupungissa ja jäimme odottamaan vuokra-autoa Darista. Tällä sitten kierreltiin Mafingan ja Njomben kouluissa samaan aikaan, kun automme oli huollossa.

Uusi moottori saatiin, mutta se todettiin vialliseksi ja eikun uutta tilaamaan. Paluumatkalla oli tarkoitus viettää päivä Mikumin kansallispuistossa, mutta tämä jäi väliin, koska jouduimme palaamaan Mafingasta Dariin bussilla. Ehkäpä toisella kertaa.

Tansania on monipuolinen maa

Tansanialla on monia erilaisia piirteitä. Ilmasto ja maasto vaihtelevat todella paljon. Mitä enemmän mennään sisämaahan sitä vuoristoisemmaksi ja vehreämmäksi maisemat muuttuivat. Myös lämpötila on pohjoismaalaiselle mukavampi: noin 25 astetta ja välillä sadetta.

Tansanian harjoittelu
Myös teiden kunto vaihteli paikoittain.

Myös koulut ovat erilaisia. Koulujen välillä on eroja – varsinkin yksityisten ja kunnallisten koulujen ero on todella iso. Yksityisillä on monesti tietokoneluokat ja opetus tapahtuu pääosin englanniksi. Rahaa riittää myös kasteluveteen ja alueen vartioimiseen.

Koululaisia Tansaniassa
Kameraa ei kouluissa ujosteltu!

Kunnallisissa kouluissa sadevesi on ainoa, mitä voidaan käyttää kasteluun ja puiden istutuksessa on ongelmana, että niitä varastetaan usein yöaikaan. Taimet ja siemenet ovat kalliita. Hedelmiä myymällä ihmiset saavat ihan hyviä lisätuloja.

Tansanialaisia koululaisia
Ryhmäkoot ovat täällä “hieman” suurempia.

Pari viikkoa vierähti nopeasti eri kaupunkien välillä. Tämä toi mukavaa vaihtelua harjoittelun normaalille päivärytmille.

Sansibar on mahtava lomapaikka!

Takaisin Dariin päästyämme mietin, että nyt voisi olla hyvä hetki vierailla myös Sansibarilla, koska sadekausi ei vielä ollut alkanut. Sateiden alettua saarilomailu voisi olla  huono kokemus. Sansibar on Tansanialle kuuluva saaristo, jonka isoin ja tunnetuin saari on Unguja. Se tunnetaan myös nimellä Sansibar.

Saarella turismi on vilkkainta ja hinnat varsin korkeita. Sesonkiaikaan hotelli maksaa helposti 100 dollaria. Ruoat ja aktiviteetit ovat melko kalliita. Sansibarille menin Darista lautalle, joita lähtee muutaman kerran päivässä. Hinta on 35 dollarista ylöspäin. 40 dollarilla sai business-luokan paikan, jossa oli mukavat penkit ja ilmastointi. Nyt ei onneksi ollut sesonkiaika ja sain huoneiston aika edullisesti, 40 USD/yö aamiaisella.

Majapaikka Sansibarilla

Rannat ovat todella upeita Sansibarilla ja ne ovat täynnä hyviä ravintoloita. Matkailijalla on paljon tekemistä. Paikalliset järjestävät molenlaisia retkiä: voit snorklata delfiinien kanssa tai tutustua Prison Islandin kilpikonniin ja vanhan vankilan raunioihin. Myös saaren keskustassa on runsaasti nähtävyyksiä. Vanha kaupunki, linnoitus ja Arabihallinnon aikaiset vanhat rakennukset ovat näkemisen arvoisia. Sansibarilla viettämäni neljä päivää olivat upeita!

“Valkoiset hiekkarannat” pitävät täällä kutinsa.

Takaisin Tangaan menin pienellä potkurikoneella, joka oli myös ihan oma kokemuksensa. Hinta oli 120 dollaria mutta säästin sillä noin 15  tuntia matkustamista. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä lautalla Dariin ja sieltä bussilla Tangaan, hintaa olisi tullut noin 60 dollaria.

Mantereelle palasin lentokoneella ja säästin 15 tuntia matka-aikaa.

Tästä sitten taas ”arjen” kimppuun!