Kansainvälinen yhteisöpedagogi – opiskelijan kokemuksia katulapsityöstä Boliviassa

”Odotukseni olivat korkealla, mutta ne ylittyivät selkeästi.”

Kansainväliset kokemukset opintojen aikana syventävät yhteisöpedagogin ammattitaitoa ja tuovat arvokasta osaamista opiskelijalle. Miten muualla maailmassa tehdään nuorisotyötä? Minkälaisia haasteita yhteisöpedagogin työkentällä on muualla Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella ja miten ne on ratkaistu? Minkälaisia hyviä käytäntöjä Suomesta voisi viedä muualle tai muualta tuoda Suomeen? Näihin kysymyksiin löytyy vastauksia kansainvälisessä harjoittelussa tai korkeakouluvaihdossa. Opintojen suorittaminen kansainvälisessä ympäristössä on etuoikeus, jonka antia ei mitata vain opintopistemäärissä.

Humakin yhteisöpedagogiopiskelija Aarni Lehto suoritti kehittävän harjoittelun Boliviassa. Hän työskenteli Fundación Estrellas en la Calle (FEC) -järjestön Coyera -projektissa, joka tukee katulapsia ja -nuoria. Lehdon kokemukset katutyöstä olivat rankkoja, mutta opettavaisia. Lehto valmistuu yhteisöpedagogiksi, jolla on kansainvälisen kokemuksensa ansiosta paljon annettavaa ja avara näkemys kansainvälisestä nuorisotyöstä.

Harjoitteluni katulapsityössä Boliviassa

Minulla oli ollut jo pitkään unelma katulasten auttamisesta Latinalaisessa Amerikassa, kun kuulin mahdollisuudesta lähteä suorittamaan opintoja ulkomailla ja päätin tarttua tilaisuuteen.

Nuoret haetaan avolava -autolla alueiltaan yhteisiin aktiviteetteihin sovittuina päivinä. Tässä ryhmä “Rieles”. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Löysin harjoittelupaikan Humakin verkostojen kautta Boliviasta, Cochabamban kaupungista, jossa toimii voittoa tavoittelematon järjestö FEC. Jo vuodesta 2005 FEC on auttanut Cochabambassa ja viereisessä Quillacollon kaupungissa lapsia, nuoria ja perheitä, jotka asuvat kadulla tai jotka elävät korkeassa sosioekonomisessa riskissä köyhyyden takia.

Järjestössä työskentelee yhteensä noin 25 työntekijää ja 10 vapaaehtoista ja harjoittelijaa. Järjestön toimintaa rahoitetaan pääsääntöisesti Euroopasta tulevina avustuksina.

Järjestön henkilökunta tarjosi minulle mahdollisuutta suorittaa harjoitteluni kolmessa eri projektissa ja toiminnossa eli Coyerassa, Wiñanassa ja Fenixissä.

Coyera-projektin nimi tulee paikallisesta ketšuan murteesta ja se tarkoittaa kaveria. Coyerassa monialainen työryhmä jalkautuu kadulle ja käyttää erilaisia osallistavia menetelmiä, jotta katulapset ja -nuoret saadaan mukaan toimintoihin. Näiden aktiviteettien tarkoitus on auttaa, motivoida ja osallistaa asiakkaita eri alueilla.

Coyera- projektissa käytetään muun muassa taidelähtöisiä menetelmiä kadulla elävien kanssa. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Wiñana-toimintaa on tehty noin 10 vuotta ja sen tarkoitus on tukea katulapsityötä. Wiñanassa seurataan kadulta pois päässeiden elämää ja tuetaan heitä työelämässä ja opinnoissa. Nämä asiakkaat tarvitsevat elämälleen suuntaviivan näyttäjiä ja henkilökohtaista neuvontaa, jotta he eivät joutuisi uudelleen kadulle.

Näin ollen Coyerassa työskentelevät sosiaalityöntekijät ja psykologit tekevät kotikäyntejä Wiñana-asiakkaiden luo. Noin kerran kahdessa kuukaudessa järjestetään yhteistä toimintaa, johon saavat osallistua kaikki Wiñana-projektin asiakkaat. Samalla osallistujille tarjotaan lounas. (FEC 2015b; FEC 2018a.)

Fundación Estrellas en la Callen kolmas projekti Fenix keskittyy ennaltaehkäisevään työhön ja korkeassa sosioekonomisessa riskissä eläviin lapsiin ja nuoriin. Sen toiminta aloitettiin jo vuosi järjestön perustamisen jälkeen eli 13 vuotta sitten.

“Fenixin asiakaskunnan ikäjakauma on 2–18-vuotta ja projektin tarkoitus on luoda näille lapsille mielekästä päivätoimintaa.”

Fenixissä käyvien lasten perheissä esiintyy usein perheväkivaltaa ja kohderyhmä on haavoittuvainen. Erona Coyera-projektiin on Fenixissä se, että tämän toiminta rajoittuu fyysisesti yhteen paikkaan, jota kutsutaan Intikanchay-taloksi (ketšuaksi loistava aurinko).

Katulapsityö Cochabambassa

Tapasin katulapsityössä paljon erilaisia lapsia ja nuoria, joista osa jäi vahvasti mieleeni.

Joillekin tapaamilleni lapsille ja nuorille tuotti hankaluuksia välittää kiintymyksen tunteita. Asiakkaisiin oli joko hyvin vaikeaa saada kontaktia, mutta kun yhteys saatiin luotua, oltiinkin hyvin nopeasti hyvin kiintyneistä.

“Erityisesti minuun kiintyi Durazno-niminen poika.”

Durazno (suom. Persikka) oli 16-vuotias. Tapasin hänet ensimmäisellä työviikollani. Otti hieman aikaa ja vaivaa ymmärtää pojan puhetta, sillä hän ei artikuloinut kovin selkeästi. Huono artikulaatio oli yleinen haaste minun ja katulasten välisessä kommunikaatiossa ensimmäisen kuukauden aikana. Varsinkin liimaa ja bensiiniä imppaavat sekä alkoholia käyttävät katulapset puhuivat hyvin epäselvästi.

Sain Duraznon kanssa yhteyden toisella tapaamiskerralla. Siitä lähtien hän kyseli aina seuraavaa tapaamisaikaamme. Hänen äitinsä oli kuollut traagisesti vuonna 2015 ja hän oli joutunut siskonsa, Carolan kanssa kadulle sillä heidän isänsä oli vankilassa istumassa pitkää tuomiota. Keskustelimme hänen mieltään askarruttavista asioista, pelasimme jalkapalloa, nauroimme ja opetin hänelle joitain suomen kielen sanoja.

Kerroin hänelle, että lähden takaisin Suomeen vuoden lopussa. Se oli hänelle hieman vaikea pala sulatettavaksi, mutta hän pystyi elämään sen kanssa. 14. marraskuuta kuulin hyvin surullisen uutisen. Durazno oli tapettu edellisenä yönä.

Cochabambassa on yli 500 kadulla asuvaa lasta ja nuorta. Yleensä katulapset ovat jakautuneet pieniin ryhmiin kavereidensa tai perheenjäseniensä kanssa. Näissä ryhmissä vallitsee oma hierarkia ja kirjoittamattomat säännöt ja yleensä myös keskinäinen kunnioitus.

Cochabamban katulasten pääasialliset työtehtävät ovat auton ikkunoiden pesu liikennevaloissa, trufitaksien reittien kuuluttaminen ja kengänkiillotus kadulla. Joidenkin on varastettava henkensä pitimiksi, vaikka se ei ole kenellekään mieluisa vaihtoehto. Tämän lisäksi osa katulapsista ja -nuorista käy huumekauppaa. Laiton toiminta on kadulla eläjillekin vaikeaa, mutta pakon edessä, muiden vaihtoehtojen loppuessa on turvauduttava kyseenalaisiin keinoihin. (VPlat 2012, 8-9.)

Fundación Estrellas en la Calle tekee myös vaikuttamistyötä. Lokakuussa 2018 järjestettiin marssi huumeiden käyttöä ja perheväkivaltaa vastaan sekä lasten oikeuksien puolesta. Kuva: Vinzenz Janssen.

Kaduille päädytään useista syistä

Harjoittelussani opin, että katulapsiksi ajaudutaan erilaisista syistä. Kadulla täysin elävät lapset ovat orpoja tai vanhempiensa hylkäämiä lapsia. Nämä lapset kamppailevat joka päivä elääkseen, löytääkseen ruokaa ja suojaa. Tämä katulapsityyppi lienee mediassakin tunnetuin.

Yksi ryhmä on sellaiset lapset, jotka vierailevat säännöllisesti perheensä luona ja viettää vain päivät kadulla. Sukupuoli voi vaikuttaa katulapsien tilanteeseen. Tyttöjä hylätään harvemmin, sillä heidän oletetaan hoitavan perheen arkea. Kadulla elävät tytöt joutuvat pois kadulta esimerkiksi kotiapulaisiksi tai seksityöntekijöiksi. (Unesco 2017.)

Yleisemmät kadulle joutumisen syyt tässä Cochabamban eli ikuisen kevään kaupungissa ovat hylkääminen, vanhempien kuolema, perheväkivalta ja lasten hyväksikäyttö.

“Kunnalliset lastensuojelutahot ovat Cochabambassa periaatteessa olemassa, mutta niiden toiminnan vaikutus on olematon.”

Bolivian lain mukaan lapsi saa aloittaa työnteon jo 10 vuoden iässä ja se näkyy välillisesti lasten koulutuksen puutteena. Katulapsille tilanne on entistä pahempi. Osa katulapsista ei ole saanut juuri minkäänlaista koulutusta.

“Koulutuksen puuttuminen tekee katuelämästä siirtymisen todella vaikeaksi.”(CEHM 2018; VPlat 2012; 8-9.)

Useat katulapset Cochabambassa imppaavat liimaa, bensiiniä ja/tai lakkaa. Myös muita huumeita käytetään laajasti. Työskennellessäni Cochabamban katulasten kanssa, huomasin heillä eritasoisia, mutta selkeitä haasteita kognitiivisessa kehityksessä. Mukana oli muun muassa ikäisiäni asiakkaita, joille sanaristikon tai väritystehtävän teko tuotti vaikeuksia.

Keskinäistä luottamusta nostetaan esimerkiksi nojautumisharjoitteilla. Katulasten ja -nuorten on hyvin tärkeää puhaltaa yhteen hiileen selviytyäkseen. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Harjoittelu katulapsityössä oli kasvunpaikka

Fundación Estrellas en la Calle oli hyvä harjoittelupaikka ulkomaanvaihdossa tapahtuvalle kehittävälle harjoittelulle. Vaikkakin alussa tunsin oloni ulkopuoliseksi ja yksin jätetyksi, vapaaehtoisten ja harjottelijoiden esimies, Alejandro piti minusta hyvää huolta.

Pikkuhiljaa myös muut järjestön työntekijät saivat minun kanssa paremman yhteyden. Työyhteisö järjestössä ja sen molemmissa ohjelmissa oli erittäin hyvää ja vakinaiset työntekijät puhuivatkin jonkinlaisesta perheestä.

Harjoittelun onnistumista paransi myös se, että osasin espanjaa jo jonkin verran harjoittelun alkaessa. Neljä kuukautta espanjankielisessä ympäristössä kehitti kielitaitoani huimasti.

Työkulttuuri Boliviassa oli hyvin erilainen kuin Suomessa.

“Itseohjautuvuus ja vastuun ottaminen oli jokapäiväisen työn peruspilareita. Ilman niitä työn teosta ei olisi tullut mitään.”

Ammatillinen kasvuni oli todella voimakasta ensimmäisestä päivästä lähtien ja tietoisesti suunnittelin ja arvoin sitä kompetenssiperusteisesti sekä osoitin osaamistani käytännössä joka työpäivä. Minun oli käytettävä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitojani työyhteisössämme, muun muassa keskustelutilanteissa.

Työskennellessämme katulasten kanssa minun tuli soveltaa ammattieettisiä periaatteita, sillä asiakkaidemme kohtalot ja elämäntilanteet olivat hyvinkin rankkoja ja haavoittavia.

Tämä koko harjoittelu oli käytännössä kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämistä. Työskentely- ja arkikielemme oli espanja. Kulttuuri oli etelä-amerikkalainen machokulttuuri.

Aika ajoin olin henkisesti hyvin rikki ja heikkona, mutta koin samalla kiitollisuutta siitä, sillä sitä lähdinkin hakemaan. Palasin koti-Suomeen vahvempana ja itsevarmempana kuin ikinä aiemmin.

Fundación Estrellas en la Calle oli erittäin hyvä harjoittelupaikka. Harjoitteluni Boliviassa otti paljon, mutta antoi moninkertaisesti enemmän. Odotukseni olivat korkealla, mutta ne ylittyivät selkeästi.

Ryhmäkoot vaihtelevat noin 8 ja 25 nuoren välillä. Tässä ohjaajia ja osa ryhmästä “Estadio”. Kuva: Edgar Espinoza.

Suosittelen FECiä kaikille espanjaa osaaville ja asiasta kiinnostuneille yhteisöpedagogi-opiskelijolle toiseksi tai kolmanneksi harjoitteluksi. Haluan vielä kiittää Alejandroa välittämisestä, huolenpidosta ja ammatillisesta tuesta!

Teksti: Aarni Lehto, Satu Riikonen

LÄHTEET
CEHM 2018. Haastattelu Centro Hermano Manolo -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. 11.09.2018.
FEC 2018a. Haastattelu Coyera-Wiñana -projektista 28.09.2018. Haastateltavat: Alejandro Revollo Montecinos & Mario Padro Surita. Haastattelija: Aarni Lehto.
FEC 2018b. Perehdytys vapaaehtoisille ja korkeakouluharjoittelijoille 20.09.2018. Perehdyttäjä: Alejandro Montecinos Revollo.
FEC 2015a. Fundación Estrellas en la Calle, Quiénes somos. http://www.estrellasenlacalle.com/about.html (Viitattu 14.01.2019)
FEC 2015b. Fundación Estrellas en la Calle, Programas y proyectos. http://www.estrellasenlacalle.com/projects.html (Viitattu 15.01.2019)
WHUnesco 2017. Unesco, Social and human sciences, street children. http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/fight-against-discrimination/education-of-children-in-need/street-children/ (viitattu 18.01.2019)
VPlat 2008. Voces para Latinoamérica. Perfil de los NASC inhaladores en Lima. Valladolid, Espanja. Viitattu 23.01.2019
VPlat 2012. Voces para Latinoamérica. II Estudio NAJSC CBBA – Perfil motivacional de los adolescentes y jóvenes de 15 a 21 años en situación de calle 2012. Valladolid, Espanja. Viitattu 21.01.2019

Ensimmäinen yhteisöpedagogi harjoittelussa Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä

Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Tiina Savolainen löysi harjoitteluaan varten sairaalasta ja metsästä ympäristöt soveltaa yhteisöpedagogin taitojaan. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sairaanhoidon metelmin sai tuekseen yhteisöpedagogin näkökulman ennaltaehkäisevästä ja aktivoivasta työotteesta. Lue Tiinan Opiskelijan silmin -blogi harjoittelusta ja saaduista kokemuksista.

Tarvitsin kevääksi harjoittelupaikan. Mielenkiinnon kohteinani olivat luonto, liikunta ja hyvinvoinnin tukeminen sekä harjoitteluni tavoitteena olevat kehittämistehtävät.

Sain vinkin Meijän polun nettisivuille. Sivuilta selvisi, että kyseessä on keskisuomalaisten kansanterveyden ja hyvinvoinnin edistämisliike, jossa toimitaan liikunnan, levon, luonnon ja yhteisöllisyyden parissa. “Hmm”, kaikki ovat teemoja, joista olen kiinnostunut, ja joiden parissa haluaisin työskennellä tulevaisuudessa. Tuo kuulostaa ihan minun jutultani!

Luonnolla on monia todennettuja hyvinvointi vaikutuksia. Luontoaltistus muun muassa alentaa verenpainetta, laskee sykettä ja vähentää stressihormonien eritystä. (Kuva: Tiina Savolainen)

Sairaalan mäellä itse asiaan

Sovin tapaamisen sairaalan mäelle.

Mutta mihin oikeastaan olen menossa ja ketä tapaamaan? Miten Keski-Suomen sairaanhoitopiiri liittyy Meijän polkuun?

Googlaamalla selvitin, että olin sopinut tapaamisen kehittäjäylilääkäri ja työelämäprofessori Pirjo Mustosen, kliininen asiantuntijafysioterapeutti Liisa Lumiahon ja terveyden edistämisen suunnittelija Susanna Mutasen kanssa.

Tapaamisen aiheina olivat terveysmetsä sekä OLKA-koordinoitu järjestö ja vapaaehtoistoiminta sairaalassa. Mielenkiintoisia aiheita ja huikeita ammattilaisia. Totta kai olen mukana!

Tiina Savolainen metsässä. Tämä harjoittelu “meni ihan metsään”, kirjaimellisesti. (Kuva: Merja Astikainen)

Mitä yhteisöpedagogilla on antaa sairaalalle?

Ymmärränkö mistä tapaamisessa puhutaan, vielä ilman perinteistä terveydenhoitoalan koulutusta? Entä osaanko antaa jotain omasta osaamisestani ja näkökulmastani myös muille?

Yhteisöpedagogina katson terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä ennaltaehkäisevän ja aktivoivan työotteen kautta, en sairauksien hoidon näkökulmasta.

Yhteisöpedagogin kompetensseina minulla on yhteisöllinen, pedagoginen, yhteiskunnallinen ja kehittämisosaaminen. Oma kiinnostukseni on tutkimukseen perustuvassa toiminnassa, jolla on vaikuttavuusnäyttöä.

Sipoossa kehitetty terveysmetsätoiminta ja HUS:in ja EYJ:n kehittämä valtakunnallinen OLKA toiminta liittyvät vahvasti ennaltaehkäisevään ja aktivoivaan terveydenedistämistyöhön. Molemmista löytyy tutkimuksin osoitettuja hyötyjä ja vahva kehittämistyön näkökulma. Eiköhän yhteisöpedagogi pärjää.

OLKA Jyväskylän toiminnassa tapahtui paljon

Suoritin kaksi harjoittelua samassa paikassa Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä. Harjoitteluni laajuus oli yhteensä 25 opintopistettä eli lähes neljä kuukautta.

Alkuaika kului tutustuessa uuteen paikkaan ja uuteen ympäristöön. Parin viikon päästä osasin jo kulkea sairaalan alueella eksymättä. Myöhemmin opastin OLKA vapaaehtoisia tutustumaan sairaalan alueeseen ja kävin kertomassa osastojen henkilökunnalle OLKA toiminnasta.

Pääsin mukaan vapaaehtoisten perehdytykseen ja kehittämään OLKA-toimintaa Jyväskylässä. Kevään aikana OLKA Jyväskylän toiminnassa aloitti uusi toiminnankehittäjä. Tämän uuden resurssin myötä OLKA toimintaa voitiin Jyväskylässä laajentaa sairaalan lisäksi Kansalaistoiminnankeskus Mataralle.

Sain olla mukana toteuttamassa ja kehittämässä toiminnan viestintää. Tein nettisivujen sisällöntuotantoa, haastattelin ja kirjoitin vapaaehtoisen tarinan sekä osallistuin viestintäsuunnitelman tekoon.

Ensimmäiset terveysmetsäretket Keski-Suomessa

Suurempi osa ajastani meni terveysmetsäaiheen parissa.

Sipoossa terveyskeskuslääkäri on määrännyt potilaita Terveysmetsä käynneille jo usean vuoden ajan. THL on tehnyt tutkimusta retkien vaikuttavuudesta. Tulokset ovat olleet lupaavia.

Terveysmetsä -hankkeessa kehitettiin toimintamalli, jossa potilaat osallistuvat terveyttä edistäville metsäretkisarjoille. Toimintamallia kehittämässä olleet Luonnontie Oy:n Adela Pajunen ja Marko Leppänen kouluttivat myös ensimmäiset Keskisuomalaiset terveysmetsäoppaat.

Meijän polun järjestämän ja Keski-Suomen hyvinvointi verkoston KeHOn rahoittaman Keski-Suomen Terveysmetsä -opaskoulutuksen tavoitteena oli koota luonnosta ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneita ihmisiä mahdollisimman laajasti koko Keski-Suomen alueelta niin järjestö-, yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta.

Vastuullani oli opaskoulutuksen käytännönjärjestelyt, kuten mainosten teko, ilmoittautumiset, yhteydenpito kouluttajien, Meijän polun verkoston ja koulutettavien välillä sekä jälkitiedotus.

Terveysmetsä -opaskoulutus jalkautui aitoihin olosuhteisiin. (Kuvat: Liisa Lumiaho)

Harjoittelun opit hyödyksi

Terveysmetsäkoulutus oli antoisa kokemus.

Harjoitteluni lopuksi suunnittelin ja toteutin saamieni oppien mukaan Terveysmetsäretken Keuruun terveyskeskuksen hyvinvointiryhmälle. Pitkä harjoitteluni mahdollisti koulutuksen järjestämisen kokonaisuudessa alusta loppuun asti, mikä oli kaikkinensa hieno oppimiskokemus.

Keskisuomalaisen terveysmetsän hahmottelua jatkan vielä opinnäytetyössäni. Kerään tietoa ensimmäisistä Keski-Suomessa toteutetuista terveysmetsäretkistä, analysoin mahdollisia terveysmetsäkohteita ja retkien vaikuttavuutta.

Mihin ja miksi terveysmetsäoppaita tarvitaan ja missä Keski-Suomessa on terveysmetsätoiminnalle sopivia luontokohteita? Tulen tutkimaan näitä asioita opinnäytetyössäni.

Muistiinpanoja kertyy. Keski-Suomen Terveysmetsä -opaskoulutus oli tiivis paketti käytäntö ja teoriaa. (Kuvat: Liisa Lumiaho)

Innovatiivinen ja innostunut työyhteisö otti yhteisöpedagogin lämpimästi vastaan

Harjoitteluni aikana kaikki ottivat uudenlaiselta koulutustaustalta tulevan yhteisöpedagogiopiskelijan avoimesti ja lämpimästi vastaan. Niin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon kehittämisyksikössä kuin Meijän polun monialaisessa asiantuntijaverkostossa.

Sain kokea olevani osa innovatiivista, innostunutta ja aktiivista työyhteisöä ja verkostoa.

Pääsin mukaan monenlaisiin tehtäviin, tapaamisiin ja seminaareihin, kuten Meijän polun hyvinvointi ChatBotin kehittelyyn, tulevaisuus- ja osallisuusfoorumeihin sekä Luonto lisää liikettä -hankkeen päätösseminaariin.

Harjoittelun alku oli jännittävä. En ihan tiennyt, mihin olen ryhtymässä. Tavoitteenani oli, että saisin hyviä eväitä uudelle uralleni tulevana yhteisöpedagogina, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ammattilaisena. Tavoitteet täyttyivät.

Lämmin kiitos osoittamastanne luottamuksesta harjoitteluni ohjaajille Pirjo Mustoselle, Liisa Lumiaholle ja Susanna Mutaselle sekä Meijän polun koko ydinryhmälle. Kiitos myös KeHOn päällikölle, Meijän polun luontoaktiiville Janne Laitiselle, että otit innokkaan opiskelijan moneen mukaan. Kiitokset työhuoneiden lainaamisesta koko perusterveydenhuollon kehittämisyksikölle. Kiitos yhteistyöstä OLKA toiminnan kehittäjä Niina Kankare-Anttilalle. Oli ilo ja kunnia työskennellä teidän kaikkien kanssanne.

Kirjoittaja: Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Tiina Savolainen

Lisää aiheista: