Tähtäimessä kulttuurituotanto

Yleinen

Veera Salmela on 26-vuotias Kulttuurituottaja (AMK) -opiskelija Jyväskylän kampukselta. Veera kertoo blogissaan päätymisestä kulttuurituottajaopintoihin. Tuottajaopintojen vastapainoksi Veera harrastaa vapaalaskua suksilla, lumilaudalla ja snowsurffilla.

Peruskoulun jälkeen opiskelin hiusalan perustutkintoa Tampereella Pyynikin Tredussa, josta valmistuttuani sain vakituisen työpaikan, ostin auton ja asunnon. Hiusala tuntui hyvältä, mutta kolmen vuoden jälkeen kiinnostukseni hiipui alaa kohtaan.

Pienen etsinnän jälkeen opiskelemaan kulttuurituotantoa

Olin 21-vuotias, kun tajusin että haluan tehdä muutakin kuin olla naimisissa vakityön ja omistusasunnon kanssa. Myin omaisuuteni ja lähdin au pairiksi Sveitsiin. Au pair vuosi antoi minulle työn lisäksi uutta näkökulmaa uskonnoista, kulttuureista, taiteesta sekä opin puhumaan ranskaa ja englantia paremmin. Au pair vuoden jälkeen Suomeen palattuani kokeilin töitä eri ammattialoilla, joihin ei tarvinnut koulutusta. Työkokeilujen kautta löysin tuottajan työn, josta halusin lähteä rakentamaan uraa.

Pääsin tekemään erilaisia tapahtumakokonaisuuksia ensimmäisessä kesätyöpaikassani tuotantoalalla. Työn monipuolisuus, luovuus ja tiimityöskentely sytytti kipinän alalle. Olin kuullut tapahtumatuotanto alalla työkavereilta eri koulutusmahdollisuuksista ja vertailin hetken aikaa Suomen koulutusmahdollisuuksia.

Päädyin hakemaan Humanistiseen ammattikorkeakouluun kulttuurituotannon koulutukseen, koska tajusin, että tämän koulutuksen myötä etenemismahdollisuuteni paranisivat uralla. Koulu tuntui vastaavan juuri kaikkea mitä olin päässyt työelämässä jo hieman kokeilemaan ja tavoitteeni on vahvistaa kaikkia niitä taitoja. Pääsin opiskelemaan Jyväskylän kampukselle.

Veera Salmela viihtyy suksilla. Harrastuksiin kuuluvat vapaalasku suksilla ja lumilaudalla sekä snowsurffaus.

Kulttuurituotannon opinnot

Koulutukseen voi hakeutua, jos on kiinnostunut kulttuurin- ja taidetapahtumien tuottamisprosesseista, markkinoinnista ja viestinnästä, sekä niiden rahoituksesta ja taloudesta.

Opintojen aloitus Humakissa on ollut positiivinen yllätys sen yhteisöllisyydellä, luovalla yhdessä tekemisellä ja taiteilija vierailuilla. Ensimmäisen vuoden aikana olemme kerenneet perehtyä muun muassa tiedonhankinnan perustaitoihin, taiteen eri lajeihin ja kulttuurituottajan työhön.

Eri alojen taiteilijoita on käynyt kertomassa työstään ja olemme päässeet Jyväskylän sydän hankkeeseen mukaan seuraamaan tuotantoprojektia. Mahdollisuus suorittaa kursseja omaan tahtiin on ollut erinomainen, sillä mielelläni teen osan opinnoista verkossa ja osan kontaktiopetuksessa.

Veera Salmela on päässyt opintojensa aikana mukaan tuotantoharjoitteluihin.

Aiemmista työkokemuksista on todella suuri hyöty tulevaan ammattiin sen monipuolisuuden vuoksi. Esimerkiksi kokemus baari- ja ravintola-alan työkokemus auttaa suunnitellessa anniskelualueita tapahtumiin ja parturi-kampaajan työssä asiakaspalvelu ja työn teko samanaikaisesti eli niin sanotusti kaksi asiaa samaan aikaan luonnistuu.

Uskon, että hyvä tuottaja on monipuolinen, joustava, avarakatseinen ja ongelmanratkaisukykyinen. Humakin kulttuurituotannon koulutus sopii kuitenkin myös niille hakijoille, jolla ei ole aiempaa kokemusta tuotantoalalta, koska se avaa niin paljon mahdollisuuksia tehdä töitä eri aloilla.

Aloitan huhtikuussa 2020 ensimmäisen työharjoittelun tapahtumatuotanto alalla. Koen opiskelutahdin olevan töiden kanssa yhteen sopiva ja toivoisinkin työllistyväni jo opintojeni ohella, jotta saisin vietyä oppimaani työelämään samanaikaisesti.

Kaikki edellinen historia työrintamalla, sekä kieliopit Sveitsissä tukevat nyt tietäni kohti jatkuvasti muuttuvaa tuotantoalaa ja odotan pääsyä antamaan oman näkemykseni ja panokseni tapahtumien tuotantoon!

Teksti: Veera Salmela, toim. Marika Stam.
Kuvat: Veera Salmela koti-albumi.

Last modified: 26.3.2020