Tuskaa, hikeä ja onnistumisia

Naisen tumma hahmo ikkunan edessä, graafinen kuva.

Olen kulttuurituotannon polkuopiskelija Deeqa Aho. Olen valmistunut lukiosta 2021 keväällä ja blogitekstissäni käyn läpi etäopiskelun sekä etätyöskentelyn hyötyjä ja haittoja. Voiko etänä oloa olla erilaisissa muodoissa?

Etäilystä on tullut uusi trendisana. Etäopiskelu ja etätyöskentely eivät olleet monelle tuttuja juttuja ennen koronaa. Lähipalaverit ovat siirtyneet Zoomiin ja muihin etäpalavereihin erikoistuneisiin verkkopalveluihin.

Moni näkee asian arkea helpottavana. Työ- eikä koulumatkoihin kulu aikaa eikä rahaa, työajat ovat joustavammat eikä ulkoisella habituksella ole niin paljon merkitystä. Minä kumminkin huomaan asiassa myös valtavasti haittapuolia entisten kokemuksieni kautta.

Onko etätyöskentely ekstroverteille?

Monet ovat valinneet koulunsa tai ammattinsa sen ihmisläheisyyden tai yhteisöllisyyden tärkeyden vuoksi. Monelle opiskelukaverit tai esimerkiksi asiakkaat voivat olla ainoita ihmiskontakteja.

Myöskään opettajat eivät välttämättä ole vielä saaneet kasvoja oppilailleen, sekin lienee erikoinen tunne. Ekstroverteille tämä ei siis ole ideaali tilanne, introvertit saattavat tästä jopa nauttia

Negatiivisia kokemuksia

Kun pandemia alkoi, kävin lukiota. Etäopiskelu oli minulle aivan uusi juttu ja koin, että jäin monen asian ja mietteen kanssa yksin.

Silloisella koulullani ei ollut mitään viestintävälineitä oppilaiden kesken. Emme siis enää nähneet toisiamme, emme kuulleet toistemme esitelmiä emmekä voineet jakaa ajatuksiamme lounastauoilla. Joillakin opiskelijoilla oli teknisiä ongelmia ja osa koki, ettei oppinut asioita yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Lapsiperheissä elävät eivät pystyneet keskittymään opiskeluun tai työskentelyyn kodin hälinässä.

Yhtäkkiä me abiturientit olimme entistä itsenäisempiä ja toimimme vain yksilöinä. Koulunkäynti tuntui raskaalta ja turhauttavalta.

Naisen tumma hahmo ikkunan edessä, graafinen kuva.
Yksinäisyys on varjostanut etäopiskelua.

Osallistavaan ja yhteisölliseen etäopiskeluun tutustuminen

Humakissa tilanne on erilainen. Vaikka nykyiset vuoden kestävät polkuopintoni ovat verkossa, koen yhteisöllisyyttä. Jokaisella kurssilla näemme toistemme töitä, kommentoimme niitä, jaamme ajatuksia ja pystymme keskustelemaan. Olen myös päässyt tekemään ryhmätyön, vaikka emme koskaan kasvokkain tavanneetkaan.

Tällainen etä- ja verkko-opiskelun osallistava ja yhteisöllinen muoto on saanut minut muuttamaan mielipidettäni etäilystä. Webinaarit ovat mielenkiintoisia, koulutoverit sekä opettajat tuntuvat tutuilta, enkä ole tähän mennessä jäänyt vielä minkään asian kanssa yksin.

Näen verkko-opiskelussa nykyään niin paljon hyvää, että aion hakea Humakiin verkko-opiskelijaksi. Tämä, jos mikä todistaa sen, että etänä voi olla monella eri tavalla.

Nainen selän puolelta, katsoo näyttöruutua, jossa ihmisten kuvia.
Humakin verkko-opiskelu on ollut osallistavaa ja yhteisöllistä.

Teksti: Deeqa Aho
Kuvituskuvat: https://unsplash.com

 

Last modified: 16.3.2022