Making of Multidimensions

Yleinen

Kulttuurituotannon opiskelija Suvi Lamminen kirjoittaa tässä blogitekstissä 360°-kameralla kuvatun Multidimensions -livestream-tapahtuman ideoinnista ja toteutuksesta.

Minä olen Suvi Lamminen ja opiskelen ensimmäistä vuotta Humakissa kulttuurituotantoa. Viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksolla sain tehtäväkseni kirjoittaa mediatekstin, ja valitsin tehdä blogitekstin toiseen opintojaksooni liittyvän projektin valmistumisesta.

Perjantaina 24.4.2020 kello 19 julkaistiin Youtubessa 360°-kameralla kuvattu livestream-show, Multidimensions. Projektin takana oli kolme Humakin kulttuurituotannon opiskelijaa. Minä olin heistä yksi. Projekti tehtiin Digitaaliset toimintaympäristöt -opintojakson lopputyönä.

Idea syntyy

Aloimme pohtimaan jotakin, mitä voisi toteuttaa jollakin tavalla verkossa vallitsevan koronaepidemian vuoksi. Idea UV-valoista ja tankotanssista tuli projektipäälliköltämme Jere Saajorannalta. Alun perin tehtävänä oli suunnitella työelämäkumppanin kanssa projekti, jossa käytetään uutta teknologiaa. Projektin toteuttamista ei kuitenkaan vaadittu. Ideamme Multidimensionista oli kuitenkin sen verran herkullinen ja toteuttamiskelpoinen, että päätimme lähteä oikeasti kyselemään yhteistyökumppaneilta kiinnostuneisuutta projektin toteuttamiseen.

Kiinnostusta löytyikin ja saimme ensimmäisenä projektiin mukaan tanssijat. Riikka Arte oli heti mukana ideassamme ja toi mukanaan myös Saara Ervastin. Tanssijoiden avulla saimme myös tilat Ready Set Polelta, jossa voisimme show’n järjestää. Tanssijat olivat itseasiassa melkoisen isossa osassa projektimme onnistumisessa, sillä he löysivät myös muusikkomme Markus Jokisen ja Hanna Uimosen.

Sitten olikin enää vain tekninen puoli ja projekti oli kasassa. 360°-kameran saimme Humakilta lainaan ja tekniseksi tueksemme löysimme Jyväskylän Digi & Game Centerin. Me puolestamme lupasimme tukea DGC:n rahoituskampanjaa yrityksen kantamiseksi korona-ajan yli.

Pyörät lähtevät pyörimään vauhdilla

Kun kaikki yhteistyökumppanit oli saatu mukaan projektiin, voitiin projekti polkaista toden teolla käyntiin. Loimme ensimmäisenä show’lle Facebook-tapahtuman ja saimme Antti Viitakankaan tekemän mainoskuvan jakoon. Lähetimme Keskisuomalaiseen lehtitiedotteen tapahtumastamme, joka poikikin yllättävää näkyvyyttä tapahtumallemme.

Taiteilija Riikka Arte loi tapahtumaan avaruudellista tunnelmaa UV-valotaiteellaan.

Olimme kaikki hiukan puulla päähän lyötyjä, kun Yle Jyväskylän toimittaja otti yhteyttä ja kertoi haluavansa tehdä tapahtumastamme jutun. Seuraavaksi Keskisuomalaiseen saatiinkin sivun kokoinen juttu tapahtumasta ja ennen kuin tajusimmekaan, projektipäällikkömme olikin Yle Jyväskylän radiohaastattelussa.

Olimme aivan haltioissamme saamastamme mediahuomiosta. Lehti- ja radiojutut toivatkin jonkin verran lisää kiinnostuneita Facebook-tapahtumaamme. Odotimme innolla ja jännityksellä jo livestreamia.

H-hetki lähestyy

Tanssijat ja muusikot alkoivat harjoitella ja työryhmämme valmisteli jo H-hetkeä. Minulla oli vastuu markkinoinnista ja sainkin joitakin ihmisiä tanssipiireistä mainostamaan tapahtumaamme. Vähän ennen tapahtumaa olimmekin saaneet kerättyä melko hyvän määrän kiinnostuneita tapahtumaamme ja taiteilijoiden harjoituksista tulleiden kuvien ja videoiden perusteella show’sta oli tulossa aivan mielettömän hieno.

Projektipäällikkömme Jere Saajoranta oli vastuussa teknisestä toteutuksesta paikan päällä ja kysyin häneltä hänen tuntemuksiaan tällaisen projektin tuottamisesta:

Tekninen toteutus aiheutti päänvaivaa ja jouduin opettelemaan käyttämään pariakin eri ohjelmaa aivan alusta asti, mutta Digi & Game Centerin Kalle Raijonkari oli suurena teknisenä apuna. Ja tietenkin stressiä aiheutti laitteiden toimiminen livestreamin aikana, ettei yhteydet kaadu kesken kaiken ja kaikki toimii sulavasti, Jere kommentoi.

Tapahtumaa edeltävänä iltana taiteilijat ja projektipäällikkömme kävivät laittamassa tilan valmiiksi seuraavan illan spektaakkelia varten. Tila koristeltiin ja äänentoistovälineet asennetiin valmiiksi. Kamera laitettiin kuvaus valmiuteen ja sitten ei muuta kuin jännityksellä H-hetkeä odottamaan.

Tavoite saavutettu

Riikka Arte loi UV-maaleilla maalatuilla kankaillaan ja UV-valoilla Ready Set Polen tanssisaliin mahtavan avaruudellisen maailman ja muusikot täyttivät tilan psykedeelisen hypnoottisella musiikillaan. Arte ja Ervasti herättivät tilan eloon aivan mielettömän taitavalla tanssillaan.

Livestream onnistui mahtavasti ja pääsimme tavoitteeseemme tuoda pienen palan avaruuden mystistä kauneutta kotisohville.

Teksti: Suvi Lamminen.

Kuvat: Jere Saajoranta.

Last modified: 7.5.2020