Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta sen pyörittäminen käy työstä!

Väyläopinnot puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen koulutuksessa kiidättivät Emmi Loukkolan ja Mari Syvälän Humakin tutkinto-opiskelijoiksi.

Mitä ihmettä me ajattelimme, kun päätimme osallistua Tulkki AMK -väyläopintoihin puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen parissa? Ajatus itsemme ja ammattitaitomme kehittämisestä oli vahvempi kuin mukavuudenhalu ja tuttuuden tunne.

Olemme molemmat aiemmilta koulutuksiltamme viittomakielen ohjaajia ja erikoisammattitutkinnon (EAT) suorittaneita puhevammaisten tulkkeja.

Oman osaamisen kehittäminen ja taitojen kasvattaminen oli muhinut molempien mielessä. Sattumalta asia tuli yhdessä puheeksi keväällä 2019  ja innostuimme asiasta. Voisiko meistä tulla työkavereiden lisäksi myös opiskelukavereita?

Mari Syvälä (vasemmalla) ja Emmi Loukkola. Kuva: Maija Vuomajoki.

Väyläopinnot toteutuivat työnantajan tuella

Humakin tarjoama puhevammaisten tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus -koulutus väyläopintojen muodossa oli hyvä vaihtoehto kokeilla, kuinka opiskelun ja muun elämän yhteensovittaminen sujuisi.

Ylimääräistä aikaa ei oikeastaan ollut, mutta luotimme siihen, että asiat järjestyvät.

Ja niinhän ne järjestyivät! Ajatus lisäkoulutuksesta lähti meidän aloitteestamme, mutta myös työnantajamme Sivupersoona Oy näki sen arvokkaana ja lähti tukemaan kouluttautumistamme. Olemme voineet käyttää työaikaa opiskeluun, ja matka- ja yöpymiskustannuksista on huolehtinut Sivupersoona.

Alun perin ajatuksenamme oli tehdä tulkin työtä päätoimisesti ja opiskella siinä sivussa. Tuen myötä olemme voineet edetä opinnoissa samaa tahtia päiväopiskelijoiden kanssa. Merkittävä rooli on ollut toistemme tukemisella. Milloin tuki on ollut muistutus tehtävien palautuspäivistä ja milloin suklaapatukan antaminen tiukan paikan tullen. Joskus tärkein tuki on ollut kuunteleva ystävä niinä hetkinä, kun tekemistä on tuntunut olevan liikaa.

Vaikka olemme saaneet tukea, oman motivaation on täytynyt olla korkealla.

Sinnikkyys ja järkevä ajan käyttäminen ovat olleet avainasemassa opinnoissa. Kun lapset ovat menneet nukkumaan, olemme ryhtyneet opiskelemaan. Lisäksi olemme varanneet kalentereihin aikaa opiskelulle päivisin.

Tässä kuvassa on seitsemän asiaa keskeneräisenä. Mikään näistä asioista ei etene, koska kuvan ulkopuolella ovat kahdeksas ja yhdeksäs asia, joita väyläopiskelija on tekemässä. Kuva: Emmi Loukkola.

Opiskelumuodoista löytyi joustavuutta matkalla kohti tutkintopaikkaa

Toisinaan opintojen suorittaminen Pirkanmaalta käsin on ollut hankalaa, koska reissaaminen viikoittain Kuopiossa ei ole ollut mahdollista.

Verkko-opintoja on ollut onneksi paljon ja tarvittaessa lähiopetuksiinkin on löytynyt lehtoreilta joustavuutta, kekseliäisyyttä ja tukea. Opintojen eteen ei ole sentään vuodatettu verta, hikeä tai kyyneleitä, mutta kyllä ne ahkeraa työtä ovat vaatineet!

Väyläopinnot ovat innostaneet meitä jatkamaan opintoja Humakissa. Suoritetut väyläopinnot mahdollistivat erillishaun tulkkikoulutukseen. Tässä vaiheessa opintoja voimme todeta, että kannatti luottaa asioiden järjestymiseen. Oppimisen nälkä on kasvanut syödessä, sillä opiskelu haastaa ajattelemaan toisin.

Voimme iloisina todeta, että syksyllä 2020 aloitamme opinnot tutkinto-opiskelijoina!

Kirjoittajat ovat puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon suorittaneet tulkit Sivupersoona Oy:stä, jonka tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen rajattoman kommunikaation maailma. Sivupersoonan katon alta löytyy kommunikaation ammattilaisia kuten tulkkeja, kommunikaatio-ohjaajia ja puheterapeutteja.

Teksti: Emmi Loukkola ja Mari Syvälä. Toim. Marika Stam.