Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista kulttuurisista ilmiöistä, jotka näyttäytyvät ajassa ja paikassa. Minua kiinnostaa niiden alkuperä ja se, miten ne esiintyvät ihmisten elämässä ja yleisessä keskustelussa. Olen kirjoittanut omassa vaatetusaiheisessa blogissani kulttuurisesta omimisesta nimenomaan pukeutumisen näkökulmasta, mutta ilmiö on laajemmin kytköksissä siihen, miten toisen kulttuurin elementtejä ja symboleja käytetään ja miten niihin suhtaudutaan.
Yhteisöpedagogiopiskelijana olen alkanut kiinnittämään yhä enemmän huomiota yhteiskunnalliseen keskusteluun koskien monimuotoisuutta ja sensitiivisyyttä. Viimeisen sysäyksen kirjoittaa aiheesta sain luettuani Iltalehden kolumnistin kirjoituksen, jossa kritisoitiin nuorten tapaa suhtautua uusiin ja haastaviin asioihin ja ajatuksiin. Kolumnista on jo aikaa, mutta se on jäänyt päähäni pyörimään ja koen vahvasti, että haluan puolustaa nuoria ja kannustaa heitä kriittiseen ajatteluun. Tätä teen myös globaalikasvatukseen liittyvissä työpajoissani.
Kolumnistin tekstin pohjalla käytettiin Helsingin taideyliopiston teatterikorkeakoulun opettajan kertomuksia siitä, miten oppilaat esimerkiksi kokevat tietynlaisen materiaalin lukemisen ja katsomisen rakenteelliseksi väkivallaksi, ja miten he toimittavat inklusiivisuusagendoja ja vaativat sensitiivisyyskoulutusta. Näiden perusteella kolumnisti toteaa nuorten olevan hemmoteltuja pullamössökakaroita.
Ymmärrän, että kirjoitustyylin on tarkoitus provosoida ja herättää keskustelua. Provosointi kuitenkin estää rakentavan vuoropuhelun syntymisen, sillä siinä ilmaistaan jo lähtökohtaisesti, että nuorten kokemukset ja näkemykset ovat turhia ja merkityksettömiä. Kolumnistin näkemykset osoittavat myös sen, minkä olen havainnut myös tutkiessani erilaisia kulttuurisymboleita, että sukupolvien välinen kulttuurinen etäisyys voi olla huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi monen eri kansallisissa kulttuureissa elävien saman ikäisten välinen etäisyys.
Pienistä signaaleista kasvaa isompia muutoksia
Jokaiseen aikakauteen kuuluu tiettyjä ilmiöitä, jotka alkavat usein pienillä signaaleilla ja jotka laajenevat myöhemmin suuremmiksi ilmiöiksi. Ne määrittävät aikakausia ja jopa ihmisten ajattelua. Nuoret ovat usein herkkiä lukemaan näitä signaaleja ja heillä on tahtoa viedä asioita käytännön tasolla eteenpäin. Tämä saattaa pelottaa kaavoihinsa kangistuneita keski-ikäisiä. He ovat usein jo ehtineet unohtaa oman nuoruutensa yhteiskunnalliset epäkohdat ja keskittyvät lähinnä oman statuksensa pönkittämiseen. Iällisesti kuulun kohta itsekin heihin, mutta henkisellä tasolla koen heihin suurta kulttuurista etäisyyttä.
Omassa nuoruudessani 90-luvulla kirjoitin vimmaisia esseitä eläinten huonosta kohtelusta, yhteiskunnan eriarvoisuudesta sekä naisten oikeuksista. Kanavani vaikuttaa olivat vielä tuolloin rajalliset ilman internetiä ja teot kohdistuivat enimmäkseen omaan lähipiiriin. Näistä pienemmistä ilmiöistä on kuitenkin kasvanut laajempia liikkeitä. Eläinten oikeuksissa on tapahtunut muutoksia parempaan (vaikkakin hitaita ja hyvin pieniä) ja sukupuolten välinen tasa-arvo on parantunut.
Eli jos nykyisin nuoret puhuvat intersektionaalisesta feminismistä, sukupuolisensitiivisyydestä, ableismista, mikroaggressioista, turvallisista tiloista ja kolumnistin sanoin muusta ”karmeasta hölynpölystä”, olen hyvin tyytyväinen. Se kertoo vain siitä, että nuoret havaitsevat yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja ovat valmiita toimimaan.
Vaikka ollaan huolissaan siitä, että nuorten into yhteiskunnallisen vaikuttamiseen etenkin äänestämisen kautta on vähentynyt, he eivät kuitenkaan ole yhteiskunnallisissa asioissa passiivisia. Keinot vaikuttaa vain ovat erilaiset. Näistä monen silmään vähäpätöisistä ilmiöistä ja oudon kuuloisista termeistä nousee hiljalleen laajempia liikkeitä, jotka muuttavat yhteiskunnan rakenteita ja ihmisten ajattelua suvaitsevaisempaan ja kunnioittavampaan suuntaan.
Kun epäkohtia nostetaan tietoisuuteen, pienillä symbolisilla teoilla ja kunnioitusta osoittavilla eleillä voi olla suuri merkitys. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuotteiden nimien muuttaminen neutraaleiksi versioiksi ja mainoskuvaston kriittinen tarkastelu.
Elämme maailmassa, jossa vähemmistöryhmien symboleilla ja stereotypioilla leikittely ei ole enää hyväksyttävää. Kuin ei ole myöskään minkään ihmisryhmän huonompi kohtelu tai syrjintä. Nuoret näyttävät myös esimerkkiä siinä, etteivät hyväksy esimerkiksi sukupuoliin liittyviä olettamuksia tai niiden mukaan kohtelua tai risteävää eriarvoisuutta. He ovat tietoisia ilmiöistä ja haluavat tuoda niitä ilmi myös omassa elinpiirissään.
Meillä tulevilla yhteisöpedagogeilla on hyvä mahdollisuus toimia eturintamassa nuorten kanssa nostamassa yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia laajempaan tietoisuuteen. Opintomme antavat tähän hyvän pohjan ja käytännön työn kautta voimme myös vaikuttaa siihen, että jokaista ihmisistä kohdellaan yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti.
Teksti: Pipsa Niemi, viittä vaille valmis yhteisöpedagogiopiskelija ja aikuiskouluttaja
Oma blogi osoitteessa: www.pipsaniemi.com
