Vapaaehtoistyön kautta vahvemmaksi

Olen Katri Suhonen. Opiskelen yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjoitan tätä blogitekstiä viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksolla.  Tässä artikkelissa pohdin, kuinka vapaaehtoistyöstä ja intohimosta voi rakentua tulevaisuuden suunta.

Kohtaamisten tärkeys

Monesti tulen ajatelleeksi, kuinka jokainen kohtaaminen on tärkeä. Kohtaamiset kertovat paljon, onko henkilö vapautunut, hitaasti lämpenevä, tarkkaileva, innostunut tai jotain muuta.

Yli 10 vuotta sitten oli yksi kohtaaminen, joka on monella tapaa muuttanut elämääni. Kohtasin kaverin, joka kertoi minulle monikulttuurisesta kesäleiristä. Olin tuolloin juuri eronnut nuoruuden liitosta, joka rikkonut minua monella tavalla niin kutsu leirille kuulosti hyvältä. 

Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry:n leiri Luukin leirintäkeskuksessa tarjosi mahdollisuuden yhteiselle tekemiselle ja rentoutumiselle. Lapset saivat uusia kavereita muista monikulttuurisista perheiden lapsista ja itse sain suomalaisena musliminaisena olla vapaasti ilman minkäänlaista mikroaggressiota. 

Leirin innoittamana minussa heräsi jotain; halusin alkaa tekemään hyvää monikulttuurisille perheille. Vapaaehtoisuus on toimimista tärkeäksi koetun asian puolesta, maailman muuttamista, epäkohtiin puuttumista, halua tehdä hyvää lähellä tai kaukana ja paljon muuta. Vapaaehtoisena ihminen voi toimia tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin tai hyödyntää jotain erityisosaamistaan. Vapaaehtoistoiminta on palkatonta ja perustuu vapaaseen tahtoon ja valintaan. Jokainen valitsee itse, minkä asian eteen haluaa tehdä vapaaehtoistyötä. (Kansalaisareena 2021)

Nainen islamilaisittain puettuna, taustalla lapsia ja muista hunnutettuja naisia.
Katri Suhonen kuvattiin Vahvemmaksi vanhemmaksi -ryhmätoiminnassa, joka on kokoontunut maanantaisin Espoonkeskustassa. Kuva: Johanna Syrén.

Sinnikäs työskentely

Vuosien aikana pääsin mukaan yhdistyksen toimintaan ja hallitukseen. Ensin toimin enemmän sivusta ja sen mukaan, kun opin yhdistystyöstä niin uskalsin ottaa enemmän vastuuta.  Oma tekeminen kasvoi ja aloin järjestämään erilaista toimintaa monikulttuurisille perheille yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa mm. retkiä, leirejä, ryhmätoimintaa, liikuntaryhmiä, hyvinvointipäiviä jne.

Mitä enemmän tuli onnistumisia niin sitä enemmän motivaationi kasvoi. Mikä olikaan parhain tunne, kuin tarjota edullinen retki monikulttuurisille perheille, saada tilausbussi täyteen osallistujia ja viettää onnistunut päivä vaikka Puuhamaassa. Löysin intohimoni vuonna 2010, joka on kantanut tähän päivään saakka.

Opiskeluiden kautta ammattilaiseksi

Vuonna 2020 aloitin opiskelut Humakissa yhteisöpedagogiksi. Opintojen kautta pääsen toisella tavalla kehittymään ja syventymään tulevana nuoriso- ja järjestötyönammattilaisena. Koulutus antaa mahdollisuudet monenlaisiin tehtäviin ja myös työkaluja kehittää itselleni rakasta yhdistystä.

Opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia sekä monipuolisia ja mikä parasta olen pystynyt hyödyntämään yhdistysosaamistani ja teen parhaillaan kehittävää harjoittelua yhdistyksen parissa.  Tulevaisuus näyttää loistavalta ja olen parhaillaan Kansalaisareenan  Vuoden vapaaehtoinen 2021 -äänestyksen finaalissa 193 äänellä.

Teksti: Katri Suhonen
Kuva: Johanna Syrén, Vahvemmaksivanhemmaksi ryhmätoiminta 8.11.2021

Lähde
Kansalaisareena  – Vapaaehtoistoiminnan määritelmä.  Viitattu 18.11.2021

https://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoiselle/vapaaehtoistoiminnan-maaritelma/

Tuskaa, hikeä ja onnistumisia

Olen kulttuurituotannon polkuopiskelija Deeqa Aho. Olen valmistunut lukiosta 2021 keväällä ja blogitekstissäni käyn läpi etäopiskelun sekä etätyöskentelyn hyötyjä ja haittoja. Voiko etänä oloa olla erilaisissa muodoissa?

Etäilystä on tullut uusi trendisana. Etäopiskelu ja etätyöskentely eivät olleet monelle tuttuja juttuja ennen koronaa. Lähipalaverit ovat siirtyneet Zoomiin ja muihin etäpalavereihin erikoistuneisiin verkkopalveluihin.

Moni näkee asian arkea helpottavana. Työ- eikä koulumatkoihin kulu aikaa eikä rahaa, työajat ovat joustavammat eikä ulkoisella habituksella ole niin paljon merkitystä. Minä kumminkin huomaan asiassa myös valtavasti haittapuolia entisten kokemuksieni kautta.

Onko etätyöskentely ekstroverteille?

Monet ovat valinneet koulunsa tai ammattinsa sen ihmisläheisyyden tai yhteisöllisyyden tärkeyden vuoksi. Monelle opiskelukaverit tai esimerkiksi asiakkaat voivat olla ainoita ihmiskontakteja.

Myöskään opettajat eivät välttämättä ole vielä saaneet kasvoja oppilailleen, sekin lienee erikoinen tunne. Ekstroverteille tämä ei siis ole ideaali tilanne, introvertit saattavat tästä jopa nauttia

Negatiivisia kokemuksia

Kun pandemia alkoi, kävin lukiota. Etäopiskelu oli minulle aivan uusi juttu ja koin, että jäin monen asian ja mietteen kanssa yksin.

Silloisella koulullani ei ollut mitään viestintävälineitä oppilaiden kesken. Emme siis enää nähneet toisiamme, emme kuulleet toistemme esitelmiä emmekä voineet jakaa ajatuksiamme lounastauoilla. Joillakin opiskelijoilla oli teknisiä ongelmia ja osa koki, ettei oppinut asioita yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Lapsiperheissä elävät eivät pystyneet keskittymään opiskeluun tai työskentelyyn kodin hälinässä.

Yhtäkkiä me abiturientit olimme entistä itsenäisempiä ja toimimme vain yksilöinä. Koulunkäynti tuntui raskaalta ja turhauttavalta.

Naisen tumma hahmo ikkunan edessä, graafinen kuva.
Yksinäisyys on varjostanut etäopiskelua.

Osallistavaan ja yhteisölliseen etäopiskeluun tutustuminen

Humakissa tilanne on erilainen. Vaikka nykyiset vuoden kestävät polkuopintoni ovat verkossa, koen yhteisöllisyyttä. Jokaisella kurssilla näemme toistemme töitä, kommentoimme niitä, jaamme ajatuksia ja pystymme keskustelemaan. Olen myös päässyt tekemään ryhmätyön, vaikka emme koskaan kasvokkain tavanneetkaan.

Tällainen etä- ja verkko-opiskelun osallistava ja yhteisöllinen muoto on saanut minut muuttamaan mielipidettäni etäilystä. Webinaarit ovat mielenkiintoisia, koulutoverit sekä opettajat tuntuvat tutuilta, enkä ole tähän mennessä jäänyt vielä minkään asian kanssa yksin.

Näen verkko-opiskelussa nykyään niin paljon hyvää, että aion hakea Humakiin verkko-opiskelijaksi. Tämä, jos mikä todistaa sen, että etänä voi olla monella eri tavalla.

Nainen selän puolelta, katsoo näyttöruutua, jossa ihmisten kuvia.
Humakin verkko-opiskelu on ollut osallistavaa ja yhteisöllistä.

Teksti: Deeqa Aho
Kuvituskuvat: https://unsplash.com

Viisikymppisenä koulun penkille – Onko ikä este, hidaste vai jotain muuta?

Olen Liisa Kangasniemi, pian 49-vuotias viittomakielen tulkkiopiskelija Helsingistä. Pohdin artikkelissani iän merkitystä opiskelun ja työelämän pyörteissä.

Uudet tuulet 

Elämä on usein arvoituksellista ja yllätyksellistä. Jos joku olisi sanonut minulle kaksi vuotta sitten, että siirryn pian työelämästä pois ja alan opiskella uutta ammattia, olisin todennäköisesti naurahtanut. Toisaalta se on hyvin tätä päivää – ihmiset haluavat kouluttaa itseään koko elämänsä ajan tavalla tai toisella ja monet suuntaavat kokonaan uudelle alalle.  

Näin jälkikäteen ajateltuna irtisanominen työelämästä yt-neuvotteluiden jäljiltä oli parasta mitä minulle saattoi tapahtua. Muussa tapauksessa olisin luultavasti edelleen saman yrityksen palveluksessa ja suoraan sanottuna turvallisesti “paikalleni jämähtäneenä”. Irtisanomisen jälkeen oli pakko miettiä, mitä nyt keksisi elämässään tehdä. Jonkinlainen opiskeluajatus oli mieleni sopukoissa muhinut, mutta nyt vasta se pääsi konkreettisesti aktivoitumaan ja mietin mitä haluaisin “isona tehdä”. 

Kiinnostuin viittomakielestä viime talvena avoimen korkeakoulun kurssien aikana ja siitä lähtien oli selvää, että hakisin viittomakielen tulkkauksen koulutukseen. Pääsin kuin pääsinkin Humakiin sisään ja nyt opiskelua on takana noin kaksi kuukautta.  

Varjo ihmisestä reppu selässä heijastuu keltaista tiiliseinää vasten.
Reppu täynnä toiveikkuutta. (Kuva: Liisa Kangasniemi)

Onko ikä vain numero? 

On ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin, siitäkin huolimatta, että ikäero muiden opiskelijoiden kesken on huima. Silti olen tuntenut kuuluvani joukkoon enkä koe, että olisin ikäni puolesta jäänyt mistään paitsi. Opiskelijakunnan tapahtumat olen toistaiseksi jättänyt väliin, mutta jos vain aikataulullisesti onnistuu, niin toki aion osallistua itseäni kiinnostaviin tapahtumiin. 

Ikä muistuttaa minua jonkin verran itse opintojen parissa. Huomaan että en opi asioita yhtä nopeasti kuin nuoret luokkatoverini ja monet ohjelmistot ja sovellukset, jotka ovat heille itsestään selviä ja helpon oloisia, ovat minulle ihan uusia ja joudun käyttämään aikaa niihin perehtymiseen. Sen voi positiivisesti ajatella uuden oppimisena jokaisena päivänä. 

Vaikka ikää ei tulisi ajatella esteenä, niin väkisinkin se ajatus välillä hiipii mieleen. Sitä miettii, että mahtaako kukaan enää palkata yli 50-vuotiasta tulkkia, jos niin onnellisesti käy, että valmistuminen toteutuu muutaman vuoden päästä. 

Oman yrityksen perustaminen on toki yksi vaihtoehto, mutta itse uskoisin, että en lähde sille polulle, vaan mieluummin menisin töihin työntekijänä johonkin yritykseen.  

Puhutaan että 50-vuotiaat olisivat loistavia työntekijöitä siinä mielessä, että heillä on motivaatiota, usein myös kokemusta (toki alanvaihdon jälkeen sitä ei voi olla paljoa). He ovat luotettavia ja sitoutuneita työntekijöitä. Heillä ei yleensä ole enää pieniä lapsia, joten joutuvat tuskin olemaan paljon pois töistä. Vaikka asiat todennäköisesti ovatkin jotakuinkin noin, saa usein lukea lehdistä, että 50-vuotiaita ei enää palkata yrityksiin ja todennäköisesti se johtuu iästä, vaikka sitä ei tietenkään ääneen sanota. Ikärasismi on siis valitettavasti täyttä totta. 

Opiskeluvälineitä kuten vihkoja, kirjoja, kalenteri, kynä, silmälasit ja kuulokkeet yhdistettynä läppäriin pöydällä.
Opiskeluun tarvitaan monenlaisia välineitä. (Kuva: Liisa Kangasniemi)

Oikealla asenteella eteenpäin  

Itse yritän olla miettimättä ikä asiaa opiskellessa. Olen ottanut sen asenteen, että pärjään siinä missä muutkin, vaikka joutuisinkin näkemään hieman ylimääräistä vaivaa. Se saattaa tarkoittaa muutamia lisätunteja opintojen parissa, mutta itse näen sen vain positiivisena asiana.  

Kaiken kaikkiaan, asenteella on yllättävän paljon merkitystä jokapäiväisessä toiminnassamme. Optimismilla ja päättäväisyydellä pääsee pitkälle Myös kannustava ilmapiiri kotona ja koulussa parantavat motivaatiota ja auttavat uusien asioiden omaksumisessa.  

Ja jos joskus huomaa kohtaavansa ikärasismia, niin ainahan se voi kuitata huumorilla, esimerkiksi tokaisemalla, että “Eipä sitä tässä iässä enää voi kaikkea muistaa”. 

Teksti: Liisa Kangasniemi

Kuvat: Liisa Kangasniemi

Hanketyöskentelyä opiskelijana – Beetles LIFE

Yhdeksän kuukautta sitten päädyin hankkeeseen kouluprojektin kautta. Saimme tehtäväksi toteuttaa jonkin kehittämistyön oikealle työelämäkumppanille. Beetles Life mainittiin ensimmäisessä webinaarissa. Humak toimii Metsähallituksen vetämässä hankkeessa yhteistyökumppanina, ja he kaipasivat innovatiivisia opiskelijoita tuottamaan sisältöä hankkeen teemaan liittyen. Lähdimme mukaan kahden luokkakaverini kanssa.  

Beetles LIFE on monivuotinen suojeluhanke, jonka tavoitteena on suojella ja ylläpitää kahdeksan harvinaisen, ekosysteemiämme ylläpitävän hyönteislajin elinympäristöjä. Tietoa välitetään taiteen, median ja ympäristökasvatuksen keinoin. (Metsähallitus, 2021.) 

Meidän projektimme 

Hankkeen kohdeyleisö on laaja, johon kuuluu sekä nuoret, että lapsiperheet. Jo aiemmin hankkeessa on luotu sisältöjä muun muassa lapsille. Meidän kohderyhmäksemme valikoitui nuoret aikuiset. Aluksi ajattelimme kohderyhmän olevan helppo meille sen takia, koska se on samaa ikäluokkaa, kuin me itse olemme. Luomme vain sisältöjä, joista itse kiinnostuisimme ja innostuisimme. Äkkiä tavoite kuitenkin osoittautui haasteelliseksi.  

 Moni nuori on nykyisin kiinnostunut luonnonsuojelusta ja ylipäänsä ympäristöteemoista eli he myös aktiivisesti keräävät tietoa itse. Jos taas haluamme tavoittaa toista puolta – sitä ei niin aktiivista, ei ehkä kovakuoriaiset ole kaikista innostavin asia. 

Yksi keskeisimmistä toiveista, joita saimme, oli digitaalisuuden hyödyntäminen. Esimerkiksi lisätyn todellisuuden keinoin. Äkkiä suunnittelupalavereissamme alkoi toistua retkeilyteema ja luonnon merkitys hyvinvoinnille. Kuinka paljon nuoret viettävät aikaa metsissä ja luonnossa? Mitä he siellä tekevät ja mitä he siitä saavat? Loimme kyselyn, jota jaoimme korkeakouluopiskelijoille Jyväskylässä. Näistä palasista lopulta hioutui interaktiivinen luontoelämyskokonaisuus Inspiroidu, arvosta, suojele, jonka loimme ThingLink-alustalle.  

ThingLinkin kokoaminen ja sisältöjen luominen toi hommaan monipuolisuutta. Yhtenä päivänä suunnittelimme sisällä monta tuntia, toisena lähdimme Oravinvuorelle tai Vaarunvuorelle kuvaamaan 360 kuvia. Joinain päivänä olimme äänittämässä materiaalia Digi & Game Centerillä. Kun sisällöt olivat selkeästi suunniteltu ja käsikirjoitettu, toteuttaminen oli mukavaa ja se eteni melko omalla painollaan. Pian kokonaisuus oli julkaisua vaille valmis.  

Halusimme luoda myös jotain konkreettista materiaalia projektiin liittyen, ja siksi painatimmekin 200 kappaletta postikortteja, jotka sisälsivät QR-koodin suoraan ThingLink-alustalle. Nämä kortit pääsivät suurempaan jakoon myöhemmin kesällä. 

Postikortti Beetles Life -hankkeessa tehdystä postikortista, jossa on palolatikan siluetti ja teksti "Inspiroidu, arvosta, suojele."
Kuva postikortin etupuolesta. Kuva: Minja Revonkorpi.

Kurssiprojektista kesäprojekti 

Itse jäin projektin päätyttyä kesän kynnyksellä tekemään vielä ammatillisen harjoittelun 2: “Monialaiset toimintaympäristöt” hankkeen pariin. Yksi suurempi kokonaisuus osana harjoittelua oli yhteistyö Jyväskylän Kesän kanssa. Tavoitteenani oli siis saada projektimme kesän ohjelmistoon. Tapahtumalle oli valikoitunut tälle vuodelle sopivasti ympäristöteema. Suunnittelin Inspiroidu, arvosta, suojele -taidetyöpajan, joka järjestettiin Villa Ranan puutarhassa 9.7. Työpaja oli hyvin pienimuotoinen tilaisuus, jonne ihmiset saivat vapaasti tulla rentoutumaan kuvataiteen parissa. Myös postikortteja oli jaossa sekä pajassa että Jyväskylän kesän infossa.  

 Pidin pajatyöskentelystä melko paljon, sillä se oli hyvin matalan kynnyksen juttu toteuttaa. Yhteistyö oli mutkatonta ja paikka lyötiin lukkoon melko helposti. Käytin jo luotuja verkostoja. Esimerkiksi pajaa oli vetämässä hankkeessa jo aiemmin, visuaalista puolta loihtinut kuvataitelija ja oli mahtavaa, että paikalla oli myös oikea alan ammattilainen. En ollut koskaan ennen toteuttanut vastaavaa, joten tämä oli mielekäs ensimmäinen kokemus. 

Tein myös koko Inspiroidu, arvosta, suojele projektista tiedotteen ja syksylle sain vielä markkinointitehtävän. Otin tavoitteekseni markkinoida hankkeessa jo aiemmin luotua virtuaalista lorukirjaa Punahärön metsäseikkailu päiväkoteihin esikoululaisille.  

Otin yhteyttä muutamaan sellaiseen päiväkotiin, jotka painottavat toiminnassaan ympäristökasvatusta, luontoa ja retkeilyä. Vierailin parissa, joista molemmat ovat mukana Vihreä lippu -toiminnassa ja sijaitsevat lähellä luontoa. Lorukirjan parissa työskentely vei minut ihan erilaiselle osaamisalueelle, koska kohderyhmänä olivatkin lapset. Lisäksi on erilaista ja vaatii suurempaa perehtymistä markkinoida jotain, minkä luomisprosessissa ei ole itse ollut mukana laisinkaan.  

 Aikuiset ja lapset olivat kuitenkin kiinnostuneita ja oli mukava huomata, kuinka etenkin lapset syventyivät kirjan ääreen. Uskon, että teknologian ja kirjan pelimäisen luonteen vuoksi se aktivoi lapset aivan eri tavalla, kuin tavanomainen kirja. 

Käsi pitää kiinni Beetles Life -hankkeen postikortista Jyväskylän kesän taidetyöpajassa.
Kuva ”Inspiroidu, arvosta, suojele” -pajasta, Villa Ranan puutarha, 7.9.2021. Kuva: Elina Viik.

Loppufiilikset 

Tämä harjoittelu oli pitkäkestoinen, eikä ollenkaan ”kerralla purkkiin” tyylinen, johon olen tottunut. Se sopi hyvin tehtäväksi töiden ohessa, joita itselläni oli kesällä täysipäiväisesti. Viihdyin hankkeessa ja luulen, että suurin syy tähän on se, että sain luoda jotain omaa, ja kuitenkin sellaista, jolle oli tarvetta. Lisäksi opin hankkeessa työskentelystä huimasti. Sain kokemusta hanketyöskentelystä ja perehdyin uusiin digitaalisiin alustoihin ja työkaluihin. Sain pitkästä aikaa luoda tekstiä, mikä on nuorempana ollut suuri intohimoni. Ja hankkeen ansiosta sain vielä kaupan päälle aivan uutta tietoa luonnosta, sen lajistosta ja ekosysteemistä. 

Aiheet, jotka alkuun herättävät huvittuneisuutta, eivät pyöri omassa somessa tai joista ei valmiiksi tiedä; niihin kannattaa tarttua!  

Teksti: Elina Viik

Kuvat: Elina Viik, Minja Revonkorpi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen yhteisöpedagogiopinnoissa

Olen Outi Vola, yhteisöpedagogiopiskelija, joka on lähtenyt rohkeasti vaihtamaan alaa keski-iässä. Kerron tässä blogissa, kuinka olen hyödyntänyt muun muassa partiossa opittuja taitoja opinnoissani ja kuinka olen opetellut tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistani.

Kohti uutta

Olen aiemmalta koulutukseltani merkonomi ja kaksinkertainen artesaani. Sen lisäksi minulla on sisustusalan ja myynnin alan koulutusta. Olen toiminut yrittäjänä ja tällä hetkellä teen työtä käsilläni palkkatyöntekijänä ja opiskelen työn ohessa. Vaikka käsillä tekeminen onkin aina ollut suuri intohimoni, on sen aika nyt tullut päätökseensä työn kuluttavuuden takia. Mutta aika aikaansa kutakin, on aika siirtyä uusille urille.

Miksi lähdin opiskelemaan yhteisöpedagogiksi? Harrastan partiota ja sain partiokaveriltani vinkin, että minusta tulisi hyvä yhteisöpedagogi. Sitähän teen jo partiossa, tärkeää ja vaikuttavaa järjestö- ja nuorisotyötä. Siitä se ajatus sitten lähti kehittymään, tätä samaa voisi tehdä ihan palkallisestikin.

Nokialaisten leirilippukunnan telttoja Ilves-19 -piirileirillä.

Osaaminen ja sen todentaminen

Opintojen alussa tiesin, että Suomen Partiolaiset on tehnyt paljon työtä harrastustoiminnassa saadun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen parissa. Niinpä tutustuin tähän aiheeseen ja selvitin mitä osaamistani voisin hyödyntää opinnoissani.

Esimerkiksi tietyistä partiokoulutuksista, kuten partiojohtajan peruskoulutus (PJPK) tai ryhmänohjaajakoulutus (ROK), saa opintopisteytetyn todistuksen. Lisäksi tiesin partion osaamismerkeistä ja näitä olinkin hankkinut joistakin partioprojekteista.

Partiokoulutuksissa partio on koulutuksen toteuttaja ja Opintokeskus Sivis on koulutuksen järjestäjä, joten koulutukseen osallistuja voi saada virallisen oppilaitoksen myöntämän todistuksen. Henkilötunnuksella varustetulla todistuksella esimerkiksi tutkintokoulutuksessa voi saada opintosuorituksia, hyväksilukuja tai hakupisteitä.

Itse hyödynsin partiokoulutuksia opinnoissani ahotoinnin ja ammatillisen harjoittelun yhteydessä. Olen suorittanut partiojohtajan peruskoulutuksen ja ohjelmajohtajakoulutuksen ja sain myös lippukunnan johtajalta todistuksen toiminnastani lippukunnassa, näiden yhdistelmällä sain ahotoitua kaikki vapaavalintaiset opinnot. Ammatillisen harjoittelun suoritin keväällä lippukunnassa yhdistettynä partiojohtajan jatkokoulutukseen. Koulutus on 25 opintopisteen arvoinen ja siihen liittyy vahvasti lippukunnassa tai muualla partiossa toteutettava kehitystehtävä. Näin ollen tein työryhmän kanssa lippukunnan viikkotoimintaa tukevan aktiviteettipankin ja sain samalla projektijohtamisen kokemusta.

Osaamismerkki on myös erinomainen keino näyttää partiossa hankittua osaamista. Osaamismerkin yhtenä tarkoituksena on auttaa tekemään näkyväksi osaaminen, joka voi olla hankittu harrastuksissa tai vapaaehtoistyössä.

Itse hyödynsin osaamismerkkiä ahotoidessani yhden ammatillisen harjoittelun. Toimin kesällä 2019 Hämeen partiopiirin piirileirillä leirilippukunnan seikkailijaikäkausivastaavana ja hain siitä pestistä Ryhmän johtaja leirillä – osaamismerkin ja sen avulla pystyin sanoittamaan osaamistani ja sain ahotoitua ammatillisen harjoittelun. Sain myös ahotoitua yrittäjyysopintoja toimittuani lähes kymmenen vuotta käsityöalan yrittäjänä. Yritystoiminta tuli tuolloin tutuksi, joten miksi en hyödyntäisi tuota kokemusta nyt opinnoissani.

Avajaistunnelmaa suuren yleisön kera Ilves-19 -piirileirillä.

Osaamisen sanoittaminen

Entä kuinka sanoittaa ja tuoda julki omaa osaamistaan? Se ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Ei riitä, että kerrot toimineesi partiossa jossain pestissä tai johtaneesi jotain projektia. Se ei kerro partion ulkopuoliselle mitään, että toimin ohjelmajohtajana lippukunnassa.

Osaaminen pitää siis sanoittaa. Itse kerron ohjelmajohtajan olevan vastuussa lippukunnan viikkotoiminnasta ja siitä, että ryhmät noudattavat virallista partio-ohjelmaa. Lisäksi vastaan siitä, että lippukunnassa on yhteisiä tapahtumia ja että lippukuntalaiset tietävät mitä tapahtumia piirillä tai Suomen Partiolaisilla on tarjolla ja kannustan niihin osallistumaan. Lisäksi tuen ryhmänjohtajia heidän pesteissään ja tarvittaessa autan heitä toiminnan suunnittelussa yhdessä ikäkausivastaavien kanssa.

Olen saanut partiossa jo lapsesta asti erilaisia taitoja, olen oppinut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, järjestämään ja organisoimaan tapahtumia, johtanut lapsiryhmiä, tehnyt erilaisia projekteja ja toiminut lippukunnan hallituksen jäsenenä. Se osaaminen mikä tähän kaikkeen kiteytyy ei ole helppoa sanoittaa, ainakaan minulle.

Tähän on ollut apuna nimenomaan osaamismerkit, joissa on paloiteltu osaaminen ja hakulomakkeessa on hyvin annettu apukysymyksiä, joiden avulla osaaminen on ollut helpompi sanoittaa.

Lisäksi suoritin viime keväänä Humakissa Askeleita urapolulla – opintojakson, josta sain myös paljon apua osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen. Tehtävänä oli muun muassa laatia miellekartta omasta osaamisestaan ja mistä sitä on saanut sekä tehdä osaamisen tiivistelmä.

Minun osaamiseni tiivistelmä on seuraava: Yhteisöllisyyttä arvostava järjestöaktiivi, jonka vahvuuksia ovat organisointikyky, sinnikkyys, itsensä johtaminen ja rakkaus uuden oppimiseen. Yrittäjätaustalla, kädentaidoilla ja partiolaisuudella varusteltu luova tekijä ja vastuunkantaja, joka arvostaa reilua ja kannustavaa johtajuutta.

Tämän olen päätynyt laittamaan työhakemuksiini, joita on tullut tehtyä viime aikoina useita.

Ilves-19 piirileirin päättäjäistunnelmaa valojen siivittämänä.

Osaamisen tunnustaminen

Mielestäni Humak on etulinjassa osaamisen tunnustamisen suhteen, siihen kannustetaan positiivisesti. Itse yllätyin siitä, kuinka paljon sain opintopisteitä ahotoitua aiemmalla non-formaalilla osaamisellani, jopa 45 opintopistettä.

Myös se, että ammatillisen harjoittelun pystyi suorittamaan lippukunnassa, oli positiivinen yllätys. Sain keskittyä partioprojektiin ja -koulutukseen rauhassa ja niistä saatu hyöty opinnoissa kannusti ottamaan koulutuksesta kaiken irti.

Teksti: Outi Vola. Yhteisöpedagogi (AMK), MoVe, Humak

Kuvat: Outi Vola, Ilves-19 Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla 2019

Lähteet: Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry 2021. Osaaminen. Viitattu 1.11.2021. https://www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/osaaminen/

Leirillä opitaan tärkeitä ryhmän ohjaamisen ja ryhmässä olemisen taitoja

Oletko pohtinut, miten korkeakouluopinnot lähtevät käyntiin? Humakissa päivälinjalla aloittavat yhteisöpedagogiopiskelijat pääsevät heti tositoimiin, kun aivan opintojen alkuun kuuluu kaksipäiväinen leiri.

Leirillä sovelletaan käytäntöön sosiaalipedagogiikan teorioita ja havainnoidaan ryhmäytymisen prosessia. Leirin tavoitteena on paitsi ryhmäyttää uusia opiskelijoita, myös antaa heille valmiuksia ryhmän ohjaamiseen ja leirin suunnitteluun. Yleensä leirillä ollaan yön yli leirikeskuksessa, mutta koronan vuoksi tänä vuonna leireiltiin kampuksella kahtena peräkkäisenä päivänä.

Teksti, kuvat ja video: Netta Huhtamella, Miia Halmetoja, Linda Kettunen, Viliina Heinänen, Eero Franck, Jonne Kolu / Nurmijärven kampus

Mitä, missä ja milloin?

Maanantaina 6.9. meille selvisi, että meillä olisi kahden päivän leiri samalla viikolla. Jokainen ryhmä saisi oman vastuualueensa. Vastuualueita oli viisi: johto-, ruokahuolto- ja turvallisuus-, ohjelma 1-, ohjelma 2- ja dokumentointiryhmä. Kotitiimeissä alkoi kova porina ja pohdiskelu, minkä vastuualueen kukin ottaisi. Jako tapahtui sukkelaan ja ryhmät alkoivat työn touhuun.

Kaksi nuorta keskittyneenä omien tietokoneidensa äärellä omissa looseissaan.

Keskiviikko 8.9.: luovuutta ja improvisointia

Keskiviikkoaamuna paikalle saapui ensimmäisenä leirin johdon jäseniä. Kaikkien silmistä paistoi ilo ja onnellisuus – tästä tulee mahtava leiripäivä! Unihiekkaa ei varissut eikä väsyneitä haukotuksia kuulunut. Pyysimme ryhmäläisiä kertomaan, millä mielin he saapuivat paikalle. “Tosi hyvillä! Suunnittelimme ja hioimme ohjelmaa eilen nukkumaanmenoon asti!”

Kolmen kuvan kollaasi nuorista eri toiminnallisilla rasteilla. Liikuntarasti, ruutuhyppely ja muovailuvaharasti.

Leirin virallisen avauksen jälkeen jännitys tiivistyi. Kun turvallisuusilmoitukset ja riskiarviointi oli käyty läpi, siirryimme ulos. Päivän aiheena oli ‘Hyppää kyytiin’. Nimi oli kuvaava, sillä joukkoamme kannustettiin hyppäämään mukaan improvisointiin ja luoviin leikkeihin. Aamujumppanamme toimivat Sutsisatsi ja ihmisbingo ja lisäksi aivojamme testattiin haastavilla arvoituksilla. Päivän suurimmassa, elämää vaivanneessa kysymyksessä pohdittiin, miksi kurkku lensi Kiinaan.

Iltapäivä sujui samoissa merkeissä herkullista lounasta sulatellessa. Ensiapuvastaavalle oli toden teolla tarvetta: pääsimme näyttelemään autiolle saarelle haaksirikkoutuneita matkustajia, minkä jälkeen yritimme selvitä hengissä miinaharavasta.

Humakin tarjoaman kahvihetken jälkeen siirryimme sisälle. Siellä meidät jaettiin ryhmiin ja pääsimme suunnittelemaan uuden eläin-/kasvilajin sekä testaamaan nopeuttamme ja älyämme Kategoriat-kisan ja tietovisan kautta. Leiripäivä loppui rentoutumisharjoitukseen.

Torstai 9.9.: Aistiratarastit ja leiriolympialaiset

Torstai aloitettiin aistiradalla. Rasteja oli neljä: haju, näkö, kuulo ja kommunikointi vaihtoehtoisilla kommunikaatiomenetelmillä. Osallistujat jaettiin ryhmiin, joissa heidän tehtävänsä oli suunnistaa kyseisille rasteille vahvuuksiaan käyttäen. Ryhmäläisille oli haasteeksi annettu aistivamma suunnistuksen ajaksi. Osasta tuli kuuroja, toisista mykkiä tai sokeita. Luottamus toiseen kehittyi, kun piti häntä kädestä ja seurasi sokeana perässä.

Kahden kuvan kollaasi. Toisessa sormiaakkoset sekä ulkona tapahtuva toiminnallinen suunnistusrasti. Paikalla kuusi opiskelijaa, joista yhden silmät on sidottu.

Lounaan jälkeen sykimme leiriolympialaisissa. Huipputason urheilukilpailu oli leirin ansaittu kruunaus. Kilpailevat joukkueemme ottivat osaa suomalaisten lempilajeissa: vaahtokarkki-spagettitornin rakentamisessa, ilmapallojuoksussa sekä finaalilajina hapotetun veden juomisessa. Paidat märkinä ja jano sammutettuna joukkueemme marssivat juomaan leirin lopetuskahvit. Ruokavastaavat ansaitsivat suuren kiitoksen herkkusämpylöistään!

Loppufiilikset

Kahden päivän kuluttavan työskentelyn jälkeen istuimme alas ja pohdimme onnistumisiamme. Suurin osa totesi, että olimme onnistuneet tavoitteessamme: joukkomme oli ryhmäytynyt yhteinäisemmäksi ja läheisemmäksi porukaksi! Ryhmämme saivat paljon positiivisia reaktioita, pieniä rakentavia palautteita unohtamatta.

Dokumentointiryhmä kiittää kaikkia leiriin osallistuneita tulevia Nurmijärven yhteisöpedagogeja. Syvät kiitokset myös rakkaille opettajillemme, jotka mahdollistivat tämän kokemuksen!

Leiri oli ohi ja me vapaita!

Kaksi joukkuetta kisaa pallopelissä yrittäen osua keskellä olevaan maaliin.

Poimintoja palautekyselystä

Johtoryhmän toteuttamaan palautekyselyyn vastattiin hämmentävän yksimielisesti. Tässä on poimintoja palautekyselyn vastauksista.

Ryhmädynamiikka

” Ryhmän dynamiikka toimi suhteellisen hyvin. Työnjako oli ok, kaikki teki tasaisen määrän töitä.”

Kaikkien huomioonottaminen ja ryhmien vetäminen

”Työnjako sujui mielestäni hyvin ja kaikki hoitivat oman osuuden hyvin. Toteutuksessa ryhmän dynamiikka ei mielestäni aivan toiminut. Ei pysytty aivan sovituissa tehtävissä ja astuttiin muiden varpaille. Jatkossa parempaa kommunikaatiota ja erilaisia keinoja kommunikaation parantamiseen.”

”Ohjelmassa oli hyvin huomioitu kaikki osallistujat ja ohjaukset olivat pääsääntöisesti selkeitä”

” Kaikki osallistujat otettiin hyvin huomioon ja suurimman osan ajasta ryhmien vetäjät saivat pidettyä kaikki asiat hyvin kasassa”

Avoin palaute/terveiset

”Ajan puute oli huomattava. Mielestäni kahden päivän leiriä varten suunnitteluun pitäisi käyttää vähintään 4-5 kertainen aika. Pystyimme suoriutumaan omasta tehtävästä annetussa ajassa, mutta ryhmien välinen kommunikaatio oli olematonta. Ohjelmaryhmänä meillä olisi ollut tarve käydä dialogia suunnitelmistamme johtoryhmän ja turvallisuusryhmän kanssa, mikä ei nyt toteutunut. Myöskin ohjelman tarkempi dokumentaatio on puutteellista verrattuna ideaaliin työn tulokseen.”

” Kyllä tälläisellä porukalla sais oikeankin leirin tehtyä”

Hologrammielämys taksissa voisi olla tätä päivää

Kirjoittajat: Cyril Sjöström, Tarja van Veldhoven

Alussa oli idea

Alussa oli vain kolme sanaa: innovaatio, taksi ja kulttuuri. Innovaatioryhmämme muodostui jo heti ensimmäisen etäluennon jälkeen. Joku oli luennon aikana maininnut sanan kulttuuri, johon toinen liitti sanan taksi ja sanapari oli muodostanut idean kulttuurista taksissa. Opettaja totesi, että tämä on hyvä, ja näin syntyi innovaatioryhmä “kulttuurielämys taksissa”. Ryhmä koostui neljästä kulttuurituottajaopiskelijasta, joita olivat Tarja, Tiina, Janita ja Cyril

Joskus hyvä ryhmähenki on kuin ikiliikkuja. Sen avulla yhteisen projektin edistyminen ei pysähdy koskaan, vaan jokainen puuhaa omalla vastuualueellaan työtehtäviensä parissa. Jälkeenpäin on vaikea määrittää, miksi ryhmähenkemme oli niin hyvä, sillä keskustellessamme nousi esille yleinen kyllästyminen innovaatio-sanaan ja etäluentoihin. Näistä on ehkä joissakin piireissä tullut jopa kirosanoja. Jokin kuitenkin kohdallamme toimi niin, että täydensimme toinen toistemme visioita.

Alunperin ajatuksena oli toteuttaa jonkin sortin korkeakulttuurielämys taksissa piristämään pandemia-ajan taksimatkustajia ja tarjota samalla esiintyjille mahdollisuus esiintyjä turvallisesti roiskesuojan, eli pleksilasin takana. Kurssi kuitenkin opetti meille innovoinnista sen, että toteutettava suunnitelma on lähes poikkeuksetta erilainen kuin alkuperäinen ajatus. Jotenkin oudon kuuloinen idea kulttuurista taksissa muuttui entistä oudommaksi, kun päädyimme toteuttamaan live-elämyksen sijasta hologrammia taksissa.

Mikä on hologrammi ja miksi sinun pitäisi kiinnostua siitä?

Hologrammi taksissa saattaa vaikuttaa utopistiselta ajatukselta, jos siitä kuulee ensimmäistä kertaa ilman kontekstia, mutta samalla ajatus voi jopa kuulostaa jokseenkin tutulta. Hyvän innovaation tunnistaa siitä, että se saa kuulijan pohtimaan, miten kukaan ei ole tätä vielä aiemmin keksinyt tai toteuttanut. 

Kuvittele, että istut taksissa ja sinun ja kuljettajan välille ilmestyy kolmiulotteinen hologrammi tanssijasta tai laulajasta viihdyttämään matkustajia matkan ajaksi. Lyhyellä taksimatkalla sinulla olisi mahdollisuus nauttia jonkin sortin esityksestä. Ehkä liikutut, ehkä naurat.

Kun lähdimme kehittämään ideaa, aloimme koota erilaisia ajatuksia innovatiomme kaupallistamiseksi. Joku ehdotti markkinointitempausta ja pohdimme myös koronaturvallisen kulttuurielämyksen pilotointia taksissa. Pian tuli kuitenkin selväksi, että kaupallistaminen olisi haastavaa, mutta siitä huolimatta tuntui kiehtovalta pyrkiä luomaan jotain uutta — jotain mitä ei oltu aiemmin vielä tehty.

Hologrammi on kolmiulotteinen kuva, joka luodaan valonsäteiden avulla. SciFi-elokuvissa nähdään monesti hologrammeja, jotka näyttävät haamumaisilta, kolmiulotteisilta hahmoilta, joiden läpi on mahdollista kävellä ja joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. 

Suuret yhtiö, kuten Netflixin kanssa yhteistyötä tekevä Kaleida, ovat alkaneet visioida tulevaisuudesta pandemian jälkeisestä maailmasta (Chou 2021), jossa ihmiset käyttävät interaktiivisia alustoja, kuten esimerkiksi 3D-hologrammeihin pohjautuvia sovelluksia. Ei ole siis aivan tuulesta temmattua sanoa, että hologrammeissa on paljon rahaa kiinni. Ehkäpä on niin, että hologrammien avulla lisätty todellisuus tulee olemaan “seuraava suuri juttu”.

Epäonnistuminen

Olimme tilanteessa, jossa koronapandemia oli kestänyt jo noin vuoden. Koronan toisen aallon liplatukset olivat jo selvästi näkyvissä ja ihmisten liikkumista, yrittämistä ja tekemistä saatettiin rajoittaa hetkenä minä hyvänsä. Idea toisensa jälkeen oli tyrehtynyt yrityksistä huolimatta taloudellisten haasteiden vuoksi ja kun keksimme jälleen uuden henkilön, kenen puoleen voisimme kääntyä, saimme vastaukseksi konkreettisen avun sijasta lähinnä tsemppitoivotuksia.

Epäonnistumisista huolimatta olimme lopulta päätyneet siihen tilanteeseen, että olimme saaneet taksin pleksilasin päällystettyä hologrammiin soveltuvalla kalvolla ja saaneet lainaksi projektorin.

Yritimme asentaa projektoria henkilöauton matkustamoon, johon sitä ei oltu suunniteltu. Hääräsimme yhdessä iltaisessa pakkasessa koulun parkkipaikalla. Auton takakontista projektorilla heijastettu kuva pleksilasille oli samea ja epätarkka. Emme saaneet kuvasta mitään selvää. Joku sanoi: “Tuo ei näytä 3D:ltä. Vai oonko mä ymmärtänyt hologrammin väärin?” Hän oli oikeassa. Kuva ei näyttänyt siltä mitä olimme kuvitelleet, kun päätimme ryhmänä viedä idean käytäntöön. 

Ihmishahmon puolivartalokuvaksi juuri ja juuri tunnistettava hahmo seisoo mustaa taustaa vasten. Hänellä on päällään valkoinen paita ja musta kravatti. Kädet pitävät toisistaan kiinni vyötärön korkeudella. Kasvojen yksityiskohtia ei erotu.
Kokeilupäivä 2020, Kulttuurielämys taksissa – hologrammi ei toimi. Kuva: Cyril Sjöström.

Onneksemme tiesimme, miten videoprojektoria asennetaan. Olimme olleet AV-teknologian ammattilaisen pikaluennolla hologrammien tuotannosta. Siinä hetkessä yrityksestämme huolimatta läppäri, videotykki, pleksilasi ja sähköjohdot eivät millään saaneet toivottua lopputulosta aikaan. Yritimme säätää projektorin kontrasteja, mutta hologrammiefektin lopputulokseen se ei juurikaan vaikuttanut, puhumattakaan kuvan sameuteen. Yksi ryhmän jäsen katsoi hiljaa kun toinen painoi epätoivoisesti videotykin valikkonappia. Toistimme jostain syystä samoja prosesseja uudelleen ja uudelleen päätyen joka kerta samaan lopputulokseen. Kohta tunti oli ohi ja mietimme löytyisikö netistä vastaus käsillä olevaan ongelmaan. Nopea googlailu ei kuitenkaan pelastanut kokeilua.

Kun lopulta kasasimme tavaroitamme kokoon, innovaation ensimmäinen epäonnistunut käytännön kokeilu jätti meidät hieman pettyneisiin tunnelmiin. Epäonnistunut kokeilu piti ryhmän kuitenkin vielä illalla hereillä ja ryhmächatissa jatkoimme keskustelua siitä, miten hologrammit toimivat ja miten hologrammi tuotetaan.

Siinä vaiheessa ei kukaan vielä tiennyt, mikä meni ensimmäisessä kokeilussa pieleen. Kuvan tarkkuutta olisi pitänyt säätää fokuksesta. Ylipäätään sillä hetkellä käyttämämme projektori ei soveltunut juuri haluamaamme tarkoitukseen. Tämä kuitenkin selvisi vasta toisella kerralla, jolloin asiat vihdoin alkoivat loksahdella paikoilleen.

Demoesitys

Demoesitys toteutettiin yhtenä marraskuisena iltana Kolmen sepän patsaan aukiolla. Virittelimme pleksilasin ja projektorin paikoilleen ja pyysimme satunnaisia ohikulkijoita hyppäämään taksin takapenkille nauttimaan kolmen minuutin pituisesta esityksestä.

Innovaatioryhmämme tuotos ei varsinaisesti ollut hologrammi, vaan optinen illuusio hologrammista. Hahmo ei näyttänyt aidosti kolmiulotteiselta, vaan videotykillä kalvon päälle heijastetulta kuvalta. Onneksemme hahmo sulautui taustaan juuri tarpeeksi saadakseen aikaiseksi näyttävän illuusion hologrammista.

Yllättäen yleisön reaktiot olivat kaikki positiivisia.

Hyvä palaute tuntui vastoinkäymisten jälkeen palkitsevalta. Kokeilimme hologrammia itsekin ennen kun lopetimme demoesityksen. Siitä tulikin tunnelmallinen ja hieno, kuten meidän reaktioistamme videolla voi huomata. 

Demoesitys 2020, Kulttuurielämys taksissa. Videokuvaus: Cyril Sjöström.

Innovaatiotoiminnan käytännöt -kurssi opetti jotain olennaista innovoinnista: innovointi on ennen kaikkea epäonnistumista.

Epäonnistumiseen ei tähdätä, mutta se on onnistuneeseen suuntaan kulkevan innovoinnin oleellinen oheistuote, joka tukee ajatuksen jalostamista entistä paremmaksi. ”Kukaan ei ole seppä syntyessään” pätee siis myös innovoinnin perusajatukseen.

Tärkeää innovointiprosessissa on rohkeus olla hieman tyhmä, löytää tai luoda hedelmällinen maaperä myös epäonnistumiselle ja huonoille ajatuksille, sillä ne monesti synnyttävät tilaa uusille tavoille nähdä ja ymmärtää.

Kirjoittaja: Cyril Sjöström, kulttuurituotannon opiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 30.5.2021.
Kirjoittaja: Tarja van Veldhoven, kulttuurituotannon opiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 30.5.2021

Lähde:
Chou, Jacky 2021. Best Hologram Companies in the World 2021. Viitattu 30.5.2021 https://chouprojects.com/best-hologram-companies/

Pakkoruotsia vai sijoitus tulevaisuuteen?

Opiskelen ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi työyhteisön kehittäjä, TYKE opinnoissa, ja kirjoitan tätä blogitekstiä viestinja kommunikaatioosaamisen opintojaksolla. Viestinnän ja kommunikaation kannalta kielet ovat merkittävässä roolissa, ja tänä keväänä sain itsekin todeta, että kielten opiskelu kannattaa.

Monille kielten, etenkin ruotsin, opiskelu on pakollinen painajaisia aiheuttava viiden opintopisteen koettelemus, jonka haluaisi saada ahotoitua keinolla millä hyvänsä. Kehotan kuitenkin pohtimaan vaihtoehtoja ennen ahotointi-hakemuksen lähettämistä.

Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 5 opintopisteen edestä omaan ammattialaan liittyvää toisen kotimaisen kielen opiskelua. Harvalla meistä on minkään ammattialan sanasto hallussa, vaikka olisimmekin ruotsia aiemmin opiskelleet. Mitä hyötyä tulevaisuudessasi ruotsin osaamisesta sitten on?

Kieltenopiskelu on sijoitus tulevaisuuteen ja tukee työllistymistä.

Kuntarajan toisella puolella on vihreämpää

Oma tavoitteeni on valmistua kahdessa vuodessa, ja siksi hain aktiivisesti kevään aikana erilaisia HRharjoittelijan paikkoja ksi keksi. Sain pitkin kevättä sähköpostiini useita vastauksia, joissa kerrottiin, että harjoittelijaksi valittiin valmistumassa oleva tai juuri valmistunut hakija. Vaivuin epätoivoon.

Sitten sain kutsun työhaastatteluun Sipoon kunnan HRharjoittelijan paikasta, enkä olisi voinut olla iloisempi! Ruotsin kurssin pienryhmässä opiskelijakollegani tsemppasivat ja auttoivat minua valmistautumaan haastatteluun.

Onneksi olimme kevään ruotsin kurssilla keskustelleet paljon pienryhmissä, sillä toinen haastattelija avasi yhtäkkiä suunsa ja esitti kysymyksensä ruotsiksi. Sydämeni alkoi takoa ja hiki nousta pintaan, mutta onnistuin kuitenkin kertomaan ruotsiksi mitä teen vapaaajallani.

Teams ei onnekseni välittänyt ruotsin puhumisen aiheuttamaa jännitystäni Sipooseen asti, sillä viikon päästä sain soiton, jonka jokainen työnhakija toivoo saavansa. Olin niin onnellinen ja helpottunut!

Valkoiset kirjainkuutiot puupöydällä muodostavat STUDY sanan.

Kielitaito edistää työllistymistä

Nyt harjoittelun aikana olen päässyt tekemään ruotsinkielisiä työpaikkailmoituksia, viranhaltijapäätöksiä, työhaastatteluja ja kuuntelemaan kunnanjohtajan ruotsia ja suomea sekoittavia puheenvuoroja. Voin vain kuvitella, miten valtava hyöty tästä harjoittelusta tulee olemaan juuri ruotsin oppimisen kannalta tulevaisuudessani henkilöstöhallinnon ammattilaisena.

Ruotsinkielen, ja sitä kautta muiden skandinaavisten kielten hallitseminen avaa sinulle 25 miljoonan ihmisen työmarkkinat viiden miljoonan työmarkkinoiden sijasta. Pieni, viiden opintopisteen sijoitus tuottaa siis arvokasta osaamista, ehkä jo opiskeluaikanasi.

Olen vihdoin ymmärtänyt, että harjoittelu täytyy aloittaa ennen kuin on täydellinen. Voisimmepa suhtautua kieliin ja niiden harjoittelemiseen rennommin, ja uskaltaa enemmän. Puhua sen verran mitä osaamme, ja sitten vaihtaa toiseen kieleen kun siltä tuntuu.

Tärkeintä on kuitenkin tulla ymmärretyksi, eikä oikeaoppisten lauserakenteiden muodostaminen. Olemme ihmisiä, ja teemme kaikki joskus virheitä. Sådant är livet.

Teksti: Marikka Silvonen, yhteisöpedagogiopiskelija, TYKE.
Kuvistuskuvat: Pixabay.

Humakin yhteistyöhankkeessa työskentely tarjosi mielettömän oppimiskokemuksen

Olen Ira Väisänen, opiskelen yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja suuntautumisalani on nuoriso- ja järjestötyö. Aikaisempi työkokemukseni sijoittuu vahvasti koulumaailmaan, eikä minulla ole juurikaan kokemusta projektityöstä. Opintojen avulla haluankin syventää ammatillista osaamistani kasvatusalalla ja oppia uusia taitoja järjestötyön, kehittämistyön ja projektityöskentelyn saralta.

Tässä kirjoituksessa kerron kokemuksiani työskentelystä Humakin yhteistyöhankkeessa. Osallistuin kuluneella kevätlukukaudella 2021 Humakin ja Nuoli ry:n “Nuorisotyön työntekijöiden työhyvinvointi” -hankkeeseen. Kuvaan omaa oppimismatkaani ja hankkeen etenemistä kohti hanketyöskentelyn päämäärää, kyselytutkimuksen aineiston analysointia ja kehittämisehdotusten laatimista.

Miten päädyin mukaan Humakin hankkeeseen?

Aloitin opintoihini sisältyvän TKI; tutki, kehitä, innovoi, -opintojakson suorittamisen innostunein ja avoimin mielin syyslukukaudella 2020. Opintojakson ensimmäiset tehtävät sujuivat hyvin, mutta kolmas osatehtävä, projektisuunnitelman laatiminen tilaajalle, jäi pitkäksi aikaa roikkumaan. Tuntui mahdottomalta lähestyä organisaatioita projektisuunnitelman laatimisen merkeissä täysin “nolla” kokemuksella projektityöstä. Niinpä lähestyinkin opintojakson lehtoria ajatuksella, että projektisuunnitelman voisi laatia ilman oikeaa tilaajaa, tämä ei kuitenkaan tuottanut toivomaani tulosta, onneksi!

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tarttua tilaisuuteen työskennellä Humak:n yhteistyöhankkeessa, joka toteutettiin Nuoli ry:n kanssa. Hankkeeseen haettiin opiskelijoita Humakin opiskelijoiden omalla viestintäkanavalla. Hain paikkaa ja pääsin mukaan hankkeeseen. Työskentely hankkeessa lähti käyntiin kevätlukukaudella 2021.

Mitä hankkeessa tehtiin?

Hankkeessa toteutettiin valtakunnallinen nuorisotyön työntekijöiden työhyvinvointikysely. Aihe oli mielenkiintoinen ja tuki yhteisöpedagogin nuoriso- ja järjestötyön opintojani

Hankkeessa opiskelijat työskentelivät tutkimusavustajina, opiskelijoiden työtehtävät liittyivät aineiston keruuseen, aineiston analysointiin ja tulosten pohjalta tehtyihin kehittämisehdotuksiin ja niistä raportointiin. Kuulostaa melko haastavalta paketilta aloittelevalle projektityöntekijälle, eikö? Kuitenkin hankkeessa työskentely tehtiin opiskelijalle varsin helpoksi.

Verta, hikeä… ja onnistumisia!

Projektin aikana työryhmä kokoontui työseminaareihin kerran kuussa. Seminaareissa käsiteltiin tutkimuksen tekemiseen liittyviä asioita ja harjoiteltiin Webropol-ohjelman käyttöä, sen hyödyntämistä tutkimusaineiston käsittelyssä ja analysoinnissa. Lisäksi seminaareissa jaettiin työtehtävät ja varmistettiin, että jokaisella on selkeä käsitys siitä mitä tehdään ja milloin. Työseminaarit tukivat loistavasti hanketyön tekemistä ja oppimista!

Hanke oli käynnistynyt jo aikaisemmin vuoden 2020 puolella. Liityin hankkeeseen siinä vaiheessa, kun oli aika ryhtyä etsimään ja tavoittelemaan vastaajia, kohtaavaa nuorisotyötä tekeviä työntekijöitä, kyselytutkimukseen. Tavoittelutyö vaati aikaa ja tarkkuutta, mutta sitä tehdessä pääsi myös hajulle siitä, kuinka eri kunnissa nuorisopalvelut on järjestetty.

Kuvassa on etualalla suuri suurennuslasi, jolla tutkitaan paperilla näkyviä tilastoja, pylväsdiagrammeja.
Vastaajien etsiminen ja tavoittelu oli varsinaista salapoliisin työtä.

Sitten odotimme vastauksia tutkimukseen! Vastausmäärän perusteella tutkimuksen aihe oli selvästi ajankohtainen ja kiinnostava.

Kun tutkimusaineisto oli kerätty, alkoi mielestäni hanketyöskentelyn mielenkiintoisin vaihe, tutkimusaineiston analysoinnin parissa. Olimme siis saaneet hyvän perehdytyksen Webropolin käyttöön ja tutkimusraportin kirjoittamiseen työseminaarissa. Tutkimme aineistoa monista eri näkökulmista ja vertailimme sitä eri muuttujien välillä, analysoimme ja havainnoimme aineistoa. Lopputuotoksena kirjoitimme raportin havainnoistamme ja tutkimustuloksista, näiden tulosten pohjalta rakensimme vielä kehittämisehdotuksia nuorisotyön työntekijöiden työhyvinvoinnin parantamiseksi.

Kuvassa on lasiovi, jonka takana näkyy tiiliseinä, jossa on paljon tauluja. Lasioveen on liimattu kolmeen riviin yhdeksän eri väristä tyhjää muistilappua.
Värikategoriointi ja teemoittelu auttoivat tutkimusvastausten analysoinnissa.

Aineisto oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia nuorisotyön nykytilasta ja työhyvinvoinnista nuorisoalalla.

Yhteisöllisyys, vertaisoppiminen ja itsensä ylittäminen parasta antia hanketyössä.

Kokosimme hanketyöskentelyn haasteet ja ilonaiheet yhteen viimeisessä työseminaarissa. Matkan aikana oli mielenkiintoista päästä lukemaan toisten opiskelijoiden tekemiä raportteja ja kuulemaan heidän näkemyksiään ja tulkintojaan tutkimusaineistosta, henkilökohtaisesti koin juuri vertaisoppimisen tärkeänä osana tätä hanketyökokemusta.

Hankkeen aikana opiskelijaryhmä työskenteli tiiviisti yhteistyössä, tukien toistensa työtä, keskustelu opiskelijoiden välillä oli kannustavaa ja arvostavaa, tietoja ja ajatuksia vaihdettiin avoimesti.

Nuoli ry:n tutkijan rooli oli hanketyöskentelyssä merkittävä. Työseminaareista hän oli rakentanut asiantuntijuudellaan kokonaisuuksia, jotka sisälsivät paljon tietoa tutkimisesta ja tutkimuksen tekemisestä, muiden hanketyöskentelyyn liittyvien ohjeistusten lisäksi. Lisäksi hän jaksoi aina vastata opiskelijoiden kysymyksiin ja auttaa eteenpäin, mikäli matkalla tuli jotain ongelmia. Samoin hankkeessa mukana ollut Humakin lehtori tuki opiskelijoita hanketyössä vastaamalla opiskelijoiden kysymyksiin, kannustamalla ja jakamalla hanketyöskentelyä tukevia materiaaleja opiskelijoille.

Vertaistuki sekä omista ja toisten onnistumisista iloitseminen toimivat hanketyöskentelyn voimavaroina.

Hyppäisinkö uudelleen mukaan Humak:n hankkeeseen? Todellakin!

Mikäli mietit hanketyöskentelyä vaihtoehtona suorittaa joitain opintojaksoja tai niiden osia, suosittelen lämpimästi tarttumaan tilaisuuteen! Hanketyöskentely avasi minulle paljon uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia tehdä hanketyötä ja kehittämistyötä tulevaisuudessa varmemmin ottein. Lisäksi hanketyöskentelyn kautta saadut opit eivät tukeneet ainoastaan TKI-opintojakson tavoitteiden toteutumista vaan antoivat perspektiiviä myös muiden opintojaksojen teoreettisille sisällöille.

Ei käy kieltäminen, etteikö kaikki uuden opettelu, hankkeessa työskentely ja työskentelyn aikatauluttaminen olisi vienyt paljon aikaa ja tuntunut ajoittain raskaalta, kuitenkin kokemus hanketyöstä oli ehdottomasti positiivinen, opettavainen ja mielenkiintoinen. Sanoisin, että kokemus oli tähänastisten opintojeni parasta antia!

Kirjoittaja: Ira Väisänen, yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija, Humak. Toukokuu 2021. Toim. Humak viestintä.

Kuvat: Pixabay, kuvituskuvat.

Yhteisöpedagogi-opiskelijat olivat mukana eKollega-hankkeen kehittämistyössä

Olemme Meri, Eveliina, Aino ja Henna, neljä Humakin yhteisöpedagogiopiskelijaa Turun kampukselta. Suoritimme Kehittämistyön käytännöt -opintojaksolla ryhmätyönä kehittämistehtävän eKollega -hankkeelle.

eKollega on yksin- ja mikroyrittäjien työhyvinvointia tukeva hanke. Hankkeessa kehitetään verkossa toteutuvaa vertaismentorointia. Aihe on mielestämme hyvin ajankohtainen, sillä koronapandemian johdosta verkkotyökalujen merkitys kasvoi ja käyttö yleistyi.  

Tehtävänämme oli kartoittaa olemassa olevia pien- ja yksinyrittäjille kehitettyjä verkkotyökaluja ja vertaistukiryhmiä. Selvitystyömme alkoi kartoittamalla erilaisia pien- ja yksinyrittäjille vertaistukea tarjoavia toimijoita, joista valitsimme neljä haastateltavaa. Ennen haastatteluja pohdimme yhdessä mahdollisimman tarkoituksenmukaiset haastattelukysymykset ja organisoimme tapaamiset. Projektin myötä pääsimme harjoittelemaan kehittämistyön menetelmiä käytännössä, kuten haastatteluiden tekemistä suunnittelusta toteutukseen ja litterointiin.  

Haastatteluiden ja muun tiedonhaun perusteella kokosimme toimeksiantajallemme linkkilistan sekä työhyvinvointia tukevan huoneentaulun. 

Työhyvinvointia huoneentaulu, jossa kohtia asiasta.
Hyvinvoinnin huoneentaulu kokoaa yhteen kartoituksessa kerättyjä vastauksia työhyvinvointiin.

Projekti oli erittäin mielenkiintoinen, sillä huomasimme yksin- ja pienyrittäjien sekä opiskelijoiden painivan samankaltaisten haasteiden parissa. Yhteisenä haasteena nousi esiin erityisesti yksinäisyys sekä työn ja muun elämän erottaminen toisistaan. Näin etäopiskelu ja -työskentelyaikana olemme omakohtaisesti ymmärtäneet työhyvinvoinnin tärkeyden. Tutkimustyön yhteydessä myös peilasimme tuloksia omaan hyvinvointiimme ja teimme havaintoja siitä, miten huoneentauluun kootut kohdat toteutuivat omassa arjessamme.  

Saimme tehtävän kautta arvokasta kokemusta edessä olevaa opinnäytetyöprosessia ajatellen. Lisäksi projektista jäi käteen tietoa työhyvinvoinnista sekä osaamista hanketyöskentelystä. 

Lue lisää eKollegan-verkkosivulta.

Kirjoittajat: Humakin Turun kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijat Meri-Tuuli Hallikainen, Eveliina Huttunen, Aino Pelkonen ja Henna Virolainen. Toim. Humak viestintä.

Sinipohjainen eKollega-hankkeen piirroskuva, jossa piiretty tv, jossa ihmisiä sekä hankelogot.
Mikä on eKollega-hanke? Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen Yrittäjien eKollega -hankkeen tavoitteena on vahvistaa yrittäjien työhyvinvointia ja tuottavuutta. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan e-vertaismentoroinnin malli yrittäjille. Toiminta suunnitellaan yrittäjien tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta ja toteutetaan kokonaan verkossa. Verkkoryhmät tapaavat viisi kertaa tammi-toukokuussa 2021. Osallistuminen on maksutonta.