Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta sen pyörittäminen käy työstä!

Väyläopinnot puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen koulutuksessa kiidättivät Emmi Loukkolan ja Mari Syvälän Humakin tutkinto-opiskelijoiksi.

Mitä ihmettä me ajattelimme, kun päätimme osallistua Tulkki AMK -väyläopintoihin puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen parissa? Ajatus itsemme ja ammattitaitomme kehittämisestä oli vahvempi kuin mukavuudenhalu ja tuttuuden tunne.

Olemme molemmat aiemmilta koulutuksiltamme viittomakielen ohjaajia ja erikoisammattitutkinnon (EAT) suorittaneita puhevammaisten tulkkeja.

Oman osaamisen kehittäminen ja taitojen kasvattaminen oli muhinut molempien mielessä. Sattumalta asia tuli yhdessä puheeksi keväällä 2019  ja innostuimme asiasta. Voisiko meistä tulla työkavereiden lisäksi myös opiskelukavereita?

Mari Syvälä (vasemmalla) ja Emmi Loukkola. Kuva: Maija Vuomajoki.

Väyläopinnot toteutuivat työnantajan tuella

Humakin tarjoama puhevammaisten tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus -koulutus väyläopintojen muodossa oli hyvä vaihtoehto kokeilla, kuinka opiskelun ja muun elämän yhteensovittaminen sujuisi.

Ylimääräistä aikaa ei oikeastaan ollut, mutta luotimme siihen, että asiat järjestyvät.

Ja niinhän ne järjestyivät! Ajatus lisäkoulutuksesta lähti meidän aloitteestamme, mutta myös työnantajamme Sivupersoona Oy näki sen arvokkaana ja lähti tukemaan kouluttautumistamme. Olemme voineet käyttää työaikaa opiskeluun, ja matka- ja yöpymiskustannuksista on huolehtinut Sivupersoona.

Alun perin ajatuksenamme oli tehdä tulkin työtä päätoimisesti ja opiskella siinä sivussa. Tuen myötä olemme voineet edetä opinnoissa samaa tahtia päiväopiskelijoiden kanssa. Merkittävä rooli on ollut toistemme tukemisella. Milloin tuki on ollut muistutus tehtävien palautuspäivistä ja milloin suklaapatukan antaminen tiukan paikan tullen. Joskus tärkein tuki on ollut kuunteleva ystävä niinä hetkinä, kun tekemistä on tuntunut olevan liikaa.

Vaikka olemme saaneet tukea, oman motivaation on täytynyt olla korkealla.

Sinnikkyys ja järkevä ajan käyttäminen ovat olleet avainasemassa opinnoissa. Kun lapset ovat menneet nukkumaan, olemme ryhtyneet opiskelemaan. Lisäksi olemme varanneet kalentereihin aikaa opiskelulle päivisin.

Tässä kuvassa on seitsemän asiaa keskeneräisenä. Mikään näistä asioista ei etene, koska kuvan ulkopuolella ovat kahdeksas ja yhdeksäs asia, joita väyläopiskelija on tekemässä. Kuva: Emmi Loukkola.

Opiskelumuodoista löytyi joustavuutta matkalla kohti tutkintopaikkaa

Toisinaan opintojen suorittaminen Pirkanmaalta käsin on ollut hankalaa, koska reissaaminen viikoittain Kuopiossa ei ole ollut mahdollista.

Verkko-opintoja on ollut onneksi paljon ja tarvittaessa lähiopetuksiinkin on löytynyt lehtoreilta joustavuutta, kekseliäisyyttä ja tukea. Opintojen eteen ei ole sentään vuodatettu verta, hikeä tai kyyneleitä, mutta kyllä ne ahkeraa työtä ovat vaatineet!

Väyläopinnot ovat innostaneet meitä jatkamaan opintoja Humakissa. Suoritetut väyläopinnot mahdollistivat erillishaun tulkkikoulutukseen. Tässä vaiheessa opintoja voimme todeta, että kannatti luottaa asioiden järjestymiseen. Oppimisen nälkä on kasvanut syödessä, sillä opiskelu haastaa ajattelemaan toisin.

Voimme iloisina todeta, että syksyllä 2020 aloitamme opinnot tutkinto-opiskelijoina!

Kirjoittajat ovat puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon suorittaneet tulkit Sivupersoona Oy:stä, jonka tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen rajattoman kommunikaation maailma. Sivupersoonan katon alta löytyy kommunikaation ammattilaisia kuten tulkkeja, kommunikaatio-ohjaajia ja puheterapeutteja.

Teksti: Emmi Loukkola ja Mari Syvälä. Toim. Marika Stam.

Surffimatka viittoen

Tulkkiopiskelija Outi Varppee kertoo tässä blogitekstissä osallistumisestaan yhteispohjoismaiselle surffausleirille Marokossa. 

Kulttuurit, kielet ja etenkin kuurojen maailma kiehtovat minua, eikä surffauskaan pöllömpää, joten päätin yhdistää nämä molemmat taidot kuurojen surffausleirillä Marokossa.

Sisällytin tämän matkan Viitotun kielen syventävät opinnot -opintojaksoon, tavoitteenani vahvistaa viittomakielen osaamistani, sekä laajentaa kuurojen kulttuurin ymmärrystäni.

Saimme reissun alussa leiripaidat – Nordic Deaf Surfcamp Marocco 2020. Kuva: Outi Varppee -kotialbumi.

Kommunikointia yli kielirajojen

Viikon mittaisen matkan surffareiden mekkaan Taghazout-kylään järjesti Tanskan Kuurojen Urheiluliitto.

Matkaseurueemme koostui 39 kuurosta, jotka tulivat kuudesta eri maasta. Mukana oli myös tulkki Tanskasta ja toisena kuulevana olin minä. Majoituimme kaikki saman katon alle isoihin ryhmähuoneisiin, minä jaoin huoneen kolmen kuuron suomalaisen kanssa.

Kuurojen surffausmatkalla kommunikoitiin jokaisen maan omalla viittomakielellä, jota sovellettiin ja yksinkertaistettiin yleistajuisemmaksi. He jotka osasivat kansainvälistä viittomista, olivat ilmaisultaan laajemmin ymmärrettävissä. Kaikilta se ei sujunut kuitenkaan luonnostaan ja minä pärjäsin pitkälti suomalaisella viittomakielellä, jota ryyditin eleillä.

Oli mielenkiintoista nähdä käytännössä miten tulkkaus toimii monikielisessä tilanteessa suurelle joukolle. Matkaan liittyvät yleiset tiedotteet tuotettiin sekä tanskalaisella että kansainvälisellä viittomakielellä. Kuulevan tulkin työparina toimi tanskalainen kuuro, joka reletulkkasi tanskalaisen viittomakielen viittomisen seuraavalle kuurolle, joka käänsi tämän kansainväliselle viittomiselle. Näin tieto oli kaikille ryhmän kuuroille jäsenille nähtävissä ja ymmärrettävää.

Kokonaisvaltaisen viestinnän merkitys konkretisoitui matkalla, kun seurasin surffauksen opettajaani Mo´ta. Viittomakielen taidottomana hän oli erityisen taitava hyödyntämään multimodaalista viestintää käyttäen opetuksessaan yksittäisiä viittomia, eleitä ja osoituksia, ja pärjäsimme hänen kanssaan hienosti. Kylässä moni muukin paikallinen käytti taidokkaasti elekieltä ja viittomia.

Omien parissa

Oli sävähdyttävää huomata erimaalaisten kuurojen riemukas yhteisöllisyys. He ottivatkin matkasta kaiken irti viihtyen toistensa seurassa viittoen aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Deaf Space oli jatkuvasti läsnä missä liikuimmekaan Taghatzoussa, beachilla ja vedessä. Automatkat surffikohteisiin ja retkille taittuivat jutellen verhot kiinni, jottemme häikäistyisi.

Viittomakielinen matka oli todella antoisa, vaikka olinkin kielipuolena hetkittäin väsynyt ja turhautunut.

Valitsin kaksi itselleni ehkä vaativinta lajia joilla ruhjoa itseään henkisesti ja fyysisesti, viittomakielen ja surffauksen, mutta nämä myös tuottivat uskomattoman määrän iloa ja onnistumista!

Tekniikkaharjoittelua rannalla ennen aaltoja. Kuva: Outi Varppee.

Outi Varppee valmistui Humakista keväällä 2020. Onnittelumme, uusi alumnimme!

Teksti ja kuvat: Outi Varppee.

Making of Multidimensions

Kulttuurituotannon opiskelija Suvi Lamminen kirjoittaa tässä blogitekstissä 360°-kameralla kuvatun Multidimensions -livestream-tapahtuman ideoinnista ja toteutuksesta.

Minä olen Suvi Lamminen ja opiskelen ensimmäistä vuotta Humakissa kulttuurituotantoa. Viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksolla sain tehtäväkseni kirjoittaa mediatekstin, ja valitsin tehdä blogitekstin toiseen opintojaksooni liittyvän projektin valmistumisesta.

Perjantaina 24.4.2020 kello 19 julkaistiin Youtubessa 360°-kameralla kuvattu livestream-show, Multidimensions. Projektin takana oli kolme Humakin kulttuurituotannon opiskelijaa. Minä olin heistä yksi. Projekti tehtiin Digitaaliset toimintaympäristöt -opintojakson lopputyönä.

Idea syntyy

Aloimme pohtimaan jotakin, mitä voisi toteuttaa jollakin tavalla verkossa vallitsevan koronaepidemian vuoksi. Idea UV-valoista ja tankotanssista tuli projektipäälliköltämme Jere Saajorannalta. Alun perin tehtävänä oli suunnitella työelämäkumppanin kanssa projekti, jossa käytetään uutta teknologiaa. Projektin toteuttamista ei kuitenkaan vaadittu. Ideamme Multidimensionista oli kuitenkin sen verran herkullinen ja toteuttamiskelpoinen, että päätimme lähteä oikeasti kyselemään yhteistyökumppaneilta kiinnostuneisuutta projektin toteuttamiseen.

Kiinnostusta löytyikin ja saimme ensimmäisenä projektiin mukaan tanssijat. Riikka Arte oli heti mukana ideassamme ja toi mukanaan myös Saara Ervastin. Tanssijoiden avulla saimme myös tilat Ready Set Polelta, jossa voisimme show’n järjestää. Tanssijat olivat itseasiassa melkoisen isossa osassa projektimme onnistumisessa, sillä he löysivät myös muusikkomme Markus Jokisen ja Hanna Uimosen.

Sitten olikin enää vain tekninen puoli ja projekti oli kasassa. 360°-kameran saimme Humakilta lainaan ja tekniseksi tueksemme löysimme Jyväskylän Digi & Game Centerin. Me puolestamme lupasimme tukea DGC:n rahoituskampanjaa yrityksen kantamiseksi korona-ajan yli.

Pyörät lähtevät pyörimään vauhdilla

Kun kaikki yhteistyökumppanit oli saatu mukaan projektiin, voitiin projekti polkaista toden teolla käyntiin. Loimme ensimmäisenä show’lle Facebook-tapahtuman ja saimme Antti Viitakankaan tekemän mainoskuvan jakoon. Lähetimme Keskisuomalaiseen lehtitiedotteen tapahtumastamme, joka poikikin yllättävää näkyvyyttä tapahtumallemme.

Taiteilija Riikka Arte loi tapahtumaan avaruudellista tunnelmaa UV-valotaiteellaan.

Olimme kaikki hiukan puulla päähän lyötyjä, kun Yle Jyväskylän toimittaja otti yhteyttä ja kertoi haluavansa tehdä tapahtumastamme jutun. Seuraavaksi Keskisuomalaiseen saatiinkin sivun kokoinen juttu tapahtumasta ja ennen kuin tajusimmekaan, projektipäällikkömme olikin Yle Jyväskylän radiohaastattelussa.

Olimme aivan haltioissamme saamastamme mediahuomiosta. Lehti- ja radiojutut toivatkin jonkin verran lisää kiinnostuneita Facebook-tapahtumaamme. Odotimme innolla ja jännityksellä jo livestreamia.

H-hetki lähestyy

Tanssijat ja muusikot alkoivat harjoitella ja työryhmämme valmisteli jo H-hetkeä. Minulla oli vastuu markkinoinnista ja sainkin joitakin ihmisiä tanssipiireistä mainostamaan tapahtumaamme. Vähän ennen tapahtumaa olimmekin saaneet kerättyä melko hyvän määrän kiinnostuneita tapahtumaamme ja taiteilijoiden harjoituksista tulleiden kuvien ja videoiden perusteella show’sta oli tulossa aivan mielettömän hieno.

Projektipäällikkömme Jere Saajoranta oli vastuussa teknisestä toteutuksesta paikan päällä ja kysyin häneltä hänen tuntemuksiaan tällaisen projektin tuottamisesta:

Tekninen toteutus aiheutti päänvaivaa ja jouduin opettelemaan käyttämään pariakin eri ohjelmaa aivan alusta asti, mutta Digi & Game Centerin Kalle Raijonkari oli suurena teknisenä apuna. Ja tietenkin stressiä aiheutti laitteiden toimiminen livestreamin aikana, ettei yhteydet kaadu kesken kaiken ja kaikki toimii sulavasti, Jere kommentoi.

Tapahtumaa edeltävänä iltana taiteilijat ja projektipäällikkömme kävivät laittamassa tilan valmiiksi seuraavan illan spektaakkelia varten. Tila koristeltiin ja äänentoistovälineet asennetiin valmiiksi. Kamera laitettiin kuvaus valmiuteen ja sitten ei muuta kuin jännityksellä H-hetkeä odottamaan.

Tavoite saavutettu

Riikka Arte loi UV-maaleilla maalatuilla kankaillaan ja UV-valoilla Ready Set Polen tanssisaliin mahtavan avaruudellisen maailman ja muusikot täyttivät tilan psykedeelisen hypnoottisella musiikillaan. Arte ja Ervasti herättivät tilan eloon aivan mielettömän taitavalla tanssillaan.

Livestream onnistui mahtavasti ja pääsimme tavoitteeseemme tuoda pienen palan avaruuden mystistä kauneutta kotisohville.

Teksti: Suvi Lamminen.

Kuvat: Jere Saajoranta.

COVID-19 epidemia haastaa löytämään uusia tapoja kohtaamiseen järjestötyössä

Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Minna Kivilahti, MOVE (monimuotoinen verkkototeutus) opetusryhmästä haastatteli Humakin alumni Kimmo Hiltusta ja kirjoitti aiheesta opiskelijablogin. Teksti liittyy opintojaksoon Viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen.

Haastattelin neljä vuotta sitten yhteisöpedagogiksi valmistunutta Humakin alumnia, Kimmo Hiltusta. Nyt Hiltunen suorittaa sosionomin tutkintoa työn ohella. Hän työskentelee ohjaajana päihdealan järjestössä, Tukikohta ry:n Helsingin toimipisteessä.

Tukikohta tarjoaa erilaisia palveluita: haittoja vähentävää toimintaa vielä päihteitä käyttäville, kuten kynnyksetön työtoiminta, palveluohjaus sekä Elämäntaito-ryhmä.

Tukikohdan Jälkipolku-palvelu pitää sisällään ryhmämuotoista kuntoutusta päihderiippuvaisille henkilöille. Myös omaisille on tarjolla ohjattua toimintaa.

Koronakevään aiheuttamista muutoksista

Tukikohta ry:n toiminta on kasvokkaista ja ihmisläheistä. Hiltunen kertoi järjestössä otetun vakavasti hallituksen linjaukset COVID-19 epidemian myötä.

Kasvokkaisten tapaamisten kieltäminen 13.3 aiheutti nopealla aikataululla suuria muutoksia arkeen ja toimintaan. Työntekijät kuitenkin löysivät yksissä tuumin nopeasti tapoja kohdata asiakkaansa sekä mahdollisuuden jatkaa toimintaa, verkossa.

Osa Jälkipolku-ryhmämuodosta tapahtuu tälläkin hetkellä kasvokkain. Etsivä jalkautuva työ, jota heillä on tehty aiemminkin, jatkuu pienehkössä mittakaavassa Helsingin alueella.

Kaikki muu toiminta, jota tässä tilanteessa pystytään toteuttamaan, on siirtynyt verkkoon. Henkilökunta työskentelee kukin omassa kodissaan.

Ryhmämuotoisen toiminnan toteutuksen tavoista poikkeusaikana

Kimmo Hiltunen kertoo toimivansa yhdessä kollegansa kanssa raittiuden alkumetreillä oleville ihmisille suunnatussa ryhmämuotoisessa toiminnassa ohjaajana. Ryhmässä mietitään keinoja pysyä raittiina ja annetaan mahdollisuuksia miettiä ja vahvistaa päihteetöntä identiteettiä.

Toinen Hiltusen sekä kollegansa vetämä ryhmä on Suunta-ryhmä, joka on kestoltaan kolme kuukautta. Ryhmässä mietitään pidemmän aikavälin suunnitelmia, kuten töihin paluuta.

Hiltunen kertoo ryhmiensä toiminnasta koronaepidemian aikana. Lähes jokainen ryhmän jäsen on tavoitettu. Ryhmäläiset ovat tulleet mukaan google Hangoutsin kautta tapahtuviin ohjattuihin tapaamisiin.

Ryhmässä on verkossa Hangoutsin välityksellä ohjattuja ryhmätapaamisia kahdesti viikossa, sekä vapaamuotoisempi ryhmätapaaminen, niin ikään kahdesti viikossa. Vapaamuotoisempia kohtaamisia kuten neuvontaa, voidaan vaihtoehtoisesti toteuttaa puhelimitse.

Muutoksen työkalujen löytyminen

Toki ison ja radikaalin muutoksen alla, mitä koronaepidemian aiheuttamat muutokset eittämättä ovat, on selvää etteivät ihmiset aivan heti olleet innoissaan ottamassa uusia työkaluja käyttöönsä. Kimmo Hiltunen mainitsee, että olisi toivottu toisenlaisia tapoja toteuttaa toimintaa. Pohdittiin esimerkiksi voisiko kuitenkin jatkaa kasvokkaista tapaamista.

Tilanteen läpikäymisessä meni aikaa jonkin verran. Hiltunen kertoo olevansa aika lailla varma, että ihmisten näkeminen, vaikkakin tietokoneen kuvaruudulla, mahdollistaa keskustelemisen itselle tärkeistä asioista ja ryhmässä kohtaamisen. Hiltunen kertookin vetämässään ryhmässä kehkeytyneen hyvän ryhmädynamiikan.

Kuva: Minna Kivilahti.

Katse tulevaisuuteen

Kaikkia toimintoja ei ole mahdollista toteuttaa nyt poikkeusoloissa, pohtii Hiltunen. Hän kertoo olevan tavoitteena toteuttaa toiminnoista se, mikä voidaan.

Lopuksi Hiltunen kertoi toiveesta, että vielä kevään aikana olisi mahdollista kokoontua yhteen kuten normitilanteessa. Kohtaamiset poikkeustilanteen aikana ovat olleet onnistuneita.

Teksti: Minna Kivilahti, Humanistinen ammattikorkeakoulu, yhteisöpedagogi (AMK), MOVE -opiskelija.
Kuvat: Minna Kivilahti ja Pixabay

Tähtäimessä kulttuurituotanto

Veera Salmela on 26-vuotias Kulttuurituottaja (AMK) -opiskelija Jyväskylän kampukselta. Veera kertoo blogissaan päätymisestä kulttuurituottajaopintoihin. Tuottajaopintojen vastapainoksi Veera harrastaa vapaalaskua suksilla, lumilaudalla ja snowsurffilla.

Peruskoulun jälkeen opiskelin hiusalan perustutkintoa Tampereella Pyynikin Tredussa, josta valmistuttuani sain vakituisen työpaikan, ostin auton ja asunnon. Hiusala tuntui hyvältä, mutta kolmen vuoden jälkeen kiinnostukseni hiipui alaa kohtaan.

Pienen etsinnän jälkeen opiskelemaan kulttuurituotantoa

Olin 21-vuotias, kun tajusin että haluan tehdä muutakin kuin olla naimisissa vakityön ja omistusasunnon kanssa. Myin omaisuuteni ja lähdin au pairiksi Sveitsiin. Au pair vuosi antoi minulle työn lisäksi uutta näkökulmaa uskonnoista, kulttuureista, taiteesta sekä opin puhumaan ranskaa ja englantia paremmin. Au pair vuoden jälkeen Suomeen palattuani kokeilin töitä eri ammattialoilla, joihin ei tarvinnut koulutusta. Työkokeilujen kautta löysin tuottajan työn, josta halusin lähteä rakentamaan uraa.

Pääsin tekemään erilaisia tapahtumakokonaisuuksia ensimmäisessä kesätyöpaikassani tuotantoalalla. Työn monipuolisuus, luovuus ja tiimityöskentely sytytti kipinän alalle. Olin kuullut tapahtumatuotanto alalla työkavereilta eri koulutusmahdollisuuksista ja vertailin hetken aikaa Suomen koulutusmahdollisuuksia.

Päädyin hakemaan Humanistiseen ammattikorkeakouluun kulttuurituotannon koulutukseen, koska tajusin, että tämän koulutuksen myötä etenemismahdollisuuteni paranisivat uralla. Koulu tuntui vastaavan juuri kaikkea mitä olin päässyt työelämässä jo hieman kokeilemaan ja tavoitteeni on vahvistaa kaikkia niitä taitoja. Pääsin opiskelemaan Jyväskylän kampukselle.

Veera Salmela viihtyy suksilla. Harrastuksiin kuuluvat vapaalasku suksilla ja lumilaudalla sekä snowsurffaus.

Kulttuurituotannon opinnot

Koulutukseen voi hakeutua, jos on kiinnostunut kulttuurin- ja taidetapahtumien tuottamisprosesseista, markkinoinnista ja viestinnästä, sekä niiden rahoituksesta ja taloudesta.

Opintojen aloitus Humakissa on ollut positiivinen yllätys sen yhteisöllisyydellä, luovalla yhdessä tekemisellä ja taiteilija vierailuilla. Ensimmäisen vuoden aikana olemme kerenneet perehtyä muun muassa tiedonhankinnan perustaitoihin, taiteen eri lajeihin ja kulttuurituottajan työhön.

Eri alojen taiteilijoita on käynyt kertomassa työstään ja olemme päässeet Jyväskylän sydän hankkeeseen mukaan seuraamaan tuotantoprojektia. Mahdollisuus suorittaa kursseja omaan tahtiin on ollut erinomainen, sillä mielelläni teen osan opinnoista verkossa ja osan kontaktiopetuksessa.

Veera Salmela on päässyt opintojensa aikana mukaan tuotantoharjoitteluihin.

Aiemmista työkokemuksista on todella suuri hyöty tulevaan ammattiin sen monipuolisuuden vuoksi. Esimerkiksi kokemus baari- ja ravintola-alan työkokemus auttaa suunnitellessa anniskelualueita tapahtumiin ja parturi-kampaajan työssä asiakaspalvelu ja työn teko samanaikaisesti eli niin sanotusti kaksi asiaa samaan aikaan luonnistuu.

Uskon, että hyvä tuottaja on monipuolinen, joustava, avarakatseinen ja ongelmanratkaisukykyinen. Humakin kulttuurituotannon koulutus sopii kuitenkin myös niille hakijoille, jolla ei ole aiempaa kokemusta tuotantoalalta, koska se avaa niin paljon mahdollisuuksia tehdä töitä eri aloilla.

Aloitan huhtikuussa 2020 ensimmäisen työharjoittelun tapahtumatuotanto alalla. Koen opiskelutahdin olevan töiden kanssa yhteen sopiva ja toivoisinkin työllistyväni jo opintojeni ohella, jotta saisin vietyä oppimaani työelämään samanaikaisesti.

Kaikki edellinen historia työrintamalla, sekä kieliopit Sveitsissä tukevat nyt tietäni kohti jatkuvasti muuttuvaa tuotantoalaa ja odotan pääsyä antamaan oman näkemykseni ja panokseni tapahtumien tuotantoon!

Teksti: Veera Salmela, toim. Marika Stam.
Kuvat: Veera Salmela koti-albumi.

Säteilyala vaihtui yhteisöpedagogi (AMK) -opintoihin

Tirre Hentinen oli tammikuussa Nuori2020-päivillä Tampereella yhdessä muiden järjestelyihin osallistuneiden Humakin yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijoiden kanssa. Osallistuminen valtakunnalliseen tapahtumaan oli yksi tapa suorittaa opintoja ja tutustua samalla oman opiskelualan toimijoihin. Hetken jutustelu Tirren kanssa valotti myös yhtä elinikäisen oppimisen polkua ja herätti kiinnostukseni kuulla lisää opiskelijan arjesta sekä kysymään mikä sai Tirren päätymään yhteisöpedagogin uralle varsin toisenlaisen työuransa jatkeeksi.

Olen toisen vuoden yhteisöpedagogi-opiskelija. Ikää on 48 vuotta. Ensimmäisen tutkintoni tein Kuopion yliopistossa ympäristötieteistä.

Tein yhden uran säteilyalalla ensin viranomaistöissä ja sitten palvelupäällikkönä asiantuntijayrityksessä. Huomasin kuitenkin vapaaehtoistyössäni partiossa löytäväni uudenlaista merkityksellisyyttä nuoriso- ja järjestöalalta. Muutamaan otteeseen pyrinkin järjestöalan tehtäviin.

Opiskelemaan lähtemiseen tarvittiin kuitenkin napakka nykäisy oikeaan suuntaan.

Humanistisen ammattikorkeakoulun ja yhteisöpedagogi-tutkinnon olemassa olosta en tiennyt lainkaan ennen kuin sain vinkin sattumalta tapaamaltani Humakin lehtorilta: ”Sä niin haet meille opiskelemaan.”

Onnea oli tavallaan siinäkin, että irtisanomisen turvin mahdollistui opiskeluni työttömyyskorvauksella.

Ammatillisessa harjoittelussa Amerikassa partioleirillä.

Opinnoissa pääsee jo varhain venyttämään rajojaan aidossa työelämässä

Opiskelija-arkeni on rentoa. Lapseni ovat jo teini-ikäisiä, joten voin keskittyä opiskelemaan.

Yhdessä oppiminen eri-ikäisten ja monista taustoista tulevien kiinnostavien ihmisten kanssa on palkitsevaa. Omat asenteet ja käsitys maailmasta pääsevät usein reippaaseen venytykseen.

Opiskelen yhteisöpedagogiksi, koska haluan tehdä itselleni merkityksellistä kehittämistyötä. Humanistisen ammattikorkeakoulun valmennuspedagogiikka ja arvomaailma vastaavat omaa maailmankuvaani.

Arvostan opinnoissani varhaista ja kiinteää yhteyttä työelämään. Opetushenkilökunta käyttää paljon voimavarojaan ja yhteyksiään hyvien harjoittelumahdollisuuksien ja projektipaikkojen löytämiseen.

Tirre Hentinen säteilee pirteyttä Jyväskylän opiskeluympäristöönsä.

Aiempaa taustaa pystyy hyödyntämään opinnoissa

Voin lämpimästi suositella yhteisöpedagogiopintoja Humakissa myös aikuisempaan ikään ehtineille. Päiväopinnot vaativat minulta jatkuvaa läsnäoloa lähinnä ensimmäisen vuoden syksynä. Sen jälkeen lähiopetusta oli vähemmän.

Aiempi osaamiseni mm. työstä ja partiosta tukee opintojani ja sitä on soveltuvin osin luettu hyväksi tutkintoon.

Opiskelijaa pidetään oman osaamisensa asiantuntijana ja osaamisen kartuttamiseen nähdään erilaisia reittejä. Kohdallani yhteisöpedagogikoulutus mahdollistaa kiinnostavia yhdistelmiä aiempaan osaamiseeni.

Olen kiinnostunut monenlaisista asioista ja esimerkiksi kansainvälisyys, kestävä kehitys ja vapaaehtoistyön johtaminen voisivat olla tulevaisuudessa työkenttääni.

Kansainvälisyyttä ja partiokokemuksiaan Tirre pääsi toteuttamaan talven aikana kiipeämällä espanjalaisten vaihtarivieraittemme kanssa Haukkavuorelle ja yöpymällä heidän kanssaan puolijoukkueteltassa. ”Teltan kaminasta ja paloturvallisuudesta huolehtiminen tehtiin suomalais-espanjalaisen yhteistyön hengessä läpi yön”, Tirre kertoi Korpilahti-lehden haastattelussa 26.2.2020.

Yhteisöpedagogin opinnot sisältävät siis niin teoriaa kuin tulen tekemistä ja kokemuksia kerrytetään erilaisten ihmisten parissa, sisällä ja ulkona.

Teksti: Tirre Hentinen, toim. Marika Stam.
Kuvat: Tirre Hentinen kotialbumi.

Yhteishaku yhteispedagogi-koulutukseen tapahtuu korkeakoulujen yhteishaussa, www.opintopolku.fi -osoitteessa.
Opintojaksoja voi suorittaa myös avoimessa ammattikorkeakoulussa.

 

Sitran Megatrendit 2020 ennustaa alati nopeammin muuttuvaa maailmaa

Kulttuurituottaja (AMK) -verkkokoulutuksemme opiskelija Tarja van Veldhoven, joka tunnetaan myös kirjojen suurkuluttajana ja innokkaana tulevaisuudentutkimuksen harrastelijana kirjoitti ”Opiskelijan silmin” -blogisarjaamme Sitran megatrendejä -seminaarista. Osallistumisen seminaariin ja blogikirjoituksensa Tarja sisällytti osaksi kulttuurituottaja-opintojaan.

Go on yli 4000 vuotta vanha kiinalainen kaksin pelattava ja jopa maailman vaikeimmaksi arvioitu strategiapeli, jossa tekoälyn piti voittaa ammattipelaaja vasta vuoden 2024 tienoilla. Ennustuksen teki tekoälyn ja ihmiskunnan tulevaisuuden huippututkija, Nick Bostrom, kirjassaan ”Superintelligence” [1] vuonna 2014.

Marraskuussa 2016 Googlen Deepmindin AlphaGo -tekoäly voitti Gon maailmanmestarin Lee Sedolin numeroin 4-1.[2] Vuosikymmen muuttui alle kahdeksi vuodeksi, vaikka ennustajana toimi itse tulevaisuuden huippututkija. Tulevaisuuden ennustaminen on siis vähintäänkiin haastavaa.

Tästä huolimatta tulevaisuutta pohditaan laajalti ja apua hahmoitukseen haetaan seuraamalla erilaisia kehityskulkuja.

Sitran tulevaisuusasiantuntija, Mikko Dufva, perustelee ekologisen jälleenrakentamisen tärkeyttä ilmastokriisin torjunnassa.

Tulevaisuustalo Sitra on esitellyt vuodesta 2011 tulevaisuuden megatrendejä[3]. Perinteitä vaalien vuoden vaihtuessa Sitra pohti seuraavan kymmenen vuoden ja sen ajan jälkeisiä trendejä.

Helsingin Bio Rexissä Sitra järjesti 9.1.2020 avoimen tilaisuuden, jossa olivat puhujina olivat tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva, Sitran uusi yliasiamies Jyrki Katainen, Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirch ja Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

Yli 140 kotikatsomoa oli ilmoittautunut mukaan seuraamaan streamia ympäri Suomen ja keskustelua käytiin tilaisuuden aikana ja sen jälkeen melko laajasti sosiaalisessa mediassa.

Dufva aloitti päivän esittelemällä Sitran viisi megatrendiä, jotka ovat:

  • Ekologisella jälleenrakennuksella on kiire
  • Väestö ikääntyy ja monimuotoistuu
  • Verkostomainen valta voimistuu
  • Teknologia sulautuu kaikkeen
  • Talousjärjestelmä etsii suuntaansa[4]

Ekologisella jälleenrakennuksella on kiire

Kaikki muut megatrendit pyörivät tämän keskeisen ajatuksen ympärillä. Kun ilmasto lämpenee, äärimmäiset sääolosuhteet lisääntyvät, luonnon monimuotoisuus vähenee, resursseja ylikulutetaan, maaperä köyhtyy ja jännitteiden määrä kasvaa, sillä on suoria ja epäsuoria vaikutuksia jokaiseen elämän osa-alueeseen.

Ääripäiden keskinäiset jännitteet asettavat omia haasteita ekologisessa jälleenrakentamisessa.

Väestöliiton tutkimusjohtaja Rotkirch käytti tilaisuuden mieleenpainuvimman puheenvuoron väestön ikääntymisestä ajatuksella ”läntisissä yhteiskunnissa nuorista tulee vähemmistö”. Rotkirch peräänkuulutti Suomen asemaa tämän megatrendin kärjessä ja nosti pinnalle ajatuksen ikääntymisen tyylikkyydestä ja mahdollisuudesta brändätä se Suomen eduksi. Sosiaaliset suhteet muuttuvat, kun lapsia ja sitä mukaa sukulaisia on entistä vähemmän, jolloin turvaverkkoja ruvetaan rakentamaan enemmän ystävistä ja kollegoista.

Väestön ikääntyminen lisää kuitenkin myös paljon sukupolvien välisiä jännitteitä, sillä siinä missä aiemmin varallisuus on valunut ylhäältä alaspäin (vanhemmilta nuorimmille), tässä on Rotkirchin mukaan tapahtunut käännös jo joitain vuosia sitten. Huoltosuhteen kääntyminen ympäri näin ollen edellyttää varallisuuden siirtoa alhaalta ylöspäin.

2020-luvulla demokratiaa tullaan haastamaan monesta suunnasta, sillä se on liian hidas reagoidakseen riittävän nopeasti tarvittaviin ratkaisuihin. Yksinkertaisia ratkaisuja tarjoavat johtajat tulevat nostamaan päätä, mutta samalla toiminta rapauttaa yksilönvapauksia.

”Hämmennyksen keskellä apua haetaan kuplista ja heimoista”, kirjoittaa Dufva Sitralle kirjoittamassaan raportissaan Megatrendit 2020[5], mutta peräänkuuluttaa polarisoituvaksi taipuvaisen keskustelun tasapainoksi tietoista panostusta harmaan eri sävyihin.

Kaiken on muututtava ympäristökriisin mukana, myös kulttuurin

Tärkeimpänä tästä teemasta kuitenkin nousee ajattelutapojen muutoksen ensituulahdukset. Dufvan mukaan uudenlaista ajattelua on jo havaittavissa mm. ekososiaalisen sivistyksen ja jälkimateriaalisin arvoihin perustuvan sivistyskäsityksen muodoissa.

Kaiken keskiössä on yhteisöllisyyden uudelleensyntyminen ja ihmisen rooliin mukautuminen osana luontoa.

Digitalisaation toinen aalto

Digitalisaation seuraavaa vaihetta on ennustettu jo jonkin aikaa. Teknologian kehitys ja sen punominen osaksi kestävää yhteiskuntaa sidotuttaa meidät nykyistäkin enemmän teknologiaan. Tulevana vuosikymmenenä yhä useampi asia voidaan automatisoida ja työn kuva tulee kokemaan myös suuria muutoksia mm. teknologian kehityksen myötä. Työtä voidaan tehdä entistä enemmän etänä tai virtuaalisissa ympäristöissä, mutta samaan aikaan nopeaan tahtiin kehittyvä teknologia voi lisätä teknologista eriarvoisuutta.

Kehittyvän teknologian energiantarve tulee olemaan oletetusti nykyistä suurempaa, joka on ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Fossiiliset polttoaineet ovat jo nyt jäämässä jälkeen hintakilpailussa uusiutuvien energioiden kanssa ja tahti tulee kiihtymään, kun energiatuotanto hajautuu yksityisten kansalaisten myydessä ylijäämäenergiaa takaisin sähkönjakeluverkkoon. Uusiutuvista energiamuodoista niin aurinko- kuin tuulivoimankin hinnat ovat pudonneet nopeasti ja akkuteknologia on jatkanut kehitystään ripeällä tahdilla.

Talouden ennustetaan kasvavan tulevalla vuosikymmenellä ennen kaikkea länsimaiden ulkopuolella, jossa yhä enenevä osa kansalaisista kuuluvat vanhempaan ikäryhmään. Kuitenkaan talouden kasvusta tuleva varallisuus ei jakaudu tasaisesti, vaan aiempaa trendiä mukaillen varallisuus jatkaa kertymistä vain harvoille.

Polarisaatio tarvitsee haastajakseen harmaan eri sävyjä.

Ilmastokriisi haastaa kulutuskulttuurin kriittisempään tutkiskeluun, mutta on mahdollista että mm. teknologian kehityksen myötä kulutus kasvaa yhä edelleen. Todennäköinen skenaario on myös se, että kulutus painottuu yhä enenevissä määrin palveluihin ja kiertotalousmalliin perustuviin tuotteisiin ja palveluihin[6].

Kotiinviemisiksi paljon ajateltavaa

Puheenvuorojen jälkeen yleisön sai tanssimaan uuden sukupolven Elovena-kuvaa muokkaava Yeboyah samaa nimeä kantavallaan biisillä (linkki ulkoiselle sivulle).

Tulevaisuustäyteinen aamupäivä huipentui megatrendikorttien tutkimisesta ja Sitran muutamista toimintapisteistä, joissa oli mahdollisuutena miettiä tulevaa yhdessä asiantuntijan kanssa.

Megatrendit ja jännitteiden kartassa kaikenkokoiset muuutokset vaikuttavat muihin tekijöihin.

Vaikka tulevaisuutta on haastavaa ennustaa, sitä oli mieltäavartavaa pohtia asiantuntijoiden johdolla mitä parhaassa seurassa, mutta helpointa siihen on kuitenkin vaikuttaa tekemällä sitä.

”The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams.”[7]

-Eleanor Roosevelt

Teksti ja kuvat: Tarja van Veldhoven, Sitran luento 9.1.2020.

Lähteet:

[1] Bostrom, Superintelligence.
[2] “AlphaGo versus Lee Sedol.”
[3] “Megatrendit 2020.”
[4] Dufva, “Megatrendit 2020 minuutissa.”
[5] Dufva, “Megatrendit 2020.”
[6] Sitra, Megatrendikortit.
[7] “Eleanor Roosevelt – Quotes.”

Hae kulttuurituottajaksi kevään yhteishaussa, www.opintopolku.fi. Humak tarjoaa Kulttuurituottaja (AMK) opinnot niin verkkototeutuksena kuin päiväopintoina. Jaksoja voi suorittaa myös avoimen AMK:n opintoina. Lisäksi Humakissa voi suorittaa maisteritasoisen Kulttuurituottaja (ylempi AMK) -tutkinnon.

Lehtorintonta yhdessä oppimista?

Yhteisöpedagogiopiskelijalla on kolme unelmaa:

  1. Yhteisöllistä yhteisöpedagogiopiskelua. Tehdään viikoittain koulutehtäviä yhdessä ja opitaan sitä kautta tuntemaan toisemme.
  2. Lähiopetuksessa on riittävästi aikaa keskustelulle ja tiedon omaksumiseen. Lähiopetuksen tahti on rauhallinen ja tehokas.
  3. Lähiopetuspäivän jälkeen lähdetään kotiin inspiroituneina ja virkeällä mielellä.

Jyväskylässä yhteisöpedagogiksi opiskeleva Erkka Kulmala kirjoitti kommenttipuheenvuoron lähiopetuspäivistä ja yhdessä oppimisesta. Kulmala pohtii kirjoituksessaan, voisiko opetuspäiviä järjestää uudelleen ja esittää yhtenä ratkaisuna lähiopetuspäivien pilkkomisen pienempiin kokonaisuuksiin sekä aikatauluttamalla opiskelijoille tiimityöskentelypäiviä. Pyysimme kirjoitukseen Humakin koulutusjohtajalta Päivi Marjaselta kommentin, joka löytyy heti Erkan kirjoituksen jälkeen tämän blogin loppuosasta.

Alun yhteisöllisyys, mihin menit?

Aloitin yhteisöpedagogin opintoni syksyllä 2018 Jyväskylässä. Aluksi vietimme melkein täydet viikot yhdessä opiskelua aloitellen. Sitten yhtäkkiä tiemme erosivat, kun lukujärjestyksessä oli vain 1–2 lähiopetuspäivää viikossa. Ihmettelin, mitä tapahtui. Minulle kerrottiin, että korkeakoulujen määrärahaleikkausten vuoksi lähiopetusta ei voida järjestää tämän enempää ja opetusta on jouduttu uudelleen järjestämään.

Opiskelijat pitävät lähiopetuspäivistä.
Lähiopetuspäivien määrä vähenee opintojen edetessä. Kuvituskuva

Tuntui oudolta, että luokkamme yhdessä oppiminen loppui. Meillä oli kuitenkin motivoituneet opiskelijat, lämpimät ja valaistut opiskelutilat, ruokala, vessat ja kirjasto. Miksi emme voisi opiskella yhdessä ilman lehtoria?

Ehdotin eräälle lehtoreistamme, että koulu laittaisi lukujärjestykseemme yhteisopiskelupäiviä. Ideani jätettiin hyödyntämättä vastaamalla, että voimmehan järjestää ne itsekin. Saimme järjestettyä kaksi itseopiskelupäivää, jonka jälkeen niitä ei enää ollut. Kannattaako näin tärkeä tehtävä jättää opiskelijoiden itseorganisoitumisen varaan? Opintojen edistyminen on oppilaitoksenkin etu.

Vähäiset lähiopetustunnit tehokäytössä?

Koen lähiopetuspäivät monesti uuvuttaviksi eikä olo päivän lopuksi ole innostunut. Asiaa tulee käytettyyn aikaan nähden liikaa eikä aikaa aina jää arvokkaaksi koetulle keskustelulle. Jotkut kokevat tämän johtuvan lähiopetuspäivien vähyydestä. Ottaen huomioon, kuinka vakavasti oppiminen mielestäni kärsii tästä tilanteesta, lehtoreiden ajankäyttöä lähiopetuksen suhteen olisi tehostettava.

Epäilen, ettei kouluorganisaatio ole sopeutunut tilanteeseen, jossa opetukseen käytettyjä tunteja on vähennetty. Esitän, että opetusta on toteutettava eri tavalla ja yhteisöllisyydestä tinkimättä.

Lähiopetuspäivä tarkastelussa

Tarkastelen Hyvinvointipalvelut-kurssin lähiopetuspäivää, joka järjestettiin maaliskuussa 2019 Jyväskylän kampuksella. Mielestäni tämä lähiopetuspäivä edustaa hyvin lähiopetusta. Ensimmäisellä tunnilla ulkopuolinen luennoitsija luennoi sote- ja maakuntauudistuksesta. Tunti herätti opiskelijoissa turhautumista, koska asiaa oli ollut liian paljon käytettyyn aikaan nähden. Luennoitsijallakin tuntui olevan kiire.

Kysyin luennoitsijalta, mitä mieltä hän oli ajan riittävyydestä ja mitkä tekijät vaikuttivat siihen. Hän kertoi, että ajasta sovittiin yhdessä lehtorin kanssa. Hän olisi voinut esitelmöidä meille 75 minuutin sijaan 150 minuuttia. Luennoitsijan mielestä aihe olisi kaivannut enemmän aikaa. Lehtorimme oli esitelmän ajan paikalla kuuntelemassa. Luennoitsijan mielestä ei olisi ollut ongelmaa, että lehtori olisi ollut poissa hänen esitelmänsä ajan. Koin lehtorin arvokasta ja vähäistä lähiopetusaikaa kuluneen esitelmän seuraamiseen.

Opiskelijoiden ryhmätyöskentely voisi olla varattua oppilaitoksen puolesta.
Kirjoittaja toivoo aikataulutettuja ryhmätyöskentelypäiviä kalenteriin. Kuvituskuva.

Haastattelin lähiopetuspäivästä vastaavaa lehtoria. Hänen mielestään aikaa ei ollut riittävästi käytettävissä käsiteltyyn asiaan. Lehtorin paikallaolo ei ole hänenkään mielestä ulkopuolisen luennoitsijan esitelmän aikana pakollista, kunhan esitelmöitsijä on tuttu. Lehtorimme mielestä lehtori voi paikalla ollessaan tuoda esitelmään lisäarvoa tarkentavia kysymyksiä esittäen. Lehtorin tarkentavilla kysymyksillä on varmasti lisäarvoa, mutta tuottaisiko lehtori enemmän lisäarvoa käyttämällä esitelmän viemän ajan valmentamiseen, ohjaukseen tai muuhun opetukseen?

Opiskelijat yksimielisiä – liikaa asiaa ja liian vähän aikaa

Olisiko opiskelijoilla sitten ollut enempää aikaa käytettävänä? Tein luokkalaisilleni kyselyn, jossa kysyttiin:

  1. Mitä olit mieltä Hyvinvointipalvelut-kurssin lähiopetukseen käytetystä ajasta?
    1. Mielestäni se oli riittävä ja hyvä
    2. Olisin tarvinnut ja ollut valmis käyttämään käsiteltyihin asioihin enemmän aikaa.
  2. Kuinka paljon enemmän aikaa olisit halunnut käyttää lähiopetuksen asioihin?
    1. Puolikkaan päivän
    2. Yhden päivän (vaihtoehtoja oli viiteen päivään saakka)

Pyrin laatimaan kysymykset neutraaleiksi, jotta vastaajilla olisi helppoa kertoa todelliset mielipiteensä. Kyselyyn vastasi luokaltani 10 opiskelijaa.

Lähiopetukseen haluttiin käyttää enemmän aikaa.
100 % vastanneista olisi tarvinnut ja ollut valmis käyttämään lähiopetukseen enemmän aikaa.

Asian käsittelyyn haluttiin käyttää enemmän päiviä.

Yhden lähiopetuspäivän asioihin tarvittiin ja oltiin valmiita käyttämään yhden päivän sijaan 3,7 päivää lähiopetusta.

 

Tilojen puute esteenä yhdessä oppimiselle?

Kysyin Jyväskylän kampuksen tiimivastaavalta aiheuttaisiko lähiopetuspäivien lisääminen ongelmia tai lisäkuluja tilojen puolesta. Sain vastaukseksi “Tilat eivät siis muodostuisi millään tavalla esteeksi, jos lähiopetuksen määrää haluttaisiin lisätä”.

Olisiko tässä ratkaisu?

  1. Enemmän oppilaiden välistä ja ilman lehtoria tapahtuvaa ryhmätyöskentelyä.
  2. Ulkopuoliset asiantuntijat korvaavat osittain lehtoreiden lähiopetusta.
  3. Lehtorin lähiopetustunnit jaetaan kokonaisten päivien sijaan 40 minuutin pätkiin.

Näkemykseni mukaan lehtorin yhden päivän lähiopetustunnit pitäisi jakaa useammalle, esimerkiksi neljälle päivälle. Luennoinnin sijaan asioita sisäistettäisiin ryhmätyöskentelyn kautta. Lehtori käyttäisi neljäsosan päivästään ryhmätyöskentelyn tukemiseen ja loput muihin töihinsä.

Opiskelijat voisivat myös opettaa toisiaan, kuten me olemme joillain kursseilla jo tehneetkin. Tämä tapahtuu jakamalla luokka ryhmiin, jotka tutustuisivat yhteen osaan päivän aiheista ja esittäisivät oppimansa muulle luokalle. Osa lähiopetuksesta tapahtuisi ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta eikä lehtori olisi niissä paikalla. Näin vähäiset lähiopetustunnit tulisivat käytettyä  tehokkaasti.

Erkka Kulmala
Yhteisöpedagogiopiskelija, Jyväskylä


Lehtoritonta yhdessä oppimista? Kommenttipuheenvuoro Erkalle

Päivi Marjanen, Humakin koulutusjohtaja

Syksyn 2019 budjettiriihen aikaan olin onnellinen koulutusjohtaja. Hallitus sopi syyskuussa valtion vuoden 2020 talousarvioesityksen sisällöstä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta korotetaan 60 miljoonalla heti vuodesta 2020 alkaen. Tämän lisäksi ammattikorkeakouluindeksi palautetaan, mikä lisää edelleen korkeakoulujen rahoitusta 67 miljoonalla eurolla. Viimeiset vuodet niin ammattikoulutus kuin korkeakoulukoulutus ovat eläneet niukkuuden jakamisesta. Ehkä uusi käänne uskaltaa antaa tilaa myös unelmille koulutuksen kehittämisestä.

Uskon, että me kaikki humakilaiset jaamme Erkan haaveet, että aikaa olisi yhteiselle ja yhteisölliselle oppimiselle niin, että keskustelulle on tilaa ja aikaa ja että se tuottaa myös onnistuneita voimauttavia oppimiskokemuksia. Erkan kommenttipuheenvuoro sisältää toiveen lisäksi myös konkreettisen parannusehdotuksen, mikä on ihailtavaa.

Ehdotuksen perusajatus on, että lähiopetuksen suunnittelu tehtäisiin niin, että opettajan työpanosta käytetään harkitusti tukemaan ja stimuloimaan yhteisössä tapahtuvaa oppimista. Tämä ajatus sai sisälläni asuvan kasvatustieteilijän pohtimaan yleisesti mahdollisuuksia rakentaa opintojaksot toisella tavalla. Otsikoin kommenttini hyödyntäen Erkan unelmia.

1. Yhteisöllistä yhteisöpedagogiopiskelua. Tehdään viikoittain koulutehtäviä yhdessä ja opitaan sitä kautta tuntemaan toisemme

Allekirjoitan Erkan esittämän ajatuksen. Sosiokulttuurisen oppimisen teoreettisesta viitekehyksestä asioita katsovana väitän, että oppiminen tapahtuu juurikin vuoropuhelussa yhdessä yhteistä ymmärrystä rakentaen. Tiedostan, että opiskelijat arvostavat lähiopetuspäiviä, koska ne parhaimmillaan tukevat montaa asiaa opiskelussa ja oppimisessa. Myös erilaisten tutkimusten valossa kuulumisen tunne, osallisuus ja yhteisöllisyys vaikuttavat oppimisen tuloksiin. Niillä ei ole pelkästään vaikutusta oppimisen tuloksiin vaan myös hyvinvointiin.

Kannustan vilpittömästi järjestämään näitä Erkan ehdottamia itseopiskelupäiviä lukujärjestykseen. Voitaisiinko jokin opintojakso pilotoida ehdotuksen mukaisesti niin, että se rakentuu kampuksella tapahtuvasta yhdessä oppimisesta, verkkotyöskentelystä ja luokkahuoneopetuksesta? Oletan, että näin osin jo tapahtuukin opiskelijoiden arjessa.

Tapaa olisi kuitenkin mahdollista kehittää systemaattisemmaksi. Pilotista voitaisiin kerätä myös haastatteluaineisto, jonka tavoitteena olisi selvittää, miten opintojaksoon kytketty vertaisryhmäoppimisen malli tukee oppimista ja hyvinvointia. Tässä voisi olla myös hyvä opinnäytetyön aihe jollekin opiskelijalle.

2. Lähiopetuksessa on riittävästi aikaa keskustelulle ja tiedon omaksumiseen. Lähiopetuksen tahti on rauhallinen ja tehokas.

Valtionohjauksen koulutukselle antamat raamit tiedostavana olen pohtinut olemassa olevien resurssien uudelleen jakamista. Tiedän, että tämänkin eteen on Humakissa tehty jo mittavasti kehittämistyötä. Yksi iso kehittämisaskel Humakissa on ollut digikampus-malli. Sen kehittämistyö jatkuu edelleen tiiviisti valtion ohjatessa kehittämisen kärkiä tähän suuntaan mm. Visio 2030 asiakirjassa. Digitaaliset oppimisympäristöt ja niiden käytön osaaminen nousevat vahvasti myös tulevaisuudessa tarvittavien osaamisten joukosta.

Digitaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen voi olla myös yksi lääke Erkan toivomaan kampuksilla kohtaamiseen. Verkko-opetuksen yleistyessä on kehitetty ns. flipped learning. Sen perusajatus on, että kontaktiopetuksen lähtökohtana on verkossa opiskeltujen asioiden yhdessä syventäminen. Tällöin kampuspäiviin tullaan ennakkomateriaalit lukeneena.  Näin yhteistä aikaa vapautuu mielekkäälle sosiaaliselle oppimiselle sekä opitun syventämiselle ja soveltamiselle. Yhteiset kohtaamiset koostuvat tällä mallilla opiskeltaessa ennemminkin jo omaksutun tietoaineksen yhteisestä pohdinnasta.

Digitaalisuus mahdollistaisi asioihin perehtymisen ennalta.
Flipped learningin perusajatuksena on, että kontaktiopetuksessasyvennetään verkossa opiskeltuja asioita yhdessä, kirjoittaa vastineessaan Humakin koulutusjohtaja Päivi Marjanen.

Toimiva malli opetuksessa voisi koostua kampuksilla pidettävistä luentopäivistä, ryhmissä tapahtuvista itseopiskelupäivistä sekä verkossa tapahtuvasta opiskelusta. Kampuspäivät olisivat ”koulutuksen helmiä”, joihin valmistaudutaan joko ryhmissä kampuksilla tai verkossa ennakkotehtäviä tehden. Nämä kampuspäivät olisi suunniteltu eheiksi kokonaisuuksiksi, joiden välissä tapahtuu oppimista niin verkossa kuin opiskelijayhteisöissä. Myös verkossa tapahtuvaa tehtävää voi toki kehittää niin, että tekeminen on yhteistä. Toki tiedän, että Humakissa näin opetus paljolti jo tapahtuukin, mutta osittain tämä edellyttää kuitenkin opetus- mutta myös oppimislogiikan muutosta.

3. Lähiopetuspäivän jälkeen lähdetään kotiin inspiroituneina ja virkeällä mielellä.

Erkka mainitsee puheenvuorossaan opettajaresurssin vähäisyyden ja sen, että samaan aikaan luokassa saattaa kuitenkin olla kaksi opettajaa. Oman opettajaurani parhaita opettamiskokemuksia ovat olleet ns. yhteisopettajuudella toteutetut kokonaisuudet. Myös opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä kahden opettajan dialogiin. Se on parhaimmillaan eri näkökulmien esiin tuomista ja rikasta vuoropuhelua, jossa ei aina olla edes samaa mieltä opetettavasta asiasta. Varmaankin Erkan esille nostama sote-uudistus on teemana mielenkiintoinen eri näkökulmia asiasta esiin mahdollistava teema.

Opiskelijaryhmä ja sen tuottama vuoropuhelu on olennaisen tärkeää hyvän kontaktiopetuspäivän luomisessa, varsinkin puhuttaessa esimerkiksi yhteisöpedagogeista, joiden työ tulevaisuudessa koostuu enemmän ja vähemmän jatkuvasta vuoropuhelusta erilaisten ihmisten kanssa. Opiskelun pitäisi mahdollistaa juurikin näitä inspiroivia kohtaamisia niin opiskelijoiden kesken kuin myös kampusten henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken.

On erittäin tärkeää saada rakentavia kehittämisehdotuksia niin henkilökunnalta kuin opiskelijoilta. Jatkan mielelläni näiden pohjalta keskustelua ja kehittämistyötä. Saisinko Erkka sinut innostumaan aiheesta enemmän ja tekemään siitä oman opinnäytetyösi?

 

“Voin olla ylpeä siitä, että saan olla Punaisella Ristillä töissä.”

Yhteisöpedagogin kurkistuskurssia suorittava Raakel Silvennoinen tutustui yhteisöpedagogin ammattiin tehden haastattelun alalla toimivasta Piia Lahdesta. Raakel kirjoitti ”Opiskelijan silmin” -blogisarjassamme julkaistavan haastattelun osana yhteisöpedagogi-opintojensa uratarina-tehtävää.

Halu tehdä ihmisläheistä ja omien arvojen mukaista työtä vei Piia Lahden opiskelemaan yhteisöpedagogiksi. Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminta teki jo opiskeluaikana vaikutuksen Piiaan.

Yhteisöpedagogi Piia Lahti työskentelee Suomen Punaisen Ristin Espoon Nuorten turvatalon itsenäistymisen tuessa. Punaisen Ristin Nuorten turvatalot tarjoavat nuorille matalan kynnyksen ammattiapua.

Turvataloilla perhe- ja kriisityöntekijät sekä vapaaehtoiset auttavat nuoria ympäri vuorokauden. Nuorten turvatalolle voi tulla kuka tahansa ilman lähetteitä ja kaikki palvelut ovat maksuttomia. Itsenäistymisen tuki auttaa nuoria sekä nuoria aikuisia itsenäistymiseen ja asumiseen liittyvissä haasteissa.

Nuorten turvatalojen toimintaa rahoittavat kaupungit, Suomen Punainen Risti sekä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovatkin oleellinen osa Punaisen Ristin kotimaan apua.

Nuorten turvatalot toimivat viidellä eri paikkakunnalla: Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella.

“Turvatalotoiminnalla on jo vahvat perinteet, ensi vuonna on juhlavuosi, kun turvatalotoiminta täyttää 30 vuotta,” kertoo Piia.

“Turvatalotoiminta sai alkunsa Helsingissä, jossa heräsi huoli katulapsista. Nuorten turvatalot tarjosivat nuorille aluksi yösijaa, ruokaa ja peseytymismahdollisuuden. Nopeasti kävi ilmi, että fyysinen huolenpito ei riittänyt, joten alettiin tarjoamaan kokonaisvaltaisempaa tukea. Huomattiin, että nuoret kaipasivat aikuista, joka kuuntelee ja jonka kanssa voi pohtia ratkaisuja erilaisiin pulmiin”.

Nuorten turvatalolta saa apua monenlaisiin elämäntilanteisiin

Nuorten turvataloilla nuoria ja heidän perheitään autetaan erilaisissa pulmissa arjen jokapäiväisistä tilanteista elämän kriiseihin. Nuorten turvataloilla tarjotaan nuorille mm. tilapäismajoitusta, keskusteluapua, vuorokausirytmitystä sekä itsenäistymisen tukea. Nuorten turvatalolle nuoret ja perheet voivat hakeutua oma-aloitteisesti, mutta nuoria ja perheitä ohjautuu turvataloon myös koulujen-, sosiaalitoimen ja muiden nuoren kanssa työskentelevien tahojen kautta.

Nuoria autetaan myös verkossa Sekasin-chatissä. Erilaisia verkkoauttamisen muotoja myös kehitetään Espoon Nuorten turvatalolla ja esimerkiksi perhetapaamisia ja nuorten asiakkaiden tapaamisia voidaan jatkossa järjestää tarpeen mukaan myös verkon kautta.

Espoon Nuorten turvatalon Itsenäistymisen tuen rinnalla Espoon, Helsingin ja Vantaan alueella toimii myös Kotipolku-hanke. Kolmivuotista hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Kotipolku-hankkeessa täysikäiset nuoret saavat apua asumiseen liittyviin ongelmiin.

Turvatalolta haetaan apua hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Tulosyitä Nuorten turvatalolle ovat esimerkiksi ristiriidat perheessä ja mielenterveyteen, päihteisiin, asunnottomuuteen tai muihin asioihin liittyvät haasteet.

Itsenäistymisen tuessa erilaiset perhetilanteet, esimerkiksi vanhempien paikkakunnalta muutto tai vanhemman menehtyminen voivat asettaa nuorelle haasteita, joihin hän kaipaa itsenäistymisen tuen apuja.

“Meillä on eri taustoista tulevia, eri ikäisiä ja eri perhetilanteista tulevia nuoria. Kaikille heille tarjotaan samat palvelut ja työskentely räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaisesti” kertoo Piia.

Itsenäistymisen tukemista tehdään tiiviissä yhteistyössä nuoren oman perheen tai muun lähiyhteisön kanssa.

“Nuori saa määritellä oman lähiyhteisönsä, ketä siihen kuuluu. Nuoren oma lähiyhteisö jatkaa matkaa nuoren rinnalla senkin jälkeen, kun asiakkuus Nuorten turvataloon päättyy,” toteaa Piia Lahti.

Turvatalossa töitä tehdään vahvalla ammattitaidolla

Espoon Nuorten turvatalossa työskentelee 11 henkilöä. Heistä turvatalon tilapäismajoituksen puolella työskentelee neljä perhe- ja kriisityöntekijää. Itsenäistymisen tuessa työskentelee neljä nuorten parissa toimivaa ammattilaista. Tämän lisäksi Espoon Nuorten turvatalolla työskentelee Espoon talon koordinaattori sekä Kotipolku -hankkeen projektipäällikkö. Heidän lisäkseen talossa työskentelee koko talon toimintaa ohjaava johtaja.

Sekä tilapäismajoituksen puolella, että itsenäistymisen tuessa, työskentelee ammattilaisten lisäksi myös vapaaehtoisia. Tilapäismajoituksessa vapaaehtoiset tekevät yövuoroja ammattilaisen parina. Itsenäistymisen tuessa vapaaehtoiset toimivat nuorten tukikummeina.

Suurin osa Nuorten turvatalolla työskentelevistä ammattilaisista on koulutukseltaan sosionomeja, mutta työyhteisöön mahtuu myös yhteisöpedagogeja. Osa työntekijöistä on täydentänyt osaamistaan perheterapeutin koulutuksella. Turvatalossa työskentelee lisäksi psykiatrinen sairaanhoitaja.

Yhteisöpedagogin koulutuksella ihmisläheiseen työhön

Ennen yhteisöpedagogin opintoja audiovisuaalista viestintää opiskellut Piia työskenteli kaupallisella alalla ja vakuutusalalla. Halu tehdä ihmisläheisempää ja omien arvojen mukaista työtä sai vaihtamaan alaa ja hakeutumaan yhteisöpedagogin koulutukseen.

Opiskelu tempaisi mukaansa ja ala tuntui omalta. Opinnoissaan Piia suuntautui kasvun ja kehityksen tukemiseen. Piia valmistui yhteisöpedagogiksi jouluna 2018.

Piia piti yhteisöpedagogiopinnoissaan erityisesti siitä, että opinnoissa oli mahdollisuus etsiä omaa suuntautumistaan ja vaikuttaa opintojen sisältöön. Esimerkiksi kursseja sai suorittaa harjoittelujen kautta ja suuntautumisvaihtoehtoja oli paljon.

Opinnot olivat työelämälähtöisiä ja opintojen aikana tuli paljon hyviä tilaisuuksia verkostoitua tuleviin työnantajiin. Piia teki useita pitkiä harjoittelujaksoja. Hän toimi mm. Suomenlinnassa leiriohjaajana Suomen leirikouluyhdistykselle, tutustui koulun nuorisotyöhön tuetulla erityisluokalla, teki avointa tilatyötä Aseman lapset ry:n Walkers-talolla sekä työskenteli Suutarilan nuorisotilalla.

Punaiseen Ristiin ja Nuorten turvatalojen toimintaan Piia tutustui myös harjoittelun kautta. Hän teki harjoittelujakson Nuorten turvatalolla Helsingissä ja jäi heti sille tielleen: turvatalotyö jatkui vapaaehtoistyönä verkkoauttamisen muodossa.

Hän pääsi opintojen aikana sijaiseksi Helsingin Nuorten turvatalolle tilapäismajoitukseen. Piia teki myös opinnäytetyönsä Punaiselle Ristille. Kotipolku-hankkeessa tehty työ käsitteli nuorten osallisuutta vapaaehtoistoiminnassa. Heti valmistuttuaan Piia työllistyi Espoon Nuorten turvatalolle itsenäistymisen tuen ryhmään.

“Työ turvatalossa on ollut jo tähän mennessä mahtava kokemus.”

Piian työpäivät koostuvat pitkälti asiakastapaamisista. Työhön kuuluu yhteydenpitoa asiakkaisiin ja heidän lisäksi tavataan nuorten perheitä.

Itsenäistymisen tuessa työ on liikkuvaa, sillä asiakastapaamiset ovat toisinaan myös kotikäyntejä. Itsenäistymisen tuessa tiivistä yhteistyötä tehdään lisäksi verkostojen kanssa; tärkeimmiksi yhteistyötahoiksi Piia listaa lastensuojelun ja perhesosiaalityön. Yhteistyö toimii sujuvasti kumpaankin suuntaan.

“Meidät tiedetään hyvin; sosiaalitoimen kautta tulee paljon yhteydenottoja. Yhteistyötahot myös arvostavat Nuorten turvatalojen toimivaa ja hyvää palvelua.”

Itsenäistymisen tuessa yhteistyötä tehdään myös aikuissosiaalityön, etsivän nuorisotyön, koulujen ja muiden nuorten kanssa työskentelevien tahojen kanssa.

Itsenäistymisen tuessa yhdellä työntekijällä on vastuullaan noin 15 nuorta. Työ on sisällöltään monipuolista ja haastavaakin, mutta joustoakin löytyy; esimerkiksi työajat saa suunnitella itse viikkotuntimäärien puitteissa. Työtä tehdään sekä yksin että työparin kanssa ja työyhteisön tukea saa aina tarvittaessa.

Varsinaisen itsenäistymisen tuen työtehtävien lisäksi Piian työhön kuuluu myös tilapäismajoituksen lisätyövoimana toimiminen, vapaaehtoisten tukeminen Sekasin-chatissä, kouluvierailujen suunnittelu ja toteutus, viestintä sosiaalisessa mediassa sekä vapaaehtoisten tukikummien ohjaaminen.

Työ on monipuolista ja se on yksi työn mieluisista puolista.

“Parasta työssä on ihmisten kohtaaminen ja jatkuva uuden oppiminen. Samaan aikaan ne ovat myös haastavimpia asioita työssäni. On kiva, että työssä on myös haastetta,” pohtii Piia työn parhaita ja haastavampia puolia.

Vaikka Piia kohtaakin työssään monenlaisia tilanteita, hän kokee työnsä turvalliseksi, sillä työyhteisön tuki, hyvät turvallisuusohjeet ja turvalliset toimintatavat ovat kaikilla työntekijöillä hallussa. Esimerkiksi yövuorot tilapäismajoituksessa tehdään aina vapaaehtoinen työparina.

Yhteisöpedagogin opinnot antoivat hyvän pohjan Piian työlle. Joihinkin asioihin Piia olisi kaivannut lisääkin oppia.

“Nuorten turvatalojen toiminta on hyvin perhetyökeskeistä ja Espoon turvatalo on erityisesti profiloitunut perhetyöhön. Perhetyön näkökulmaa tuodaan yhteisöpedagogiopinnoissa melko vähän esille.”

Omilla harjoittelupaikkojen valinnoilla voi Piian mukaan kuitenkin vaikuttaa siihen, minkälaisiin tehtäviin opinnoissa suuntautuu.

Tällä hetkellä Piia haluaa kartuttaa työkokemusta kentällä ja oppia työtä käytännössä. Opiskelukin kiinnostaa tulevaisuudessa, esimerkiksi sosiaalipedagogiikan opinnot sopisivat hyvin yhteisöpedagogin tutkintoa täydentämään.

Teksti: Raakel Silvennoinen, 11.12.2019

Humak tarjoaa maksuttomia 2-3 op laajuisia kurkistuskursseja kaikissa AMK-koulutuksissaan. Opintoihin ilmoittaudutaan verkkokaupassamme.

Matkalla uuden oppimiseen Gambiassa

Lokakuussa astuin elämäni ensimmäisen kerran Afrikan maan kamaralle, Gambiaan. Se hetki oli jännittävä ja se kutkuttaa mieltä edelleen. Sadekausi oli viimeisillään ja maa oli vihreää ympärillä. Vuohet, aasit ja naudat laidunsivat tien varsilla. Tiet olivat sadekauden runtelemia, mutta ne veivät aina perille, minne ikinä oltiinkaan menossa.

Tulin Gambiaan osana yhteisöpedagogin opintojani.

Gambiassa harjoitteluani tein Mahmudan Tulevaisuus ry:lle. Mahmudan Tulevaisuus ry on vuonna 2018 perustettu pieni vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö. Järjestön perustamisessa on ollut mukana Humakin silloinen yhteisöpedagogiopiskelija, nykyisin jo valmistunut Suvi Moisio.

Järjestö tukee pienen ja köyhän 2000 asukkaan Mahmudan kylää. Järjestön ylpeys on esikoulu, Nursery School Ihanat, joka on aloittanut toimintansa syksyllä 2018 yhdistyksen tuella.

Useat lapset kaipasivat paljon läheisyyttä ja syliä. Onneksi minulla oli aikaa sitä heille antaa. Kuva: Satu Huhtala.

Vapaaehtoistyö vahvistaa ydinosaamista

Harjoitteluni Gambiassa yhdisti mainiosti järjestötyön sekä nuorisotyön osaamista. Sen lisäksi, että tutustuin gambialaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja paikallisiin ihmisiin, tutustuin myös pienen vapaaehtoisvoimin toimivan kansalaisjärjestön arkeen.

Kansainvälisyysosaaminen on ollut vahvasti läsnä koko opintojen ajan, mutta itselleni se kolahti vasta, kun olin työn touhussa Afrikassa. Samalla sain todeta, että harjoittelu maailmalla oli suurin oppini kansainvälisyysosaamisesta koko koulutuksen aikana.

Yksi upeimmista kulttuurikokemuksista oli paikallisiin häihin pääseminen. Vieläkään en tiedä kenen häissä olin, mutta sen tiedän, että musiikki soi, ihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja tunsin itseni valkoisena melko ulkopuoliseksi.

Mahmudan kylässä sain kunnian tutustua lapsiin ja heidän perheisiinsä sekä opettajiin. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli lasten vienti meren rannalle.

Pakkasimme pienen bussin täyteen esikoululaisia ja ajoimme Atlantin rantaan. Vain kourallinen yli 30 lapsesta oli ollut ennen auton kyydissä, vielä harvempi oli nähnyt merta.

Vasemmassa kuvassa eskarilaiset ovat odottamassa koulun alkua. Lapsilla on koulupuvut, jotka lisäävät heidän yhdenvertaisuuttaan koulussa. Gambia on Iso-Britannian entinen siirtomaa ja mm. koulupuvut, koulujärjestelmä ja englanti virallisena kielenä ovat siitä peruja. Äidinkielekseen gambialaiset puhuvat heimokieliä, kuten mandinkaa ja wolofia. Kuvassa oikealla lapset ovat leikkimässä. Laululeikit ja jalkapallon peluu ovat lapsille mieluisaa tekemistä. Leluilla leikkiminen on lapsille vierasta, vaikka he sitä harjoittelevatkin koulussa.

Pääsin osallistumaan kyläläisten arkeen ja elämää muuttaviin hetkiin. Olin mukana suremassa viisivuotiaan pienen tytön kuolemaa ja olin mukana vaatettamassa lapsia uusiin vaatteisiin, jotka he saivat rikkinäisten ja likaisten tilalle.

Olin mukana seuraamassa opetusta, pyyhin räkäisiä neniä, olin turvana ja lohdutin hädän hetkellä. Yksi osa harjoittelua oli tukea ja kehittää järjestön viestintää ja markkinointia, tätä tein Suomesta käsin ennen ja jälkeen Gambiassa olon.

Lisäksi olin mukana keräämässä Suomessa lahjoituksia Gambiaan. Kontti, johon tavaraa kerättiin, saapui perille minun Gambiassa oloni aikana, ja oli ilo jakaa kummien lähettämiä reppuja lapsille, sekä yleisesti lahjoituksia koko kylälle.

Kummitoiminta mahdollistaa esikoulun Mahmudan lapsille

Mahmudan Tulevaisuus ry toimii vapaaehtoisvoimin, palkkaa maksetaan kolmelle paikalliselle opettajalle ja yhdelle siivoojalle. Itse tapasin kummilapseni Hully Chamin ja pääsin tutustumaan hänen perheeseensä.

Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani tutustua tuohon pieneen tyttöön, jonka kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta jonka kanssa saimme viettää useita upeita hetkiä. Sain olla todistamassa myös muiden kummien vierailua koululla, kun he olivat tapaamassa omia kummilapsiaan.

Ensimmäinen kuva minusta ja kummilapsestani Hully Chamista. Kummeilla on mahdollista tulla Gambiaan tapaamaan kummilapsiaan.

Koulussa on tällä hetkellä 170 lasta, iältään 4—9 -vuotiaita. Lapset käyvät koulua aamu- ja iltapäivävuorossa. Kummimaksut mahdollistavat näiden lasten koulunkäynnin. Tälläkin hetkellä koulussa on joitakin kymmeniä lapsia vailla omaa kummia.

Maailma ei ole valmis, enkä minä

Puolitoista kuukautta Gambiassa toivat itselleni itsevarmuutta, rohkeutta ja valmiuksia kansainväliseen työhön.

”Gambiassa vietetty aika lisäsi ymmärrystäni siihen, kuinka maailma ei ole oikeudenmukainen, eikä se ole valmis.”

Tulevana yhteisöpedagogina toivon voivani myös jatkossa tehdä humanitääristä työtä. Tämä matka muutti omaa ajatteluani ja arvojani.

Olen luvannut itselleni, että tulen jatkossa entistä enemmän edistämään yhdenvertaisuutta, koski se sitten työtäni tai vapaa-aikaani, Suomessa tai maailmalla. Olen kiitollinen siitä, että opettajani Humakissa kannustivat minua lähtemään oppimaan Afrikan auringon alle.

Erityiskiitos opettajalleni Maarit Honkonen-Seppälälle, joka valoi minuun kipinän matkaan lähdöstä ja rohkaisi minua epävarmuuksien hetkillä.

Lisää tietoja järjestöstä ja kummiudesta Facebookista Mahmudan Tulevaisuus ry:n sivuilta https://www.facebook.com/Mahmudan-Tulevaisuus-ry-232557243955237/

Kuvassa on ensimmäinen ja ainoa nukke, jonka Mahmudan kylässä näin. Lapset kantoivat nukkea ja pehmoa selässään, kuten aikuiset vauvoja ja taaperoita, mallioppimista toiselta puolelta maailmaa.

Teksti: Anniina Ahlholm, yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelija Humakin Jyväskylän alueyksiköstä.
Kuvat: Anniina Ahlholm, ellei toisin mainita.