Olen Katja Lehmonen, viittomakielen tulkki -opiskelija Helsingistä. Syksyllä 2021 hyppäsin usean vuoden kotiäitiydestä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Tässä blogissa kerron, millaista pyöritystä se on ollut.
Elämältä oppinut opiskelijanoviisi
Aloittaessani Humakissa viittomakielen tulkki -opiskelut olin pitänyt yli kymmenen vuoden tauon opiskelusta. Ajanjakson sisään, joka ei ollut kulunut koulunpenkissä, mahtui paljon elämää, kuten matkustelua, useita eri koteja sekä myös perheen perustaminen.
Opiskeluhaaveet siirtyivät jälleen kuopukseni synnyttyä 2019, mutta keväällä 2021 tuntui, että oli aika tarttua toimeen ja hakea paikkaa Humakista haaveammattini parista. Suureksi yllätyksekseni paikka irtosi ja alkoi kuumeinen lapsiarjen ja opiskelijaelämän yhteensovittaminen. Mitä kaikkea se vaatii?
Aikataulutus, aikataulutus ja aikataulutus
Itselle ymmärrys aikataulutuksen tärkeydestä kristallisoitui jo pääsykoevaiheessa. Esikoiseni oli päivät päiväkodissa, mutta pieni kuopus vielä vietti päivänsä kotona minun kanssani heidän isänsä ollessa töissä. Oli luotava tarkat raamit, mihin tehtävään milloinkin aikansa kuluttaa, sillä aikaa oli päivittäin vain muutama tunti tyttäreni nukkuessa päiväunia. Välillä yritin kikkailla tehtäviä eteenpäin tyttäreni ollessa hereillä, mutta se oli kuollut idea jo syntyessään. Barbapapan lukeminen ja esseen kirjoitus ei luonnistu yhtä aikaa.
Sama kaava siirtyi lukukauden alkaessa myös perhe-elämän ja opiskeluiden yhdistämiseen. Rajan täytyy olla selkeä, mikä aika on pyhitetty perheelle, ja mikä opiskeluille. Yrittäessäni olla läsnä molemmissa, menee tekeminen sähläämiseksi ja kaikki kärsii.
Tukiverkosto kotona ja koulussa
Itse olisin ollut ajoittain syvällä suossa ilman tukiverkostoani. Mummot ja siskot ovat olleet suureksi avuksi, kun aikatauluun on tullut yllättäviä muutoksia perheen aikuisista toisen ollessa yrittäjä, ja toisen opiskelija.
Ydinperheen lisäksi koen kouluympäristöni tukiverkostokseni, sillä vaikka suurimmalla osalla opiskelukavereistani ei ole omia lapsia, ovat he olleet enemmän kuin sympaattisia, kun olen ollut etäluennolla kotona sairaan lapseni kanssa. Lehtorit myös.
Pienet lapseni ovat mielettömiä tsemppareita, ja osaavat omat lempisanansa nyt viittomakielellä. Hassua kyllä, kovasta kiireestä huolimatta en vaihtaisi valitsemaani järjestystä. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että olen oikeassa koulussa tismalleen oikeaan aikaan.
