Ryhmähenkeä hiomassa Korpilahdella

yhteisöpedagogi

Uudet yhteisöpedagogi-opiskelijat nuorisotyön ytimessä

Syyskuun ensimmäisenä päivä kokoontui 35 uutta yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijaa Humakin Korpilahden Helmi-kampuksen pihamaalle Jyväskylän kampukselle.

Uusilla opiskelijoilla ei ollut vielä silloin tietoa, että kahden viikon päästä he ovat toteuttamassa omaa ensimmäistä ja yhteistä ryhmäytysleiriä osana yhteisöpedagogin ammatillisuus -opintojaan.

Sisätilassa nuorisoa, etualalla ja taka-alalla kuvaa seisovilla naisilla on jaloissaan punaiset opiskelijahaalarit, heidän välissän nuoria osallistumassa leikkiin.

Tutoreiden vetämä pantomiimitehtävä.

Leiriopinnoissaan opiskelijat pääsivät pohtimaan käytännössä Juha Niemisen (2016) neljää nuorisotyön yleistä tehtävää eli perusfunktiota: sosialisaatio-, personalisaatio-, kompensaatio- sekä resursointi- ja allokointifunktio.

Opiskelijat pääsivät käytännössä testaamaan ryhmän muodostumisen eri vaiheita, suunnittelemaan ja toteuttamaan. Oppimaan valmennuspedagogisen mallin mukaisesti yhdessä tehden, arvioiden ja kaveria tukien.

Sisätilassa nuoret pelaavat tai leikkivät, osa on lattiatasossa ja osa seisoo.

Aamu lähti käyntiin venyttelyn merkeissä.

Ryhmäytymisleiri 16.-17.9.2021 Korpilahti, Jyväskylä

Jännittynyt, mutta samaan aikaan innostunut tunnelma valtasi Jyväskylän humanistisen ammattikorkeakoulun vastavalmistuneen kampuksen, kun ryhmä uusia yhteisöpedagogiopiskelijoita saapui aloittamaan opintonsa.

Kaikkia mietitytti varmasti itse opintojen alku, mutta myös uudet ystävyyssuhteet ja ryhmään mukaan pääsy. Jännitystä helpotti onneksi tieto siitä, että saisimme itse vaikuttaa ryhmäytymiseemme merkittävästi muun muassa järjestämällä leirin luokkamme kesken.

Koulussamme ensimmäisen vuoden opintoihin kuuluu jo perinteeksikin muodostunut ryhmäytymisleirin suunnittelu ja sen toteutus. Leirin tarkoituksena on ensisijaisesti ryhmäyttää uudet opiskelijat mahdollisimman tiiviiksi yhteisöksi, mutta myös kehittää samalla yksilön ammatillista osaamista.

Mustaan maskiin ja keltavalkoisraitaiseen paitaan pukeutunut nainen istuu pää kenossa ja pitää peukkua pystyssä. Sisätilakuva.

”Urheilua, liikuntaa ja hyvää mieltä”, leiriltä odotti Viivi Pippuri.

Leirin suunnittelu polkaistiin yhteisesti käyntiin jakamalla vastuualueet eri pienryhmien kesken. Vastuualueiksi muodostuivat leirin dokumentointi, budjetointi, turvallisuudesta huolehtiminen, ohjelmanumerot ja aikataulutus, ruokahuolto sekä yllätys.

Yllätysryhmän tuli siis nimensä mukaisesti keksiä muulle ryhmälle mahdollisimman yllättävää toimintaa. Henkilökohtaisten vastuualueiden lisäksi jokaisen ryhmän tuli suunnitella ja ohjata oma ohjelmanumero muulle ryhmälle.

Neljä nuorta seisoo ulkona, kädet ilmassa, innostuneet ja energiset ilmeet, keltatakkinen henkilö pitää kädessään ilmassa jotain kuvaa.

Yllätysryhmän järjestämän aarrejahdin voittajat huiman palkinnon kanssa.

Seuraavat pari viikkoa kuluivat ahkerasti ja työntäyteisesti, kun jokainen ryhmä pääsi suunnittelemaan omaa ohjelmaansa ja huolehtimaan vastuualueittensa toteutumisesta. Tämä vaati kaikkien ryhmän jäsenten aktiivista osallistumista ja tiivistä yhteistyötä. Jokainen ryhmä kuitenkin onnistui tehtävässään kiitettävästi ja ohjelmanumerot olivat hyvin toteutettuja.

“Älkää riidelkö niin kuin me teimme”, ohjeisti eräs tutoreistamme leirisuunnittelun alkuvaiheessa, ja tästä osasimmekin pitää hienosti kiinni.

Ensimmäinen leiripäivä lähti käyntiin alkumaljan nostamisen ja käytännön turvallisuusasioiden läpikäynnin merkeissä. Tästä siirryimme suoraan ensimmäisen ryhmän vetämään aktiviteettiin, aamuvenyttelyyn. Rentouttavan alun jälkeen pääsimme venymään äärirajoille Twister-pelin parissa. Päivä jatkui erilaisten ryhmäyttävien pelien ja leikkien siivittämänä kohti iltaa ja grillikodan äärellä grillailua. Nauru kaikui pikkuhiljaa pimenevässä syysillassa, kun leirin ensimmäinen päivä oli tulossa päätökseen.

Mies seisoo harmaa huppari päällään, maski koko naaman edessä, sisätilakuva.

Miinakenttätehtävä testasi opiskelijoiden keskinäistä luottamusta, kun sokkona oleva pari piti ohjata esteiden läpi.

Sisätilakuva, jossa opiskelijoita, joiden kasvot peittää maskit. Lattialla turkooseja ja violettejä matalia eri mallisia pehmytistuimia, taustalla näkyy korkeiden ikkunoiden läpi luontoa.

Toinen päivä alkoi hieman väsyneissä, mutta iloisissa tunnelmissa. Saimme myös tutorit paikalle vetämään meille erilaista ohjelmaa. Päivän kruunasi vielä arvonta, josta oli mahdollisuus voittaa huikeita palkintoja.

Oppimisen kannalta leiri oli erittäin hyödyllinen. Ennen kaikkea opimme ajankäytön suunnittelun tärkeyden ja yhteistyön merkityksellisyyden. Saimme tärkeitä työkaluja myös tulevaisuuden työelämää silmällä pitäen. Esimerkiksi taidot tehdä kompromisseja, toimia ryhmässä erilaisten ihmisten kanssa ja olla joustava ovat avainasemassa.

Leirin tarkoituksena oli ryhmäyttää luokastamme yhteen hiileen puhaltava tiimi ja onnistuimme siinä hyvin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia haasteita!

Jutun kirjoittivat Roosa Nieminen ja Joona Mäkinen yhdessä opettajansa Maarit Honkonen-Seppälän kanssa. Nieminen ja Mäkinen ovat aloittaneet syyskuun 2021 alussa yhteisöpedagogi (AMK) -opinnot Humakin Jyväskylän kampuksella.

Teksti: Roosa Nieminen, Joona Mäkinen ja Maarit Honkonen-Seppälä. Toim. Humak viestintä.
Kuvat:
Roosa Nieminen.

Lähteet:

Nieminen, J. 2016. Vastavoiman hahmo – Nuorisotyön yleiset tehtävät, oppimisympäristöt ja eetos. Teoksessa Hoikkala, T. & Sell, A. (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 89. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. 2016, 103-179.

Last modified: 16.3.2022