Leirillä opitaan tärkeitä ryhmän ohjaamisen ja ryhmässä olemisen taitoja

Oletko pohtinut, miten korkeakouluopinnot lähtevät käyntiin? Humakissa päivälinjalla aloittavat yhteisöpedagogiopiskelijat pääsevät heti tositoimiin, kun aivan opintojen alkuun kuuluu kaksipäiväinen leiri.

Leirillä sovelletaan käytäntöön sosiaalipedagogiikan teorioita ja havainnoidaan ryhmäytymisen prosessia. Leirin tavoitteena on paitsi ryhmäyttää uusia opiskelijoita, myös antaa heille valmiuksia ryhmän ohjaamiseen ja leirin suunnitteluun. Yleensä leirillä ollaan yön yli leirikeskuksessa, mutta koronan vuoksi tänä vuonna leireiltiin kampuksella kahtena peräkkäisenä päivänä.

Teksti, kuvat ja video: Netta Huhtamella, Miia Halmetoja, Linda Kettunen, Viliina Heinänen, Eero Franck, Jonne Kolu / Nurmijärven kampus

Mitä, missä ja milloin?

Maanantaina 6.9. meille selvisi, että meillä olisi kahden päivän leiri samalla viikolla. Jokainen ryhmä saisi oman vastuualueensa. Vastuualueita oli viisi: johto-, ruokahuolto- ja turvallisuus-, ohjelma 1-, ohjelma 2- ja dokumentointiryhmä. Kotitiimeissä alkoi kova porina ja pohdiskelu, minkä vastuualueen kukin ottaisi. Jako tapahtui sukkelaan ja ryhmät alkoivat työn touhuun.

Kaksi nuorta keskittyneenä omien tietokoneidensa äärellä omissa looseissaan.

Keskiviikko 8.9.: luovuutta ja improvisointia

Keskiviikkoaamuna paikalle saapui ensimmäisenä leirin johdon jäseniä. Kaikkien silmistä paistoi ilo ja onnellisuus – tästä tulee mahtava leiripäivä! Unihiekkaa ei varissut eikä väsyneitä haukotuksia kuulunut. Pyysimme ryhmäläisiä kertomaan, millä mielin he saapuivat paikalle. “Tosi hyvillä! Suunnittelimme ja hioimme ohjelmaa eilen nukkumaanmenoon asti!”

Kolmen kuvan kollaasi nuorista eri toiminnallisilla rasteilla. Liikuntarasti, ruutuhyppely ja muovailuvaharasti.

Leirin virallisen avauksen jälkeen jännitys tiivistyi. Kun turvallisuusilmoitukset ja riskiarviointi oli käyty läpi, siirryimme ulos. Päivän aiheena oli ‘Hyppää kyytiin’. Nimi oli kuvaava, sillä joukkoamme kannustettiin hyppäämään mukaan improvisointiin ja luoviin leikkeihin. Aamujumppanamme toimivat Sutsisatsi ja ihmisbingo ja lisäksi aivojamme testattiin haastavilla arvoituksilla. Päivän suurimmassa, elämää vaivanneessa kysymyksessä pohdittiin, miksi kurkku lensi Kiinaan.

Iltapäivä sujui samoissa merkeissä herkullista lounasta sulatellessa. Ensiapuvastaavalle oli toden teolla tarvetta: pääsimme näyttelemään autiolle saarelle haaksirikkoutuneita matkustajia, minkä jälkeen yritimme selvitä hengissä miinaharavasta.

Humakin tarjoaman kahvihetken jälkeen siirryimme sisälle. Siellä meidät jaettiin ryhmiin ja pääsimme suunnittelemaan uuden eläin-/kasvilajin sekä testaamaan nopeuttamme ja älyämme Kategoriat-kisan ja tietovisan kautta. Leiripäivä loppui rentoutumisharjoitukseen.

Torstai 9.9.: Aistiratarastit ja leiriolympialaiset

Torstai aloitettiin aistiradalla. Rasteja oli neljä: haju, näkö, kuulo ja kommunikointi vaihtoehtoisilla kommunikaatiomenetelmillä. Osallistujat jaettiin ryhmiin, joissa heidän tehtävänsä oli suunnistaa kyseisille rasteille vahvuuksiaan käyttäen. Ryhmäläisille oli haasteeksi annettu aistivamma suunnistuksen ajaksi. Osasta tuli kuuroja, toisista mykkiä tai sokeita. Luottamus toiseen kehittyi, kun piti häntä kädestä ja seurasi sokeana perässä.

Kahden kuvan kollaasi. Toisessa sormiaakkoset sekä ulkona tapahtuva toiminnallinen suunnistusrasti. Paikalla kuusi opiskelijaa, joista yhden silmät on sidottu.

Lounaan jälkeen sykimme leiriolympialaisissa. Huipputason urheilukilpailu oli leirin ansaittu kruunaus. Kilpailevat joukkueemme ottivat osaa suomalaisten lempilajeissa: vaahtokarkki-spagettitornin rakentamisessa, ilmapallojuoksussa sekä finaalilajina hapotetun veden juomisessa. Paidat märkinä ja jano sammutettuna joukkueemme marssivat juomaan leirin lopetuskahvit. Ruokavastaavat ansaitsivat suuren kiitoksen herkkusämpylöistään!

Loppufiilikset

Kahden päivän kuluttavan työskentelyn jälkeen istuimme alas ja pohdimme onnistumisiamme. Suurin osa totesi, että olimme onnistuneet tavoitteessamme: joukkomme oli ryhmäytynyt yhteinäisemmäksi ja läheisemmäksi porukaksi! Ryhmämme saivat paljon positiivisia reaktioita, pieniä rakentavia palautteita unohtamatta.

Dokumentointiryhmä kiittää kaikkia leiriin osallistuneita tulevia Nurmijärven yhteisöpedagogeja. Syvät kiitokset myös rakkaille opettajillemme, jotka mahdollistivat tämän kokemuksen!

Leiri oli ohi ja me vapaita!

Kaksi joukkuetta kisaa pallopelissä yrittäen osua keskellä olevaan maaliin.

Poimintoja palautekyselystä

Johtoryhmän toteuttamaan palautekyselyyn vastattiin hämmentävän yksimielisesti. Tässä on poimintoja palautekyselyn vastauksista.

Ryhmädynamiikka

” Ryhmän dynamiikka toimi suhteellisen hyvin. Työnjako oli ok, kaikki teki tasaisen määrän töitä.”

Kaikkien huomioonottaminen ja ryhmien vetäminen

”Työnjako sujui mielestäni hyvin ja kaikki hoitivat oman osuuden hyvin. Toteutuksessa ryhmän dynamiikka ei mielestäni aivan toiminut. Ei pysytty aivan sovituissa tehtävissä ja astuttiin muiden varpaille. Jatkossa parempaa kommunikaatiota ja erilaisia keinoja kommunikaation parantamiseen.”

”Ohjelmassa oli hyvin huomioitu kaikki osallistujat ja ohjaukset olivat pääsääntöisesti selkeitä”

” Kaikki osallistujat otettiin hyvin huomioon ja suurimman osan ajasta ryhmien vetäjät saivat pidettyä kaikki asiat hyvin kasassa”

Avoin palaute/terveiset

”Ajan puute oli huomattava. Mielestäni kahden päivän leiriä varten suunnitteluun pitäisi käyttää vähintään 4-5 kertainen aika. Pystyimme suoriutumaan omasta tehtävästä annetussa ajassa, mutta ryhmien välinen kommunikaatio oli olematonta. Ohjelmaryhmänä meillä olisi ollut tarve käydä dialogia suunnitelmistamme johtoryhmän ja turvallisuusryhmän kanssa, mikä ei nyt toteutunut. Myöskin ohjelman tarkempi dokumentaatio on puutteellista verrattuna ideaaliin työn tulokseen.”

” Kyllä tälläisellä porukalla sais oikeankin leirin tehtyä”

Hologrammielämys taksissa voisi olla tätä päivää

Kirjoittajat: Cyril Sjöström, Tarja van Veldhoven

Alussa oli idea

Alussa oli vain kolme sanaa: innovaatio, taksi ja kulttuuri. Innovaatioryhmämme muodostui jo heti ensimmäisen etäluennon jälkeen. Joku oli luennon aikana maininnut sanan kulttuuri, johon toinen liitti sanan taksi ja sanapari oli muodostanut idean kulttuurista taksissa. Opettaja totesi, että tämä on hyvä, ja näin syntyi innovaatioryhmä “kulttuurielämys taksissa”. Ryhmä koostui neljästä kulttuurituottajaopiskelijasta, joita olivat Tarja, Tiina, Janita ja Cyril

Joskus hyvä ryhmähenki on kuin ikiliikkuja. Sen avulla yhteisen projektin edistyminen ei pysähdy koskaan, vaan jokainen puuhaa omalla vastuualueellaan työtehtäviensä parissa. Jälkeenpäin on vaikea määrittää, miksi ryhmähenkemme oli niin hyvä, sillä keskustellessamme nousi esille yleinen kyllästyminen innovaatio-sanaan ja etäluentoihin. Näistä on ehkä joissakin piireissä tullut jopa kirosanoja. Jokin kuitenkin kohdallamme toimi niin, että täydensimme toinen toistemme visioita.

Alunperin ajatuksena oli toteuttaa jonkin sortin korkeakulttuurielämys taksissa piristämään pandemia-ajan taksimatkustajia ja tarjota samalla esiintyjille mahdollisuus esiintyjä turvallisesti roiskesuojan, eli pleksilasin takana. Kurssi kuitenkin opetti meille innovoinnista sen, että toteutettava suunnitelma on lähes poikkeuksetta erilainen kuin alkuperäinen ajatus. Jotenkin oudon kuuloinen idea kulttuurista taksissa muuttui entistä oudommaksi, kun päädyimme toteuttamaan live-elämyksen sijasta hologrammia taksissa.

Mikä on hologrammi ja miksi sinun pitäisi kiinnostua siitä?

Hologrammi taksissa saattaa vaikuttaa utopistiselta ajatukselta, jos siitä kuulee ensimmäistä kertaa ilman kontekstia, mutta samalla ajatus voi jopa kuulostaa jokseenkin tutulta. Hyvän innovaation tunnistaa siitä, että se saa kuulijan pohtimaan, miten kukaan ei ole tätä vielä aiemmin keksinyt tai toteuttanut. 

Kuvittele, että istut taksissa ja sinun ja kuljettajan välille ilmestyy kolmiulotteinen hologrammi tanssijasta tai laulajasta viihdyttämään matkustajia matkan ajaksi. Lyhyellä taksimatkalla sinulla olisi mahdollisuus nauttia jonkin sortin esityksestä. Ehkä liikutut, ehkä naurat.

Kun lähdimme kehittämään ideaa, aloimme koota erilaisia ajatuksia innovatiomme kaupallistamiseksi. Joku ehdotti markkinointitempausta ja pohdimme myös koronaturvallisen kulttuurielämyksen pilotointia taksissa. Pian tuli kuitenkin selväksi, että kaupallistaminen olisi haastavaa, mutta siitä huolimatta tuntui kiehtovalta pyrkiä luomaan jotain uutta — jotain mitä ei oltu aiemmin vielä tehty.

Hologrammi on kolmiulotteinen kuva, joka luodaan valonsäteiden avulla. SciFi-elokuvissa nähdään monesti hologrammeja, jotka näyttävät haamumaisilta, kolmiulotteisilta hahmoilta, joiden läpi on mahdollista kävellä ja joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. 

Suuret yhtiö, kuten Netflixin kanssa yhteistyötä tekevä Kaleida, ovat alkaneet visioida tulevaisuudesta pandemian jälkeisestä maailmasta (Chou 2021), jossa ihmiset käyttävät interaktiivisia alustoja, kuten esimerkiksi 3D-hologrammeihin pohjautuvia sovelluksia. Ei ole siis aivan tuulesta temmattua sanoa, että hologrammeissa on paljon rahaa kiinni. Ehkäpä on niin, että hologrammien avulla lisätty todellisuus tulee olemaan “seuraava suuri juttu”.

Epäonnistuminen

Olimme tilanteessa, jossa koronapandemia oli kestänyt jo noin vuoden. Koronan toisen aallon liplatukset olivat jo selvästi näkyvissä ja ihmisten liikkumista, yrittämistä ja tekemistä saatettiin rajoittaa hetkenä minä hyvänsä. Idea toisensa jälkeen oli tyrehtynyt yrityksistä huolimatta taloudellisten haasteiden vuoksi ja kun keksimme jälleen uuden henkilön, kenen puoleen voisimme kääntyä, saimme vastaukseksi konkreettisen avun sijasta lähinnä tsemppitoivotuksia.

Epäonnistumisista huolimatta olimme lopulta päätyneet siihen tilanteeseen, että olimme saaneet taksin pleksilasin päällystettyä hologrammiin soveltuvalla kalvolla ja saaneet lainaksi projektorin.

Yritimme asentaa projektoria henkilöauton matkustamoon, johon sitä ei oltu suunniteltu. Hääräsimme yhdessä iltaisessa pakkasessa koulun parkkipaikalla. Auton takakontista projektorilla heijastettu kuva pleksilasille oli samea ja epätarkka. Emme saaneet kuvasta mitään selvää. Joku sanoi: “Tuo ei näytä 3D:ltä. Vai oonko mä ymmärtänyt hologrammin väärin?” Hän oli oikeassa. Kuva ei näyttänyt siltä mitä olimme kuvitelleet, kun päätimme ryhmänä viedä idean käytäntöön. 

Ihmishahmon puolivartalokuvaksi juuri ja juuri tunnistettava hahmo seisoo mustaa taustaa vasten. Hänellä on päällään valkoinen paita ja musta kravatti. Kädet pitävät toisistaan kiinni vyötärön korkeudella. Kasvojen yksityiskohtia ei erotu.
Kokeilupäivä 2020, Kulttuurielämys taksissa – hologrammi ei toimi. Kuva: Cyril Sjöström.

Onneksemme tiesimme, miten videoprojektoria asennetaan. Olimme olleet AV-teknologian ammattilaisen pikaluennolla hologrammien tuotannosta. Siinä hetkessä yrityksestämme huolimatta läppäri, videotykki, pleksilasi ja sähköjohdot eivät millään saaneet toivottua lopputulosta aikaan. Yritimme säätää projektorin kontrasteja, mutta hologrammiefektin lopputulokseen se ei juurikaan vaikuttanut, puhumattakaan kuvan sameuteen. Yksi ryhmän jäsen katsoi hiljaa kun toinen painoi epätoivoisesti videotykin valikkonappia. Toistimme jostain syystä samoja prosesseja uudelleen ja uudelleen päätyen joka kerta samaan lopputulokseen. Kohta tunti oli ohi ja mietimme löytyisikö netistä vastaus käsillä olevaan ongelmaan. Nopea googlailu ei kuitenkaan pelastanut kokeilua.

Kun lopulta kasasimme tavaroitamme kokoon, innovaation ensimmäinen epäonnistunut käytännön kokeilu jätti meidät hieman pettyneisiin tunnelmiin. Epäonnistunut kokeilu piti ryhmän kuitenkin vielä illalla hereillä ja ryhmächatissa jatkoimme keskustelua siitä, miten hologrammit toimivat ja miten hologrammi tuotetaan.

Siinä vaiheessa ei kukaan vielä tiennyt, mikä meni ensimmäisessä kokeilussa pieleen. Kuvan tarkkuutta olisi pitänyt säätää fokuksesta. Ylipäätään sillä hetkellä käyttämämme projektori ei soveltunut juuri haluamaamme tarkoitukseen. Tämä kuitenkin selvisi vasta toisella kerralla, jolloin asiat vihdoin alkoivat loksahdella paikoilleen.

Demoesitys

Demoesitys toteutettiin yhtenä marraskuisena iltana Kolmen sepän patsaan aukiolla. Virittelimme pleksilasin ja projektorin paikoilleen ja pyysimme satunnaisia ohikulkijoita hyppäämään taksin takapenkille nauttimaan kolmen minuutin pituisesta esityksestä.

Innovaatioryhmämme tuotos ei varsinaisesti ollut hologrammi, vaan optinen illuusio hologrammista. Hahmo ei näyttänyt aidosti kolmiulotteiselta, vaan videotykillä kalvon päälle heijastetulta kuvalta. Onneksemme hahmo sulautui taustaan juuri tarpeeksi saadakseen aikaiseksi näyttävän illuusion hologrammista.

Yllättäen yleisön reaktiot olivat kaikki positiivisia.

Hyvä palaute tuntui vastoinkäymisten jälkeen palkitsevalta. Kokeilimme hologrammia itsekin ennen kun lopetimme demoesityksen. Siitä tulikin tunnelmallinen ja hieno, kuten meidän reaktioistamme videolla voi huomata. 

Demoesitys 2020, Kulttuurielämys taksissa. Videokuvaus: Cyril Sjöström.

Innovaatiotoiminnan käytännöt -kurssi opetti jotain olennaista innovoinnista: innovointi on ennen kaikkea epäonnistumista.

Epäonnistumiseen ei tähdätä, mutta se on onnistuneeseen suuntaan kulkevan innovoinnin oleellinen oheistuote, joka tukee ajatuksen jalostamista entistä paremmaksi. ”Kukaan ei ole seppä syntyessään” pätee siis myös innovoinnin perusajatukseen.

Tärkeää innovointiprosessissa on rohkeus olla hieman tyhmä, löytää tai luoda hedelmällinen maaperä myös epäonnistumiselle ja huonoille ajatuksille, sillä ne monesti synnyttävät tilaa uusille tavoille nähdä ja ymmärtää.

Kirjoittaja: Cyril Sjöström, kulttuurituotannon opiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 30.5.2021.
Kirjoittaja: Tarja van Veldhoven, kulttuurituotannon opiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 30.5.2021

Lähde:
Chou, Jacky 2021. Best Hologram Companies in the World 2021. Viitattu 30.5.2021 https://chouprojects.com/best-hologram-companies/

Pakkoruotsia vai sijoitus tulevaisuuteen?

Opiskelen ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi työyhteisön kehittäjä, TYKE opinnoissa, ja kirjoitan tätä blogitekstiä viestinja kommunikaatioosaamisen opintojaksolla. Viestinnän ja kommunikaation kannalta kielet ovat merkittävässä roolissa, ja tänä keväänä sain itsekin todeta, että kielten opiskelu kannattaa.

Monille kielten, etenkin ruotsin, opiskelu on pakollinen painajaisia aiheuttava viiden opintopisteen koettelemus, jonka haluaisi saada ahotoitua keinolla millä hyvänsä. Kehotan kuitenkin pohtimaan vaihtoehtoja ennen ahotointi-hakemuksen lähettämistä.

Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 5 opintopisteen edestä omaan ammattialaan liittyvää toisen kotimaisen kielen opiskelua. Harvalla meistä on minkään ammattialan sanasto hallussa, vaikka olisimmekin ruotsia aiemmin opiskelleet. Mitä hyötyä tulevaisuudessasi ruotsin osaamisesta sitten on?

Kieltenopiskelu on sijoitus tulevaisuuteen ja tukee työllistymistä.

Kuntarajan toisella puolella on vihreämpää

Oma tavoitteeni on valmistua kahdessa vuodessa, ja siksi hain aktiivisesti kevään aikana erilaisia HRharjoittelijan paikkoja ksi keksi. Sain pitkin kevättä sähköpostiini useita vastauksia, joissa kerrottiin, että harjoittelijaksi valittiin valmistumassa oleva tai juuri valmistunut hakija. Vaivuin epätoivoon.

Sitten sain kutsun työhaastatteluun Sipoon kunnan HRharjoittelijan paikasta, enkä olisi voinut olla iloisempi! Ruotsin kurssin pienryhmässä opiskelijakollegani tsemppasivat ja auttoivat minua valmistautumaan haastatteluun.

Onneksi olimme kevään ruotsin kurssilla keskustelleet paljon pienryhmissä, sillä toinen haastattelija avasi yhtäkkiä suunsa ja esitti kysymyksensä ruotsiksi. Sydämeni alkoi takoa ja hiki nousta pintaan, mutta onnistuin kuitenkin kertomaan ruotsiksi mitä teen vapaaajallani.

Teams ei onnekseni välittänyt ruotsin puhumisen aiheuttamaa jännitystäni Sipooseen asti, sillä viikon päästä sain soiton, jonka jokainen työnhakija toivoo saavansa. Olin niin onnellinen ja helpottunut!

Valkoiset kirjainkuutiot puupöydällä muodostavat STUDY sanan.

Kielitaito edistää työllistymistä

Nyt harjoittelun aikana olen päässyt tekemään ruotsinkielisiä työpaikkailmoituksia, viranhaltijapäätöksiä, työhaastatteluja ja kuuntelemaan kunnanjohtajan ruotsia ja suomea sekoittavia puheenvuoroja. Voin vain kuvitella, miten valtava hyöty tästä harjoittelusta tulee olemaan juuri ruotsin oppimisen kannalta tulevaisuudessani henkilöstöhallinnon ammattilaisena.

Ruotsinkielen, ja sitä kautta muiden skandinaavisten kielten hallitseminen avaa sinulle 25 miljoonan ihmisen työmarkkinat viiden miljoonan työmarkkinoiden sijasta. Pieni, viiden opintopisteen sijoitus tuottaa siis arvokasta osaamista, ehkä jo opiskeluaikanasi.

Olen vihdoin ymmärtänyt, että harjoittelu täytyy aloittaa ennen kuin on täydellinen. Voisimmepa suhtautua kieliin ja niiden harjoittelemiseen rennommin, ja uskaltaa enemmän. Puhua sen verran mitä osaamme, ja sitten vaihtaa toiseen kieleen kun siltä tuntuu.

Tärkeintä on kuitenkin tulla ymmärretyksi, eikä oikeaoppisten lauserakenteiden muodostaminen. Olemme ihmisiä, ja teemme kaikki joskus virheitä. Sådant är livet.

Teksti: Marikka Silvonen, yhteisöpedagogiopiskelija, TYKE.
Kuvistuskuvat: Pixabay.

Humakin yhteistyöhankkeessa työskentely tarjosi mielettömän oppimiskokemuksen

Olen Ira Väisänen, opiskelen yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja suuntautumisalani on nuoriso- ja järjestötyö. Aikaisempi työkokemukseni sijoittuu vahvasti koulumaailmaan, eikä minulla ole juurikaan kokemusta projektityöstä. Opintojen avulla haluankin syventää ammatillista osaamistani kasvatusalalla ja oppia uusia taitoja järjestötyön, kehittämistyön ja projektityöskentelyn saralta.

Tässä kirjoituksessa kerron kokemuksiani työskentelystä Humakin yhteistyöhankkeessa. Osallistuin kuluneella kevätlukukaudella 2021 Humakin ja Nuoli ry:n “Nuorisotyön työntekijöiden työhyvinvointi” -hankkeeseen. Kuvaan omaa oppimismatkaani ja hankkeen etenemistä kohti hanketyöskentelyn päämäärää, kyselytutkimuksen aineiston analysointia ja kehittämisehdotusten laatimista.

Miten päädyin mukaan Humakin hankkeeseen?

Aloitin opintoihini sisältyvän TKI; tutki, kehitä, innovoi, -opintojakson suorittamisen innostunein ja avoimin mielin syyslukukaudella 2020. Opintojakson ensimmäiset tehtävät sujuivat hyvin, mutta kolmas osatehtävä, projektisuunnitelman laatiminen tilaajalle, jäi pitkäksi aikaa roikkumaan. Tuntui mahdottomalta lähestyä organisaatioita projektisuunnitelman laatimisen merkeissä täysin “nolla” kokemuksella projektityöstä. Niinpä lähestyinkin opintojakson lehtoria ajatuksella, että projektisuunnitelman voisi laatia ilman oikeaa tilaajaa, tämä ei kuitenkaan tuottanut toivomaani tulosta, onneksi!

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tarttua tilaisuuteen työskennellä Humak:n yhteistyöhankkeessa, joka toteutettiin Nuoli ry:n kanssa. Hankkeeseen haettiin opiskelijoita Humakin opiskelijoiden omalla viestintäkanavalla. Hain paikkaa ja pääsin mukaan hankkeeseen. Työskentely hankkeessa lähti käyntiin kevätlukukaudella 2021.

Mitä hankkeessa tehtiin?

Hankkeessa toteutettiin valtakunnallinen nuorisotyön työntekijöiden työhyvinvointikysely. Aihe oli mielenkiintoinen ja tuki yhteisöpedagogin nuoriso- ja järjestötyön opintojani

Hankkeessa opiskelijat työskentelivät tutkimusavustajina, opiskelijoiden työtehtävät liittyivät aineiston keruuseen, aineiston analysointiin ja tulosten pohjalta tehtyihin kehittämisehdotuksiin ja niistä raportointiin. Kuulostaa melko haastavalta paketilta aloittelevalle projektityöntekijälle, eikö? Kuitenkin hankkeessa työskentely tehtiin opiskelijalle varsin helpoksi.

Verta, hikeä… ja onnistumisia!

Projektin aikana työryhmä kokoontui työseminaareihin kerran kuussa. Seminaareissa käsiteltiin tutkimuksen tekemiseen liittyviä asioita ja harjoiteltiin Webropol-ohjelman käyttöä, sen hyödyntämistä tutkimusaineiston käsittelyssä ja analysoinnissa. Lisäksi seminaareissa jaettiin työtehtävät ja varmistettiin, että jokaisella on selkeä käsitys siitä mitä tehdään ja milloin. Työseminaarit tukivat loistavasti hanketyön tekemistä ja oppimista!

Hanke oli käynnistynyt jo aikaisemmin vuoden 2020 puolella. Liityin hankkeeseen siinä vaiheessa, kun oli aika ryhtyä etsimään ja tavoittelemaan vastaajia, kohtaavaa nuorisotyötä tekeviä työntekijöitä, kyselytutkimukseen. Tavoittelutyö vaati aikaa ja tarkkuutta, mutta sitä tehdessä pääsi myös hajulle siitä, kuinka eri kunnissa nuorisopalvelut on järjestetty.

Kuvassa on etualalla suuri suurennuslasi, jolla tutkitaan paperilla näkyviä tilastoja, pylväsdiagrammeja.
Vastaajien etsiminen ja tavoittelu oli varsinaista salapoliisin työtä.

Sitten odotimme vastauksia tutkimukseen! Vastausmäärän perusteella tutkimuksen aihe oli selvästi ajankohtainen ja kiinnostava.

Kun tutkimusaineisto oli kerätty, alkoi mielestäni hanketyöskentelyn mielenkiintoisin vaihe, tutkimusaineiston analysoinnin parissa. Olimme siis saaneet hyvän perehdytyksen Webropolin käyttöön ja tutkimusraportin kirjoittamiseen työseminaarissa. Tutkimme aineistoa monista eri näkökulmista ja vertailimme sitä eri muuttujien välillä, analysoimme ja havainnoimme aineistoa. Lopputuotoksena kirjoitimme raportin havainnoistamme ja tutkimustuloksista, näiden tulosten pohjalta rakensimme vielä kehittämisehdotuksia nuorisotyön työntekijöiden työhyvinvoinnin parantamiseksi.

Kuvassa on lasiovi, jonka takana näkyy tiiliseinä, jossa on paljon tauluja. Lasioveen on liimattu kolmeen riviin yhdeksän eri väristä tyhjää muistilappua.
Värikategoriointi ja teemoittelu auttoivat tutkimusvastausten analysoinnissa.

Aineisto oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia nuorisotyön nykytilasta ja työhyvinvoinnista nuorisoalalla.

Yhteisöllisyys, vertaisoppiminen ja itsensä ylittäminen parasta antia hanketyössä.

Kokosimme hanketyöskentelyn haasteet ja ilonaiheet yhteen viimeisessä työseminaarissa. Matkan aikana oli mielenkiintoista päästä lukemaan toisten opiskelijoiden tekemiä raportteja ja kuulemaan heidän näkemyksiään ja tulkintojaan tutkimusaineistosta, henkilökohtaisesti koin juuri vertaisoppimisen tärkeänä osana tätä hanketyökokemusta.

Hankkeen aikana opiskelijaryhmä työskenteli tiiviisti yhteistyössä, tukien toistensa työtä, keskustelu opiskelijoiden välillä oli kannustavaa ja arvostavaa, tietoja ja ajatuksia vaihdettiin avoimesti.

Nuoli ry:n tutkijan rooli oli hanketyöskentelyssä merkittävä. Työseminaareista hän oli rakentanut asiantuntijuudellaan kokonaisuuksia, jotka sisälsivät paljon tietoa tutkimisesta ja tutkimuksen tekemisestä, muiden hanketyöskentelyyn liittyvien ohjeistusten lisäksi. Lisäksi hän jaksoi aina vastata opiskelijoiden kysymyksiin ja auttaa eteenpäin, mikäli matkalla tuli jotain ongelmia. Samoin hankkeessa mukana ollut Humakin lehtori tuki opiskelijoita hanketyössä vastaamalla opiskelijoiden kysymyksiin, kannustamalla ja jakamalla hanketyöskentelyä tukevia materiaaleja opiskelijoille.

Vertaistuki sekä omista ja toisten onnistumisista iloitseminen toimivat hanketyöskentelyn voimavaroina.

Hyppäisinkö uudelleen mukaan Humak:n hankkeeseen? Todellakin!

Mikäli mietit hanketyöskentelyä vaihtoehtona suorittaa joitain opintojaksoja tai niiden osia, suosittelen lämpimästi tarttumaan tilaisuuteen! Hanketyöskentely avasi minulle paljon uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia tehdä hanketyötä ja kehittämistyötä tulevaisuudessa varmemmin ottein. Lisäksi hanketyöskentelyn kautta saadut opit eivät tukeneet ainoastaan TKI-opintojakson tavoitteiden toteutumista vaan antoivat perspektiiviä myös muiden opintojaksojen teoreettisille sisällöille.

Ei käy kieltäminen, etteikö kaikki uuden opettelu, hankkeessa työskentely ja työskentelyn aikatauluttaminen olisi vienyt paljon aikaa ja tuntunut ajoittain raskaalta, kuitenkin kokemus hanketyöstä oli ehdottomasti positiivinen, opettavainen ja mielenkiintoinen. Sanoisin, että kokemus oli tähänastisten opintojeni parasta antia!

Kirjoittaja: Ira Väisänen, yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija, Humak. Toukokuu 2021. Toim. Humak viestintä.

Kuvat: Pixabay, kuvituskuvat.

Yhteisöpedagogi-opiskelijat olivat mukana eKollega-hankkeen kehittämistyössä

Olemme Meri, Eveliina, Aino ja Henna, neljä Humakin yhteisöpedagogiopiskelijaa Turun kampukselta. Suoritimme Kehittämistyön käytännöt -opintojaksolla ryhmätyönä kehittämistehtävän eKollega -hankkeelle.

eKollega on yksin- ja mikroyrittäjien työhyvinvointia tukeva hanke. Hankkeessa kehitetään verkossa toteutuvaa vertaismentorointia. Aihe on mielestämme hyvin ajankohtainen, sillä koronapandemian johdosta verkkotyökalujen merkitys kasvoi ja käyttö yleistyi.  

Tehtävänämme oli kartoittaa olemassa olevia pien- ja yksinyrittäjille kehitettyjä verkkotyökaluja ja vertaistukiryhmiä. Selvitystyömme alkoi kartoittamalla erilaisia pien- ja yksinyrittäjille vertaistukea tarjoavia toimijoita, joista valitsimme neljä haastateltavaa. Ennen haastatteluja pohdimme yhdessä mahdollisimman tarkoituksenmukaiset haastattelukysymykset ja organisoimme tapaamiset. Projektin myötä pääsimme harjoittelemaan kehittämistyön menetelmiä käytännössä, kuten haastatteluiden tekemistä suunnittelusta toteutukseen ja litterointiin.  

Haastatteluiden ja muun tiedonhaun perusteella kokosimme toimeksiantajallemme linkkilistan sekä työhyvinvointia tukevan huoneentaulun. 

Työhyvinvointia huoneentaulu, jossa kohtia asiasta.
Hyvinvoinnin huoneentaulu kokoaa yhteen kartoituksessa kerättyjä vastauksia työhyvinvointiin.

Projekti oli erittäin mielenkiintoinen, sillä huomasimme yksin- ja pienyrittäjien sekä opiskelijoiden painivan samankaltaisten haasteiden parissa. Yhteisenä haasteena nousi esiin erityisesti yksinäisyys sekä työn ja muun elämän erottaminen toisistaan. Näin etäopiskelu ja -työskentelyaikana olemme omakohtaisesti ymmärtäneet työhyvinvoinnin tärkeyden. Tutkimustyön yhteydessä myös peilasimme tuloksia omaan hyvinvointiimme ja teimme havaintoja siitä, miten huoneentauluun kootut kohdat toteutuivat omassa arjessamme.  

Saimme tehtävän kautta arvokasta kokemusta edessä olevaa opinnäytetyöprosessia ajatellen. Lisäksi projektista jäi käteen tietoa työhyvinvoinnista sekä osaamista hanketyöskentelystä. 

Lue lisää eKollegan-verkkosivulta.

Kirjoittajat: Humakin Turun kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijat Meri-Tuuli Hallikainen, Eveliina Huttunen, Aino Pelkonen ja Henna Virolainen. Toim. Humak viestintä.

Sinipohjainen eKollega-hankkeen piirroskuva, jossa piiretty tv, jossa ihmisiä sekä hankelogot.
Mikä on eKollega-hanke? Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen Yrittäjien eKollega -hankkeen tavoitteena on vahvistaa yrittäjien työhyvinvointia ja tuottavuutta. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan e-vertaismentoroinnin malli yrittäjille. Toiminta suunnitellaan yrittäjien tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta ja toteutetaan kokonaan verkossa. Verkkoryhmät tapaavat viisi kertaa tammi-toukokuussa 2021. Osallistuminen on maksutonta.

Kohtaamisesta lumettoman koronatalven valossa

Olen Julia Virkkunen, opiskelen yhteisöpedagogiksi (AMK) monimuotototeutuksena. Osana viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksoa kirjoitin mediatekstin koronan vaikutuksista monimuoto-opiskelijan arkeen ja opiskelusta etäyhteyksillä.

Yhteisöpedagogiopintojeni aloitus ajoittui kummalliseen aikaan. Koronakevään jälkeen vapautunut kesä oli juuri kääntymässä syksyksi, jona me uudet monimuoto-opiskelijat emme lopulta tulisikaan tapaamaan toisiamme lainkaan.

Lähipäivät siirtyivät yksi toisensa jälkeen verkkoon. Alkuperäinen suunnitelmani työn ohessa opiskelusta heitti lisäksi kuperkeikkaa, kun korona tekikin minusta päätoimisen opiskelijan.

Joulukuuhun tultaessa huomasinkin sitten opiskelleeni osallistavaa pedagogiikkaa, työyhteisötaitoja ja viestintää tiiviissä vuorovaikutuksessa kahden norjalaisen metsäkissan kanssa.

Kaksi pikäkarvaista kissaa lepää petaamattomalla sängyllä ja katsovat kuvaajaa, kissojen vieressä ja alla on muistiinpanoja ja kirja..

Satunnaisia kohtaamisia aamutakissa

Alun hämmennyksen jälkeen Humakin verkko-opiskelualusta Hoodle osoittautui helppokäyttöiseksi ja toimivaksi. Kun tehtävät olivat alkaneet hahmottua, osallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja ihmisten kohtaamisesta lukeminen alkoi kuitenkin tuntua yksin hieman absurdilta.

Webinaarien ryhmätehtävissä umpimähkään valikoituneet mukavat ihmiset tupsahtivat hetkeksi elävinä oman koneeni ruudulle satunnaisiksi kohtaamisiksi, sitten he äkkiä katosivat.

Koronatilanteelle ei tietenkään kukaan voi mitään. Ja ihminen koneen ruudulla on toki aina pimeää ruutua parempi. Tilannetta, jossa nyt opiskelijoina olemme, pystyi tuskin kukaan etukäteen ennustamaan.

Parhaina päivinä itsenäinen opiskelu on sitä paitsi ihanaa. Monena aamuna on mahdollisuus omaan aikatauluun ja opiskeluun sängyssä aamutakissa, kahvikuppi kädessä ilman kasvomaskia tuntunut lähinnä etuoikeudelta.

Aiemmin kohtaamis- ja ohjaustyötä tehneelle tällaiset päivät, joina kuulee omat ajatuksensa, ovat myös olleet tärkeitä uusien suunnitelmien hahmottumiselle ja oman suunnan löytymiselle.

Yhteisöllisyys verkossa

Etäopiskelun hyvistä puolista huolimatta olen jäänyt miettimään sitä, olisiko yhteisöllisyyttä verkko-opinnoissa mahdollista jollain tavoin lisätä.

Missä on se vapaamuotoinen foorumi, johon mennä, kun kaamos kaatuu päälle, aikuinen itseohjautuvuus hiipuu, ulkona jylläävä virus siirtyy leviämisvaiheeseen ja yksinäisten opiskelijoiden oma osattomuuden tunne lamauttaa osallistavan työotteen opiskelua?

Kuka näkee toisen opiskelijan pidättelevän itkua webinaarissa, kun kamerat ovat kiinni?

Tätä olen kuluneena syksynä pohtinut. Etenkin, kun emme vielä tiedä, onko koronapandemia todella ohi ensi kesänä, vai kulkeeko se kanssamme seuraavaankin lukuvuoteen. Entä jos vielä ensi syksynäkin koulun listoille tupsahtaa uusia innokkaita monimuoto-opiskelijoita, jotka eivät koronan takia pääse hekään tapaamaan ketään?

Kyetäkseen luomaan työssään toisille kuulumisen mahdollisuuksia ihmisen olisi saatava kuulumisen kokemuksia myös itse. Kuuluminen on ihmisen perustarve, ja jos tunne siitä puuttuu, ihminen saattaa masentua, ahdistua tai menettää toivonsa (Nivala & Ryynänen 2019, 142).

Toivoa luoville yhteisöpedagogeille lienee maailmassa kysyntää. Pandemia tekee paraikaa monista hyvin yksinäisiä, sysää syrjään ja luo siten uutta lisätarvetta yhteisöpedagogin taidoille osallistaa muita mukaan.

Onkin melkoinen paradoksi, että juuri he, joiden täytyisi oppia arvostavan kohtaamisen ammattilaisiksi, saattavat opiskella koko aihetta nyt niin vähillä kohtaamisilla. Etenkin opintojensa alussa, kun harjoittelut eivät vielä ole ajankohtaisia.

Kissa maksaa työpöydällä päällä olevan tietokoneen ja oppikirjan välissä.

Yksinäisen päivän tullen norjalainen metsäkissa Taisto kyllä aina auttaa. Hän osallistuu kaikille opintojaksoille. Ja kun perhe iltapäivällä rysähtää kotiin, oma rauha hajoaa. Illalla sitä on jo ikävä.

Monet työn ohella opiskelevat, perheelliset oman elämänsä ruuhkavuosipotilaat varmaankin myös lähinnä toivoisivat, että kohtaamisia siellä, täällä ja tuolla olisi hieman vähemmän.

Silti oman ruutunsa äärellä istuu aina myös yksin eläviä, joille vuorovaikutuksen puute korona-aikana opiskellessa voi olla liikaa. Jos opiskelut jäävät kesken kuulumattomuuden tunteen vuoksi, ne jäävät kesken turhaan.

Kuuluminen on tunnetta yhteydestä muihin (Nivala & Ryynänen 2019, 140). Tunne on toki aina yksilöllinen. Toiset tuntevat ulkopuolisuutta tilanteessa, joka toisille on luonteva osallisuuden paikka. Mutta toisten ulkopuolisuuden tunteita voi pyrkiä vähentämään. Myös verkossa.

Digitaalinen dialogi – onko sitä?

Missä kohtaa tietokoneen ruutua pääsee toteutumaan sosiaalipedagogiikan näkökulmasta niin tärkeä dialogi? Keskustelu, jossa peilataan omia näkemyksiä muiden omiin, opitaan maailmasta ja muista ihmisistä?

Monella opintojaksolla keskustelua yritetään kyllä viritellä kirjallisten tehtävien yhteydessä. Mutta se, syntyykö tällaisista aloita-yksi-keskustelu-ja-vastaa-kahteen-muuhun -tehtävistä mitään aitoa keskustelua, onkin sitten toinen juttu.

Suoritusmerkinnän toivossa tehty lyhyt kommentointi on ehkä sekin hiljaisuutta parempi, ja ainakin opiskelijat pääsevät lukemaan toistensa ajatuksia, mutta onko silloin kyseessä dialogi?

Mielestäni ei. Aito dialogi vaatii läsnäoloa, se ei voi olla pelkkä suoritus. Dialogi on kahden ihmisen välinen kohtaamisen hetki, jossa he reflektoivat omaa elämäänsä ja todellisuuttaan toistensa kanssa. (Kurki 2000, 132).

Webinaareissa pienryhmätyöskentely kyllä antaa kipinöitä dialogin syntymiselle, mutta lyhyeksi rajattu aika jättää sen väistämättä tyngäksi. Kiinnostavan keskustelun virittyä ollaankin äkkiä taas verkkoalustan päähuoneessa, usein kesken jonkun lauseen. Toisten henkilöllisyys ja ehkä myös sijainti maailmankartalla jää epäselväksi.

Ja kun omat silmälasit vaikkapa on vastikään korjattu näyttävästi ilmastointiteipillä – kuten minulla viimeksi, kun piti keskustella tuntemattomien kanssa vakuuttavasti ruotsiksi – kamera jää herkästi laittamatta päälle.

Vappulasien myötä piilossa ovat myös kasvot ja kaikki nonverbaalinen viestintä jää välittymättä.

Itse olen ollut hyvin onnellinen oman valmennusryhmäni WhatsApp -ryhmästä, jossa marraskuuhun vajonneita kanssaopiskelijoita kammetaan vuorotellen kainaloista nostaen kohti toivoa ja uusia opintopisteitä. Ryhmään on syntynyt lohdullista yhteisöllisyyttä.

Kuitenkin nämäkin ovat melko satunnaisesti valikoituvia ryhmiä ja kyseessä koulun ulkopuolinen viestintäkanava. Verkostoituminen ja aito keskustelu myös muiden, samoista aiheista kiinnostuneiden oman koulun opiskelijoiden kanssa voi korona-aikana jäädä vain haaveeksi, jos luontevan, kiireettömän kohtaamisen tilaa ei opintojaksojen ohesta löydy.

Kissa kurkistaa wc-pönttöön.
Norjalainen LVI-kissa tarkistaa putkiston toimivuuden ennen verkko-opintojen vessataukoa.

Tunnelin päässä palaa hankevalo

Oma marraskuuni päättyi tänä vuonna onneksi ennen aikojaan, kun löysin minua kiinnostavan Humakin uuden hankkeen, johon haettiin harjoittelijoita. Lumettomaan talveen syttyi ihana valo. Ensi vuonna ehkä tapaan jonkun ihmisen!

Kissatkin silminnähden ilahtuivat, kun vähensin kohtaamiseen liittyvistä kysymyksistä puhumista niiden päiväuniaikaan.

Iloinen 20-lukumme alkoi oudoissa merkeissä uuden eristäytymisen vaatimuksen kanssa. Se sai monet meistä oppimaan sujuvat zoomit, teamsit ja moodlet, mutta loi samalla kokonaan uuden syrjäytymisen mahdollisuuden.

Siinä missä ennen tajuttiin taputtaa kahvihuoneessa toista lempeästi olalle, kun tällä näytti olevan vaisuja murheita, tai huomattiin jonkun opiskelijan poissaolo, nyt tätä ei ehkä tapahdukaan.

Voisikohan tämä kompastellen alkanut vuosikymmen ensi vuonna jatkua verkkoyhteisöllisyyden syvenemisellä siten, että myös opintoihin liittyvälle polveilevalle keskustelulle, hiljaisille tunteille ja niiden jakamiselle löytyisi ruudulta jokin paikka? Myös osana arvostavan kohtaamisen opiskelua?

Ehkä verkko-opintoihin liittyvää yhteisöllisyyttä ei pitäisikään jättää vain sosiaalisen median varaan? Sillä jos yhteenkuuluvuuden tunne jää sinne, myös somen ulkopuolelle syystä tai toisesta jättäytyneet jäävät sen ulkopuolelle.

Maailma, jossa kaikki tapahtuu somessa, tekee meidän sosiaalisen median välineistämme täyteen ahdettuja, sekavia, mieltä hajottavia ja väsyttäviä. On sääli, että he, jotka eivät tätä hajottamista jaksa, jäävät ulos myös sellaisista keskusteluista, joista omaan opiskeluun voisi saada uusia voimia. Ilman algoritmeja.

Ehkäpä juuri Humanistinen ammattikorkeakoulu voisi olla hyvä taho kehittää nyt jo hyvin toimivien verkko-opintojaksojen oheen myös jonkinlaisen läsnäolon ja kiireettömän, opintoihin liittyvän dialogin mahdollistavia kohtaamispaikkoja.

Teksti: Julia Virkkunen, yhteisöpedagogi (AMKI, monimuoto-opiskelij, MOVE. Toim. Humak viestintä.
Kuvat: Julia Virkkunen.

Lähteet:
Kurki, Leena 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Tampere: Vastapaino.

Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2019. Sosiaalipedagogiikka, kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Helsinki: Gaudeamus.

Tuleeko minusta koskaan tulkkia?

Olen Melinda Ahonen ja opiskelen Humakissa avoimen ammattikorkeakoulun väyläopinnoilla ensimmäistä vuotta viittomakielen tulkiksi. Korkeakouluopiskeluiden aloittaminen on saanut minut tutkiskelemaan omia kykyjäni ja oppimistani.

Tie tulkkiopintoihin

Aloitin ensimmäiset korkeakouluopiskeluni nyt syksyllä 2020 aivan toisenlaisen alan parissa mitä olin ensin suunnitellut. En päässyt opiskelemaan Metropoliaan vestonomiksi, joten päätin hakea Humakiin tulkin väyläopintoihin päähänpistosta.

Nopeasti alkuhuuman ja fuksiaisten jälkeen tuli pudotus maan pinnalle. Vaikka olin ollut vasta kuukauden koulussa, kuvittelin, että minun olisi täytynyt hallita ala jo täydellisesti ja nähdä sieluni silmin itseni tulkkaamassa ilmastokonferenssissa tuhansille ihmisille.

Tämän ajatuksen olin muodostanut ihan itse omassa päänupissani, kyse ei ollut ulkoisesta painostuksesta.

Uskoin myös, että muut varmasti olisivat jo varsin kykeneväisiä näihin vaativiin tehtäviin, kun itse osasin viittoa juuri ja juuri koiran. Tai vähintäänkin kaikki muut osasivat jo ainakin kaikki perusasiat, ja olivat edellä minua ennen kuin ehdin edes sitä osaamaani koiraa viittoa.

 Kirjoittaja istuu rennosti sohvalla kahvikupin kanssa hymyillen.
Kirjoittaja Melinda kokee, että koulukavereiden kanssa juttelu helpottaa opiskelustressiä.

Huijari? En minä ainakaan

Huijarisyndrooma on etenkin korkeakoulutettujen vaiva, ja moni kärsii siitä jossain vaiheessa elämäänsä, useimmiten työuran alussa (Tiessalo, Paula 2017).

Elämässä huijarisyndrooma näkyy mielestäni siinä, kun tuntuu ettei kykene suorittamaan aloitettua koulutusta loppuun. Opiskelija ei yksinkertaisesti pysty uskomaan, että voisi itse kehittyä samanlaiseksi asiantuntijaksi kuin kaikki muutkin.

Huijarisyndrooma näkyy myös siinä, kun kokee jatkuvaa painetta omasta oppimisestaan ja pelkää olevansa huonompi oppija kuin muut, tai yksinkertaisesti vain muita tyhmempi.

Tilastokeskuksen koulutustilastoissa (2020) ilmenee että ammattikorkeakoulutuksessa keskeyttämisprosentti on 7.1. Kannustan opiskelijoita puhumaan tunteistaan ja peloistaan. Toivon että kaikki opiskelijat saisivat sen tuen mitä tarvitsevat eivätkä lopettaisi opiskeluita ainakaan omien kykyjen aliarvioinnin vuoksi.

Kaikille kanssaopiskelijoilleni haluan sanoa, että kyllä meistäkin niitä asiantuntijoita vielä tulee. Jokainen meistä ei yksinkertaisesti voi olla huijari.

Tyttö pitää Maol-taulukkokirjaa väärinpäin, ja kurkistaa sen takaa epäilevänä.
Huijarisyndrooma saa meidät uskomaan, että muut ovat taitavampia kuin me.

Teksti: Melinda Ahonen, Tulkki (AMK), väyläopiskelija, Humak. Toim. Humak viestintä.
Kuvat: Aleksi Karvinen

Lähteet:

Tiessalo, Paula 2017. Huijarisyndrooma piinaa korkeasti koulutettuja –”On suunnaton häpeä, jos muut tajuavat, miten tyhmä olen”. YLE 12.2.2017. Viitattu 26.11.2020. https://yle.fi/uutiset/3-9451811

Koulutustilastot 2020. Koulutuksen keskeytti 5,4 prosenttia opiskelijoista. Tilastokeskus 12.3.2020. Viitattu 26.11.2020. https://stat.fi/til/kkesk/2018/kkesk_2018_2020-03-12_tie_001_fi.html

Ida elää uusien mahdollisuuksien äärellä pohjoisessa

Olen Ida Tsatloglou, suomalaiskreikkalainen tuore yhteisöpedagogi monimuoto-opiskelija. Tutustun viestinnän ja median eri ulottuvuuksiin kertomalla uudesta elämästäni ja yhteisöpedagogin mahdollisuuksista Lapissa. Ida opiskelee yhteisöpedagogiksi Inarista käsin.

Rhodoksen paahtavan auringon alta uran vaihtoon

Matkustin viimeiset kymmenen vuotta ympäri maapalloa, kun vuoden alussa 2019 eksyin Rodokselle maastoratsastuksenohjaajaksi. Ohjasin opastuksia kouluille, nuorille ja matkailijoille.

Ohjatessani ratsastusta ja jousiammuntaa erityisluokalle yhtenä toukokuun lämpimänä aamuna mieleeni pilkahti ajatus. Haluan vaikuttaa ja tarjota luonnolle ja yhteiskunnalle mahdollisimman paljon.

Selkäpuolelta kuvattuna valkoinen hevonen, selässä poninhäntäinen nainen maastossa, edessä merinäkymä.
Suuri elämänmuutos monimuoto-opiskelijalla. Lämpö vaihtui lumen maailmaan.

Ratsastuksenohjaus oli hauskaa, mutta tunsin että vahvuuteni ovat sosiaaliset taidot, empatia, ohjaus ja ryhmien osallistuttaminen.

Tuona toukokuisena aamuna päätin, että minusta tulee isona yhteisöpedagogi.

Toiveenani on erikoistua luonto- ja eläinavusteiseen toimintaan. Nuoret ymmärtävät luonnonsuojelun tärkeyden ja saavat vielä vaihtokaupaksi hyvinvointia ja osallisuuden tunnetta.

Joten keväällä 2020 hain opiskelemaan Humakiin yhteisöpedagogiikkaa monimuoto-opiskeluna. Se sopi itselle parhaiten, koska minulla oli vähän alan kokemusta ja opiskelu ei ollut paikkaan sidonnaista. Monimuoto-opinnot ovat hieno mahdollisuus kehittää omaa tietämystä ja saada käytäntöön teoriaa.

Rodokselta minulla oli vielä puoli vuotta aikaa hakuun ja ajattelin, että olisi hienoa petrata suomea ja nauttia lumesta.

Toppahaalarinen nainen katselee lumisella tunturilla, aavassa maisemassa aurinkoon aurinkolaseilla, karvareunainen huppu on suojana, kädessä roikkuu moottorikelkkakypärä ja selässä on reppu.
Ida Tsatlogloun yhden taipaleen osa yhteisöpedagogin uraa Hammastunturilla

Rohkeasti unelmaa kohti – elämän rakentaminen Lapissa

Totesin että mielelläni palaan kymmenen vuoden jälkeen Suomeen ja yritän toteuttaa unelmaani. Kaupunkiympäristöön en osaa enää samaistua ja Lappi on ollut aina mielenkiintoni kohteena.

Tunsin vetoa Pohjoiseen, joten hain töihin Aurora Villageen. Toimin safarioppaana yhden kauden ja hevoset muuttuivat poroiksi. Kauden lopussa alkoi hakuprosessi. Minun piti matkustaa Helsinkiin valintakokeita varten. Kesän mittaan odotin tuloksia, mutta kun ne sain olin pakahtua innosta!

Asun tällä hetkellä Inarin kirkonkylän läheisyydessä pienessä hirsimökissä ilman juoksevaa vettä koirani kanssa. Sähkö onkin välttämätön, sillä monimuoto-opiskelu vaatii paljon verkkovälitteistä opiskelua. Opiskelut alkoivat informaatiotulvalla. Ensimmäisen kuukauden yritti vaan ymmärtää miten eri alustat toimivat, miten jäsennellä oman aikansa ja miten priorisoida opintojaksojen tehtäviä. Nyt kaikki tuntuu selkeämmältä ja on ollut opittua sekä kehitys on ollut huima jo tässä muutaman kuukauden aikana.

Monimuoto-opiskelut antavat mahdollisuuden työntekoon opiskeluiden ohella. On ollut hienoa opinnollistaa käytännössä teoriaa, koska toimin henkilökohtaisena avustajana pyörätuolissa olevalle naiselle. Opiskelut ja työnteko ovat herättäneet mielenkiintoni esteettömyyteen, varsinkin Inarin kunnassa.

On ollut hienoa saada nähdä miten yhteisöpedagogin virassa tulevaisuudessa voi vaikuttaa esteettömyyteen. Olen saanut uusia näkökulmia ja ymmärrystä esteettömyydestä. Missä voi liikkua, onko kulttuuri kaikille?

Inarin kunnalla on yksi esteetön kävelypolku, vierailimme myös museossa, että elokuvan ensi-illassa Sajoksessa, saamelaisuuden kulttuurikeskuksessa ja käräjillä. Hienosti uusissa rakennuksissa liikuntarajoitteiset ovat otettu huomioon, mutta paljon on vielä kehitettävä. On hienoa saada opintojen myötä vaikutusvaltaa ja viedä tasa-arvoisesti eteenpäin kaikkien oikeuksia.

Maskeihin ja ulkovaatteisiin pukeutuneena kaksi naista sisätilassa värikkäiden saamelaisaiheisten taulujen edessä, toinen naisista istuu pyörätuolissa.
Saija-Riitta Sadeojan kanssa esteettömässä Sajoksessa ensi-illassa.

Yhteisöpedagogin monimuoto-opiskelut korona aikana

Syksyllä 2020 opinnot alkoivat eri tavalla, kun aikaisemmin. Ei ollut mahdollisuutta tavata luokkatovereita, lehtoreita tai saada käsitystä koulun tiloista. Itselle se oli haastavaa, kuten varmaan monille.

Yllätyin siitä, kuinka hyvin sain käsityksen meidän ryhmälaisista ja lehtoreista. Lehtorit ovat olleet erittäin auttavaisia kaikissa ongelmatilanteissa ja itse olen saanut paljon teoriaa käytännön kokemukseen. Tietoperustan saaminen oli yksi syy miksi hain opiskelemaan Humakiin.

Olen positiivisesti yllättynyt myös Humakin ajattelumaailmasta monissa asioissa. Ammattikorkeakoulu yrittää kehittää oikeasti asioita, jotka eivät toimi yhteiskunnassa.

Opiskelijoita rohkaistaan löytämään oma kutsumuksensa. Minua edelleen hämmästyttää miten jokainen opintojakso yrittää rikkoa stereotypioita ja tuoda esiin jokaisen maailmanmuuttajan roolin.

Kesäinen kuva, jossa puu, nurmikkoa, yksikerroksinen hirsipökki ja nainen seisoo mökin terassilla.
Monimuoto yhteisöpedagogi opiskelija Ida Tsatloglou mökkinsä edustalla Inarissa.

Saamelaiset vähemmistönä – mikä on yhteispedagogin rooli?

Olen päättänyt, että opinnoissani haluan keskittyä selkeästi luontoavusteiseen nuorisotyöhön, mutta asuminen Inarissa on herättänyt minussa kysymyksiä.

Lappi on saanut minut ymmärtämään, että meillä on täällä Euroopan ainut alkuperäiskansa. Paikallisien suomalaisten ja saamelaisten suhde voi olla paikoittain ongelmallinen. Saamelaisia ei kuunnella vähemmistönä ja heidän kulttuuriperimäänsä ei arvosteta.

Yhteisöpedagogin opinnot ovat saaneet mielenkiintoni heräämään. Opiskeluiden myötä olen haastatellut saamelaisia ja työni kautta tutustunut paremmin kolttasaamelaisuuteen.

Miten vähemmistöjen oikeuksia ajetaan takaa? Mielestäni saamelaisen sen pitäisi tehdä. Joten pohdintaan jää, että miten käytännössä yhteisöpedagogi voisi kehittää tilannetta ilman valta-aseman hyväksikäyttöä?

Teksti: Ida Tsatloglou. Blogi on osa “Viestintä ja kommunikaatio” -opintoja. 
Kuvat:
Ida Tsatloglou kotialbumi.
Toimitus: Humak viestintä.

Lähteet:

Retkipaikka 2016. Esteettömästi kuohujen luo: Jäniskoski, Inari. Viitattu 13.11.2020. https://retkipaikka.fi/esteettomasti-kuohujen-luo-janiskoski-inari/

Sajos 2020. Sajos. Viitattu 13.11.2020. http://www.sajos.fi/sajos/

Magma 2012. Saamelaiset Suomessa. Viitattu 13.11.2020. https://magma.fi/saamelaiset-suomessa/

Kulttuurituotanto opettaa joustavuutta

Olen Maria Gergalo ja opiskelen avoimen väylän kautta Kulttuurituotantoa Humakissa. Viime vuonna löysin Humakin kautta ilmoituksen siitä, että Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan haetaan harjoittelijaa. Ensimmäinen fiilikseni oli, että huh, mikä mahdollisuus. Samalla tiesin, että hakijoita varmasti on paljon, ja todennäköisyyteni saada paikka on pieni.

Päätin silti hakea paikkaa, ja heti seuraavana päivänä sain kutsun haastatteluun. Stressasin kovasti haastattelua, mutta päätin sitten, että täytyy vain olla oma itsensä.

Haastattelussa sain kuulla saaneeni paikan. Aivan uskomatonta. Tästä opin, että aina kannattaa yrittää ja olla oma itsensä.

Nuori nainen hymyilee ja pitää kädessään kylttiä, jossa lukee Maria Gergalo, Tuotantoharjoittelija.
Maria Gergalo toimi tuotantoharjoittelijana neljä ja puoli kuukautta.

Työtehtäviä laidasta laitaan

Pääsin osallistumaan pressitilaisuuteen ja jokaiseen livelähetykseen. Harjoittelussa pääsin tekemään paljon kaikenlaista. Työtehtäviini kuului kaikkea pressitilaisuuksien järjestämisestä tanssisalien kunnossapitoon asti. Tein myös catering budjetointia, rekvisiittojen asettelua livelähetyksissä ja ohjasin yleisöä katsomopaikoille.

Livelähetyspäivät olivat kaikista rankimpia. Aamulla menimme studiolle noin kello kahdeksan ja lopetimme vasta illalla klo 23 aikoihin. Työpäivän rankkuudesta huolimatta päällimmäinen tunne oli kaiken olevan sen arvoista.

Yksi hienoimmista asioista oli se, että pääsin tuotannon aikana tutustumaan upeisiin ja inspiroiviin ihmisiin, joita en varmasti ikinä unohda. Inspiroiduin ja opin harjoittelun aikana paljon ajan hallinnasta, tiimityöskentelystä ja budjetoinnista.

Tärkeimpänä oppimanani asianana pidän sitä, että tv-ala vaatii omistautumista ja joustavuutta aikataulujen kanssa. Pääsin oppimaan paljon käytännön kautta siitä, miten yksi Suomen suosituimmista TV-ohjelmista toimii.

Toivotan kaikille tsemppiä harjoittelupaikkojen hakuihin!

Teksti: Maria Gergalo, Kulttuurituottaja (AMK), väyläopiskelija, Humak.

Kuvat: Maria Gergalo

Toimitus: Ossi Muurinen

Häröilemässä sanoitusten parissa – Kulttuurituottajana “Biisisanoittamossa”

Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon monimuoto-opiskelija Margit Ojaniemi suoritti harjoittelun Biisisanoittamossa Beetles life-hankkeessa. Työn jäljet näkyivät ja kuuluivat myös valtakunnallisissa medioissa, televisio- ja radiohaastatteluissa. Margitin kirjoittama harjoittelukuvaus kuvaa opiskelijan oppimisen tietä ja kokemuksia sekä tuotantoprosessin kulkua. Humakin hanketoiminnan hyödyntäminen harjoittelussa mahdollisti Margitille kokeilukulttuurisen tavan oppia vapauden ja vastuun sekä kantapään kautta.

Aloitin kulttuurituottajan opinnot vuosi sitten Humanistisessa ammattikorkeakoulussa monimuoto-opintoina. Ensimmäinen harjoittelu alkoi olla marraskuussa ajankohtainen, ja silmiini osui ilmoitus mielenkiintoisesta harjoittelupaikasta Beetles life-hankkeessa.

Harjoittelun aikana harrastuksista, kuten valokuvaamisesta ja videoeditoinnista, oli paljon hyötyä. Kuva: Margit Ojaniemi.

Päädyin ottamaan yhteyttä Humakin vastaavaan lehtoriin, Antti Pelttariin, ja pääsin mukaan tuottamaan sanoituskilpailua Suomen uhanalaisen luonnon puolesta. Innostuin harjoittelupaikasta heti, sillä siinä yhdistyivät kaksi minulle mieluisaa asiaa: musiikki ja luonto. Tammikuussa sain työparikseni Niina Brünin.

Sanoituskilpailun ajattelisi olevan helppo järjestää “tuosta noin vain”. Sain kuitenkin todeta, että monia käytännön asioita ja yksityiskohtia oli valtava määrä mietittäväksi. Lisäksi oman, poikkeusaikaan sopivan, elementtinsä toi mukanaan etätyöskentely. Työryhmästä suurimman osan kanssa en vielä(kään) ole koskaan tavannut. Harjoittelu on siis antanut mainiot edellytykset etätuottamisen saloihin ja organisointiin.

Koneen ääreltä kuusimetsiin

Tuotannon aikana minulta kysyttiin usein, miten sanoittamalla voi suojella luontoa?

Mielestäni kysymys on hyvin relevantti ja oikeutettu. Biisisanoittamon tarkoituksena on saada näkyvyyttä hankkeelle ja tuoda sitä ihmisten tietoisuuteen.

Mitä enemmän luonto ja sen monimuotoisuus ovat osana ihmisten ajatuksia, arkea ja elämää, sitä enemmän sitä halutaan vaalia. Ja mikä olisikaan helpommin lähestyttävä tapa tuoda esimerkiksi kovakuoriaisia arkeemme kuin laulu ja musiikki.

Kulttuurin yhdistäminen uudenlaisiin yhteyksiin on minusta mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mahdollisuuksia tämän kaltaiseen, rajoja ylittävään, toimintaan on paljon ja uskonkin, että kulttuurituottajan osaaminen tulee olemaan arvostettua monilla eri aloilla tulevaisuudessa.

Margit Ojaniemen mielestä harjoittelu hankkeessa oli erittäin antoisa. Kuva: Vesa Ojaniemi.

Sanoituskilpailukin sisältää tuotantoprosessin

Sanoituskilpailussa on paljon työtä mikä ei näy ulospäin. Ja juuri tämä osuus kuuluu tuottajan työhön.

Sanoituskilpailun tuotantoprosessin voisi mielestäni jakaa kolmeen osaan: esituotantoon, varsinaiseen kilpailuun ja jälkituotantoon.

Esituotanto sisältää tuotannon ideasta lanseeraukseen, kilpailu taas markkinoinnin ja sanoittajien innostamisen ynnä muuta ja jälkituotanto kaiken voittajasanoituksen julkaisun jälkeisen tuotannon.

Pääsin harjoittelussani vaikuttamaan ja osallistumaan näihin kaikkiin vaiheisiin. Vastasin muun muassa tuotannon suunnittelusta, aikataulutuksesta, tuomareiden rekrytoinnista, säveltäjän/sovittajan rekrytoinnista, esiintyjän rekrytoinnista sekä kilpailukampanjan aikana toteutettavista haasteista ja nostokampanjoista.

Osallistuin myös esimarkkinointiin, somemarkkinointiin ja tiedottamiseen sekä monen käytännön asian suunnitteluun ja toteutukseen.

Mediayhteistyö kasvattaa esittämään asiansa napakasti

Printtimedia, televisiokanavat sekä radiokanavat pyrittiin myös saamaan mukaan kampanjaan.

Tuotannon aikana lähetin satoja sähköposteja eri tahoille esitellen Biisisanoittamoa ja kilpailuamme. Eri radiokanaviin ja muutamiin lehtiin olin yhteydessä puhelimitse. Tämä oli hyvää harjoitusta pitchauksesta, sillä asia oli esitettävä nopeasti ja napakasti uudestaan ja uudestaan.

Kevään työn tuloksena saimme medianäkyvyyttä suoran lähetyksen muodossa MTV:n uutisaamussa sekä Kymmenen uutisten loppukevennyksessä. Pääsin myös Yle Radiosuomen Metsäradioon Minna Pyykön haastatteluun. MTV:n kautta saadun näkyvyyden ansiosta meitä pyydettiin myös Vantaa-kanavalle omaan haastatteluun.

Livetilanteisiin ja muihinkin mediatapaamisiin oli paljon apua siitä, että olin esitellyt asiaa niin monille tahoille sekä sähköposteissa että puhelimitse. Selviytyäkseen näistä tilanteista tuottajan on oltava hyvin perillä tuotannostaan ja sen sisällöstä.

Laajat taustamateriaalit ja oma pohdinta auttoivat kertomaan kilpailustamme myös muille. Tuottajan on tärkeää valmistautua yllättäviinkin tilanteisiin ja pitää mielessään kohderyhmä ja tavoitteet. Erilaiset strategiat ja suunnitelmat on oltava sisäistettyinä ennen julkisia esiintymisiä.

Margit alias punahärö pääsi myös MTV3 livelähetykseen Mika Tommolan seuraksi. Kuva on otettu Vantaan Kuusijärveltä livelähetystä odotellessa. Kuva: Margit Ojaniemi.

“Matkusta kanssani suuresta pieneen, uskalla varjosta valoon”

Edellinen lause on lainaus Atte Komosen voittajasanoituksesta. Koen että se istuu hyvin myös kasvuuni tuottajana.

Aloittaessani olin ensimmäisen vuoden opiskelija-kotiäiti, mutta reilun puolen vuoden aikana olen myös saanut varmuutta ja vahvistusta tuottajanidentiteettiini. Työskentelytapani ja ideologiani työn tekemisen taustalla ovat toimineet. Tuottajan työ on monin paikoin joustamista ja muutoksen sietämistä.

Johanna Muhonen mainitsee blogikirjoituksessaan resilienssin olevan kulttuurituottajan paras ystävä. Hän listaa myös yrittäjähenkisen asenteen, luovuuden ja vastuullisuuden olevan kulttuurituottajan tärkeimpiä ominaisuuksia. Näihin uskon itsekin, ja näin olen myös harjoittelussani pyrkinyt toimimaan.

Harjoittelu oli todella itsenäistä työskentelyä, ja jouduin noviisina täysin uusiin tilanteisiin. Harjoittelun alussa en oikeastaan tiennyt tämän tyyppisestä tuotannosta mitään, mutta yrittämisen, kokeilun ja kovan työn jälkeen voin sanoa, että kevään aikana olen oppinut paljon.

Kevään aikana sain myös todeta, että luova hulluus ja rohkeus vie mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin. Esimerkiksi Vantaan metsiin klo 6.00 aamulla punahärö-puku päällä!

Vantaakanavan haastattelu tehtiin Sipoonkorven sillalta, jossa punahärö pääsi taas laulelemaan laulujaan ja kertomaan Biisisanoittamosta. Kuva: Margit Ojaniemi.

Harjoittelussa pääsee oppimaan käytännössä ja kantaapäänkin kautta

Vaikka toisinaan tuntui, että olin haukannut liian suuren palan, loppujen lopuksi sainkin monta hienoa muistoa ja kokemusta. Opin valtavan määrän käytännön asioita kantapään kautta. Opin projektimaista työskentelyä, jonka ajattelen olevan oleellinen osa tulevaisuuden työnkuvaani.

Humakin monissa hankkeissa suositaan ns. kokeilukulttuuria, mikä mielestäni antaa opiskelijoille normaalia enemmän vapauksia, mutta myös vastuuta. Tämä mahdollistaa oppimisen paitsi oman luovuuden myös epäonnistumisten kautta. Väitän, että tämä myös sitouttaa ja innostaa opiskelijoita perinteistä harjoittelua enemmän.

Tuotannossa on kyse myös hyvästä tiimityöskentelystä, ja koinkin erittäin tärkeäksi, etten joutunut pohtimaan ja ratkomaan eteemme tulleita haasteita yksin, vaan saimme Niinan kanssa toimia yhdessä. Voisikin sanoa, että jokaisen onnistuneen tuotannon takaa löytyy toimiva tiimi!

Valtakunnallisen sanoituskilpailun toteuttaminen vaatii melko paljon resursseja ja yhteistyötahoja. Kuitenkin vain jo muutaman hengen tiimillä voi saada paljon aikaan.

Biisisanoittamo konseptina on valmis ja hieno paketti valjastettavaksi muihinkin tuotantoihin. Samaa voisi sanoa myös Beetles LIFE-hankkeesta. Luonnon ja kulttuurin yhdistämismahdollisuudet ovat rajattomat, joten lauluja, kirjoja tai teatteria näkisi mielellään tuotettavan myös tulevaisuudessa. Mielenkiinnolla odotan mistä aiheesta seuraavaksi sanoitamme!

Oli hienoa päästä näkemään ja tekemään ensi kertaa kokonainen tuotanto alusta loppuun. Mutta nyt on aika omalta osaltani ripustaa punähärökypärä naulaan ja kiittää kaikkia tästä mahtavasta seikkailusta!

Punahärökypärä. Somemateriaalia Margit kävi kuvaamassa mm. Tuusulanjärven rannalla. Kuva: Margit Ojaniemi.

Teksti: Margit Ojaniemi, Kulttuurituottaja (AMK), monimuoto -opiskelija, Humak.
Kuvat: Margit Ojaniemi, Vesa Ojaniemi.
Toimitus: Marika Stam

Lähteet:

Beetles life-hanke. Viitattu 3.8.2020. https://www.metsa.fi/projekti/beetles-life/

Biisisanoittamo. Viitattu 3.8.2020. www.biisisanoittamo.fi

Biisisanoittamon Facebook. Viitattu 3.8.2020. https://www.facebook.com/biisisanoittamo

Biisisanoittaja. Instagram. https://www.instagram.com/biisisanoittamo/

Lindholm, Arto 2019. Blogikirjoitus ”Kokeilukulttuurista vaikuttavuutta kehittämiseen.” Humanistinen ammattikorkeakoulu. Viitattu 1.8.2020. https://www.humak.fi/blogit/kokeilukulttuurista-vaikuttavuutta-kehittamiseen/

Muhonen, Johanna 2020. Blogikirjoitus “Resilienssi- kulttuurituottajan paras ystävä.” Humanistinen ammattikorkeakoulu. Viitattu 17.8.2020. https://www.humak.fi/blogit/resilienssi-kulttuurituottajan-paras-ystava/

Sanoittamalla kaupungin omistajaksi- kokemuksia sanoituskilpailusta. Minna Hautio, Juha Iso-Aho, Arto Lindholm, Antti Pelttari (toim). Humak 2020. Helsinki. Viitattu 4.8.2020. Humakin julkaisu (syksy 2020).

Sorkio, Sasu: Vaikuta videolla. Helsinki, 2019. S. 11-86, 183-223.

Wikström, Juha: Markkinoinnin käsikirja yrittäjille, 2013. Espoo. s.187-203.