”Jos minulle löytyisi jotain mitä pystyisin tekemään”. Näin minulle sanoi henkilö, joka ilmaisi halunsa toimia vapaaehtoisena, mutta mietti, että pystyisikö hän omien rajoitteidensa vuoksi olemaan avuksi muille. Mietti, että olisiko hänestä mitään hyötyä ja olisiko mitään sellaista vapaaehtoistehtävää mitä hän voisi tehdä?
Olen aloittelija vapaaehtoisuuden maailmassa, johon olen vasta tutustumassa uuden työni kautta. Hakiessani työni alussa tietoa vapaaehtoisuudesta löysin lauseen: Vapaaehtoisuus on kansalaisoikeus, jonka tulisi kuulua kaikille. Se lause tuntui vahvalta. On Oikeus. Tulisi kuulua kaikille. Lause tuntui myös hyvältä lähtökohdalta uudessa työssäni, jossa tavoitteena on luoda tuetun vapaaehtoistoiminnan malli ja kehittää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa.
Vapaaehtoistoiminta pitäisi olla saavutettavissa kaikille
Tällä hetkellä katson siis vapaaehtoistoimintaa erityisesti tukea tarvitsevien henkilöiden näkökulmasta. Miten vapaaehtoistoiminnan kenttä on valmis lähtemään kehittämään tuettua vapaaehtoistoimintaa? Ovatko he valmiita ottamaan toimintaansa mukaan henkilöitä, jotka mahdollisesti tarvitsevat tehtävässä toimiessaan normaalia enemmän tukea ja ohjausta? Henkilöitä, jotka haluaisivat toimia vapaaehtoisena ja auttaa muita itsensä kokoisella panoksella, mutta miettivät onko se mahdollista. Miten järjestöt voisivat mahdollistaa vapaaehtoistehtävät niin, että ne olisivat kaikkien saavutettavissa?
Kuvituskuva: Rajoitteet vapaaehtoistyöhön ovat usein ratkottavissa. iStock.
Vastaus ei ole varmasti yksiselitteinen ja ainoa keino on vain ehkä kartoittaa, kokeilla ja kehittää. Lähtökohtaisesti kuitenkin niin, että vapaaehtoistoiminnan mahdollisuutta lähdetään suunnittelemaan jokaisen henkilön vahvuuksista ja voimavaroista käsin ei niinkään rajoitteista.
Vapaaehtoistehtäviä räätälöidessä jokaisen henkilön tilanteeseen sopiviksi, vapaaehtoistoiminnan saavutettavuus paranee ja kynnys vapaaehtoistoimintaan mukaan lähtemiselle madaltuu. Räätälöiminen mahdollistaisi vapaaehtoistoiminnan laajemmalle joukolle ihmisiä, erityisesti sellaisille, joiden mahdollisuutta osallistua vapaaehtoistoimintaan ei olla aiemmin huomattu.
Tukea tarvitseva on suunnittelulla tekijä
Tuetun vapaaehtoistoiminnan merkityksellisyys yksilölle korostuu erityisesti siitä näkökulmasta, että henkilö, joka on ehkä yleensä apua vastaanottavassa roolissa, pääseekin vapaaehtoistoimintaan osallistumalla aivan toisenlaiseen rooliin, avun antajan rooliin. Se voi olla yksilölle todella voimauttava kokemus ja vahvistaa henkilön merkityksellisyyttä ratkaisevasti.
Uuden toimintamallin kehittämisen alkumetreillä, pohdin paljon tuetun vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia, mutta samalla myös mahdollisia esteitä. Minkälaisia kynnyksiä on mahdollisesti edessä? Onko kynnys tukea tarvitsevan henkilön omassa mielessä, vapaaehtoistehtävien saavutettavuudessa, vapaaehtoistoimintaa tarjoavien toimijoiden asenteissa vai kenties kaikissa näissä?
Miten sitten päästä kynnyksien yli?
Vastaus on helppo. Ottamalla pois kynnykset. Silloin niitä ei enää ole.
Kaikki eivät pysty tekemään kaikkea, mutta jokainen pystyy tekemään jotain.
Lähteet: Antti Rajala & Pinja Nieminen 2017 (toim.). Tuettu vapaaehtoistoiminta – avain osallisuuteen. Kansalaisareena 3/2017. (lähdelinkki avautuu ulkoisille sivuille)
Kirjoittaja: Mari Sirviö: “Opiskelen Vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Työskentelen Vapaaehtoisuudesta Osallisuutta- hankkeessa hanketyöntekijänä.”
Tekstitoimitus: Humak viestintä