Minulle avautui mahdollisuus vaikuttaa, tehdä hyvää ja vielä oppiakin samalla. Voiko parempaa ollakaan? Olen aina rakastanut ihmetellä maailmaa ja sen ilmiöitä. Nyt Yhteisöpedagogi AMK- opintojeni aikana olen esimerkiksi päässyt ihmettelemään ja oppimaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa sekä etenkin heiltä. Tässä onkin mielestäni tähänastisten opintojeni suurin ymmärryksen paikka.
Emme hektisen arjen myllerryksessä aina huomaa, kuinka paljon voimme oppia toisiltamme ja lapsiltamme. Yhdessä ihmetellen, ajatuksia herätellen sekä toimintaan rohkaisten. Näistä seikoista on mielestäni kyse myös vaikuttamiskokemuksessani, jonka elämä minulle tänä keväänä tarjoili ja minä nappasin kiinni.
Kipinöitä ja kaasua
Toimin lasteni yhdistetyn päiväkodin ja kyläkoulun vanhempainyhdistyksessä. Kevään mittaan vanhempainyhdistykseen kantautui tieto, että koulun jatko on vaakalaudalla ja näkyvyyttä tarvittaisiin.
Olin pyöritellyt ajatusta omista projekteistani ja vaikuttamisesta sekä näiden opinnollistamisesta jo jonkin aikaa. Lehtorini Maarit Honkonen-Seppälä oli myös sytyttänyt minussa kirjoittamisen kipinän yhtenä keväisenä ihmisoikeuksien ja moninaisuuden edistämisen kurssipäivänä.
Tiesin heti mitä minun tulisi tehdä. Pitää kirjoittaa koulun puolesta. Yhteydenotto omaan ohjaajaani opinnollistamisesta, sitten Maaritiin sekä vanhempainyhdistykseen ja vihreän valon syttyessä oli aika painaa kaasua.
Kankaisten kyläkoulun koulutiellä ajetaan hiljaa, mutta lasten etuja puolustettaessa painetaan kaasua. Kuva: Niina-Kristiina Lehtonen.
Merkityksen äärellä
Minulla oli paljon sanottavaa. Kädet hikosivat ensimmäistä luonnostani kirjoittaessa. Olin samalla innoissani ja niin kauhuissani. Mitä jos tekstistäni ei pidetä tai jos en osaakaan ilmaista asiaani riittävän hienotunteisesti? Tiedän ettei parasta vaikutusta tehdä olemalla töykeä tai pahoittamalla mieliä. Onneksi asioista ei kuitenkaan tarvitse olla täysin samaa mieltä edistääkseen yhteistä hyvää, lisäksi asioista voi aina silti keskustella.
Lähetin ensimmäisen luonnokseni Maaritille nähtäväksi kädet vapisten. Tästä tiesin olevani oikeilla jäljillä ja itselleni merkityksellisten asioiden äärellä. Tämän jälkeen teksti rullasi päässäni ammusta iltaan ja sai erilaisia muotoja sekä pointteja. Yksi aamu olin todella väsynyt flunssaisen yön jäljiltä. Teki mieli levätä, mutta uni ei vain tullut silmään. Teksti huuteli koneelta korvaani taukoamatta. Nousin ja jäsentelin ajatukseni uudelleen. Kirkastin sitä näkökulmaa, jonka koin olevan tässä tapauksessa tärkein. Näin syntyi ensimmäinen mielipidekirjoitukseni (alla).
Toivakan viimeinen vaan ei vähäpätöisin
Toivakan kuntastrategian 2022–2030 yhtenä painopisteenä on olla uuden ajan maalaisidylli. Siksi nostankin heti esiin oman näkemykseni maalaisidyllistä. Kyläkoulut. Kaikkialla lakkautetaan kyläkouluja toisensa jälkeen. Ymmärrän keskittämisen voiman ja taloudellisen näkökulman, mutta unohdammeko vielä tässä hetkessä näkymättömän hinnan, jota etenkin lapsemme, tulevat kuntalaiset ja veronmaksajat siitä maksavat myöhemmin? Mitä jos, Toivakan kunnan arvojen mukainen rohkeus näkyisikin tässä ja se uskaltaisi kokeilla toimia toisin, kuin valtavirta?
Toivakan Kankaisten kylällä sijaitsee pieni yhdistetty kyläkoulu, sekä päiväkoti. Lakkautuksen uhka on valitettavasti läsnä lukuvuodesta toiseen.
Mitäpä jos säästetäänkin kyläkoulu? Millä voidaan opettaa paremmin, kuin kyläkoulussa kasvamalla, osaksi uuden ajan maalaisidylliä?
Yhteisöllisyys yli luokka- ja ikärajojen on täysin poikkeavaa Kankaisten kyläkoululla. Olen opintojeni työharjoittelun myötä tänä keväänä päässyt näkemään monen Keski-Suomalaisen koulun arkea ja valitettavasti en ole missään muussa koulussa kokenut vastaavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, oppilaiden ja jopa päiväkotiryhmien keskinäistä kunnioitusta, välittämistä sekä arvostusta. Kankaisten kyläkoululla ei ole väliä minkä ikäinen kukin on osallistuakseen yhteiseen leikkiin tai peliin. Minun kokemukseni mukaan Kankaisilla lapset saavat olla lapsia. Ei ole kiire aikuisuuteen, jota ehtii kukin vielä tahollaan harjoittelemaan riittämiin. Myös opettajat ovat tervetulleita, jopa toivottuja pihapeleihin ja yhteiseen tekemiseen. Mielestäni maailma tarvitsee nyt enemmän, kuin koskaan yhteenkuuluvuutta, yhdessä tekemistä sekä toimimista yli minkään rajojen. Yhteisöön kiinni kasvaminen jo lapsuudesta varmasti myös edesauttaa jäämistä kotiseudulleen asumaan. Estäkäämme siis exodus Toivakan kyliltä ja vaalikaamme sitä tärkeintä, heitä, jotka jäävät tänne jälkeemme. Exodus-kappaleen sanoja loppuun lainaten ”Sain kauniin maan ja lapset riemuissaan, saa juosta metsäteillä sen. Pois häipyy katkeruus, on tullut aika uus. Aika, josta mitään ennen tiennyt en”.
Herätys uuteen aamuun
Maarit ja vanhempainyhdistys näyttivät jälleen vihreää valoa ja yhtenä keväisenä maanantai aamuna painoin lähetä nappia. Saman viikon keskiviikkona heräsin mielipidekirjoittajana. Olihan se upea ja aika pelottavakin tunne.
Potentiaali löytyy täältä, tervetuloa! Kuva: Niina-Kristiina Lehtonen.
Kyläkoulusta uuden ajan muoti-ilmiö?
Paras kuitenkin tapahtui. Kirjoitus herätti ja herättää edelleen keskustelua sekä sai näkyvyyttä. Olen käynyt hyviä keskusteluja aiheesta kylän raitilla. Tai no, oikeastaan siellä itse ytimessä eli kyläkoululla. Siellä me vanhemmat joka aamu tapaamme ja moikkaamme toisiamme, lapsia päiväkotiin ja kouluun tuodessamme. Teksti osui hyvään saumaan vaaleja sekä, kyläyhdistyksen kokousta ajatellen. Toivon tapaavani kokouksessa sankoin joukoin innokkaita kyläläisiä. Tehdään yhdessä kyläkoulusta taas muotia. Nostetaan esiin se valtava potentiaali, joita pienissä kyläkouluissa ja kyläyhteisöissä on. Otetaan oppia niiltä parhaimmilta, lapsiltamme. Yhdessä ihmetellen ja toinen toisiltamme oppien.
Teksti ja kuvat:
Niina-Kristiina Lehtonen, Kankaisten kyläkoulun vanhempainyhdistyksen jäsen sekä Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija
