Olen Maria Peippo ja opiskelen toista vuotta yhteisöpedagogiksi Humakin Turun kampuksella. Tein opintojeni kolmannen ammatillisen harjoittelun valmistavan opetuksen luokan opettajan sijaisena. Suurin osa opiskelijoistani oli ukrainalaisia. Seitsemän viikon sijaisuus opetusluokassa painotti kielellisten taitojen ja yhteisten sääntöjen merkitystä.
Luokassani oli 3. – 6. -luokkalaisia, yhteensä 14 oppilasta. Suurin osa luokkani oppilaista oli ukrainalaisia, joten heillä oli keskenään yhteinen kieli.
Tutustuin kielitietoisuuteen terminä ja kielitietoiseen opetukseen käytännössä. Sijaisuus kesti seitsemän viikkoa, ja päättyi kesälomaan. Tukenani olivat kahden muun valmistavan opetuksen luokan opettajat, joista toinen toimi harjoitteluni ohjaajana.
Meidän luokan yhteiset säännöt.
Luokan omat säännöt ja rutiinit vahvistavat turvallisuuden tunnetta
Päivät koostuivat viidestä oppitunnista, joissa pääpaino oli suomen kielen oppimisella. Lisäksi pidin matematiikan, kuvaamataidon, ja ympäristöopin tunteja. Perjantaisin tunteja oli vain neljä, ja viimeisellä tunnilla pelattiin lautapelejä.
Sain vapaat kädet tuntien sijoitteluun, mutta suurimmaksi osaksi pidin lukujärjestyksen samana, kuin se oli ollut. Meillä oli vaihtuvat viikon sanat jollain tietyllä teemalla, joita sitten viikon mittaan harjoiteltiin ja perjantaina pidin niistä sanakokeen. Minusta oli hauskaa, miten jokainen oppiaine ja aktiviteetti edisti kielen oppimista, jolloin kaikki tekeminen tuntui merkitykselliseltä.
Puolessa välissä harjoittelua totesimme harjoitteluohjaajani kanssa, että voisin tehdä luokalleni omat säännöt yhdessä oppilaiden kanssa, ja keskittyä enemmän niiden, ja sopuisan yhdessä olemisen harjoitteluun. Syksyllä tulevaisuudessa siintävä yleisopetukseen siirtyminen toisi monille uusia sääntöjä, joihin olisi jo nyt hyvä totutella. Tällaisia olivat esimerkiksi omien eväiden syöminen tai puhelimen käyttö kouluaikana, ja oppitunneilla hiljaisesti oleminen.
Prisma-tehtävästä selvitty ja palkinnoksi syödään jäätelöä.
Oppiminen vaatii turvallisuuden tunteen voidakseen tapahtua, joten oli tärkeää luoda rutiinit ja pitää niistä kiinni. Erityisenä onnistumisen hetkenä pidän sitä, kun eräs levoton oppilas sai kokonaisen, kirjoittamista vaativan tehtävän tehtyä oppitunnin aikana. Silloin tuntui, että olen tehnyt jotain oikein.
Opetustilanteissa ja muutenkin koulun arjessa näkyivät parhaiten yhteisöpedagogin kompetensseista yhteisöllinen ja pedagoginen osaaminen. Välituntisin pääosassa oli vuorovaikutustaitojen kehittäminen, kun ulkona sattui ja tapahtui, niin pieniä kuin isompiakin konflikteja. Pallo meni katolle ja se itketti ja harmitti, mutta se saatiin alas. Leikit äityivät välillä hurjiksi ja kilpailu voittajasta oli kovaa, keinoja ei aina kaihdettu. Meno oli energistä. Keinuihin piti vuorotella ja ottaa rohkeasti kontaktia myös suomenkielisiin oppilaisiin.
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo korostuivat, kun piti huolehtia, että ne todella tapahtuivat. Koko työ oli osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden rakentamista.
Huumori on yhteinen kieli
Yläkouluikäisille valmistavan opetuksen oppilaille minulla oli kolmesta viiteen oppituntia viikossa, kun oma luokkani oli heidän opettajansa kanssa käsitöissä. Sain toiveen tunnesanoihin tutustumisesta, ja kävimme niitä läpi monta viikkoa erilaisin harjoittein ja tehtävin. Käytin kuvakortteja, sanapelejä, erilaisia ristikoita ja sanahakutehtäviä. Monia hauskoja sattumuksia tapahtui matkan varrella. Nopeasti huomasin, että kielimuurin yllättäessä huumori on se yhteinen kieli, jolla pääsee eteenpäin. Non-verbaalista viestinnästä oli tässä työssä iso apu.
Työvälineitäni tunnesanojen opettelussa.
Ihan mahtavaa oli se vapaus, miten paljon sain toteuttaa itsenäisesti asioita, joita halusin ja keksin. Kaikkeen, mitä keksin, sain kannustusta. Teimme roskaretken, askartelimme vappuviuhkoja vappuna, piirsimme katuliiduilla koko kävelytien mittaisen hyppy- ja peliruudukon, selvitimme Prismassa tekemäni tehtävämonisteen, johon piti selvittää hintoja ja palkinnoksi söimme jäätelöt kevätauringossa. Teimme unelmakarttoja, origameja, äitienpäiväkortteja, hiilipiirroksia, yhteisen kevätretken liikennepuistoon, ja viimeisenä päivänä oppilaani saivat koristella leikkaamani mekon palaset tekstiilitussein.
Ompelen muistomekon kokoon kesälomalla, ja muistelen tätä aikaa, kun käytän sitä. On ihanaa saada konkreettinen muisto tästä harjoittelusta. Tämä työ oli äärimmäisen opettavainen minulle, tunsin että todella haastan itseäni ja omia ryhmänhallintataitojani, että homma pysyy kasassa, ja että osaan olla tasapuolinen ja reilu kaikissa tilanteissa. Yhteisöllinen ja pedagoginen osaaminen karttuivat tässä harjoittelussa kohisten. Tässä työssä pääsivät kaikki yhteisöpedagogin kompetenssit käyttöön.
Äitienpäiväkorttiaskartelut vanhoista muovilusikoista.
Parhaat seikkailut syntyvät rohkeudesta yrittää
Toiminnassa oli koko ajan vahvasti läsnä tulevaisuussuuntautuneisuus, valmistimmehan oppilaita tulevaan, Suomessa asumiseen. Jotkut lähtevät takaisin kotimaahansa, mutta koska sitä emme voi ennustaa, oli tärkeää antaa kaikki tuki ja mahdollistaa oppiminen parhaalla mahdollisella tavalla. Oman luokan säännöt olivat osallistava kehittämisprojekti, jonka tarkoitus oli hioa luokkaa yhteen ja edistää yhteisöllisyyttä.
Omaa työtäni kehitin jatkuvasti ja kehitys oli mielestäni nopeaa. Juttelin paljon ohjaajani ja muiden opettajien kanssa, voimavarani oli tällainen ajatusten vaihto, ja sain näistä keskusteluista todella paljon. Sain myös palautetta, että luokka on rauhoittunut tuloni jälkeen, mikä ilahdutti. Mitä paremmin tutustuin oppilaisiini, sitä helpompaa työn teosta tuli.
Tämä oli sellainen työ, etten yhtenäkään aamuna ajatellut, etten jaksa tai halua. Tunsin olevani onnekas saadessani mennä juuri tuohon luokkaan, juuri noiden lasten luokse, päivä toisensa jälkeen. Viimeisenä päivänä lohdutin oppilaita, että kyllä me vielä tapaamme, ja tätä toivonkin, oli se sitten ensiviikolla leikkipuistossa tai kymmenen vuoden päästä jossain ihan muualla. Kaikille kanssaopiskelijoilleni sanoisin, että parhaat seikkailut syntyvät niistä hetkistä, jolloin tuntuu, ettei ehkä ihan uskalla, mutta aloittaa silti.
Teksti ja kuvat: Maria Peippo, yhteisöpedagogiopiskelija, Humak, Turun kampus. Toim. Humak viestintä.
