Olen Helena Lehtinen ja opiskelen työyhteisön kehittäjäksi (Yhteisöpedagogi AMK) verkko-opintoina. Viestintä- ja kommunikaatio-opintojen puitteissa opettelin kirjoittamaan blogia. Tässä blogissa asettelen itseäni keski-ikäisestä työntekijästä opiskelijan rooliin.
Silta kuvaa metaforana monenlaisia asioita: alkuja, loppuja, mahdollisuuksia. Tässä mieheni ja minä riippusillalla. Silta sijaitsee Kokemäen Säpilässä. Riippusilta on talkoovoimin uusittu vuonna 2019. Kuva: Helena Lehtinen
Matkalla uuteen
Mitä ilmeisimmin ”viidenkympin villityksen” siivittämänä vaihdoin työtehtävät varhaiskasvatuksen opettajana täysipäiväiseen opiskeluun. Suunta tuntematon, mutta monella tavalla jännittävä. Muutos ei ollut helppo, sillä etsinnästä huolimatta mikään eteen tullut opintokokonaisuus ei herättänyt mielenkiintoa, eikä opiskelu tuntunut sopivan työ- ja elämäntilanteeseen. Olin toki tehnyt muutamia täydennys- ja lisäkoulutuskokeiluja töiden ohella, mutta vasta sitten, kun äitini pitkään muistisairautta sairastettuaan menehtyi 50-vuotispäivänäni, jouduin kohtaamaan voimakkaan kaipuuni suunnan muutokseen.
Tutustuin kevään yhteishaun yhteydessä Yhteisöpedagogin opintoihin, joihin päätin hakeutua ihan mielenkiinnon vuoksi. Jo pääsykokeen tehtäviä tehdessäni totesin olevani oikeilla jäljillä. Kevään pääsykokeen tuloksen jätettyä minut kuitenkin oppilaitoksen kynnykselle, huomasin mahdollisuuden opiskeluun löytyvän myös toista kautta. Saisin ainakin mahdollisuuden kokeilla, mietin, kun hain sekä polkuopintopaikan että opintovapaata loppuvuodeksi.
Pohdiskelin, olenko hullu vai viisas, kun tällä iällä ryhdyn opiskelemaan. Maisteriopintojen päättymisestä oli kuitenkin ehtinyt kulua jo 23 vuotta. Onneksi sekä esimies että työkaverit, ja ennen kaikkea rakas aviomieheni, olivat rohkaisemassa ja tukemassa kohti muutosta.
Väliarvion aika
Työyhteisön kehittäjän polkuopinnot alkoivat elokuun lopulla ja nyt eletään marraskuun alkua. Mitä 50-vuotias varhaiskasvatuksen opettaja on saanut kerättyä itselleen yhteisöpedagogin opinnoista? Ehdottomasti sen, mitä oli tullut hakemaan! Olen päässyt ’työn’ äärelle. Olen pystynyt heittämään ”vaka-open” viitan hetkeksi sivuun ja päätynyt tutkimaan nimenomaan työtä. Webinaareja on seurattu, keskusteluja muiden opiskelijoiden kanssa käyty. Muistiinpanosivuja on kertynyt kymmeniä, esseitä pari.
Joinakin päivinä mietin, mihin suohon olen itseni ajanut, kun kasvatustieteen maisteri ei muista edes lopputyöstään, kuinka lähdeviitteet kirjataan… Mutta kirjoittaminen, siitä minä tykkään! Kun tekee sitä, mistä tykkää, ei tuntimäärällä ole mitään merkitystä. Aikuisena opiskeleminen vaatii kuitenkin toisenlaista ajankäyttöä kuin nuorempana. Esseiden kirjoittamisen prosessille on annettava aikaa, valinnat täytyy tehdä. Ajatuksia ja mielipiteitä aiheesta voi olla paljon, mutta kaiken täytyy nojautua tutkittuun tietoon, koska vain siten voidaan auttaa kirjoittajaa ja lukijoita ymmärtämään jotain uutta.
Kahvia kuluu ja muistiinpanopinot kasvavat. Tykkään kirjoittaa paljon käsin, koska se auttaa aivojani mukautumaan uuteen tietoon. Verkko-opinnot ovat olleet merkittävä osa uuden opettelussa. Kuva: Helena Lehtinen
Poltettuja vai rakennettuja siltoja?
Lapsia varten tehtävä työ vaatii kehittämistä. Siksi kuljin kynnyksen yli. Kuva: Pixabay.com
Opiskelijaksi ryhtymisessä koin tärkeäksi sen, etten polta siltoja takanani. Niin suurta muutosta en kaipaa, että päättäisin täysin unohtaa yli 20 vuotta kestäneen työurani alle kouluikäisten lasten opettajana. Itse asiassa halusin nimenomaan päätyä sellaisiin opintoihin, joissa voisin hyödyntää olemassa olevaa osaamistani. Minua kiinnostavat työelämän elementit. Pitkä kokemus työstä varhaiskasvatuksessa yhdistettynä yhteisöpedagogin opintoihin näyttäytyy minulle mahdollisuutena vastata erilaisiin varhaiskasvatuksen haasteisiin.
Olemme ehtineet opintojen aikana tutustua ’kompetenssin’ käsitteeseen (Humak 2022). Kompetensseja voisi kuvata omin sanoin niin, että ne muovautuvat uusien asioiden kynnyksellä, kun jo opittu ja osaamisen tarpeet kohtaavat. Kun syksyllä ylitin kynnyksen työelämästä opiskelijaksi, ymmärsin, että nyt on oikea aika yhdistää uutta ja vanhaa. Saavuttaa uusia kompetensseja. Polttamisen sijaan minulla on mahdollisuus yhdistää siltoja.
Teksti: Helena Lehtinen
