Valloittavat sanamme – Omakehu-hanke

Olen Sanna Keinänen, opintojensa loppuvaiheessa oleva yhteisöpedagogiopiskelija Turusta. Olen tehnyt Humakin “Omakehu”-nimiseen hankkeeseen kolmannen ja kehittävän harjoittelun, sekä kehittämistyön opintoja. Tässä blogissa pohditaan kommunikointia ja toinen toisensa ymmärtämistä Omakehu-hankkeen pohjalta.

Olen saanut niiden myötä kulkea opettavaisen matkan hanketyön ja erityisesti sanataiteen parissa. Humakin Omakehu-hankkeen blogikirjoituksessa 1.11.2021 hankepäällikkö Arto Lindholm ja minä kerroimme muun muassa hankkeen vaikuttavuuden arviointiin liittyneistä teemahaastatteluista (Keinänen & Lindholm 2021). Pohdin blogissani erästä joissakin haastatteluissa esiin noussutta laajalti eri aloja koskettavaa kehittämiskohdetta.

Kuvassa on Omakehu-hankkeen antologiajulkaisu. Etukannessa on yhteiskuvassa ihmisiä ja sen alla tekstiä: Olen-alkuisia lauseita erilaisin adjektiivein täydennyinä. Esimerkiksi: Olen hyvä, olen lahjakas, olen puhelias ja olen tuottelias.
Omakehu-hankkeen antologiajulkaisu. Etukannessa kootaan Olen-aluisia käsityksiä, kuten “olen hyvä, olen lahjakas, olen puhelias ja olen tuottelias”. Kuva: Sanna Keinänen.

Sanataidehanke-sanoilla taiteilua

Aiemmassa blogissamme kerroimme, että osallistujat sitoutuivat hankkeen toimintaan erittäin hyvin, se koettiin merkitykselliseksi ja voimaannuttavaksi. Tekemissäni haastatteluissa kävi silti ilmi, että osa hankkeessa käytetyistä termeistä oli osallistujille vieraita, kuten oli myös hankkeen taustaorganisaatio. Toisaalta kaikkien termien tietämistä ei pidetty tärkeänä. Olennaista Omakehu-hankkeessa oli kirjoittaminen ja tarinoiden kertominen.

Taitovalmentaja-termiä en ollut kuullut ennen Omakehu-hankkeeseen harjoitteluun hakeutumista. Hankkeen loppujuhlassa 8.12.2021 eräs osallistuja kysyi minulta, onko taitovalmentaja ammatti, johon opiskellaan. Kerroin, että taitovalmentaja on vain tätä hanketta varten luotu nimike, jossa taitovalmentajan tehtävänä on tukea osallistujia heidän omien vahvuuksiensa tunnistamisessa.

Tätä kirjoittaessani heräsi mielenkiintoni termiä kohtaan. Kävin TE- palveluiden mol.fi- sivuilla etsimässä, löytyykö taitovalmentaja-termillä avoimia työpaikkoja. Niitä oli yksi, ammattiopiston sähköalan opiskelijoiden taitovalmentajaa haettiin Itä-Savoon. Hakuilmoituksessa ei käynyt ilmi kelpoisuusvaatimusta ja minulle jäi epäselväksi, haettiinko tehtävään koulunkäynninohjaajaa vai kenties yhteisöpedagogia. (TE-palvelut 2022).

Google Scholarissa haku termillä “taitovalmentaja” antoi 61 hakutulosta, niin sosiaali- ja terveysalan kuin opetusalan ja urheilun kentillä.

Kuvassa on ruutuarkille kirjoitettu “New skills”. Kuvan alalaidassa näkyy käsi, jossa kynä.

Saavutettavuus on muutakin kuin tekstityksiä

Mielestäni kaikessa asiakas-asiantuntijatyössä tärkeää on asiakkaalle ymmärrettävien termien käyttäminen. Asiantuntijalle tutut termit voivat olla asiakkaalle täysin vieraita, ja kun asiantuntija niitä käyttää, korostaa se asiakkaan silmissä valta-asetelmaa, asiakkaan alemmuutta suhteessa asiantuntijaan.

THL:n kehittämispäällikkö Leini Sinervo kirjoittaa blogissaan (2019), että ammattilaisten käyttämä kieli voi vieraannuttaa ihmisiä palveluista sekä osallisuuden tunteesta. Jokainen luultavasti tunnistaa tilanteen, jossa itselle puhutaan sanoilla, joita ei ymmärrä. Ikääntyvällä väestönosalla näin käy usein. Yli 70-vuotias äitini on kertonut useista asiakaspalvelutilanteista, joissa hänelle on puhuttu vierailla termeillä.

Verven blogissa (2018) otsikolla “Asiantuntija sotkeutuu helposti kuntoutuksen ammattislangiin” kerrotaan samasta asiasta. Blogin kirjoittaja Saara Haapala toteaa olevan kestämätön tilanne, jos asiakas ei ymmärrä, mitä puhutaan. Ja ettei ilman selkeää ja ymmärrettävää kieltä voi syntyä hyvää asiakaskokemusta.

Omakehu-hankkeessa kommunikaatio oli pääosin toimivaa, mistä kertoo osallistujien tyytyväisyys ja heidän tuottamiensa tekstien määrä sekä laatu. Ilman luottamuksellista yhteistyötä tätä ei olisi tapahtunut. Omakehu-pajoissa oltiin tekemisen äärellä, sanallistettujen muistojen, kokemusten, pohdintojen ja toiveiden parissa niitä toisille jakaen.

Silti nämä palautteen osoittamat kehittämiskohdat ovat merkittäviä. Kun ihminen on saatu innostettua kirjoittamaan, luottamaan kykyihinsä kirjoittaa ja tekstiensä merkityksellisyyteen, hän kirjoittaa innolla. Kun hänelle kerrotaan, että osallistujien teksteistä kootaan antologia, hän saattaa miettiä: mikä antologia? Yksi googlettaa eikä tunnusta tietämättömyyttään, toinen tuo ihmetyksensä esiin.

Omakehuhankkeen osallistujan toteama:

Tämmöset termit tavallaan mitä siellä, ni pitää niinku miettiä tai ottaa nopeasti selvää,  että mistähän ne nyt puhuu.

Kuvassa on erilaisia epäselviä merkkejä ja kirjainyhdistelmiä, sekä suurennuslasi.

YYPEE vai KUTU?

Itselleni tapahtui vieraisiin sanoihin liittyvä hämmentävä tilanne ensimmäisenä päivänäni yhteisöpedagogiopiskelijana. Saavuin kampukselle, mutta en heti löytänyt tilaa, jossa ryhmäni oli määrä kokoontua. Kysyin neuvoa pihalla seisovalta haalaripukuiselta opiskelijalta. Hän kysyi, olenko yypee vai kutu.

Aivoni eivät ehtineet tulkita kuulemaani, en tunnistanut yypeetä yhteisöpedagogin lyhenteeksi. Vastasin jotain senkaltaista kuin että “öööö”, olen yhteisöpedagogiksi tulossa opiskelemaan. Jos olisin ollut 30 vuotta nuorempi minä, olisin saattanut kääntyä takaisin kotiin nolon tilanteen aiheuttaman häpeän vuoksi.

Voiko kukaan osata kaikkia niitä uusia sanoja, joita sana-avaruudesta satelee? Kotimaisten kielten keskus julkaisee vuosittain listan sanatietokantaan lisäämistään sanoista; Sanapoimintoja 2021 sisältää yli 6000 uutta tai ajankohtaista sanaa (Kotimaisten kielten keskus 2021).

Jaettu ymmärrys on mahdollista löytää

Humak. Yhteisöpedagogi. Taitovalmentaja. Tällaisiin vieraisiin käsitteisiin Humakin hankkeisiin osallistuja saattaa törmätä. Toisaalta erityisesti päihde- ja vankilataustaisilla osallistujilla on sanavarastossaan termejä, jotka voivat olla vieraita taitovalmentajana toimivalle yhteisöpedagogille.

Onko yhteinen ymmärrys tällöin mahdollista? Vastaan, että on. Aina, kun ollaan rehellisen kiinnostuneita ihmisistä; kuullaan, kysytään ja otetaan vastaan palautetta, on mahdollisuus yhteisymmärrykselle. Kuilu voidaan ylittää, kun siihen on rohkeutta. Ja ammattilainen on se, jonka tulee kuilun yli hypätä ensin.

Asiantuntija kulkee tiellä, jonka toisella laidalla olevassa ojassa on ammattisanasto ja toisella laidalla olevassa ojassa yliselittäminen, lässyttävä puhe. Molemmat korostavat asiantuntijan valta-asemaa. Tien keskellä kävely yhdessä osallistujan / asiakkaan kanssa vie perille, mikä määränpää kulloinkin onkaan.

Kuvassa on kaksi lasta kävelemässä tiellä. Isompi lapsista on nostanut kätensä pienemmän lapsen hartioille.

Kirjoittaja: Sanna Keinänen, yhteisöpedagogiopiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Turun kampus. Toim. Humak viestintä.
Kuvituskuvat: Pixabay.com

Lähteet:

Haapala, Saara 2018. Asiantuntija sotkeutuu helposti kuntoutuksen ammattislangiin. Blogikirjoitus 8.1.2018. viitattu 28.12.2021. Asiantuntija sotkeutuu helposti kuntoutuksen ammattislangiin (verve.fi)

Keinänen, Sanna & Lindholm, Arto. Omakehu-hankkeen vaikutus osallistujiin. Blogikirjoitus. Viitattu 17.1.2022. Omakehu-hankkeen vaikutus osallistujiin – Omakehu (humak.fi)

Kotimaisten kielten keskus 2021. Sanakirjat: Sanapoimintoja 2021. Viitattu 28.12.2021. Sanapoimintoja 2021 – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Sinervo, Leini 2019. Asiakaskin on asiantuntija – kaikki osapuolet voivat oppia toisiltaan. Blogikirjoitus 4.6.2019. viitattu 28.12.2021. Asiakaskin on asiantuntija – kaikki osapuolet voivat oppia toisiltaan – THL-blogi

TE- palvelut 2022. Avoimet työpaikat. Taitovalmentaja. Viitattu 17.1.2022. Avoimet työpaikat – Haku hakutekijöillä (te-palvelut.fi)

Seikkailukasvatusta kansainvälisesti

Luminen maisema, jossa etualalla pystyasenossa olevista, eri pituisista tolpista tehty portti, takana taloja, puita, piha-alue lumen peitossa. Portin yläreunana puut muodostavat sanan oivanki.

Yhteisöpedagogiopiskelijat Mirkka Lumminen (vas.) ja Mervi Aho halusivat perehtyä seikkailukasvatukseen ja tekivät aiheesta opinnäytetyön. “Seikkailukasvattajaksi Suomessa” -opinnäytteessä aihetta käsitellään teemalla missä ja miten Suomessa voi opiskella seikkailukasvatusta. He tutustuivat aiheeseen myös kansainvälisessä seikkailukasvatuskoulutuksessa Kuusamossa.

Olimme opintojemme alusta alkaen halunneet sisällyttää yhteisöpedagogiopintoihimme seikkailukasvatusta, mutta koska tämä ei meidän kohdallamme ollut mahdollista, sukelsimme seikkailukasvatuksen teoriaan opinnäytetyömme myötä. Päätimme opinnäytetyömme mietteisiin, että seuraava askel olisi osallistua seikkailukasvatukseen käytännössä.

Opinnäytetyömme “Seikkailukasvattajaksi Suomessa” sai tilaajalta kiitosta ja saimme Suomen nuorisokeskusyhdistykseltä upean mahdollisuuden osallistua Kuusamossa järjestettävään kansainväliseen seikkailukasvatuskoulutukseen Developing Adventure Educational Camps in Far North. Tartuimme innoissamme täysin yllätyksenä saamaamme mahdollisuuteen, pakkasimme talvipakkasiin sopivat retkeilyvarusteemme ja lähdimme viikoksi Kuusamoon, Nuorisokeskus Oivankiin.

Lumisessa maisemassa ihmisiä reput selässä, ulkovaellusvaatteissa pitkänä rivinä seisomassa, Etualalla punatakkinen nainen, huppu päässä ja hänen takanaan vihreä-sinertävätakkinen nainen hymyilee.
Allekirjoittaneet Mirkka Lumminen (vas.) ja Mervi Aho (oik.) kuvan etualalla.

Saavuimme paikan päälle sunnuntaina alkuillasta. Osa kurssille osallistujista oli saapunut jo edellisenä päivänä ja loput sunnuntain aikana. Majoituimme kolmen hengen huoneissa, joihin osallistujat oli sekoitettu kansainvälisiin ryhmiin.

Kansallisuuksia oli kaikkiaan kahdeksasta maasta ympäri Euroopan: Suomesta, Britanniasta, Italiasta, Slovakiasta, Saksasta, Ukrainasta, Portugalista ja Unkarista. Kielikylpy alkoi siis heti. Saimme kuitenkin vaihtaa huoneisiin sijoittumista ja näin osa tekikin lähinnä erikielisyyden vuoksi. Me päädyimme yöpymään kolmen suomalaisnaisen voimin, mikä osoittautui varsin hyväksi ratkaisuksi. Aamusta iltaan englanninkielinen kommunikointi osoittautui yllättävän raskaaksi ja oli mukavaa ja rentouttavaa puhua ja käydä läpi päivän tapahtumia iltaisin ihan omalla äidinkielellään.

Sisätilassa lattialla paljon erivärisiä lappuja, joita järjestetty riveihin. Ympärillä ihmisiä kyykyssä tai seisomassa ja yksi kyykyssä oleva nainen on käsi ojentuneena.

Koulutusta seikkailukasvatuksesta

Koulutusviikko oli Suomen nuorisokeskusyhdistyksen järjestämä Erasmus + rahoitettu hanke. Koulutukset ja muut ohjelmat tapahtuivat englannin kielellä. Osallistujat työskentelivät kaikki nuorten kanssa erilaisissa tehtävissä hyvin erilaisissa organisaatioissa. Kaikissa organisaatioissa seikkailulliset menetelmät ovat jossain muodossa käytössä. Hankekumppanit olivat valinneet oman maansa osallistujat tähän koulutukseen.

Tarve hankkeelle on tullut nuorisotyön ja koulutuksen kentältä. Nuorisotyöntekijät ovat kertoneet tarpeesta ylläpitää ja kehittää ammattiosaamistaan seikkailukasvatuksellisissa toiminnoissa. Koulutuksessa käytiin läpi erilaisia ohjaus-, johtamis- ja ohjaustaitoja nuorisoryhmien kanssa työskentelyyn.

Kouluttajina toimivat pitkän linjan seikkailukasvattaja Kai Lehtonen, joka toteuttaa seikkailukasvatusta erilaisten ryhmien kanssa niin yksityisellä sektorilla kuin ammattikorkeakoulussa seikkailukasvatuksen lehtorina, kognitiivinen psykoterapeutti ja kouluttajapsykoterapeutti Kaisa Pietilä sekä fasilitaattorina ukrainalainen Vitaly Volodchenko.

Reflektointia pohdittiin monien eri tilanteiden kautta ja niiden merkitystä yksilölle ja ryhmälle. Seikkailukasvatuskoulutus tarjoaa loistavan kehyksen, joka auttaa myös kehittämään reflektointikykyä. Reflektiolla pyritään tunnistamaan oppimiskokemus ja siirtämään se edelleen siitä henkilökohtaiseen kehitykseen. Reflektio on erittäin tärkeä ja voimaannuttava taito, joka auttaa kantamaan koko elinikäisen oppimisen kaaren.

Joukko ihmisiä istuu sikin sokin sisätilassa, keskellä pöytä, taustalla ikkunaseinä.

Koulutusviikon aikana käytiin läpi seikkailukasvatuksen teoriaa ja käytännön harjoituksia. Koulutus oli toiminnallista ja keskustelevaa. Ajatuksia vaihdettiin ja workshoppien myötä verkostoitumista ja tietotaidon vaihtoa tapahtui paljon. Osallistujien ikähaarukka oli 18–60, joka oli oppimisen kannalta erittäin hyvä ja rikastuttava asia.  Mukaan mahtui hyvin erilaisia persoonia niin iän, koulutuksen ja työelämätaustan, kuin eri kulttuurien vuoksi.

Koulutukseen sisältyi myös yhteistyökumppaneiden esittelyt. Jokaisen maan edustajat olivat tehneet esityksen, jossa he kertoivat omasta työstään ja esittelivät organisaation, jossa työskentelivät. Esitykset olivat mielenkiintoisia ja avartavia erilaisine toimintamuotoineen ja rahoitusmalleineen. Myös yhtäläisyyksiä löytyi monessa kohtaa suomalaisiin toimijoihin verrattuna. Britannian esitys herätti paljon kysymyksiä, kun yksi esittäjistä mainitsi Brexitin vaikutukset jatkossa tämän koulutuksen kaltaisiin tapahtumiin osallistumisessa.

Loimuava takkatuli roihuaa. Makkaroita liekkien lähellä tikun varressa.

Kulttuuriset illat

Eri maiden kulttuuriin pääsimme tutustumaan iltaisin vapaamuotoisemman ohjelman parissa. Jokaisen maan edustajat olivat tehneet esityksen omasta kulttuuristaan. Pääsimme maistelemaan maiden omia herkkuja ja opettelimme esimerkiksi unkarilaista perinnetanssia. Nämä illat olivat hauskoja ja rentouttavia, unohtamatta uusia faktoja mitä näiden maiden kulttuurista opimme.

Suomalaisesta kulttuurista mukana olivat upeiden talvimaisemien, ruuan ja glögin lisäksi mm. joulupukki, sauna ja palju. Tanssittiin letkajenkkaa ja houkuttelimme myös rohkeat kanssaseikkailijamme pulahtamaan raikkaaseen avantoon ja tekemään uimapuvuissa lumienkeleitä pehmeään hankeen.

Ulkona, lumenpeittämällä pihalla pitkä rivi ihmisiä on peräkkäin ulkovaatteisaan. Jokainen pitää edellä menevää olkapäistä kiinni. Taustalla näkyy kirkas ulkovalo.

Ilmat suosivat kuin tilauksesta koko viikon ja pääsimme nauttimaan upeasta Suomen talvesta leudossa pikku pakkasessa. Kävimme koko porukalla valloittamassa Riisitunturin. Kävelimme lumikengillä rauhallisesti jonossa oppaanamme toimineen Panu Päivärinnan johdolla. Pysähtelimme vähän väliä ihastelemaan ja ottamaan kuvia lumoavan kauniista tunturimaisemasta tykkylumisine puineen ja osa uskaltautui tekemään pieniä poikkeamia polulta umpihankeen. Ennen paluumatkaa söimme eväät ja paistoimme nuotiopaikalla makkaraa.

Viikon aikana oli mahdollista myös hiihtää aivan vierestä lähtevillä laduilla, potkukelkkailla, pelata curlingia, kokeilla pilkkimistä ja osa kävi husky ajelullakin.

Lumisessa pihassa kaksi naista seisoo ulkovaatteissaan suksien päällä ja katsoo kameraa, kädessään heillä on sauvat. Taustalla lumisia havupuita ja taloja.

Koimme viikon aikana unohtumattomia hetkiä upeissa puitteissa yhdessä mahtavan porukan kanssa. Päällimmäisenä mieleen jäi, miten upeaa oli todeta, että ympäri Eurooppaa toimii organisaatioita, joissa toimintaa ohjaavat samanlaiset arvot kuten ympäristön arvostaminen, yhteisöllisyys, osallisuus, arvostava kohtaaminen ja elämän läpi tapahtuva oppiminen. Toiminnassa hyödynnetään seikkailukasvatusta ja tunnistetaan sen moninaiset mahdollisuudet ja vaikutukset.

Matkamme seikkailukasvattajiksi on alkanut ja se jatkukoon!

Teksti ja kuvat: Mirkka Lumminen ja Mervi Aho. Alkuingressi: Humak viestintä.

_________

Opinnäytetyö (Theseus):

Seikkailukasvattajaksi Suomessa:
Seikkailukasvatuksen opiskelumahdollisuudet

Tekijät: Mervi Aho, Mirkka Lumminen
Opinnäytetyön nimi: Seikkailukasvattajaksi Suomessa

Sivumäärä: 63

Työn ohjaaja: Juha Nikkilä

Työn tilaaja: Suomen nuorisokeskusyhdistys, Heli Eischer
Yhteisöpedagogin koulutus (210 op)
11/2021

Otetaanko sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat opiskelijat huomioon?

Hello, minä olen Ruska, alun perin Pohjois-Karjalasta mutta nykyisin asuskelen Kuopiossa. Olen ensimmäisen vuoden monimuoto-opiskelija tulkkauksessa ja kommunikaatio-ohjauksessa. Aloitin opiskelut viime syksyllä syyskuun alussa ja hain tänne lisähaun kautta. Tässä blogitekstissä haluan lyhyesti kertoa, millaista täällä opiskelu on ollut minulle sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvana henkilönä.

Aaltoilevaa paperia kaikissa sateenkaaren väreissä.

Tutustumisleikkejä

Kuten arvata saattaa tällaisessa humanistisessa korkeakoulussa opettajat ja muut opiskelijat ovat pääosin kohdelleet minua kuin ketä tahansa muuta opiskelijaa. Se on positiivista.

Hyvänä esimerkkinä on muuan muassa se, että vähän aikaa sitten koululla oli tapahtuma, jossa pyydettiin kirjoittamaan oma nimi palaan maalarinteippiä ja asettamaan se näkyville. Oma vuoroni alkoi ahdistamaan minua, jonka vuoksi pystyin hädin tuskin keskittymään muuhun ohjelmaan tai kuuntelemiseen. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, etten juuri siinä tilanteessa ollut varma omasta nimestäni.

Minulla oli virallisesti käytössä rakkaan mummini antama nimi, mutta se ei enää sopinut omalle identiteetilleni. Onneksi vuoroni ei ehtinyt tulla ja pääsimme kahvitauolle, jonka alussa kiirehdin opettajan luokse, joka oli antanut tehtävän. Selitin hänelle, kuinka en oikeastaan tiennyt omaa nimeäni, joten en osaa kirjoittaa maalarinteipille mitään. Hän oli ihanan ymmärtäväinen asian suhteen ja kertoi, ettei minun tarvitse kirjoittaa siihen mitään ja voin halutessani selittää muille, miksi minun nimeni ei ole näkyvissä.

Kirjaston hylly, jossa on kymmeniä eri värisiä ja kokoisia kirjoja.
Olemme yhtä moninaisia kuin kirjaston kirjat.

Miten keskustella ottaen muut huomioon?

Valtaväestön on toisinaan vaikea kiinnittää huomiota keskustellessaan omiin sanavalintoihinsa ja puheenaiheisiinsa, jotka saattavat tehdä keskustelusta epämukavan muille. Mieleeni jäi tilanne, jossa muut keskustelivat mun mielestä hieman oudosti.

Puheeksi tuli, että ”saako” nykyään enää puhua tietystä fiktiivisestä satuhahmosta tyttönä. Tuosta minulle tulee vaan mieleen, kuinka nykyään monet tuntuvat ajattelevan, että jaottelun siirtäminen sukupuolitetuista sanoista neutraalimpiin, kuten ihmiset tai opiskelijat, vie jotain pois muilta. Ikään kuin inklusiivisuus jättäisi nämä ihmiset ulkopuolelleen. Tämä tilanne taas tuntui vahvistavan stereotypiaa siitä, kuinka nykynuoret ovat nykyään niin herkkiä.

En kuitenkaan ajattele, että he tarkoittivat sitä pahalla. Joskus vaan tuntuu, että vitsailun sijasta voitaisiin miettiä, että minkä takia sitä asiaa pidetään huvittavana. Kaikkien tulisi kuitenkin tehdä yhdessä töitä siihen, että opiskelu ja oppimisympäristöt olisivat meille kaikille turvallinen ja huomioon ottava tila, jossa kaikki meistä saisi olla paikalla ihan omana itsenään.

Teksti: Ruska Hyvärinen

Kaupunkikulttuurisia eroja – Berliini vs. Helsinki – yhteisöpedagogin näkökulmasta

Olen Jarna ja opiskelen yhteisöpedagogin opintoja Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa. Yhteisöpedagogin opintoja on nyt takanani ensimmäinen syksy. Tämä blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen opintojaksoa.

Opiskelun sulautuminen käytäntöön

Toteutimme yhdessä ryhmäni kahden muun opiskelijan kanssa tapahtuman, jonka aihetta pidimme kaikille tärkeänä. Helsingin kaupungin taajaman luontokohteen siivoustapahtuma. Pohdimme yksinkertaista teemaa: “Miksi luontoon on niin helppo viedä kaikkea mukanaan, mutta niin vaikea viedä sieltä pois?”

Tapahtumaan saimme lähikaupalta sponsorointia jätepussien ja kumihanskojen muodossa. Lisäksi otimme yhteyttä Helsingin kaupungin siivoustalkoot.fi sivustoon tehdäksemme virallisen ilmoituksen tapahtumasta. Vastineeksi ilmoituksesta saimme roskapihtejä ja jätesäkkejä sovitun määrän kaupungilta, jotka kaupungin puistohenkilökunta toi meille paikan päälle. Samalla he sitoutuivat myös hakemaan kaiken roskan ja ongelmajätteen paikan päältä, kun tapahtuma oli ohi.

Mainostimme tapahtumaa paikallisten kanavien kautta, lähinnä käytössä oli Facebook, kirjasto, nuorisotalo ja kauppojen ilmoitustaulut. Tapahtuman aikana aurinko paistoi kirkkaana marraskuisena sunnuntaina, ihmisiä tuli paikan päälle omasta tahdostaan ja ilmoituksen perusteella ja ohikulkevat sunnuntaikävelyllään pienen jutustelun jälkeen liittyivät ilomielin mukaan talkoisiin.

Tapahtuma oli todella helppo toteuttaa ja lisäksi kaikille jäi todella hyvä mieli!

Suuri kasa tyhjiä muovipulloja.

Mitä tapahtumasta jäi käteen?

Tästä mieleeni palautui Helsingin Sanomien tiivis kirjoittelu edellisen kesän tapahtumien jälkeisestä roskaisuudesta. Kaikkea oli heitetty maahan, pulloja rikottu ja ne muutamat roska-astiat tulvivat yli äyräitten. Tapahtuman järjestäjä on velvollinen tapahtumaa järjestäessään siivomaan roskat ja palauttamaan alueen entiselleen. Mutta kuvien perusteella roskaisuus puisto- ja luontoalueilla oli massiivinen ja keskustelupalstan kommentointi erityisen vilkasta.

Jäin niitä lukiessani ihmettelemään suuren osan kommentointia siitä, että tapahtuman osallistujien ei tietenkään tarvitse millään tavalla huolehtia itse roskien viemisestä yhtään mihinkään, ei edes siihen lähimpään roskakoriin, sillä vastuu on täysin tapahtuman järjestäjillä. Onko tosiaan näin?

Kokemuksia Berliinistä

Berliini on kaupunki, jossa vietän aikaa mielelläni ja olen käynyt siellä useissa konserteissa. Berliini on noin 4,5 kertaa Helsingin kokoinen kaupunki ja siellä on tällä hetkellä 3,7 miljoonaa ihmistä eli suurin piirtein puolet Suomen väkiluvusta. Helsingissä asukkaita on noin 650 000.

Mutta Berliinissä kaikki tuntuu toimivan: se on kaupunkina sekoitus modernia ja vanhaa historiaa. Järjestelmällisyyden ja boheemin rentouden sulatusuuni, jossa eri kulttuurit tulevat hyvin toimeen keskenään. Jopa koirat kulkevat vapaasti omistajan kanssa vilkaisematta kertaakaan ohikulkevia. Ehkä ne on koulutettu kaupungin ilmapiiriin, jossa elämä saa olla sellaisenaan rauhassa ja yhteinen asenne asioiden järjestyksestä on sisäistynyt ajan saatossa.

Kun Berliinissä järjestetään konsertti – niitä on siellä useita koko ajan – se ei ole mikään pikkutapahtuma lähialueen luontoalueella. Ihmisiä suuressa konsertissa voi olla helposti 250 000, Helsingin aikuisväestön verran. Berliiniläiset osaavat juhlia ja ottaa kaiken irti konsertista, sillä meno voi mennä iloisen riehakkaaksi, kuten kunnon konsertissa ehkä kuuluukin.

Kun konsertti on loppunut, tapahtuu jotain ihmeellistä. Jokainen vie omat roskansa roskalavalle ikään kuin itsestäänselvyytenä ja kiitokseksi järjestäjille siitä, että saivat kokea niin mahtavan konsertin.

Kuva konserttiyleisön käsistä lavalle päin. Keskiössä yhden ihmisen kädet, joista muodostuu sydän.

Piittaamattomuudesta yhteisöllisyyteen

Roskat, kierrättäminen ja luontokuvamme voi olla myös tietoisuutta siitä, että ihmisinä meillä on koko ajan kehittämisen varaa ja peiliin katsomista, mitä tulee yhteiseen elintilaan ja maapallon yhteiseen käyttöön.

Yhteisöpedagogin näkökulmasta pedagogisesti ja ohjauksellisesti yhteisön mukanaan vieminen kohti uudempaa toimivuutta 2020-luvulla on se juttu. Mieleni sopukoissa onkin jo poikinut uusia ideoita.

Tulevaisuus näyttäytyy avoimena ja oma osallisuuteni on mahdollisuuksineen yhteisöpedagogina toivottavasti merkityksellinen.

Taideteos Berliinin muurissa, jossa lukee "Safe the Earth". Muurin edessä näkyy pyöräilijän varjo.

Teksti: Jarna Lindholm

Kuvat: Unsplash, Pixabay

Asiat, jotka olisin halunnut osata ennen korkeakouluopintojeni alkua

Minä olen Sara, 27-vuotias ja asustelen Lappeenrannassa. Aloitin syksyllä 2021 tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelun työn ohessa Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion toimipisteessä. Blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintoja.

1. Kalenterin käyttö

Olen tottunut yrittämään muistamaan kaiken ulkoa. Tärkeimmät asiat saatan kuitenkin merkitä puhelimeni kalenteriin, joka ilmoittaa aamukahdeksalta, että illalla olin sopinut kahvitreffit, jotka muistan taas seuraavan kerran kun puhelimeeni soitetaan sen johdosta, että olen myöhässä.

Pöydällä olevan vihkon päällä lepää sininen 2021-2022 kalenteri. Kalenterin päällä kynä ja kumi.
Kalenteri on oiva apuväline.

Kalenteri-vihkon ostamisen jälkeen minun ei ole enää tarvinnut muistaa mitään, koska olen merkannut ylös kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman, sähköpostiosoitteista tenttipäiviin, sekä muistiinpanoista työvuoroihin. Tällöin oman arjen aikataulutus tapahtuu kuin itsestään!

2. Tehtävien organisointi

Opiskelukavereiltani sain vinkin, että voin tehtävien seasta etsiä määräajat ja kerätä ne listaksi itselleni. Minun ei tarvitse enää kuluttaa aikaa etsien tehtävää jossa on lähin deadline, vaan tiedän suoraan mitä on tehty, mitä on tekemättä ja voin keskittää ajatukseni seuraavan tehtävän suunnitteluun jo vaikkapa lenkkipolulla.

3. Ääneen puhuminen ja avun pyytäminen

Vaikka opiskeluja on kulunut vasta vähän aikaa, asuessani kauempana kaikista luokkalaisistani ja luullessani olevani muita jäljessä, olen tuskaillut ryhmätöiden kanssa yksin ja sättinyt itseäni, kun en ole ymmärtänyt tehtävänantoja tai itse tehtäviä. Jokaisen meistä pitäisi oppia kommunikoimaan tarpeemme ja pyytää apua, kun se on tarpeellista.

Opettajat saa tietenkin aina virka-aikaan sähköpostilla kiinni, mutta onneksi välitöntä jelppiä on tarjolla 24/7 luokan omassa WhatsApp-ryhmässä, johon voi pienellä kynnyksellä laittaa viestiä kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Kuvan etualalla kuksa, jossa on kahvia. Taustalla näkyy nuotiopaikka.
On tärkeää varata aikaa myös itselleen.

4. Oman ajan arvostus

Itsensä löytää helposti oravanpyörästä ja arki alkaa tuntua suorittamiselta. Itse olen huomannut olevani tehokkaimmillani virka-aikana, joten suosiolla rauhoitan kaikki illat omille jutuilleni ja tietoisesti jätän kaiken työhön ja opiskeluun liittyvän taka-alalle.

Välillä on myös pidettävä kunnon rehellinen vapaapäivä ja nähdä kavereita, käydä kaupoilla tai tehdä mitä tahansa juuri silloin huvittaa. Se auttaa nollautumaan arjen haasteista ja antaa energiaa tulevaan.

Teksti ja kuvat: Sara Leitsamo

Opiskelijan joulu

Hei! Olen Noa ja opiskelen ensimmäistä vuotta tulkiksi. Tässä blogissa ajattelin kertoa sekä omasta että perheeni joulusta ja jouluvalmisteluista.

Jouluvalmistelut

Minulla, niin kuin varmaan monella muullakin opiskelijalla, koko hässäkkä alkoi vielä vuoden loppuun kasaantuneilla koulutehtävillä. Ne kun pitää saada tehtyä, ennen kuin lähtee vanhempien luokse jouluksi. Mutkia matkaan koulutehtäviin toi uusi kone, jonka olin hankkinut vanhan hajottua käsiin. Uusi kone ei kuitenkaan toiminut ihan niin kuin olin toivonut tuottaen näin haasteita tehtävien tekoon. Niistä kuitenkin selvittyäni seuraavana tehtävälistalla oli lahjojen hankkiminen.

Kummipojan joululahjaksi haluamat legot löytyivät helposti. Lahjapakettien postittaminen oli minulle kuitenkin ihan uusi juttu. Onneksi postissa oli auttavaista henkilökuntaa, jonka avulla paketit saatiin matkaan.

Koulutyöt tehtynä ja paketit lähetettynä pääsi hyvillä mielin lähtemään kotiin auttamaan jouluvalmisteluissa. Näistä ensimmäisenä oli monelle varmaankin tuttu joulusiivous. Koko talo jynssättiin lattiasta kattoon tai oikeammin sanottuna katosta lattiaan, sillä isäni sanoin: “Aina siivotaan ylhäältä alas.” Kun koko talo oli siivottu, ripustettiin vielä viimeisetkin jouluvalot ikkunoihin ja tontut sinitarralla kaapinoviin.

Viimeisenä puuttui enää joulukuusi, joka tuotiin sisään  muutama päivä ennen aattoa ja koristeltiin joulutähdellä, kultaisilla nauhoilla sekä värikkäillä palloilla.

Koristeltu joulukuusi ruskean nahkasohvan takana. Sohvalla jouluisia tyynyjä. Punaiset verhot ja maalauksia seinällä.
Koristeltu joulukuusi sohvien välissä nurkassa. Kuva: Noa Rantamäki

Aatto

Aatto meillä alkaa riisipuurolla, jonka joukkoon on sekoitettu manteli. Tosin tänä jouluna manteli löytyi isosta puurokattilasta vasta pari päivää myöhemmin. Puuron jälkeen isä ja me lapset katsomme televisiosta Lumiukon.

Ja mitäpä olisi joulu ilman joulusaunaa? Siispä lumiukon jälkeen suuntaammekin saunaan. Tämän jälkeen isä hakee mummon meille.

Näytin perheelle myös joulupolkuun tehdyn viitotun Tulkoon joulu –videon. Isän mielestä video oli niin hyvä, että se piti jakaa myös muille sukulaisille ja näin myös tehtiin. Pikkuhiljaa tuli aika alkaa laittaa jouluruokaa esille ja ryhtyä aterialle. Perinteisen jouluruuan jälkeen oli aika avata kuusen alle kertyneet paketit.

Kuvassa tonttulakkiin ja punaiseen paitaan pukeutunut nainen.
Minä punaisessa villapaidassa ja tonttulakissa. Kuva: Noa Rantamäki.

Illan päätteeksi keräännyimme vielä pelaamaan korttia pöydän ääreen koko porukalla.

Toivottavasti kaikilla on ollut oikein hyvä ja rentouttava joulu. Nyt nokka kohti uuttavuotta!

Teksti ja kuvat: Noa Rantamäki.

Etäopiskelu avaa ovia

Olen Nadia Bifraden, Tampereelta, ja opiskelen kulttuurituottajaksi. Blogitekstini on yksi tehtävä viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen kurssillani.

Vaihtoedot paikkakuntasi ulkopuolelta

Opiskelen toista vuotta kulttuurituottajaksi Humakin verkko-opintojen kautta. Koen etäopiskelun ainoana vaihtoehtona minulle opiskella unelma-ammattiani, sillä sitä ei pysty opiskelemaan kotipaikkakunnallani. En ollut valmis muuttamaan opintojen perässä ja olen kiitollinen siitä, ettei minun tarvinnutkaan. Verkko-opinnot mahdollistavat laajemman koulutusvalikoiman.

Etäopiskelussa on minulle paljon hyviä puolia. Aikatauluttaminen töiden ja opiskelun välillä helpottuu ja voin kuunnella luentoja ilta-aikaan. En ole lainkaan aamuihminen, joten keskellä viikkoa rauhassa herääminen ilman herätyskelloa tuntuu luksukselta. Pelaan paljon pelejä tietokoneella, joten minulla oli jo ennen opintoja hyvä pöytätietokone ja ergonominen työpiste.

Kuvan etualalla vaaleanpunaiset kuulokkeet ja musta hiiri. Taka-alalla tietokone, jonka ruudulla näkyy Humakin verkkopohjainen oppimisympäristö.
Suunniteltu työpiste kotona auttaa etäopiskelussa.

Omien opiskelutapojen hyödyntäminen

Monesti kuulen etäopiskelijoiden kertovan yksinäisyydestä ja vertaistuen puutteesta. Paikoin koen itsekin näitä tunteita, mutta olen löytänyt niihin apua. Käyn ystävieni kanssa kirjastoissa ja ystävieni kouluilla tekemässä yhdessä koulutehtäviä. Vaikkei ala tai tehtävä olekaan sama ystävieni kanssa, motivaatio kasvaa ja koen saavani vertaistukea opintoihini.

Myös tehtävänannot usein itsessään kannustavat poistumaan kotoa. Kulttuurituottajan opinnoissani olen usein käynyt museossa tarkastelemassa saavutettavuutta, kaupassa havaitsemassa kommunikaatiota tai keskustassa flaneeraamassa. Moni asia selkeentyy, kun sitä saa ajan kanssa eri ympäristöissä pohtia. Osan tehtävistä saa tehdä ryhmätyönä.

Yläperspektiivistä otettu kuva mustasta pyöreästä pöydästä, jonka päällä on kaksi tietokonetta ja opiskelutarvikkeita.
Ystävän kanssa opiskelu motivoi opinnoissa.

Harjoittelussa teoriasta käytäntöön

Kulttuurituottajan koulutuksessa on 70 opintopisteen verran harjoittelujaksoja (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2021), jolloin pääsee jalkautumaan konkreettisesti omalle tulevalle alalle. Itselläni ensimmäinen harjoittelu alkaa vuoden vaihteessa ja odotan sitä innolla. Harjoittelut käsittelevät eri osa-alueita alalta, jolloin nähtävää ja opittavaa on paljon.

Etäopiskelu on siis avannut minulle oven, jota ilman internettiä en olisi saanut auki. Haasteet, joita etäopiskelu tuo, ovat korjattavissa toiminta- ja ajatusmuutoksilla. Olen onnellisesti ja ylpeästi verkko-opiskelija.

Lähteet:

Humanistinen ammattikorkeakoulu 2021. Kulttuurituotannon koulutus. Opetussuunnitelma 2018–2024. Viitattu 20.12.2021 https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2018/08/Kulttuurituottaja-AMK-OPS-2018-2024.pdf

Teksti & kuvat: Nadia Bifraden

Matkani kohti Humakia – Kuinka minusta tuli tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelija

Olen Henriikka Heikkilä ja opiskelen ensimmäistä vuotta puhevammaisten tulkiksi ja kommunikaatio-ohjaajaksi. Tekstissäni kerron, miten päädyin opiskelemaan Humakiin. Mediatekstin kirjoittaminen oli osa viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksoa.

Kuvassa keraaminen sammakko vetää perässään pientä matkalaukkua. Vasemmalla teksti "time for change".
Joskus tarvitaan uusi alku. (Kuva: pixabay.com)

Ammatillinen herääminen

Ajoin tammikuussa 2021 töihin kehitysvammaisten toiminnalliseen kuntoutukseen. Minulla oli oma asiakas, jolle järjestin päivätoimintaa. Hän ei kommunikoinut puheella tai millään apuvälineillä. Koska minulla ei ollut aikaisempaa koulutusta tai työkokemusta kyseiseltä alalta, työn aloitus aikanaan oli hyppy tuntemattomaan. Asiakkaani osasi vain pari äännettä, joita hän toisti vähän väliä. Huomasin, että hän innostui taputtamaan käsiään silloin, kun toistin hänelle samoja äänteitä. Siitä vuorovaikutuksemme sitten lähti – hän äänteli ja minä ääntelin hänelle samalla tavalla takaisin. Vähitellen eri kokeilujen kautta opin asiakkaastani paljon asioita. Nämä pienet ahaa-elämykset ja kontaktin saaminen asiakkaaseen samaan aikaan innostivat ja liikuttivat minua.

Oikealta puolelta tulevat aikuisen kädet pitävät kiinni lapsen käsistä. Lapsen kynsissä on värikästä kynsilakkaa. Puutausta.
Pelkällä kosketuksellakin voi viestiä paljon. (Kuva: pixabay.com)

Töissä huomasin, että monilla muilla asiakkailla oli kommunikaation tueksi kommunikaatiokansio. Omalla asiakkaallani ei sellaista ollut. Minulle kerrottiin, ettei asiakkaani ole kykenevä käyttämään kuvakommunikaatiota. Vaikka asiakas ei pystynyt puhumaan, käyttämään kuvia tai viittomaan, hän selkeästi halusi kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Hän ääntelyn ja äänenpainojen lisäksi käytti kosketusta, tavaroiden hakua ja joitakin ilmeitä kommunikoidessaan. Vaikka näistä tavoista voidaan päätellä mitä asiakas kulloinkin haluaa sanoa, se on siltikin loppupeleissä vain arvailua. Arvailu toisen puolesta on asia, jota ei pitäisi tehdä, sillä jokaisella yksilöllä on itsemääräämisoikeus sekä oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Ymmärsin kyllä, että asiakkaani kanssa näiden asioiden toteuttaminen ei ollut niin yksinkertaista, koska kommunikointitavat olivat rajalliset. Tai tältä minusta tuntui, koska tietoni asiasta olivat vähäiset.

Kuvassa monta mustaa siluettia hahmoista. Hahmojen päältä lähtee erivärisiä puhekuplia.
Kaikilla on tarve ja oikeus tulla kuulluksi. (Kuva: pixabay.com)

Samoihin aikoihin henkilökohtaisessa elämässäni huomasin palaavani samojen teemojen äärelle. Esikoisemme neuvolakäynnillä saimme lähetteen kommunikaatio-ohjaajalle, koska sairaanhoitaja oli huolissaan lapsemme kielellisestä kehittymisestä. Me emme jakaneet hoitajan huolta, sillä tiedämme lapsemme olevan luonteeltaan hyvin ujo ja hitaasti lämpiävä. Emme kuitenkaan kieltäytyneet tapaamasta kommunikaatio-ohjaajaa, sillä vaikka mielestämme lapsemme verbaalisessa kehittymisessä ei ollut ongelmia, hänellä oli silti vaikeuksia sanoittaa ja säädellä tunteitaan. Kiukku ja pettymys usein ilmeni veljen lyömisenä tai puremisena. Kommunikaatio-ohjaaja teki meille kotiin kuvallisen viikkotaulun, josta lapsemme näkee missä päivässä ollaan menossa ja mitä sinä päivänä tapahtuu. Olin aiemmin tavannut kommunikaatio-ohjaajia vain työpaikallani, joten oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla, että tarvetta kyseiselle työlle on myös kehitysvamma-alan ulkopuolellakin.

Kuvassa värikäs viikkoaikataulu, joka on luotu yhdistämällä viikonpäiviin liitettyyn tarranauhaan kuvia, jotka kertovat toimista kuten päiväkoti, koti, muskari ja kirjasto.
Selkeä ja kuvallinen viikkotaulu helpottaa arkea. (Kuva: Henriikka Heikkilä)

Matka alkaa

Kevään puolella sosiaalinen media alkoi tulvia korkeakoulujen mainoksia. Jäin pohtimaan, että jos voisin lähteä opiskelemaan, mitä opiskelisin. Mieleeni muistui koulutukset, joihin olin hakenut reilu kymmenen vuotta sitten lukion jälkeen. Yksi niistä oli viittomakielen tulkin koulutus. Googlettelun jälkeen sain huomata, että koulutus oli muuttunut. Nykyään Humanistisen korkeakoulun Helsingin kampuksella koulutetaan viittomakielen tulkkeja ja Kuopion kampuksella koulutus on keskittynyt puhevammaisten tulkkaukseen ja kommunikaatio-ohjaukseen. Kun huomasin, että kyseessä on juuri se työ, mihin olin työni ja lapseni kautta tutustunut, innostuin. Hakuilmoituksessa kerrottiin, että opiskelu järjestettäisiin monimuoto-opiskeluna. Sehän tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitsisi muuttaa omalta paikkakunnalta mihinkään!

Ruskeat kengät seisovat asfaltti-tien päällä, johon on maalattu valkoisella kolme nuolta suoraan, vasemmalle ja oikealle.
Valintojen tekeminen ja suunnan etsiminen elämässä voi joskus tuntua vaikealta. (Kuva: pixabay.com)

Laitoin siis hakemuksen eteenpäin, sillä eihän hakeminen maksa mitään. Pääsykoe koulutukseen osoittautui erilaiseksi kuin olin odottanut. Fyysisten pääsykokeiden sijaan hakijoiden tuli suorittaa kolmen opintopisteen verran erilaisia tehtäviä, kuten esseen kirjoittamista ja erilaisten videoiden kuvaamista, joissa piti viittoa. Koin kyseisen pääsykoetavan minulle edullisemmaksi, koska jännitän herkästi haastattelutilanteissa. Tehtävien tekemiseen oli myös annettu rutkasti aikaa, joten niihin sai paneutua rauhassa. Lisäksi mielestäni tällainen pääsykoe antaa myös osviittaa hakijalle, millaista opiskelu tulee olemaan.

Kesäkuussa sain viestin, jossa ilmoitettiin, että olin saanut opiskelupaikan. Jouduin lukemaan viestin useamman kerran, sillä en ollut osannut odottaa sitä. Olin niin yllättynyt ja niin iloinen! Hetkellisen innostuksen jälkeen aloin heti empimään. Onko minun kuitenkaan viisasta lähteä opiskelemaan? Onko minusta edes siihen? Puolisoni oli ravistelemassa minua tolkkuihini: “Sinä lähdet opiskelemaan ja sillä selvä”.

Päämäärä näkyvissä

Opinnot alkoivat syyskuussa. Ryhmämme osoittautui suureksi ja sain huomata, että meitä oli kerääntynyt laajalti eri puolilta Suomea. Moni sanoi tekevänsä töitä opiskelujen ohella. Nostan heille hattua. Monimuoto-opiskelu mahdollistaa opintojen rytmittämisen omaan elämään sopivammaksi, mutta se ei tarkoita, että tehtävää olisi jotenkin vähemmän. Olemme kuitenkin täysaikaisia opiskelijoita. Itse päätin keskittyä pelkkään opiskeluun, sillä tiesin, että omat voimavarani eivät riittäisi töiden tekemiseen, opiskeluun ja perhe-elämän pyörittämiseen. Ymmärrän kyllä, että kaikille ei ole taloudellisesti mahdollista jättäytyä pois töistä opiskelujen ajaksi.

Puupöydällä scrabble-kirjainpalikoita, jotka muodostavat sanat work from home.
Monimuoto-opiskelu tapahtuu muutamaa päivää kuukaudessa lukuun ottamatta kotoa käsin. (Kuva: pixabay.com)

Nyt minulla on opiskeluja takana noin neljä kuukautta. Olen näinkin lyhyessä ajassa jo oppinut paljon. Eniten minua ovat kiinnostaneet ja innostaneet viittomakielen ja multimodaalisten menetelmien opintojaksot. Olen ottanut niistä oppia myös omaan elämääni. Käytyämme läpi puheen rytmissä piirtämistä, aloin käyttämään samaa menetelmää kotona esikoisemme kanssa. Kun hänelle tulee vaikeus kertoa tuntemuksistaan tai kun hän ei halua kuunnella mitä minulla on sanottavana, otan paperin ja kynän esille. Piirtäminen tukee puhutun sanoman sisäistämistä ja hahmottamista. Lisäksi se auttaa lasta pysähtymään hetkeen.

Lapsen käsi piirtää mustekynällä ruutupaperille kuvaa äidistä ja pojasta.
Myös iloisista asioista ja tunteista voi piirtää! (Kuva: Henriikka Heikkilä)

Nähdessäni miten kommunikaation tuen menetelmät ovat auttaneet lastamme, se on vain vahvistanut tunnettani siitä, että haluan työssäni auttaa myös muitakin ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Jokaisella on ääni, vaikka se ei kuuluisikaan. Tarvitsemme siis niitä, jotka tarvittaessa auttavat saamaan sen kuuluviin. Haluan olla yksi heistä.

Teksti: Henriikka Heikkilä

Kuvat: Henriikka Heikkilä; https://pixabay.com/fi/

Urapolun pohdintaa harrastuksen myötä

Minä olen Sinna, 27-vuotias joensuulainen. Aloitin syksyllä 2021 monimuoto-opiskelut Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Kuopion toimipisteessä tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus opiskelijana. Blogiteksti on osa viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksoa.

Harrastuksen tärkeys

Mielestäni tasapaino elämässä on kaikki kaikessa. Aina ei ole helppoa tasapainotella työn, opiskelun ja vapaa-ajan välillä. Itselle harrastukset ovat aina olleet todella merkityksellisiä asioita ja tämä uusi aikakausi elämässäni on antanut vielä enemmän merkitystä omalle rakkaalle harrastukselle.

Olen harrastanut hevosia koko ikäni ja oma hevonen minulla on ollut 13 vuotta. Meidän välillemme on syntynyt vahva side. Olemme kasvaneet yhdessä teineistä aikuisiksi. Kokemuksieni kautta voin todeta tietäväni, miten hevosen läsnäolo vaikuttaa mieleen. Hevoset ovat herkkiä aistimaan ympäristöään ja ne tietävät, jos olet surullinen, kiukkuinen tai vaikka pelkäät. Hevosista välittyy rauha, mikä saa myös oman mielen rauhalliseksi.

Itselle harrastus on ollut uuden elämäntilanteen ja kiireen keskellä voimavara. Tallilla huolet ja murheet unohtuvat ja siellä osaa keskittyä juuri siihen hetkeen. Talliyhteisöt ovat myös monesti tiiviitä ja siellä kokee kuuluvansa joukkoon.

Selfie naisesta mustassa pipossa ja aurinkolaseissa halaamassa tummanruskean hevosen turpaa aurinkoista metsämaisemaa ja sinitaivasta vasten.
Yhteiskuva hevoseni kanssa.

Mitä ratsastusterapia on?

Ratsastusterapia on suosittu terapiamuoto, mutta vain harva tietää siitä enempää. Omia kokemuksia tästä terapiasta on hyvin vähän. Aikoinaan kävin ratsastustunneilla viikoittain ja kohtasin siellä hevosen, joka toimi terapiaratsuna. Jo silloin kiinnostuin tästä aiheesta, mutta en ole sen jälkeen asiaan enempää perehtynyt. Nyt tämän uuden alani myötä, aihe on alkanut kiinnostamaan enemmän. Koen, että tässä olisi yksi polku mihin opintojen myötä voisi suuntautua.

Ratsastusterapia on kuntoutusta, jossa kuntoutetaan fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja kognitiivisia tarpeita. Terapiassa keskitytään kokonaisvaltaiseen kuntoutukseen. Kun hevonen liikkuu, ratsastajaan välittyy liikeimpulsseja ja tämä kaikki tapahtuu vain minuutissa. Aika mahtavaa, eikö? Hevosen liike ja lämpö saa ratsastajalle kokonaisvaltaisesti rentouttavan tunnetilan niin henkisesti, kuin fysiologisestikin.

Olisi mahtavaa pystyä yhdistämään oma pitkäaikainen harrastus ja tämä merkityksellinen työ. Mikäs sen parempaa, kuin saada työura oman hevosen kanssa?

Kellertävien puiden varjostama metsätie, joka on lehtien peitossa. Kauempana ratsastaja ja hevonen huomioliiveissä vasten sinitaivasta. Keskellä kuvaa hevosen takaraivo. Kuva otettu hevosen päältä.
Maastoratsastus on mielen terapiaa.

Lähteet:

Rokka Anne: Ratsastusterapia 2019. Osoitteessa: https://annerokka.fi/ratsastusterapia/. Viitattu 16.12.2021

Suomen ratsastusterapeutit ry. Osoitteessa: https://suomenratsastusterapeutit.fi/ratsastusterapia/. Viitattu 16.12.2021

Teksti ja kuvat: Sinna Virnes

Etäopiskelu tulkkikoulutuksessa

Olen Helmiina Huusko, ja opiskelen viittomakielen tulkiksi ensimmäistä vuotta Humakissa. Kirjoitan blogijulkaisun osana Viestintä ja kommunikaatio-osaaminen –opintojaksoa.

Kielioppia Zoomissa

Nyt korona-aikaan, kun rajoitukset ovat taas kiristyneet ja tartunnat ovat lähteneet nousuun, Humakissa suurin osa opetuksesta tulkeilla on ollut etäopiskelua. Onneksi olemme päässeet myös käymään kampuksella muutamia kertoja syksyn aikana. Kuitenkin enemmistö ajastamme on vietetty kotona istumiseen ja oppitunneille Zoomin välityksellä osallistumiseen.

Tulkkikoulutuksessa etäopiskelu luo omat haasteensa. Me opiskelemme suurimmalle osalle aivan uutta kieltä, joka täytyisi osata sujuvasti muutaman vuoden päästä. Lisäksi opettelemme kieliopin kanssa samaan aikaan satoja viittomia, jotka vain täytyy muistaa ulkoa.

Tällä hetkellä keräämme yhdelle viittomakielen opintojaksolle viittomakielistä sisältöä yhteensä 40 tunnin verran. Tunteja voi kerätä esimerkiksi käymällä kuurojen yhdistyksellä tai erilaisissa viittomakielisissä tapahtumissa. Netistäkin löytyy paljon viittomakielistä sisältöä, jota sisällyttää osaksi keruutamme.

Kuva Zoomista tietokoneen näytöllä, jossa käydään läpi numeroituja viittomakielen kieltomuotoja.
Viittomakielen tunnilla opeteltiin kieltomuotoja.

Katsekontakti on tärkeää viittoessa

Viittomakielen opiskelut etänä keräävät varmasti paljon erilaisia mielipiteitä. Jotkut pitävät enemmän siitä, että olemme viittomakielen tunnit etänä, ja toiset taas pitävät enemmän lähiopetuksesta. Ainakin aikaisina aamuina, jolloin tunnit alkavat 8.30, on helpompi nukkua melkein tunnin alkamiseen asti ja osallistua etätunnille sängyn pohjalta.

Viittomakielen tunneilla katsekontaktin pitäminen on tärkein asia. Etäopiskelussa se onkin vähän haastavampaa, koska vaikka katsoisi suoraan web-kameraan, muut osanottajat voivat silti olla vähän hämillään siitä, ketä nyt katsotaan oikeasti.

Yhteisön tuki voimavarana etäilyssä

Kuvassa tietokone on laitettu mustan rahin päälle. Läppärin kulmasta johtaa virtajohto pitkälle tilan puurakenteiden luona olevaan pistorasiaan.
Tulkin koulutehtäviä voi tehdä missä tahansa.

Itsenäistä opiskelua tulkeilla on mielestäni paljon tällä hetkellä. Käymme esimerkiksi tällä hetkellä Viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen – nimistä kurssia, jossa on ollut 3 webinaaria koko opintojakson aikana, ja loppuaika onkin sitten ollut itsenäistä tekemistä. Tällä opintojaksolla olen ainakin itse harjoitellut paljon itseohjautuvuutta, ja se on tuottanut myös tulosta. Ainakin vielä toistaiseksi deadlineista ei ole poikettu, vaan olen saanut kaikki tehtävät palautettua määräaikoihin mennessä.

Opiskelutovereiden tuki opiskelussa on tärkeää, ja apua pitää muistaa pyytää. Täytyy muistaa myös pitää opiskeluissa sopivan verran taukoja ja antaa armoa itselleen. Kaikkea ei opi saman tien, ja asioita täytyy harjoitella useampaan kertaan, että ne jäävät parhaiten muistiin.

Teksti: Helmiina Huusko

Kuvat: Helmiina Huusko