Ruuhkavuodet ja täyspäiväinen opiskelu – Hallittu kaaos vai myrskynsilmä?

Olen Katja Lehmonen, viittomakielen tulkki -opiskelija Helsingistä. Syksyllä 2021 hyppäsin usean vuoden kotiäitiydestä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Tässä blogissa kerron, millaista pyöritystä se on ollut.

Elämältä oppinut opiskelijanoviisi

Aloittaessani Humakissa viittomakielen tulkki -opiskelut olin pitänyt yli kymmenen vuoden tauon opiskelusta. Ajanjakson sisään, joka ei ollut kulunut koulunpenkissä, mahtui paljon elämää, kuten matkustelua, useita eri koteja sekä myös perheen perustaminen.

Opiskeluhaaveet siirtyivät jälleen kuopukseni synnyttyä 2019, mutta keväällä 2021 tuntui, että oli aika tarttua toimeen ja hakea paikkaa Humakista haaveammattini parista. Suureksi yllätyksekseni paikka irtosi ja alkoi kuumeinen lapsiarjen ja opiskelijaelämän yhteensovittaminen. Mitä kaikkea se vaatii?

Selfie, jossa nainen sininen kasvomaski naamallaan näyttää sormillaan rauhan merkkiä harmaan talon portaiden edustalla.
Ensimmäinen koulupäivä. (Kuva: Katja Lehmonen.)

Aikataulutus, aikataulutus ja aikataulutus

Itselle ymmärrys aikataulutuksen tärkeydestä kristallisoitui jo pääsykoevaiheessa. Esikoiseni oli päivät päiväkodissa, mutta pieni kuopus vielä vietti päivänsä kotona minun kanssani heidän isänsä ollessa töissä. Oli luotava tarkat raamit, mihin tehtävään milloinkin aikansa kuluttaa, sillä aikaa oli päivittäin vain muutama tunti tyttäreni nukkuessa päiväunia. Välillä yritin kikkailla tehtäviä eteenpäin tyttäreni ollessa hereillä, mutta se oli kuollut idea jo syntyessään. Barbapapan lukeminen ja esseen kirjoitus ei luonnistu yhtä aikaa.

Sama kaava siirtyi lukukauden alkaessa myös perhe-elämän ja opiskeluiden yhdistämiseen. Rajan täytyy olla selkeä, mikä aika on pyhitetty perheelle, ja mikä opiskeluille. Yrittäessäni olla läsnä molemmissa, menee tekeminen sähläämiseksi ja kaikki kärsii.

Mustan tuolin päällä käsilaukku ja ruskea takki roikkuu tuolin selkämyksestä. Tuolin edessä pöytä, jolla aukinainen läppäri. Punainen seinä taustalla.
Välillä on paettava meluisaa kotia rauhaisaan Kallion kirjastoon. (Kuva: Katja Lehmonen.)

Tukiverkosto kotona ja koulussa

Itse olisin ollut ajoittain syvällä suossa ilman tukiverkostoani. Mummot ja siskot ovat olleet suureksi avuksi, kun aikatauluun on tullut yllättäviä muutoksia perheen aikuisista toisen ollessa yrittäjä, ja toisen opiskelija.

Ydinperheen lisäksi koen kouluympäristöni tukiverkostokseni, sillä vaikka suurimmalla osalla opiskelukavereistani ei ole omia lapsia, ovat he olleet enemmän kuin sympaattisia, kun olen ollut etäluennolla kotona sairaan lapseni kanssa. Lehtorit myös.

Pienet lapseni ovat mielettömiä tsemppareita, ja osaavat omat lempisanansa nyt viittomakielellä. Hassua kyllä, kovasta kiireestä huolimatta en vaihtaisi valitsemaani järjestystä. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että olen oikeassa koulussa tismalleen oikeaan aikaan.

Voiko verkkotutkinnosta saada yhtä paljon kuin päivätoteutuksesta?

Olen Miina Seitajärvi ja opiskelen ensimmäistä vuotta Humanistisessa ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajaksi verkkotutkinnossa. Kirjoitan tätä blogitekstiä viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen opintojaksolle. Tässä tekstissä käsittelen omaa tietäni kulttuurituotannon verkkotutkintoon ja sen toimivuutta.   

Nainen ruskeassa takissa nojaa hirsimökin oveen lumisissa maisemissa. Kuvan yläosassa pilkistää kuusen oksa.
Etäopiskelu mahdollistaa oman arjen rakentamisen oman näköisekseen. (Kuva: Miina Seitajärvi)

Miksi minä valitsin verkkotutkinnon? 

Oma tieni Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon verkkototeutukseen oli melko selkeä. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että kulttuurituottajan tutkinto voisi olla minulle sopiva tutkinto, mutta muutto toiselle paikkakunnalle ja työkuvioiden sekä sosiaalisen verkoston jättäminen nykyiselle asuinpaikkakunnalleni tuntui ikävältä.

Pohtiessani kouluvaihtoehtoja löysin Humakin kulttuurituotannon verkkototeutuksen. Kulttuurituottajan koulutus ilman muuttamista, työkuvioiden jättämistä ja sosiaalisen verkoston täydellistä mullistamista, täydellistä! Sen lisäksi tiedostin, että koska asuinpaikkakunnallani ei ole kulttuurituottajan koulutukseen valmentavaa koulua, minulla olisi hyvä mahdollisuus harjoittelupaikkojen löytämiseen ja saamiseen, kun se tulee ajankohtaiseksi.   

“Eikö sinulla ole yhtään lähipäivää?” 

Jos haluan, minun ei tarvitse käydä fyysisesti koululla ikinä, mutta se on vain vaihtoehto. Rakennan kurssiaikatauluni itse ja sen ansiosta voin tehdä vaikka osan kursseista täysin etänä tai osan kursseista lähiopetuksessa jollain Humakin kampuksista. Itse henkilökohtaisesti suunnittelen tekeväni taloussuunnitteluun liittyvän kurssin lähiopetuksessa kurssin vaativuuden takia, mutta muut kurssit olen lähtökohtaisesti tekemässä etänä.

Moni kysyy minulta, kuinka pärjään, kun minulla ei ole opiskeluyhteisöä tai kanssaopiskelijoiden ja lehtoreiden tukea arjessani, koska en käy koulua päivätoteutuksena. Pärjään hyvin. Minun kaltaiselleni ihmiselle, joka tekee töitä kausiluontoisesti, on mahtavaa, että sosiaalisen työn vastapainona saan tehdä rauhassa etänä koulutehtäviä omalla aikataulullani. Paine ryhmän mukana pysymisestä on huomattavasti pienempi kuin päivätoteutuksen läsnäolopakkojen ja tiiviiden deadlinejen puristuksessa. Töiden ja koulun yhteensovittaminen voikin näin ollen olla melko helppoa.  

Opiskelijan etätyöpiste, jossa pöydällä avoinna oleva läppäri, muistiinpanovälineet ja kalenteri. Valkean pöydän päällä on myös kynttilä ja tähtilamppu.
Etätyö pisteeseen panostaminen on helpottanut omaa viihtyvyyttä työpöydän ääressä. (Kuva: Miina Seitajärvi)

Etänä mutta ei etäällä 

Etäopiskeluun liitetään usein ajatus siitä, että opiskelu tapahtuu yksin. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Mielestäni Humakissa verkkotutkinnossa opiskelu on yhteisöllistä. Verkkotutkinnossakin on mahdollista käydä kursseja lähiopetuksessa oman valintansa mukaan. Lisäksi useilla kursseilla on mahdollista tehdä töitä ryhmissä.

Aina on myös mahdollisuus koota itse oma opintopiirinsä koulukavereiden kanssa tai tehdä tehtäviä vaikka opiskelijajärjestö HUMAKOn yhteisissä iltamissa samalla muihin opiskelijoihin tutustuen. Itse olen myös saanut hyvin tukea HOPS-valmentajaltani ja muita lehtoreilta aina tarvittaessa.  

Etänä opiskelun ei tarvitse siis olla yksinäistä ja etäistä, voin luvata että samassa tilanteessa meitä on monia, joten etäillään yhdessä!  

Teksti: Miina Seitajärvi 

Kuvat: Miina Seitajärvi 

Monimuoto-opiskelijan etäpäivä

Olen Henna Hämäläinen, puhevammaisten tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelija. Kirjoitan blogitekstiä osana opintojaksoa viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen. 

Monimuoto-opinnot tuovat opiskelijoille paljon vapautta arkeen, mutta vastapainona on otettava paljon vastuuta omasta ajankäytöstä. Esittelen teille yhden esimerkin siitä, miten monimuoto-opintojen etäpäiviä voi toteuttaa. 

Kello 7:15 Päivä käyntiin 

Ei muuta kuin ylös sängystä ja koiran kanssa ulos. Ulkona on pakkasta enää vajaat kymmenen astetta ja viimeistään tässä vaiheessa silmät saa kunnolla auki. Ulkoilun jälkeen aamupalalle ja sitten aloitetaan päivän opiskelut. Tänään ohjelmassa on luento, opon sekä pienryhmän etätapaamiset ja itsenäistä viittomakielen harjoittelua. 

Valkoinen koira seisoo hihnassa lumenpeittämällä tiellä ja katsoo kameraan.
Pakkasilma virkistää. (Kuva: Henna Hämäläinen)

Kello 8:30 Missä se linkki oli? 

Kello alkaa olla jo pykälässä, mutta minä vielä etsin luennon linkkiä. En löydä, pakko kysyä muilta apua. Meidän ryhmämme omassa Whatsapp-ryhmässä vastaus tulee eteeni alle minuutissa. Jes, kiitos ja klikkaus sisään. Aihe on mielenkiintoinen, taideterapeuttinen toiminta ja asiakasryhmät.  

Vasemmalla laidalla on auki oleva läppäri ja oikealla käsi kirjoittaa muistiinpanoja vihkoon.
Etäluennon seuraaminen kätevästi omalta tietokoneelta. (Kuva: Unsplash)

Luennon jälkeen on tunti aikaa ennen seuraavaa tapaamista. Suunnittelin käyväni koiran kanssa lenkillä, mutta se nukkuu niin tyytyväisenä, että pidän tauon opiskelusta ja katson televisiota. 

Kello 11:00 Opintojen- ja ryhmänohjaus 

Opinto-ohjaajan kanssa suunnittelemme yhdessä opiskeluuni liittyviä asioita hyvinvoinnin ja esteettömyyden näkökulmista. Jos opintoasiat mietityttävät myös sinua, löydät lisätietoa Humakin opinto-ohjauksesta opiskelijan oppaasta.  

Ryhmänohjauksessa keskustelemme omasta ajankäytöstämme ja saamme toisiltamme paljon vertaistukea oman ajankäytön haasteisiin. Ihanaa kuulla, että muillakin on välillä hieman haasteita orientoitua itsenäisen opiskelun jaksoilla tehtävien tekemiseen. 

Kello 14:00 itsenäistä opiskelua

Menen pienelle ulkoilulle koiran kanssa ja syön myöhäisen lounaan. Lounaan jälkeen perehdyn viittomakielen materiaaleihin ja kertaan jo oppimiani sanoja sekä asioita videoimalla omaa viitontaani. Minulle viittomien videointi auttaa paremmin oppimaan kieltä, sillä pystyn katsomaan  kuinka itse viiton sekä kertaamaan asioita katselemalla videoita. 

Mustavalkoinen kuva, jossa piirretty poikalapsi viittoo kirjahyllyn viittoman.
Kirjahyllyn viittoma. (Kuva: Papunet.)

Kello 17:30 omaa aikaa 

Päivälle suunnitellut tekemiset on nyt hoidettu ja voin valmistella iltauinnille lähtemistä kylpylään. Opintojen vastapainoksi on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista mieluisan tekemisen sekä harrastusten avulla.  

Päivän päätteeksi syön vielä tuhdin iltapalan ja käyn koiran kanssa ulkona. Vielä ennen nukkumaan menoa käyn mielessäni läpi seuraavan päivän aikataulun, jotta pystyn rentoutumaan, kun tiedän mitä on luvassa. 

Teksti: Henna Hämäläinen 

Kuvat: Henna Hämäläinen, J. Kelly Brito unsplash.compapunet.net 

Nuoret suunnan näyttäjinä – myös sensitiivisyydessä

Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista kulttuurisista ilmiöistä, jotka näyttäytyvät ajassa ja paikassa. Minua kiinnostaa niiden alkuperä ja se, miten ne esiintyvät ihmisten elämässä ja yleisessä keskustelussa. Olen kirjoittanut omassa vaatetusaiheisessa blogissani kulttuurisesta omimisesta nimenomaan pukeutumisen näkökulmasta, mutta ilmiö on laajemmin kytköksissä siihen, miten toisen kulttuurin elementtejä ja symboleja käytetään ja miten niihin suhtaudutaan.

Yhteisöpedagogiopiskelijana olen alkanut kiinnittämään yhä enemmän huomiota yhteiskunnalliseen keskusteluun koskien monimuotoisuutta ja sensitiivisyyttä. Viimeisen sysäyksen kirjoittaa aiheesta sain luettuani Iltalehden kolumnistin kirjoituksen, jossa kritisoitiin nuorten tapaa suhtautua uusiin ja haastaviin asioihin ja ajatuksiin. Kolumnista on jo aikaa, mutta se on jäänyt päähäni pyörimään ja koen vahvasti, että haluan puolustaa nuoria ja kannustaa heitä kriittiseen ajatteluun. Tätä teen myös globaalikasvatukseen liittyvissä työpajoissani.

Kolumnistin tekstin pohjalla käytettiin Helsingin taideyliopiston teatterikorkeakoulun opettajan kertomuksia siitä, miten oppilaat esimerkiksi kokevat tietynlaisen materiaalin lukemisen ja katsomisen rakenteelliseksi väkivallaksi, ja miten he toimittavat inklusiivisuusagendoja ja vaativat sensitiivisyyskoulutusta. Näiden perusteella kolumnisti toteaa nuorten olevan hemmoteltuja pullamössökakaroita.

Ymmärrän, että kirjoitustyylin on tarkoitus provosoida ja herättää keskustelua. Provosointi kuitenkin estää rakentavan vuoropuhelun syntymisen, sillä siinä ilmaistaan jo lähtökohtaisesti, että nuorten kokemukset ja näkemykset ovat turhia ja merkityksettömiä. Kolumnistin näkemykset osoittavat myös sen, minkä olen havainnut myös tutkiessani erilaisia kulttuurisymboleita, että sukupolvien välinen kulttuurinen etäisyys voi olla huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi monen eri kansallisissa kulttuureissa elävien saman ikäisten välinen etäisyys.

Työväen vappukulkue banderolleineen ja kyltteineen kaartumassa Vilhonkadulta Mikonkadulle. Vastakkaiseen suuntaan kulkee nainen.
Nuorisoa kulkee kadulla. (Eeva Rista, Wikimedia Commons)

Pienistä signaaleista kasvaa isompia muutoksia

Jokaiseen aikakauteen kuuluu tiettyjä ilmiöitä, jotka alkavat usein pienillä signaaleilla ja jotka laajenevat myöhemmin suuremmiksi ilmiöiksi. Ne määrittävät aikakausia ja jopa ihmisten ajattelua. Nuoret ovat usein herkkiä lukemaan näitä signaaleja ja heillä on tahtoa viedä asioita käytännön tasolla eteenpäin. Tämä saattaa pelottaa kaavoihinsa kangistuneita keski-ikäisiä. He ovat usein jo ehtineet unohtaa oman nuoruutensa yhteiskunnalliset epäkohdat ja keskittyvät lähinnä oman statuksensa pönkittämiseen. Iällisesti kuulun kohta itsekin heihin, mutta henkisellä tasolla koen heihin suurta kulttuurista etäisyyttä.

Omassa nuoruudessani 90-luvulla kirjoitin vimmaisia esseitä eläinten huonosta kohtelusta, yhteiskunnan eriarvoisuudesta sekä naisten oikeuksista. Kanavani vaikuttaa olivat vielä tuolloin rajalliset ilman internetiä ja teot kohdistuivat enimmäkseen omaan lähipiiriin. Näistä pienemmistä ilmiöistä on kuitenkin kasvanut laajempia liikkeitä. Eläinten oikeuksissa on tapahtunut muutoksia parempaan (vaikkakin hitaita ja hyvin pieniä) ja sukupuolten välinen tasa-arvo on parantunut.

Eli jos nykyisin nuoret puhuvat intersektionaalisesta feminismistä, sukupuolisensitiivisyydestä, ableismista, mikroaggressioista, turvallisista tiloista ja kolumnistin sanoin muusta ”karmeasta hölynpölystä”, olen hyvin tyytyväinen. Se kertoo vain siitä, että nuoret havaitsevat yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja ovat valmiita toimimaan.

Vaikka ollaan huolissaan siitä, että nuorten into yhteiskunnallisen vaikuttamiseen etenkin äänestämisen kautta on vähentynyt, he eivät kuitenkaan ole yhteiskunnallisissa asioissa passiivisia. Keinot vaikuttaa vain ovat erilaiset. Näistä monen silmään vähäpätöisistä ilmiöistä ja oudon kuuloisista termeistä nousee hiljalleen laajempia liikkeitä, jotka muuttavat yhteiskunnan rakenteita ja ihmisten ajattelua suvaitsevaisempaan ja kunnioittavampaan suuntaan.

Kadulla olevaan sähkökaappiin on spray-maalilla kirjoitettu lause be the change.
Be the change. (Maria Thalassinou, Unsplash)

Kun epäkohtia nostetaan tietoisuuteen, pienillä symbolisilla teoilla ja kunnioitusta osoittavilla eleillä voi olla suuri merkitys. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuotteiden nimien muuttaminen neutraaleiksi versioiksi ja mainoskuvaston kriittinen tarkastelu.

Elämme maailmassa, jossa vähemmistöryhmien symboleilla ja stereotypioilla leikittely ei ole enää hyväksyttävää. Kuin ei ole myöskään minkään ihmisryhmän huonompi kohtelu tai syrjintä. Nuoret näyttävät myös esimerkkiä siinä, etteivät hyväksy esimerkiksi sukupuoliin liittyviä olettamuksia tai niiden mukaan kohtelua tai risteävää eriarvoisuutta. He ovat tietoisia ilmiöistä ja haluavat tuoda niitä ilmi myös omassa elinpiirissään.

Meillä tulevilla yhteisöpedagogeilla on hyvä mahdollisuus toimia eturintamassa nuorten kanssa nostamassa yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia laajempaan tietoisuuteen. Opintomme antavat tähän hyvän pohjan ja käytännön työn kautta voimme myös vaikuttaa siihen, että jokaista ihmisistä kohdellaan yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti.

Teksti: Pipsa Niemi, viittä vaille valmis yhteisöpedagogiopiskelija ja aikuiskouluttaja

Oma blogi osoitteessa: www.pipsaniemi.com

Työn ohella monimuotona uuteen ammattiin

Hei, olen Heidi, 42-vuotias sairaanhoitaja. Aika tyypillinen kuvaus ihmisestä, eikö? Olennaisina tietoina uudesta ihmisestä tunnutaan pidettävän nimeä, ikää ja ammattia. Ammatti-identiteetti itsessään muotoutuu vuosien saatossa ja sulautuu ihmisen varsinaiseen identiteettiin. Nyt olen muutoksen vaiheessa, jossa jo 18 vuotta identiteettiäni muokannut sairaanhoitajan ammatti on vaihtumassa tulkin ammattiin. Aloitin Tulkki (AMK), tulkkaus ja kommunikaation ohjaus -opinnot tänä syksynä. 

Ammatti-identiteetti muutoksessa 

Halu opiskella tulkin ammattiin lähti ensisijaisesti halusta vaihtaa alaa, koska nykyisellä alallani en enää viihdy. Kommunikointi ja ihmisten välinen viestintä ja kaikkien oikeus ilmaista itseään kiinnostavat. Haluan olla mahdollistamassa sitä tulevassa ammatissani. Vaikka ammatin vaihto tapahtuu omasta halustani, on edessä varmasti prosessi, joka ei ole helppo eikä yksinkertainen. 

Mirva Heikkilä tutkimuksessaan toteaa, että vaikeuksia tuo luopumisen tuska vanhasta alasta, välitilan epämääräisyyden tuntemukset sekä uuden ja vanhan maailman välinen ristiriita (Heikkilä 2019, 22). Uusi ammatti kutkuttelee, mutta myös luo jännitystä, kun ei pysty ennustamaan tulevaa. Omaa ammatillista kasvuaan ei pysty etukäteen ennustamaan (Heikkilä 2019, 26), vaan aika näyttää, miten uusi ammatti-identiteetti muotoutuu.

Mielessäni olen kuvitellut, millainen olisin tulevassa ammatissani ja millaisia olisivat tulevat työtehtäväni. Samalla olen pohdiskellut, miten paljon aiempi ammatti-identiteettini vaikuttaa uuden muodostumiseen ja kuinka hyvin osaan sen jättää taakseni. Opiskelu aikuisena väkisin kiinnittyy myös aikaisempaan ammatilliseen identiteettiin (Heikkilä 2019, 30). 

Työnteon ja opiskelun yhdistäminen 

Nelikymppisenä perheellisenä ei opiskelu ole yhtä helppoa kuin kaksikymppisenä yksineläjänä. Asuminen, perheen menot, kasvavat lapset jne. asettavat haasteita opiskelun ja taloudellisen budjetin yhteensovittamiselle. Monimuoto-opinnoissa on ajatus, että työnteon ja opiskelun voi yhdistää.

Kuvittelin, että pystyn opiskelemaan työnteon ohella, mutta ennemminkin termi ”monimuoto” pitäisi ymmärtää niin, että työnteko on mahdollista opiskelun ohella. Tämä yhtälö ei ole ollut helppo ja olen aistinut ryhmätovereistani saman tuskan näiden asioiden yhdistämisessä. Vertaistuki tässä onkin ollut korvaamatonta!  

Ajanhallinta tekemisen keskiössä

Ajanhallinta. Sitä on täytynyt opetella todella! Ostin vuosien jälkeen jälleen itselleni konkreettisen, kovakantisen kalenterin, johon merkkaan, milloin olen ajatellut tehdä mitäkin tehtäviä ja milloin on työpäiviä tai muita pakollisia menoja. Erilliselle sivulle olen koonnut eri opintojaksojen suoritettavat tehtävät, jotta minun ei tarvitse kantaa niitä mielessäni koko ajan. Aluksi tämäkin tehtävä tuntui vaikealta, mutta pikkuhiljaa siihenkin opin.

Ajankäyttöä suunnitellessa on hyvä miettiä, mitä teen minäkin päivänä ja missä järjestyksessä tehtäviä teen (Nyyti Ry). Suurempia tehtäviä on hyvä jakaa osatavoitteisiin, jolloin niitä on helpompi hallita ja näissä onnistuminen lisää motivaatiota (Nummelin 2020, luku 6). Helposti tekemisen tiimellyksessä tauot tahtovat unohtua. Niiden pitämistä olen joutunut opettelemaan. Se, että nousen hetkeksi seisomaan, teen muutaman pienen verryttelyliikkeen tai käyn vaikka viemässä roskat ulos, katkaisevat työskentelyä ja voivat virkistää ja tehtävään palatessa äsken vaikeaksi kokemani asia saattaa avautua aivan eri tavalla. 

Avonainen kalenteri, jossa merkintöjä. Kalenteri avoimen läppärin päällä. Kalenterin vasemman sivun päällä kynä.
Ajankäytön suunnitteleminen on tärkeässä osassa töiden ja opiskelun yhdistämisessä.

Stressi, sen hallinta ja armollisuus itseä kohtaan 

Opiskelu töiden ohella on omiaan luomaan stressiä, johon voi vaikuttaa paitsi ajanhallinnalla, myös monilla muilla keinoin. On olemassa myönteistä stressiä, joka toimintatarmona, energiana ja tehokkuutena sekä valmistaa suoritukseen, että palauttaa siitä (Mieli Ry). Kuormittava ja pitkittynyt stressi puolestaan on haitallista ja ihmisen terveyttä ja toimintakykyä huonontava. 

Itse koen olevani herkkä stressaamaan ja taipuvainen suorittamaan vähän kaikkea. On siis täytynyt opetella tunnistamaan stressaavia tekijöitä elämässäni, niiden vaikutuksia ja sitä, miten voin niihin vaikuttaa. Nopeita rentoutumisen muotoja ovat hengitys ja huomion kiinnittäminen tähän hetkeen (Nummelin 2020, luku 6). Ajatusten pyöriessä päässä nukkumaan ruvetessa olen alkanut hengittää tietoisesti ja saanut näin rauhoitettua itseäni. 

Stressin hallinnassa tärkeää on kuitenkin ennaltaehkäisy. Tässä pyhänä kolminaisuutena on pidetty unta, ravintoa ja liikuntaa. Eikä suotta. Kerrotaan, että nukkuessa aivot puhdistuvat ja aivojen energiavarastot täydentyvät ja opitut asiat jäsentyvät (Nummelin 2020, luku 7). Nykyisessä ”24/7-yhteiskunnassa” jatkuvan suorittamisen ympäröimänä unen arvostaminen unohtuu. Avaimena parempaan yöuneen pidetäänkin asennemuutosta, jossa arvostetaan unen merkitystä (Nummelin 2020, luku 7). Siispä, televisio aiemmin kiinni ja somettaminen sikseen ja ajoissa höyhensaarille! 

Kissa nukkuu selällään sängyn päädyssä. Kissan alla valkoinen pussilakana, jossa mustia kukkakuvioita.
Unta pitäisi ymmärtää arvostaa. Sillä on suuri merkitys oppimisessa ja stressin hallinnassa.

Ravinnon merkitystä ei voi väheksyä. Kaikki tiedämme, että säännöllinen ja monipuolinen ruokailu on kaiken A ja O terveyden ylläpitämisessä ja siten myös stressin hallinnassa. Kiireessä ja väsyneenä, ajanhallinnan ajoittain ontuessa tämä ei vaan ole niin helppoa. Suklaasta kokee saavansa ihan ehdottomasti helpotusta hetkeen. Stressaantuneena tekeekin mieli makeita ja rasvaisia herkkuja, jotka nostavat nopeasti verensokeria ja lisäävät hetkellisesti energiaa (Nummelin 2020, luku 7).

Eikä pieni suklaa mitään haittaakaan. Tärkeintä olisi kuitenkin saada pidettyä jokapäiväinen ruokailu säännöllisenä ja tasapainoisena. Terveellisestä ruokailusta huolehtiminen pitää kunnossa elimistön, mikä vaikuttaa stressin säätelyyn (Nummelin 2020, luku 7). 

Ateria lautasella. Vasemmalla makaronilaatikkoa, oikealla kasviksia. Lautasen oikealla puolella haarukka ja maitolasillinen.
Säännöllinen ja monipuolinen ruokailu ylläpitää jaksamista.

Liikunta parantaa fyysistä kuntoa, rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Kaikki tärkeitä aseita stressiä vastaan. Säännöllinen liikunta pienentää stressihormonien ja lisää mielihyvähormonien pitoisuuksia elimistössä (Nummelin 2020, luku 7). Kiireisen opiskelun ja töiden ohella ajan järjestäminen liikunnalle voi olla haastavaa. On syytä tehdä sitä, mistä nauttii.

Itse koen ulkoilun miellyttävimpänä liikuntamuotona hektisessä arjessa. Luonto ja raikas ilma rentouttavat. Luonnossa liikkuminen parantaakin unenlaatua (Nummelin 2020, luku 7), joka jo todettiin tärkeäksi stressin ehkäisyssä. Olen myös yrittänyt opetella pienten juttujen lisäämistä opiskelun ja arjen lomaan. Tietokoneella työskennellessä välillä koitan tehdä verrytteleviä liikkeitä ja töissä hetken ollessa rauhallinen voin vaikka tehdä muutaman kyykyn. Pienillä teoillakin on merkitystä. 

Aurinkoinen, syksyinen maalaismaisema, jossa lenkkeilijän varjo. Hiekkatie, peltoa ja järvi.
Itselle mieluisa liikunta ylläpitää terveyttä ja jaksamista. Ulkoilu parantaa yöunta ja on omiaan lievittämään stressiä.

Stressiä opiskelussa luo herkästi myös vertailu toisiin. Toisilla on kokemusta ehkä jo opiskeltavasta alasta, mitä itsellä ei ole tai toiset ovat edenneet tehtävissään nopeammin kuin itse. Näiden asioiden kanssa itse olen joutunut tekemään ajatustyötä ja opettelemaan olemaan armollinen itselleni. Keskittyminen omaan opiskeluun on olennaisempaa kuin vertailu muihin. Opiskelutoverit ovat olleet myös tärkeässä osassa stressin lievittämisessä. Meillä on aktiivinen ja toisia tukeva ryhmä, jonka yhteisessä WhatsApp-ryhmässä saa apua ja tukea aina tarvitessaan.

Kaikki tämä on luonut uskoa tulevaan. Uskon, että pystyn tähän. Uskon, että minusta tulee vielä tulkki (AMK). 

Lähteet: 

Heikkilä, Mirva 2019. Alanvaihto ja ammatillisen identiteetin muutos ruumiillisina tiloina ja tuntemuksina. Aikuiskasvatus 1/19, 19-33. Viitattu 15.11.2021. https://journal.fi/aikuiskasvatus/issue/view/5520 

Mieli Ry 2021. Stressin hallinta. Viitattu 15.11.2021. https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/tietoa-mielenterveyden-vahvistamisesta/tyoelamanmielenterveys/mielenterveys-tyopaikalla/stressin-hallinta/ 

Nummelin, Tarja 2020. Hallitse stressiä. Tunnetaidoilla irti paineista (E-kirja.) Atena Kustannus Oy 

Nyyti Ry 2021. Ajanhallinta. Viitattu 15.11.2021. https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/ajanhallinta/ 

Teksti & kuvat: Heidi Manninen

Vapaaehtoistyön kautta vahvemmaksi

Olen Katri Suhonen. Opiskelen yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjoitan tätä blogitekstiä viestintä- ja kommunikaatio-osaamisen opintojaksolla.  Tässä artikkelissa pohdin, kuinka vapaaehtoistyöstä ja intohimosta voi rakentua tulevaisuuden suunta.

Kohtaamisten tärkeys

Monesti tulen ajatelleeksi, kuinka jokainen kohtaaminen on tärkeä. Kohtaamiset kertovat paljon, onko henkilö vapautunut, hitaasti lämpenevä, tarkkaileva, innostunut tai jotain muuta.

Yli 10 vuotta sitten oli yksi kohtaaminen, joka on monella tapaa muuttanut elämääni. Kohtasin kaverin, joka kertoi minulle monikulttuurisesta kesäleiristä. Olin tuolloin juuri eronnut nuoruuden liitosta, joka rikkonut minua monella tavalla niin kutsu leirille kuulosti hyvältä. 

Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry:n leiri Luukin leirintäkeskuksessa tarjosi mahdollisuuden yhteiselle tekemiselle ja rentoutumiselle. Lapset saivat uusia kavereita muista monikulttuurisista perheiden lapsista ja itse sain suomalaisena musliminaisena olla vapaasti ilman minkäänlaista mikroaggressiota. 

Leirin innoittamana minussa heräsi jotain; halusin alkaa tekemään hyvää monikulttuurisille perheille. Vapaaehtoisuus on toimimista tärkeäksi koetun asian puolesta, maailman muuttamista, epäkohtiin puuttumista, halua tehdä hyvää lähellä tai kaukana ja paljon muuta. Vapaaehtoisena ihminen voi toimia tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin tai hyödyntää jotain erityisosaamistaan. Vapaaehtoistoiminta on palkatonta ja perustuu vapaaseen tahtoon ja valintaan. Jokainen valitsee itse, minkä asian eteen haluaa tehdä vapaaehtoistyötä. (Kansalaisareena 2021)

Nainen islamilaisittain puettuna, taustalla lapsia ja muista hunnutettuja naisia.
Katri Suhonen kuvattiin Vahvemmaksi vanhemmaksi -ryhmätoiminnassa, joka on kokoontunut maanantaisin Espoonkeskustassa. Kuva: Johanna Syrén.

Sinnikäs työskentely

Vuosien aikana pääsin mukaan yhdistyksen toimintaan ja hallitukseen. Ensin toimin enemmän sivusta ja sen mukaan, kun opin yhdistystyöstä niin uskalsin ottaa enemmän vastuuta.  Oma tekeminen kasvoi ja aloin järjestämään erilaista toimintaa monikulttuurisille perheille yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa mm. retkiä, leirejä, ryhmätoimintaa, liikuntaryhmiä, hyvinvointipäiviä jne.

Mitä enemmän tuli onnistumisia niin sitä enemmän motivaationi kasvoi. Mikä olikaan parhain tunne, kuin tarjota edullinen retki monikulttuurisille perheille, saada tilausbussi täyteen osallistujia ja viettää onnistunut päivä vaikka Puuhamaassa. Löysin intohimoni vuonna 2010, joka on kantanut tähän päivään saakka.

Opiskeluiden kautta ammattilaiseksi

Vuonna 2020 aloitin opiskelut Humakissa yhteisöpedagogiksi. Opintojen kautta pääsen toisella tavalla kehittymään ja syventymään tulevana nuoriso- ja järjestötyönammattilaisena. Koulutus antaa mahdollisuudet monenlaisiin tehtäviin ja myös työkaluja kehittää itselleni rakasta yhdistystä.

Opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia sekä monipuolisia ja mikä parasta olen pystynyt hyödyntämään yhdistysosaamistani ja teen parhaillaan kehittävää harjoittelua yhdistyksen parissa.  Tulevaisuus näyttää loistavalta ja olen parhaillaan Kansalaisareenan  Vuoden vapaaehtoinen 2021 -äänestyksen finaalissa 193 äänellä.

Teksti: Katri Suhonen
Kuva: Johanna Syrén, Vahvemmaksivanhemmaksi ryhmätoiminta 8.11.2021

Lähde
Kansalaisareena  – Vapaaehtoistoiminnan määritelmä.  Viitattu 18.11.2021

https://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoiselle/vapaaehtoistoiminnan-maaritelma/

Tuskaa, hikeä ja onnistumisia

Olen kulttuurituotannon polkuopiskelija Deeqa Aho. Olen valmistunut lukiosta 2021 keväällä ja blogitekstissäni käyn läpi etäopiskelun sekä etätyöskentelyn hyötyjä ja haittoja. Voiko etänä oloa olla erilaisissa muodoissa?

Etäilystä on tullut uusi trendisana. Etäopiskelu ja etätyöskentely eivät olleet monelle tuttuja juttuja ennen koronaa. Lähipalaverit ovat siirtyneet Zoomiin ja muihin etäpalavereihin erikoistuneisiin verkkopalveluihin.

Moni näkee asian arkea helpottavana. Työ- eikä koulumatkoihin kulu aikaa eikä rahaa, työajat ovat joustavammat eikä ulkoisella habituksella ole niin paljon merkitystä. Minä kumminkin huomaan asiassa myös valtavasti haittapuolia entisten kokemuksieni kautta.

Onko etätyöskentely ekstroverteille?

Monet ovat valinneet koulunsa tai ammattinsa sen ihmisläheisyyden tai yhteisöllisyyden tärkeyden vuoksi. Monelle opiskelukaverit tai esimerkiksi asiakkaat voivat olla ainoita ihmiskontakteja.

Myöskään opettajat eivät välttämättä ole vielä saaneet kasvoja oppilailleen, sekin lienee erikoinen tunne. Ekstroverteille tämä ei siis ole ideaali tilanne, introvertit saattavat tästä jopa nauttia

Negatiivisia kokemuksia

Kun pandemia alkoi, kävin lukiota. Etäopiskelu oli minulle aivan uusi juttu ja koin, että jäin monen asian ja mietteen kanssa yksin.

Silloisella koulullani ei ollut mitään viestintävälineitä oppilaiden kesken. Emme siis enää nähneet toisiamme, emme kuulleet toistemme esitelmiä emmekä voineet jakaa ajatuksiamme lounastauoilla. Joillakin opiskelijoilla oli teknisiä ongelmia ja osa koki, ettei oppinut asioita yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Lapsiperheissä elävät eivät pystyneet keskittymään opiskeluun tai työskentelyyn kodin hälinässä.

Yhtäkkiä me abiturientit olimme entistä itsenäisempiä ja toimimme vain yksilöinä. Koulunkäynti tuntui raskaalta ja turhauttavalta.

Naisen tumma hahmo ikkunan edessä, graafinen kuva.
Yksinäisyys on varjostanut etäopiskelua.

Osallistavaan ja yhteisölliseen etäopiskeluun tutustuminen

Humakissa tilanne on erilainen. Vaikka nykyiset vuoden kestävät polkuopintoni ovat verkossa, koen yhteisöllisyyttä. Jokaisella kurssilla näemme toistemme töitä, kommentoimme niitä, jaamme ajatuksia ja pystymme keskustelemaan. Olen myös päässyt tekemään ryhmätyön, vaikka emme koskaan kasvokkain tavanneetkaan.

Tällainen etä- ja verkko-opiskelun osallistava ja yhteisöllinen muoto on saanut minut muuttamaan mielipidettäni etäilystä. Webinaarit ovat mielenkiintoisia, koulutoverit sekä opettajat tuntuvat tutuilta, enkä ole tähän mennessä jäänyt vielä minkään asian kanssa yksin.

Näen verkko-opiskelussa nykyään niin paljon hyvää, että aion hakea Humakiin verkko-opiskelijaksi. Tämä, jos mikä todistaa sen, että etänä voi olla monella eri tavalla.

Nainen selän puolelta, katsoo näyttöruutua, jossa ihmisten kuvia.
Humakin verkko-opiskelu on ollut osallistavaa ja yhteisöllistä.

Teksti: Deeqa Aho
Kuvituskuvat: https://unsplash.com

Viisikymppisenä koulun penkille – Onko ikä este, hidaste vai jotain muuta?

Olen Liisa Kangasniemi, pian 49-vuotias viittomakielen tulkkiopiskelija Helsingistä. Pohdin artikkelissani iän merkitystä opiskelun ja työelämän pyörteissä.

Uudet tuulet 

Elämä on usein arvoituksellista ja yllätyksellistä. Jos joku olisi sanonut minulle kaksi vuotta sitten, että siirryn pian työelämästä pois ja alan opiskella uutta ammattia, olisin todennäköisesti naurahtanut. Toisaalta se on hyvin tätä päivää – ihmiset haluavat kouluttaa itseään koko elämänsä ajan tavalla tai toisella ja monet suuntaavat kokonaan uudelle alalle.  

Näin jälkikäteen ajateltuna irtisanominen työelämästä yt-neuvotteluiden jäljiltä oli parasta mitä minulle saattoi tapahtua. Muussa tapauksessa olisin luultavasti edelleen saman yrityksen palveluksessa ja suoraan sanottuna turvallisesti “paikalleni jämähtäneenä”. Irtisanomisen jälkeen oli pakko miettiä, mitä nyt keksisi elämässään tehdä. Jonkinlainen opiskeluajatus oli mieleni sopukoissa muhinut, mutta nyt vasta se pääsi konkreettisesti aktivoitumaan ja mietin mitä haluaisin “isona tehdä”. 

Kiinnostuin viittomakielestä viime talvena avoimen korkeakoulun kurssien aikana ja siitä lähtien oli selvää, että hakisin viittomakielen tulkkauksen koulutukseen. Pääsin kuin pääsinkin Humakiin sisään ja nyt opiskelua on takana noin kaksi kuukautta.  

Varjo ihmisestä reppu selässä heijastuu keltaista tiiliseinää vasten.
Reppu täynnä toiveikkuutta. (Kuva: Liisa Kangasniemi)

Onko ikä vain numero? 

On ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin, siitäkin huolimatta, että ikäero muiden opiskelijoiden kesken on huima. Silti olen tuntenut kuuluvani joukkoon enkä koe, että olisin ikäni puolesta jäänyt mistään paitsi. Opiskelijakunnan tapahtumat olen toistaiseksi jättänyt väliin, mutta jos vain aikataulullisesti onnistuu, niin toki aion osallistua itseäni kiinnostaviin tapahtumiin. 

Ikä muistuttaa minua jonkin verran itse opintojen parissa. Huomaan että en opi asioita yhtä nopeasti kuin nuoret luokkatoverini ja monet ohjelmistot ja sovellukset, jotka ovat heille itsestään selviä ja helpon oloisia, ovat minulle ihan uusia ja joudun käyttämään aikaa niihin perehtymiseen. Sen voi positiivisesti ajatella uuden oppimisena jokaisena päivänä. 

Vaikka ikää ei tulisi ajatella esteenä, niin väkisinkin se ajatus välillä hiipii mieleen. Sitä miettii, että mahtaako kukaan enää palkata yli 50-vuotiasta tulkkia, jos niin onnellisesti käy, että valmistuminen toteutuu muutaman vuoden päästä. 

Oman yrityksen perustaminen on toki yksi vaihtoehto, mutta itse uskoisin, että en lähde sille polulle, vaan mieluummin menisin töihin työntekijänä johonkin yritykseen.  

Puhutaan että 50-vuotiaat olisivat loistavia työntekijöitä siinä mielessä, että heillä on motivaatiota, usein myös kokemusta (toki alanvaihdon jälkeen sitä ei voi olla paljoa). He ovat luotettavia ja sitoutuneita työntekijöitä. Heillä ei yleensä ole enää pieniä lapsia, joten joutuvat tuskin olemaan paljon pois töistä. Vaikka asiat todennäköisesti ovatkin jotakuinkin noin, saa usein lukea lehdistä, että 50-vuotiaita ei enää palkata yrityksiin ja todennäköisesti se johtuu iästä, vaikka sitä ei tietenkään ääneen sanota. Ikärasismi on siis valitettavasti täyttä totta. 

Opiskeluvälineitä kuten vihkoja, kirjoja, kalenteri, kynä, silmälasit ja kuulokkeet yhdistettynä läppäriin pöydällä.
Opiskeluun tarvitaan monenlaisia välineitä. (Kuva: Liisa Kangasniemi)

Oikealla asenteella eteenpäin  

Itse yritän olla miettimättä ikä asiaa opiskellessa. Olen ottanut sen asenteen, että pärjään siinä missä muutkin, vaikka joutuisinkin näkemään hieman ylimääräistä vaivaa. Se saattaa tarkoittaa muutamia lisätunteja opintojen parissa, mutta itse näen sen vain positiivisena asiana.  

Kaiken kaikkiaan, asenteella on yllättävän paljon merkitystä jokapäiväisessä toiminnassamme. Optimismilla ja päättäväisyydellä pääsee pitkälle Myös kannustava ilmapiiri kotona ja koulussa parantavat motivaatiota ja auttavat uusien asioiden omaksumisessa.  

Ja jos joskus huomaa kohtaavansa ikärasismia, niin ainahan se voi kuitata huumorilla, esimerkiksi tokaisemalla, että “Eipä sitä tässä iässä enää voi kaikkea muistaa”. 

Teksti: Liisa Kangasniemi

Kuvat: Liisa Kangasniemi

Hanketyöskentelyä opiskelijana – Beetles LIFE

Yhdeksän kuukautta sitten päädyin hankkeeseen kouluprojektin kautta. Saimme tehtäväksi toteuttaa jonkin kehittämistyön oikealle työelämäkumppanille. Beetles Life mainittiin ensimmäisessä webinaarissa. Humak toimii Metsähallituksen vetämässä hankkeessa yhteistyökumppanina, ja he kaipasivat innovatiivisia opiskelijoita tuottamaan sisältöä hankkeen teemaan liittyen. Lähdimme mukaan kahden luokkakaverini kanssa.  

Beetles LIFE on monivuotinen suojeluhanke, jonka tavoitteena on suojella ja ylläpitää kahdeksan harvinaisen, ekosysteemiämme ylläpitävän hyönteislajin elinympäristöjä. Tietoa välitetään taiteen, median ja ympäristökasvatuksen keinoin. (Metsähallitus, 2021.) 

Meidän projektimme 

Hankkeen kohdeyleisö on laaja, johon kuuluu sekä nuoret, että lapsiperheet. Jo aiemmin hankkeessa on luotu sisältöjä muun muassa lapsille. Meidän kohderyhmäksemme valikoitui nuoret aikuiset. Aluksi ajattelimme kohderyhmän olevan helppo meille sen takia, koska se on samaa ikäluokkaa, kuin me itse olemme. Luomme vain sisältöjä, joista itse kiinnostuisimme ja innostuisimme. Äkkiä tavoite kuitenkin osoittautui haasteelliseksi.  

 Moni nuori on nykyisin kiinnostunut luonnonsuojelusta ja ylipäänsä ympäristöteemoista eli he myös aktiivisesti keräävät tietoa itse. Jos taas haluamme tavoittaa toista puolta – sitä ei niin aktiivista, ei ehkä kovakuoriaiset ole kaikista innostavin asia. 

Yksi keskeisimmistä toiveista, joita saimme, oli digitaalisuuden hyödyntäminen. Esimerkiksi lisätyn todellisuuden keinoin. Äkkiä suunnittelupalavereissamme alkoi toistua retkeilyteema ja luonnon merkitys hyvinvoinnille. Kuinka paljon nuoret viettävät aikaa metsissä ja luonnossa? Mitä he siellä tekevät ja mitä he siitä saavat? Loimme kyselyn, jota jaoimme korkeakouluopiskelijoille Jyväskylässä. Näistä palasista lopulta hioutui interaktiivinen luontoelämyskokonaisuus Inspiroidu, arvosta, suojele, jonka loimme ThingLink-alustalle.  

ThingLinkin kokoaminen ja sisältöjen luominen toi hommaan monipuolisuutta. Yhtenä päivänä suunnittelimme sisällä monta tuntia, toisena lähdimme Oravinvuorelle tai Vaarunvuorelle kuvaamaan 360 kuvia. Joinain päivänä olimme äänittämässä materiaalia Digi & Game Centerillä. Kun sisällöt olivat selkeästi suunniteltu ja käsikirjoitettu, toteuttaminen oli mukavaa ja se eteni melko omalla painollaan. Pian kokonaisuus oli julkaisua vaille valmis.  

Halusimme luoda myös jotain konkreettista materiaalia projektiin liittyen, ja siksi painatimmekin 200 kappaletta postikortteja, jotka sisälsivät QR-koodin suoraan ThingLink-alustalle. Nämä kortit pääsivät suurempaan jakoon myöhemmin kesällä. 

Postikortti Beetles Life -hankkeessa tehdystä postikortista, jossa on palolatikan siluetti ja teksti "Inspiroidu, arvosta, suojele."
Kuva postikortin etupuolesta. Kuva: Minja Revonkorpi.

Kurssiprojektista kesäprojekti 

Itse jäin projektin päätyttyä kesän kynnyksellä tekemään vielä ammatillisen harjoittelun 2: “Monialaiset toimintaympäristöt” hankkeen pariin. Yksi suurempi kokonaisuus osana harjoittelua oli yhteistyö Jyväskylän Kesän kanssa. Tavoitteenani oli siis saada projektimme kesän ohjelmistoon. Tapahtumalle oli valikoitunut tälle vuodelle sopivasti ympäristöteema. Suunnittelin Inspiroidu, arvosta, suojele -taidetyöpajan, joka järjestettiin Villa Ranan puutarhassa 9.7. Työpaja oli hyvin pienimuotoinen tilaisuus, jonne ihmiset saivat vapaasti tulla rentoutumaan kuvataiteen parissa. Myös postikortteja oli jaossa sekä pajassa että Jyväskylän kesän infossa.  

 Pidin pajatyöskentelystä melko paljon, sillä se oli hyvin matalan kynnyksen juttu toteuttaa. Yhteistyö oli mutkatonta ja paikka lyötiin lukkoon melko helposti. Käytin jo luotuja verkostoja. Esimerkiksi pajaa oli vetämässä hankkeessa jo aiemmin, visuaalista puolta loihtinut kuvataitelija ja oli mahtavaa, että paikalla oli myös oikea alan ammattilainen. En ollut koskaan ennen toteuttanut vastaavaa, joten tämä oli mielekäs ensimmäinen kokemus. 

Tein myös koko Inspiroidu, arvosta, suojele projektista tiedotteen ja syksylle sain vielä markkinointitehtävän. Otin tavoitteekseni markkinoida hankkeessa jo aiemmin luotua virtuaalista lorukirjaa Punahärön metsäseikkailu päiväkoteihin esikoululaisille.  

Otin yhteyttä muutamaan sellaiseen päiväkotiin, jotka painottavat toiminnassaan ympäristökasvatusta, luontoa ja retkeilyä. Vierailin parissa, joista molemmat ovat mukana Vihreä lippu -toiminnassa ja sijaitsevat lähellä luontoa. Lorukirjan parissa työskentely vei minut ihan erilaiselle osaamisalueelle, koska kohderyhmänä olivatkin lapset. Lisäksi on erilaista ja vaatii suurempaa perehtymistä markkinoida jotain, minkä luomisprosessissa ei ole itse ollut mukana laisinkaan.  

 Aikuiset ja lapset olivat kuitenkin kiinnostuneita ja oli mukava huomata, kuinka etenkin lapset syventyivät kirjan ääreen. Uskon, että teknologian ja kirjan pelimäisen luonteen vuoksi se aktivoi lapset aivan eri tavalla, kuin tavanomainen kirja. 

Käsi pitää kiinni Beetles Life -hankkeen postikortista Jyväskylän kesän taidetyöpajassa.
Kuva ”Inspiroidu, arvosta, suojele” -pajasta, Villa Ranan puutarha, 7.9.2021. Kuva: Elina Viik.

Loppufiilikset 

Tämä harjoittelu oli pitkäkestoinen, eikä ollenkaan ”kerralla purkkiin” tyylinen, johon olen tottunut. Se sopi hyvin tehtäväksi töiden ohessa, joita itselläni oli kesällä täysipäiväisesti. Viihdyin hankkeessa ja luulen, että suurin syy tähän on se, että sain luoda jotain omaa, ja kuitenkin sellaista, jolle oli tarvetta. Lisäksi opin hankkeessa työskentelystä huimasti. Sain kokemusta hanketyöskentelystä ja perehdyin uusiin digitaalisiin alustoihin ja työkaluihin. Sain pitkästä aikaa luoda tekstiä, mikä on nuorempana ollut suuri intohimoni. Ja hankkeen ansiosta sain vielä kaupan päälle aivan uutta tietoa luonnosta, sen lajistosta ja ekosysteemistä. 

Aiheet, jotka alkuun herättävät huvittuneisuutta, eivät pyöri omassa somessa tai joista ei valmiiksi tiedä; niihin kannattaa tarttua!  

Teksti: Elina Viik

Kuvat: Elina Viik, Minja Revonkorpi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen yhteisöpedagogiopinnoissa

Olen Outi Vola, yhteisöpedagogiopiskelija, joka on lähtenyt rohkeasti vaihtamaan alaa keski-iässä. Kerron tässä blogissa, kuinka olen hyödyntänyt muun muassa partiossa opittuja taitoja opinnoissani ja kuinka olen opetellut tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistani.

Kohti uutta

Olen aiemmalta koulutukseltani merkonomi ja kaksinkertainen artesaani. Sen lisäksi minulla on sisustusalan ja myynnin alan koulutusta. Olen toiminut yrittäjänä ja tällä hetkellä teen työtä käsilläni palkkatyöntekijänä ja opiskelen työn ohessa. Vaikka käsillä tekeminen onkin aina ollut suuri intohimoni, on sen aika nyt tullut päätökseensä työn kuluttavuuden takia. Mutta aika aikaansa kutakin, on aika siirtyä uusille urille.

Miksi lähdin opiskelemaan yhteisöpedagogiksi? Harrastan partiota ja sain partiokaveriltani vinkin, että minusta tulisi hyvä yhteisöpedagogi. Sitähän teen jo partiossa, tärkeää ja vaikuttavaa järjestö- ja nuorisotyötä. Siitä se ajatus sitten lähti kehittymään, tätä samaa voisi tehdä ihan palkallisestikin.

Nokialaisten leirilippukunnan telttoja Ilves-19 -piirileirillä.

Osaaminen ja sen todentaminen

Opintojen alussa tiesin, että Suomen Partiolaiset on tehnyt paljon työtä harrastustoiminnassa saadun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen parissa. Niinpä tutustuin tähän aiheeseen ja selvitin mitä osaamistani voisin hyödyntää opinnoissani.

Esimerkiksi tietyistä partiokoulutuksista, kuten partiojohtajan peruskoulutus (PJPK) tai ryhmänohjaajakoulutus (ROK), saa opintopisteytetyn todistuksen. Lisäksi tiesin partion osaamismerkeistä ja näitä olinkin hankkinut joistakin partioprojekteista.

Partiokoulutuksissa partio on koulutuksen toteuttaja ja Opintokeskus Sivis on koulutuksen järjestäjä, joten koulutukseen osallistuja voi saada virallisen oppilaitoksen myöntämän todistuksen. Henkilötunnuksella varustetulla todistuksella esimerkiksi tutkintokoulutuksessa voi saada opintosuorituksia, hyväksilukuja tai hakupisteitä.

Itse hyödynsin partiokoulutuksia opinnoissani ahotoinnin ja ammatillisen harjoittelun yhteydessä. Olen suorittanut partiojohtajan peruskoulutuksen ja ohjelmajohtajakoulutuksen ja sain myös lippukunnan johtajalta todistuksen toiminnastani lippukunnassa, näiden yhdistelmällä sain ahotoitua kaikki vapaavalintaiset opinnot. Ammatillisen harjoittelun suoritin keväällä lippukunnassa yhdistettynä partiojohtajan jatkokoulutukseen. Koulutus on 25 opintopisteen arvoinen ja siihen liittyy vahvasti lippukunnassa tai muualla partiossa toteutettava kehitystehtävä. Näin ollen tein työryhmän kanssa lippukunnan viikkotoimintaa tukevan aktiviteettipankin ja sain samalla projektijohtamisen kokemusta.

Osaamismerkki on myös erinomainen keino näyttää partiossa hankittua osaamista. Osaamismerkin yhtenä tarkoituksena on auttaa tekemään näkyväksi osaaminen, joka voi olla hankittu harrastuksissa tai vapaaehtoistyössä.

Itse hyödynsin osaamismerkkiä ahotoidessani yhden ammatillisen harjoittelun. Toimin kesällä 2019 Hämeen partiopiirin piirileirillä leirilippukunnan seikkailijaikäkausivastaavana ja hain siitä pestistä Ryhmän johtaja leirillä – osaamismerkin ja sen avulla pystyin sanoittamaan osaamistani ja sain ahotoitua ammatillisen harjoittelun. Sain myös ahotoitua yrittäjyysopintoja toimittuani lähes kymmenen vuotta käsityöalan yrittäjänä. Yritystoiminta tuli tuolloin tutuksi, joten miksi en hyödyntäisi tuota kokemusta nyt opinnoissani.

Avajaistunnelmaa suuren yleisön kera Ilves-19 -piirileirillä.

Osaamisen sanoittaminen

Entä kuinka sanoittaa ja tuoda julki omaa osaamistaan? Se ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Ei riitä, että kerrot toimineesi partiossa jossain pestissä tai johtaneesi jotain projektia. Se ei kerro partion ulkopuoliselle mitään, että toimin ohjelmajohtajana lippukunnassa.

Osaaminen pitää siis sanoittaa. Itse kerron ohjelmajohtajan olevan vastuussa lippukunnan viikkotoiminnasta ja siitä, että ryhmät noudattavat virallista partio-ohjelmaa. Lisäksi vastaan siitä, että lippukunnassa on yhteisiä tapahtumia ja että lippukuntalaiset tietävät mitä tapahtumia piirillä tai Suomen Partiolaisilla on tarjolla ja kannustan niihin osallistumaan. Lisäksi tuen ryhmänjohtajia heidän pesteissään ja tarvittaessa autan heitä toiminnan suunnittelussa yhdessä ikäkausivastaavien kanssa.

Olen saanut partiossa jo lapsesta asti erilaisia taitoja, olen oppinut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, järjestämään ja organisoimaan tapahtumia, johtanut lapsiryhmiä, tehnyt erilaisia projekteja ja toiminut lippukunnan hallituksen jäsenenä. Se osaaminen mikä tähän kaikkeen kiteytyy ei ole helppoa sanoittaa, ainakaan minulle.

Tähän on ollut apuna nimenomaan osaamismerkit, joissa on paloiteltu osaaminen ja hakulomakkeessa on hyvin annettu apukysymyksiä, joiden avulla osaaminen on ollut helpompi sanoittaa.

Lisäksi suoritin viime keväänä Humakissa Askeleita urapolulla – opintojakson, josta sain myös paljon apua osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen. Tehtävänä oli muun muassa laatia miellekartta omasta osaamisestaan ja mistä sitä on saanut sekä tehdä osaamisen tiivistelmä.

Minun osaamiseni tiivistelmä on seuraava: Yhteisöllisyyttä arvostava järjestöaktiivi, jonka vahvuuksia ovat organisointikyky, sinnikkyys, itsensä johtaminen ja rakkaus uuden oppimiseen. Yrittäjätaustalla, kädentaidoilla ja partiolaisuudella varusteltu luova tekijä ja vastuunkantaja, joka arvostaa reilua ja kannustavaa johtajuutta.

Tämän olen päätynyt laittamaan työhakemuksiini, joita on tullut tehtyä viime aikoina useita.

Ilves-19 piirileirin päättäjäistunnelmaa valojen siivittämänä.

Osaamisen tunnustaminen

Mielestäni Humak on etulinjassa osaamisen tunnustamisen suhteen, siihen kannustetaan positiivisesti. Itse yllätyin siitä, kuinka paljon sain opintopisteitä ahotoitua aiemmalla non-formaalilla osaamisellani, jopa 45 opintopistettä.

Myös se, että ammatillisen harjoittelun pystyi suorittamaan lippukunnassa, oli positiivinen yllätys. Sain keskittyä partioprojektiin ja -koulutukseen rauhassa ja niistä saatu hyöty opinnoissa kannusti ottamaan koulutuksesta kaiken irti.

Teksti: Outi Vola. Yhteisöpedagogi (AMK), MoVe, Humak

Kuvat: Outi Vola, Ilves-19 Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla 2019

Lähteet: Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry 2021. Osaaminen. Viitattu 1.11.2021. https://www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/osaaminen/