Sitran Megatrendit 2020 ennustaa alati nopeammin muuttuvaa maailmaa

Kulttuurituottaja (AMK) -verkkokoulutuksemme opiskelija Tarja van Veldhoven, joka tunnetaan myös kirjojen suurkuluttajana ja innokkaana tulevaisuudentutkimuksen harrastelijana kirjoitti “Opiskelijan silmin” -blogisarjaamme Sitran megatrendejä -seminaarista. Osallistumisen seminaariin ja blogikirjoituksensa Tarja sisällytti osaksi kulttuurituottaja-opintojaan.

Go on yli 4000 vuotta vanha kiinalainen kaksin pelattava ja jopa maailman vaikeimmaksi arvioitu strategiapeli, jossa tekoälyn piti voittaa ammattipelaaja vasta vuoden 2024 tienoilla. Ennustuksen teki tekoälyn ja ihmiskunnan tulevaisuuden huippututkija, Nick Bostrom, kirjassaan ”Superintelligence” [1] vuonna 2014.

Marraskuussa 2016 Googlen Deepmindin AlphaGo -tekoäly voitti Gon maailmanmestarin Lee Sedolin numeroin 4-1.[2] Vuosikymmen muuttui alle kahdeksi vuodeksi, vaikka ennustajana toimi itse tulevaisuuden huippututkija. Tulevaisuuden ennustaminen on siis vähintäänkiin haastavaa.

Tästä huolimatta tulevaisuutta pohditaan laajalti ja apua hahmoitukseen haetaan seuraamalla erilaisia kehityskulkuja.

Sitran tulevaisuusasiantuntija, Mikko Dufva, perustelee ekologisen jälleenrakentamisen tärkeyttä ilmastokriisin torjunnassa.

Tulevaisuustalo Sitra on esitellyt vuodesta 2011 tulevaisuuden megatrendejä[3]. Perinteitä vaalien vuoden vaihtuessa Sitra pohti seuraavan kymmenen vuoden ja sen ajan jälkeisiä trendejä.

Helsingin Bio Rexissä Sitra järjesti 9.1.2020 avoimen tilaisuuden, jossa olivat puhujina olivat tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva, Sitran uusi yliasiamies Jyrki Katainen, Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirch ja Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

Yli 140 kotikatsomoa oli ilmoittautunut mukaan seuraamaan streamia ympäri Suomen ja keskustelua käytiin tilaisuuden aikana ja sen jälkeen melko laajasti sosiaalisessa mediassa.

Dufva aloitti päivän esittelemällä Sitran viisi megatrendiä, jotka ovat:

  • Ekologisella jälleenrakennuksella on kiire
  • Väestö ikääntyy ja monimuotoistuu
  • Verkostomainen valta voimistuu
  • Teknologia sulautuu kaikkeen
  • Talousjärjestelmä etsii suuntaansa[4]

Ekologisella jälleenrakennuksella on kiire

Kaikki muut megatrendit pyörivät tämän keskeisen ajatuksen ympärillä. Kun ilmasto lämpenee, äärimmäiset sääolosuhteet lisääntyvät, luonnon monimuotoisuus vähenee, resursseja ylikulutetaan, maaperä köyhtyy ja jännitteiden määrä kasvaa, sillä on suoria ja epäsuoria vaikutuksia jokaiseen elämän osa-alueeseen.

Ääripäiden keskinäiset jännitteet asettavat omia haasteita ekologisessa jälleenrakentamisessa.

Väestöliiton tutkimusjohtaja Rotkirch käytti tilaisuuden mieleenpainuvimman puheenvuoron väestön ikääntymisestä ajatuksella ”läntisissä yhteiskunnissa nuorista tulee vähemmistö”. Rotkirch peräänkuulutti Suomen asemaa tämän megatrendin kärjessä ja nosti pinnalle ajatuksen ikääntymisen tyylikkyydestä ja mahdollisuudesta brändätä se Suomen eduksi. Sosiaaliset suhteet muuttuvat, kun lapsia ja sitä mukaa sukulaisia on entistä vähemmän, jolloin turvaverkkoja ruvetaan rakentamaan enemmän ystävistä ja kollegoista.

Väestön ikääntyminen lisää kuitenkin myös paljon sukupolvien välisiä jännitteitä, sillä siinä missä aiemmin varallisuus on valunut ylhäältä alaspäin (vanhemmilta nuorimmille), tässä on Rotkirchin mukaan tapahtunut käännös jo joitain vuosia sitten. Huoltosuhteen kääntyminen ympäri näin ollen edellyttää varallisuuden siirtoa alhaalta ylöspäin.

2020-luvulla demokratiaa tullaan haastamaan monesta suunnasta, sillä se on liian hidas reagoidakseen riittävän nopeasti tarvittaviin ratkaisuihin. Yksinkertaisia ratkaisuja tarjoavat johtajat tulevat nostamaan päätä, mutta samalla toiminta rapauttaa yksilönvapauksia.

”Hämmennyksen keskellä apua haetaan kuplista ja heimoista”, kirjoittaa Dufva Sitralle kirjoittamassaan raportissaan Megatrendit 2020[5], mutta peräänkuuluttaa polarisoituvaksi taipuvaisen keskustelun tasapainoksi tietoista panostusta harmaan eri sävyihin.

Kaiken on muututtava ympäristökriisin mukana, myös kulttuurin

Tärkeimpänä tästä teemasta kuitenkin nousee ajattelutapojen muutoksen ensituulahdukset. Dufvan mukaan uudenlaista ajattelua on jo havaittavissa mm. ekososiaalisen sivistyksen ja jälkimateriaalisin arvoihin perustuvan sivistyskäsityksen muodoissa.

Kaiken keskiössä on yhteisöllisyyden uudelleensyntyminen ja ihmisen rooliin mukautuminen osana luontoa.

Digitalisaation toinen aalto

Digitalisaation seuraavaa vaihetta on ennustettu jo jonkin aikaa. Teknologian kehitys ja sen punominen osaksi kestävää yhteiskuntaa sidotuttaa meidät nykyistäkin enemmän teknologiaan. Tulevana vuosikymmenenä yhä useampi asia voidaan automatisoida ja työn kuva tulee kokemaan myös suuria muutoksia mm. teknologian kehityksen myötä. Työtä voidaan tehdä entistä enemmän etänä tai virtuaalisissa ympäristöissä, mutta samaan aikaan nopeaan tahtiin kehittyvä teknologia voi lisätä teknologista eriarvoisuutta.

Kehittyvän teknologian energiantarve tulee olemaan oletetusti nykyistä suurempaa, joka on ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Fossiiliset polttoaineet ovat jo nyt jäämässä jälkeen hintakilpailussa uusiutuvien energioiden kanssa ja tahti tulee kiihtymään, kun energiatuotanto hajautuu yksityisten kansalaisten myydessä ylijäämäenergiaa takaisin sähkönjakeluverkkoon. Uusiutuvista energiamuodoista niin aurinko- kuin tuulivoimankin hinnat ovat pudonneet nopeasti ja akkuteknologia on jatkanut kehitystään ripeällä tahdilla.

Talouden ennustetaan kasvavan tulevalla vuosikymmenellä ennen kaikkea länsimaiden ulkopuolella, jossa yhä enenevä osa kansalaisista kuuluvat vanhempaan ikäryhmään. Kuitenkaan talouden kasvusta tuleva varallisuus ei jakaudu tasaisesti, vaan aiempaa trendiä mukaillen varallisuus jatkaa kertymistä vain harvoille.

Polarisaatio tarvitsee haastajakseen harmaan eri sävyjä.

Ilmastokriisi haastaa kulutuskulttuurin kriittisempään tutkiskeluun, mutta on mahdollista että mm. teknologian kehityksen myötä kulutus kasvaa yhä edelleen. Todennäköinen skenaario on myös se, että kulutus painottuu yhä enenevissä määrin palveluihin ja kiertotalousmalliin perustuviin tuotteisiin ja palveluihin[6].

Kotiinviemisiksi paljon ajateltavaa

Puheenvuorojen jälkeen yleisön sai tanssimaan uuden sukupolven Elovena-kuvaa muokkaava Yeboyah samaa nimeä kantavallaan biisillä (linkki ulkoiselle sivulle).

Tulevaisuustäyteinen aamupäivä huipentui megatrendikorttien tutkimisesta ja Sitran muutamista toimintapisteistä, joissa oli mahdollisuutena miettiä tulevaa yhdessä asiantuntijan kanssa.

Megatrendit ja jännitteiden kartassa kaikenkokoiset muuutokset vaikuttavat muihin tekijöihin.

Vaikka tulevaisuutta on haastavaa ennustaa, sitä oli mieltäavartavaa pohtia asiantuntijoiden johdolla mitä parhaassa seurassa, mutta helpointa siihen on kuitenkin vaikuttaa tekemällä sitä.

”The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams.”[7]

-Eleanor Roosevelt

Teksti ja kuvat: Tarja van Veldhoven, Sitran luento 9.1.2020.

Lähteet:

[1] Bostrom, Superintelligence.
[2] “AlphaGo versus Lee Sedol.”
[3] “Megatrendit 2020.”
[4] Dufva, “Megatrendit 2020 minuutissa.”
[5] Dufva, “Megatrendit 2020.”
[6] Sitra, Megatrendikortit.
[7] “Eleanor Roosevelt – Quotes.”

Hae kulttuurituottajaksi kevään yhteishaussa, www.opintopolku.fi. Humak tarjoaa Kulttuurituottaja (AMK) opinnot niin verkkototeutuksena kuin päiväopintoina. Jaksoja voi suorittaa myös avoimen AMK:n opintoina. Lisäksi Humakissa voi suorittaa maisteritasoisen Kulttuurituottaja (ylempi AMK) -tutkinnon.

Lehtorintonta yhdessä oppimista?

Yhteisöpedagogiopiskelijalla on kolme unelmaa:

  1. Yhteisöllistä yhteisöpedagogiopiskelua. Tehdään viikoittain koulutehtäviä yhdessä ja opitaan sitä kautta tuntemaan toisemme.
  2. Lähiopetuksessa on riittävästi aikaa keskustelulle ja tiedon omaksumiseen. Lähiopetuksen tahti on rauhallinen ja tehokas.
  3. Lähiopetuspäivän jälkeen lähdetään kotiin inspiroituneina ja virkeällä mielellä.

Jyväskylässä yhteisöpedagogiksi opiskeleva Erkka Kulmala kirjoitti kommenttipuheenvuoron lähiopetuspäivistä ja yhdessä oppimisesta. Kulmala pohtii kirjoituksessaan, voisiko opetuspäiviä järjestää uudelleen ja esittää yhtenä ratkaisuna lähiopetuspäivien pilkkomisen pienempiin kokonaisuuksiin sekä aikatauluttamalla opiskelijoille tiimityöskentelypäiviä. Pyysimme kirjoitukseen Humakin koulutusjohtajalta Päivi Marjaselta kommentin, joka löytyy heti Erkan kirjoituksen jälkeen tämän blogin loppuosasta.

Alun yhteisöllisyys, mihin menit?

Aloitin yhteisöpedagogin opintoni syksyllä 2018 Jyväskylässä. Aluksi vietimme melkein täydet viikot yhdessä opiskelua aloitellen. Sitten yhtäkkiä tiemme erosivat, kun lukujärjestyksessä oli vain 1–2 lähiopetuspäivää viikossa. Ihmettelin, mitä tapahtui. Minulle kerrottiin, että korkeakoulujen määrärahaleikkausten vuoksi lähiopetusta ei voida järjestää tämän enempää ja opetusta on jouduttu uudelleen järjestämään.

Opiskelijat pitävät lähiopetuspäivistä.
Lähiopetuspäivien määrä vähenee opintojen edetessä. Kuvituskuva

Tuntui oudolta, että luokkamme yhdessä oppiminen loppui. Meillä oli kuitenkin motivoituneet opiskelijat, lämpimät ja valaistut opiskelutilat, ruokala, vessat ja kirjasto. Miksi emme voisi opiskella yhdessä ilman lehtoria?

Ehdotin eräälle lehtoreistamme, että koulu laittaisi lukujärjestykseemme yhteisopiskelupäiviä. Ideani jätettiin hyödyntämättä vastaamalla, että voimmehan järjestää ne itsekin. Saimme järjestettyä kaksi itseopiskelupäivää, jonka jälkeen niitä ei enää ollut. Kannattaako näin tärkeä tehtävä jättää opiskelijoiden itseorganisoitumisen varaan? Opintojen edistyminen on oppilaitoksenkin etu.

Vähäiset lähiopetustunnit tehokäytössä?

Koen lähiopetuspäivät monesti uuvuttaviksi eikä olo päivän lopuksi ole innostunut. Asiaa tulee käytettyyn aikaan nähden liikaa eikä aikaa aina jää arvokkaaksi koetulle keskustelulle. Jotkut kokevat tämän johtuvan lähiopetuspäivien vähyydestä. Ottaen huomioon, kuinka vakavasti oppiminen mielestäni kärsii tästä tilanteesta, lehtoreiden ajankäyttöä lähiopetuksen suhteen olisi tehostettava.

Epäilen, ettei kouluorganisaatio ole sopeutunut tilanteeseen, jossa opetukseen käytettyjä tunteja on vähennetty. Esitän, että opetusta on toteutettava eri tavalla ja yhteisöllisyydestä tinkimättä.

Lähiopetuspäivä tarkastelussa

Tarkastelen Hyvinvointipalvelut-kurssin lähiopetuspäivää, joka järjestettiin maaliskuussa 2019 Jyväskylän kampuksella. Mielestäni tämä lähiopetuspäivä edustaa hyvin lähiopetusta. Ensimmäisellä tunnilla ulkopuolinen luennoitsija luennoi sote- ja maakuntauudistuksesta. Tunti herätti opiskelijoissa turhautumista, koska asiaa oli ollut liian paljon käytettyyn aikaan nähden. Luennoitsijallakin tuntui olevan kiire.

Kysyin luennoitsijalta, mitä mieltä hän oli ajan riittävyydestä ja mitkä tekijät vaikuttivat siihen. Hän kertoi, että ajasta sovittiin yhdessä lehtorin kanssa. Hän olisi voinut esitelmöidä meille 75 minuutin sijaan 150 minuuttia. Luennoitsijan mielestä aihe olisi kaivannut enemmän aikaa. Lehtorimme oli esitelmän ajan paikalla kuuntelemassa. Luennoitsijan mielestä ei olisi ollut ongelmaa, että lehtori olisi ollut poissa hänen esitelmänsä ajan. Koin lehtorin arvokasta ja vähäistä lähiopetusaikaa kuluneen esitelmän seuraamiseen.

Opiskelijoiden ryhmätyöskentely voisi olla varattua oppilaitoksen puolesta.
Kirjoittaja toivoo aikataulutettuja ryhmätyöskentelypäiviä kalenteriin. Kuvituskuva.

Haastattelin lähiopetuspäivästä vastaavaa lehtoria. Hänen mielestään aikaa ei ollut riittävästi käytettävissä käsiteltyyn asiaan. Lehtorin paikallaolo ei ole hänenkään mielestä ulkopuolisen luennoitsijan esitelmän aikana pakollista, kunhan esitelmöitsijä on tuttu. Lehtorimme mielestä lehtori voi paikalla ollessaan tuoda esitelmään lisäarvoa tarkentavia kysymyksiä esittäen. Lehtorin tarkentavilla kysymyksillä on varmasti lisäarvoa, mutta tuottaisiko lehtori enemmän lisäarvoa käyttämällä esitelmän viemän ajan valmentamiseen, ohjaukseen tai muuhun opetukseen?

Opiskelijat yksimielisiä – liikaa asiaa ja liian vähän aikaa

Olisiko opiskelijoilla sitten ollut enempää aikaa käytettävänä? Tein luokkalaisilleni kyselyn, jossa kysyttiin:

  1. Mitä olit mieltä Hyvinvointipalvelut-kurssin lähiopetukseen käytetystä ajasta?
    1. Mielestäni se oli riittävä ja hyvä
    2. Olisin tarvinnut ja ollut valmis käyttämään käsiteltyihin asioihin enemmän aikaa.
  2. Kuinka paljon enemmän aikaa olisit halunnut käyttää lähiopetuksen asioihin?
    1. Puolikkaan päivän
    2. Yhden päivän (vaihtoehtoja oli viiteen päivään saakka)

Pyrin laatimaan kysymykset neutraaleiksi, jotta vastaajilla olisi helppoa kertoa todelliset mielipiteensä. Kyselyyn vastasi luokaltani 10 opiskelijaa.

Lähiopetukseen haluttiin käyttää enemmän aikaa.
100 % vastanneista olisi tarvinnut ja ollut valmis käyttämään lähiopetukseen enemmän aikaa.

Asian käsittelyyn haluttiin käyttää enemmän päiviä.

Yhden lähiopetuspäivän asioihin tarvittiin ja oltiin valmiita käyttämään yhden päivän sijaan 3,7 päivää lähiopetusta.

 

Tilojen puute esteenä yhdessä oppimiselle?

Kysyin Jyväskylän kampuksen tiimivastaavalta aiheuttaisiko lähiopetuspäivien lisääminen ongelmia tai lisäkuluja tilojen puolesta. Sain vastaukseksi “Tilat eivät siis muodostuisi millään tavalla esteeksi, jos lähiopetuksen määrää haluttaisiin lisätä”.

Olisiko tässä ratkaisu?

  1. Enemmän oppilaiden välistä ja ilman lehtoria tapahtuvaa ryhmätyöskentelyä.
  2. Ulkopuoliset asiantuntijat korvaavat osittain lehtoreiden lähiopetusta.
  3. Lehtorin lähiopetustunnit jaetaan kokonaisten päivien sijaan 40 minuutin pätkiin.

Näkemykseni mukaan lehtorin yhden päivän lähiopetustunnit pitäisi jakaa useammalle, esimerkiksi neljälle päivälle. Luennoinnin sijaan asioita sisäistettäisiin ryhmätyöskentelyn kautta. Lehtori käyttäisi neljäsosan päivästään ryhmätyöskentelyn tukemiseen ja loput muihin töihinsä.

Opiskelijat voisivat myös opettaa toisiaan, kuten me olemme joillain kursseilla jo tehneetkin. Tämä tapahtuu jakamalla luokka ryhmiin, jotka tutustuisivat yhteen osaan päivän aiheista ja esittäisivät oppimansa muulle luokalle. Osa lähiopetuksesta tapahtuisi ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta eikä lehtori olisi niissä paikalla. Näin vähäiset lähiopetustunnit tulisivat käytettyä  tehokkaasti.

Erkka Kulmala
Yhteisöpedagogiopiskelija, Jyväskylä


Lehtoritonta yhdessä oppimista? Kommenttipuheenvuoro Erkalle

Päivi Marjanen, Humakin koulutusjohtaja

Syksyn 2019 budjettiriihen aikaan olin onnellinen koulutusjohtaja. Hallitus sopi syyskuussa valtion vuoden 2020 talousarvioesityksen sisällöstä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta korotetaan 60 miljoonalla heti vuodesta 2020 alkaen. Tämän lisäksi ammattikorkeakouluindeksi palautetaan, mikä lisää edelleen korkeakoulujen rahoitusta 67 miljoonalla eurolla. Viimeiset vuodet niin ammattikoulutus kuin korkeakoulukoulutus ovat eläneet niukkuuden jakamisesta. Ehkä uusi käänne uskaltaa antaa tilaa myös unelmille koulutuksen kehittämisestä.

Uskon, että me kaikki humakilaiset jaamme Erkan haaveet, että aikaa olisi yhteiselle ja yhteisölliselle oppimiselle niin, että keskustelulle on tilaa ja aikaa ja että se tuottaa myös onnistuneita voimauttavia oppimiskokemuksia. Erkan kommenttipuheenvuoro sisältää toiveen lisäksi myös konkreettisen parannusehdotuksen, mikä on ihailtavaa.

Ehdotuksen perusajatus on, että lähiopetuksen suunnittelu tehtäisiin niin, että opettajan työpanosta käytetään harkitusti tukemaan ja stimuloimaan yhteisössä tapahtuvaa oppimista. Tämä ajatus sai sisälläni asuvan kasvatustieteilijän pohtimaan yleisesti mahdollisuuksia rakentaa opintojaksot toisella tavalla. Otsikoin kommenttini hyödyntäen Erkan unelmia.

1. Yhteisöllistä yhteisöpedagogiopiskelua. Tehdään viikoittain koulutehtäviä yhdessä ja opitaan sitä kautta tuntemaan toisemme

Allekirjoitan Erkan esittämän ajatuksen. Sosiokulttuurisen oppimisen teoreettisesta viitekehyksestä asioita katsovana väitän, että oppiminen tapahtuu juurikin vuoropuhelussa yhdessä yhteistä ymmärrystä rakentaen. Tiedostan, että opiskelijat arvostavat lähiopetuspäiviä, koska ne parhaimmillaan tukevat montaa asiaa opiskelussa ja oppimisessa. Myös erilaisten tutkimusten valossa kuulumisen tunne, osallisuus ja yhteisöllisyys vaikuttavat oppimisen tuloksiin. Niillä ei ole pelkästään vaikutusta oppimisen tuloksiin vaan myös hyvinvointiin.

Kannustan vilpittömästi järjestämään näitä Erkan ehdottamia itseopiskelupäiviä lukujärjestykseen. Voitaisiinko jokin opintojakso pilotoida ehdotuksen mukaisesti niin, että se rakentuu kampuksella tapahtuvasta yhdessä oppimisesta, verkkotyöskentelystä ja luokkahuoneopetuksesta? Oletan, että näin osin jo tapahtuukin opiskelijoiden arjessa.

Tapaa olisi kuitenkin mahdollista kehittää systemaattisemmaksi. Pilotista voitaisiin kerätä myös haastatteluaineisto, jonka tavoitteena olisi selvittää, miten opintojaksoon kytketty vertaisryhmäoppimisen malli tukee oppimista ja hyvinvointia. Tässä voisi olla myös hyvä opinnäytetyön aihe jollekin opiskelijalle.

2. Lähiopetuksessa on riittävästi aikaa keskustelulle ja tiedon omaksumiseen. Lähiopetuksen tahti on rauhallinen ja tehokas.

Valtionohjauksen koulutukselle antamat raamit tiedostavana olen pohtinut olemassa olevien resurssien uudelleen jakamista. Tiedän, että tämänkin eteen on Humakissa tehty jo mittavasti kehittämistyötä. Yksi iso kehittämisaskel Humakissa on ollut digikampus-malli. Sen kehittämistyö jatkuu edelleen tiiviisti valtion ohjatessa kehittämisen kärkiä tähän suuntaan mm. Visio 2030 asiakirjassa. Digitaaliset oppimisympäristöt ja niiden käytön osaaminen nousevat vahvasti myös tulevaisuudessa tarvittavien osaamisten joukosta.

Digitaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen voi olla myös yksi lääke Erkan toivomaan kampuksilla kohtaamiseen. Verkko-opetuksen yleistyessä on kehitetty ns. flipped learning. Sen perusajatus on, että kontaktiopetuksen lähtökohtana on verkossa opiskeltujen asioiden yhdessä syventäminen. Tällöin kampuspäiviin tullaan ennakkomateriaalit lukeneena.  Näin yhteistä aikaa vapautuu mielekkäälle sosiaaliselle oppimiselle sekä opitun syventämiselle ja soveltamiselle. Yhteiset kohtaamiset koostuvat tällä mallilla opiskeltaessa ennemminkin jo omaksutun tietoaineksen yhteisestä pohdinnasta.

Digitaalisuus mahdollistaisi asioihin perehtymisen ennalta.
Flipped learningin perusajatuksena on, että kontaktiopetuksessasyvennetään verkossa opiskeltuja asioita yhdessä, kirjoittaa vastineessaan Humakin koulutusjohtaja Päivi Marjanen.

Toimiva malli opetuksessa voisi koostua kampuksilla pidettävistä luentopäivistä, ryhmissä tapahtuvista itseopiskelupäivistä sekä verkossa tapahtuvasta opiskelusta. Kampuspäivät olisivat ”koulutuksen helmiä”, joihin valmistaudutaan joko ryhmissä kampuksilla tai verkossa ennakkotehtäviä tehden. Nämä kampuspäivät olisi suunniteltu eheiksi kokonaisuuksiksi, joiden välissä tapahtuu oppimista niin verkossa kuin opiskelijayhteisöissä. Myös verkossa tapahtuvaa tehtävää voi toki kehittää niin, että tekeminen on yhteistä. Toki tiedän, että Humakissa näin opetus paljolti jo tapahtuukin, mutta osittain tämä edellyttää kuitenkin opetus- mutta myös oppimislogiikan muutosta.

3. Lähiopetuspäivän jälkeen lähdetään kotiin inspiroituneina ja virkeällä mielellä.

Erkka mainitsee puheenvuorossaan opettajaresurssin vähäisyyden ja sen, että samaan aikaan luokassa saattaa kuitenkin olla kaksi opettajaa. Oman opettajaurani parhaita opettamiskokemuksia ovat olleet ns. yhteisopettajuudella toteutetut kokonaisuudet. Myös opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä kahden opettajan dialogiin. Se on parhaimmillaan eri näkökulmien esiin tuomista ja rikasta vuoropuhelua, jossa ei aina olla edes samaa mieltä opetettavasta asiasta. Varmaankin Erkan esille nostama sote-uudistus on teemana mielenkiintoinen eri näkökulmia asiasta esiin mahdollistava teema.

Opiskelijaryhmä ja sen tuottama vuoropuhelu on olennaisen tärkeää hyvän kontaktiopetuspäivän luomisessa, varsinkin puhuttaessa esimerkiksi yhteisöpedagogeista, joiden työ tulevaisuudessa koostuu enemmän ja vähemmän jatkuvasta vuoropuhelusta erilaisten ihmisten kanssa. Opiskelun pitäisi mahdollistaa juurikin näitä inspiroivia kohtaamisia niin opiskelijoiden kesken kuin myös kampusten henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken.

On erittäin tärkeää saada rakentavia kehittämisehdotuksia niin henkilökunnalta kuin opiskelijoilta. Jatkan mielelläni näiden pohjalta keskustelua ja kehittämistyötä. Saisinko Erkka sinut innostumaan aiheesta enemmän ja tekemään siitä oman opinnäytetyösi?

 

“Voin olla ylpeä siitä, että saan olla Punaisella Ristillä töissä.”

Yhteisöpedagogin kurkistuskurssia suorittava Raakel Silvennoinen tutustui yhteisöpedagogin ammattiin tehden haastattelun alalla toimivasta Piia Lahdesta. Raakel kirjoitti “Opiskelijan silmin” -blogisarjassamme julkaistavan haastattelun osana yhteisöpedagogi-opintojensa uratarina-tehtävää.

Halu tehdä ihmisläheistä ja omien arvojen mukaista työtä vei Piia Lahden opiskelemaan yhteisöpedagogiksi. Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminta teki jo opiskeluaikana vaikutuksen Piiaan.

Yhteisöpedagogi Piia Lahti työskentelee Suomen Punaisen Ristin Espoon Nuorten turvatalon itsenäistymisen tuessa. Punaisen Ristin Nuorten turvatalot tarjoavat nuorille matalan kynnyksen ammattiapua.

Turvataloilla perhe- ja kriisityöntekijät sekä vapaaehtoiset auttavat nuoria ympäri vuorokauden. Nuorten turvatalolle voi tulla kuka tahansa ilman lähetteitä ja kaikki palvelut ovat maksuttomia. Itsenäistymisen tuki auttaa nuoria sekä nuoria aikuisia itsenäistymiseen ja asumiseen liittyvissä haasteissa.

Nuorten turvatalojen toimintaa rahoittavat kaupungit, Suomen Punainen Risti sekä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovatkin oleellinen osa Punaisen Ristin kotimaan apua.

Nuorten turvatalot toimivat viidellä eri paikkakunnalla: Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella.

“Turvatalotoiminnalla on jo vahvat perinteet, ensi vuonna on juhlavuosi, kun turvatalotoiminta täyttää 30 vuotta,” kertoo Piia.

“Turvatalotoiminta sai alkunsa Helsingissä, jossa heräsi huoli katulapsista. Nuorten turvatalot tarjosivat nuorille aluksi yösijaa, ruokaa ja peseytymismahdollisuuden. Nopeasti kävi ilmi, että fyysinen huolenpito ei riittänyt, joten alettiin tarjoamaan kokonaisvaltaisempaa tukea. Huomattiin, että nuoret kaipasivat aikuista, joka kuuntelee ja jonka kanssa voi pohtia ratkaisuja erilaisiin pulmiin”.

Nuorten turvatalolta saa apua monenlaisiin elämäntilanteisiin

Nuorten turvataloilla nuoria ja heidän perheitään autetaan erilaisissa pulmissa arjen jokapäiväisistä tilanteista elämän kriiseihin. Nuorten turvataloilla tarjotaan nuorille mm. tilapäismajoitusta, keskusteluapua, vuorokausirytmitystä sekä itsenäistymisen tukea. Nuorten turvatalolle nuoret ja perheet voivat hakeutua oma-aloitteisesti, mutta nuoria ja perheitä ohjautuu turvataloon myös koulujen-, sosiaalitoimen ja muiden nuoren kanssa työskentelevien tahojen kautta.

Nuoria autetaan myös verkossa Sekasin-chatissä. Erilaisia verkkoauttamisen muotoja myös kehitetään Espoon Nuorten turvatalolla ja esimerkiksi perhetapaamisia ja nuorten asiakkaiden tapaamisia voidaan jatkossa järjestää tarpeen mukaan myös verkon kautta.

Espoon Nuorten turvatalon Itsenäistymisen tuen rinnalla Espoon, Helsingin ja Vantaan alueella toimii myös Kotipolku-hanke. Kolmivuotista hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Kotipolku-hankkeessa täysikäiset nuoret saavat apua asumiseen liittyviin ongelmiin.

Turvatalolta haetaan apua hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Tulosyitä Nuorten turvatalolle ovat esimerkiksi ristiriidat perheessä ja mielenterveyteen, päihteisiin, asunnottomuuteen tai muihin asioihin liittyvät haasteet.

Itsenäistymisen tuessa erilaiset perhetilanteet, esimerkiksi vanhempien paikkakunnalta muutto tai vanhemman menehtyminen voivat asettaa nuorelle haasteita, joihin hän kaipaa itsenäistymisen tuen apuja.

“Meillä on eri taustoista tulevia, eri ikäisiä ja eri perhetilanteista tulevia nuoria. Kaikille heille tarjotaan samat palvelut ja työskentely räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaisesti” kertoo Piia.

Itsenäistymisen tukemista tehdään tiiviissä yhteistyössä nuoren oman perheen tai muun lähiyhteisön kanssa.

“Nuori saa määritellä oman lähiyhteisönsä, ketä siihen kuuluu. Nuoren oma lähiyhteisö jatkaa matkaa nuoren rinnalla senkin jälkeen, kun asiakkuus Nuorten turvataloon päättyy,” toteaa Piia Lahti.

Turvatalossa töitä tehdään vahvalla ammattitaidolla

Espoon Nuorten turvatalossa työskentelee 11 henkilöä. Heistä turvatalon tilapäismajoituksen puolella työskentelee neljä perhe- ja kriisityöntekijää. Itsenäistymisen tuessa työskentelee neljä nuorten parissa toimivaa ammattilaista. Tämän lisäksi Espoon Nuorten turvatalolla työskentelee Espoon talon koordinaattori sekä Kotipolku -hankkeen projektipäällikkö. Heidän lisäkseen talossa työskentelee koko talon toimintaa ohjaava johtaja.

Sekä tilapäismajoituksen puolella, että itsenäistymisen tuessa, työskentelee ammattilaisten lisäksi myös vapaaehtoisia. Tilapäismajoituksessa vapaaehtoiset tekevät yövuoroja ammattilaisen parina. Itsenäistymisen tuessa vapaaehtoiset toimivat nuorten tukikummeina.

Suurin osa Nuorten turvatalolla työskentelevistä ammattilaisista on koulutukseltaan sosionomeja, mutta työyhteisöön mahtuu myös yhteisöpedagogeja. Osa työntekijöistä on täydentänyt osaamistaan perheterapeutin koulutuksella. Turvatalossa työskentelee lisäksi psykiatrinen sairaanhoitaja.

Yhteisöpedagogin koulutuksella ihmisläheiseen työhön

Ennen yhteisöpedagogin opintoja audiovisuaalista viestintää opiskellut Piia työskenteli kaupallisella alalla ja vakuutusalalla. Halu tehdä ihmisläheisempää ja omien arvojen mukaista työtä sai vaihtamaan alaa ja hakeutumaan yhteisöpedagogin koulutukseen.

Opiskelu tempaisi mukaansa ja ala tuntui omalta. Opinnoissaan Piia suuntautui kasvun ja kehityksen tukemiseen. Piia valmistui yhteisöpedagogiksi jouluna 2018.

Piia piti yhteisöpedagogiopinnoissaan erityisesti siitä, että opinnoissa oli mahdollisuus etsiä omaa suuntautumistaan ja vaikuttaa opintojen sisältöön. Esimerkiksi kursseja sai suorittaa harjoittelujen kautta ja suuntautumisvaihtoehtoja oli paljon.

Opinnot olivat työelämälähtöisiä ja opintojen aikana tuli paljon hyviä tilaisuuksia verkostoitua tuleviin työnantajiin. Piia teki useita pitkiä harjoittelujaksoja. Hän toimi mm. Suomenlinnassa leiriohjaajana Suomen leirikouluyhdistykselle, tutustui koulun nuorisotyöhön tuetulla erityisluokalla, teki avointa tilatyötä Aseman lapset ry:n Walkers-talolla sekä työskenteli Suutarilan nuorisotilalla.

Punaiseen Ristiin ja Nuorten turvatalojen toimintaan Piia tutustui myös harjoittelun kautta. Hän teki harjoittelujakson Nuorten turvatalolla Helsingissä ja jäi heti sille tielleen: turvatalotyö jatkui vapaaehtoistyönä verkkoauttamisen muodossa.

Hän pääsi opintojen aikana sijaiseksi Helsingin Nuorten turvatalolle tilapäismajoitukseen. Piia teki myös opinnäytetyönsä Punaiselle Ristille. Kotipolku-hankkeessa tehty työ käsitteli nuorten osallisuutta vapaaehtoistoiminnassa. Heti valmistuttuaan Piia työllistyi Espoon Nuorten turvatalolle itsenäistymisen tuen ryhmään.

“Työ turvatalossa on ollut jo tähän mennessä mahtava kokemus.”

Piian työpäivät koostuvat pitkälti asiakastapaamisista. Työhön kuuluu yhteydenpitoa asiakkaisiin ja heidän lisäksi tavataan nuorten perheitä.

Itsenäistymisen tuessa työ on liikkuvaa, sillä asiakastapaamiset ovat toisinaan myös kotikäyntejä. Itsenäistymisen tuessa tiivistä yhteistyötä tehdään lisäksi verkostojen kanssa; tärkeimmiksi yhteistyötahoiksi Piia listaa lastensuojelun ja perhesosiaalityön. Yhteistyö toimii sujuvasti kumpaankin suuntaan.

“Meidät tiedetään hyvin; sosiaalitoimen kautta tulee paljon yhteydenottoja. Yhteistyötahot myös arvostavat Nuorten turvatalojen toimivaa ja hyvää palvelua.”

Itsenäistymisen tuessa yhteistyötä tehdään myös aikuissosiaalityön, etsivän nuorisotyön, koulujen ja muiden nuorten kanssa työskentelevien tahojen kanssa.

Itsenäistymisen tuessa yhdellä työntekijällä on vastuullaan noin 15 nuorta. Työ on sisällöltään monipuolista ja haastavaakin, mutta joustoakin löytyy; esimerkiksi työajat saa suunnitella itse viikkotuntimäärien puitteissa. Työtä tehdään sekä yksin että työparin kanssa ja työyhteisön tukea saa aina tarvittaessa.

Varsinaisen itsenäistymisen tuen työtehtävien lisäksi Piian työhön kuuluu myös tilapäismajoituksen lisätyövoimana toimiminen, vapaaehtoisten tukeminen Sekasin-chatissä, kouluvierailujen suunnittelu ja toteutus, viestintä sosiaalisessa mediassa sekä vapaaehtoisten tukikummien ohjaaminen.

Työ on monipuolista ja se on yksi työn mieluisista puolista.

“Parasta työssä on ihmisten kohtaaminen ja jatkuva uuden oppiminen. Samaan aikaan ne ovat myös haastavimpia asioita työssäni. On kiva, että työssä on myös haastetta,” pohtii Piia työn parhaita ja haastavampia puolia.

Vaikka Piia kohtaakin työssään monenlaisia tilanteita, hän kokee työnsä turvalliseksi, sillä työyhteisön tuki, hyvät turvallisuusohjeet ja turvalliset toimintatavat ovat kaikilla työntekijöillä hallussa. Esimerkiksi yövuorot tilapäismajoituksessa tehdään aina vapaaehtoinen työparina.

Yhteisöpedagogin opinnot antoivat hyvän pohjan Piian työlle. Joihinkin asioihin Piia olisi kaivannut lisääkin oppia.

“Nuorten turvatalojen toiminta on hyvin perhetyökeskeistä ja Espoon turvatalo on erityisesti profiloitunut perhetyöhön. Perhetyön näkökulmaa tuodaan yhteisöpedagogiopinnoissa melko vähän esille.”

Omilla harjoittelupaikkojen valinnoilla voi Piian mukaan kuitenkin vaikuttaa siihen, minkälaisiin tehtäviin opinnoissa suuntautuu.

Tällä hetkellä Piia haluaa kartuttaa työkokemusta kentällä ja oppia työtä käytännössä. Opiskelukin kiinnostaa tulevaisuudessa, esimerkiksi sosiaalipedagogiikan opinnot sopisivat hyvin yhteisöpedagogin tutkintoa täydentämään.

Teksti: Raakel Silvennoinen, 11.12.2019

Humak tarjoaa maksuttomia 2-3 op laajuisia kurkistuskursseja kaikissa AMK-koulutuksissaan. Opintoihin ilmoittaudutaan verkkokaupassamme.

Matkalla uuden oppimiseen Gambiassa

Lokakuussa astuin elämäni ensimmäisen kerran Afrikan maan kamaralle, Gambiaan. Se hetki oli jännittävä ja se kutkuttaa mieltä edelleen. Sadekausi oli viimeisillään ja maa oli vihreää ympärillä. Vuohet, aasit ja naudat laidunsivat tien varsilla. Tiet olivat sadekauden runtelemia, mutta ne veivät aina perille, minne ikinä oltiinkaan menossa.

Tulin Gambiaan osana yhteisöpedagogin opintojani.

Gambiassa harjoitteluani tein Mahmudan Tulevaisuus ry:lle. Mahmudan Tulevaisuus ry on vuonna 2018 perustettu pieni vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö. Järjestön perustamisessa on ollut mukana Humakin silloinen yhteisöpedagogiopiskelija, nykyisin jo valmistunut Suvi Moisio.

Järjestö tukee pienen ja köyhän 2000 asukkaan Mahmudan kylää. Järjestön ylpeys on esikoulu, Nursery School Ihanat, joka on aloittanut toimintansa syksyllä 2018 yhdistyksen tuella.

Useat lapset kaipasivat paljon läheisyyttä ja syliä. Onneksi minulla oli aikaa sitä heille antaa. Kuva: Satu Huhtala.

Vapaaehtoistyö vahvistaa ydinosaamista

Harjoitteluni Gambiassa yhdisti mainiosti järjestötyön sekä nuorisotyön osaamista. Sen lisäksi, että tutustuin gambialaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja paikallisiin ihmisiin, tutustuin myös pienen vapaaehtoisvoimin toimivan kansalaisjärjestön arkeen.

Kansainvälisyysosaaminen on ollut vahvasti läsnä koko opintojen ajan, mutta itselleni se kolahti vasta, kun olin työn touhussa Afrikassa. Samalla sain todeta, että harjoittelu maailmalla oli suurin oppini kansainvälisyysosaamisesta koko koulutuksen aikana.

Yksi upeimmista kulttuurikokemuksista oli paikallisiin häihin pääseminen. Vieläkään en tiedä kenen häissä olin, mutta sen tiedän, että musiikki soi, ihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja tunsin itseni valkoisena melko ulkopuoliseksi.

Mahmudan kylässä sain kunnian tutustua lapsiin ja heidän perheisiinsä sekä opettajiin. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli lasten vienti meren rannalle.

Pakkasimme pienen bussin täyteen esikoululaisia ja ajoimme Atlantin rantaan. Vain kourallinen yli 30 lapsesta oli ollut ennen auton kyydissä, vielä harvempi oli nähnyt merta.

Vasemmassa kuvassa eskarilaiset ovat odottamassa koulun alkua. Lapsilla on koulupuvut, jotka lisäävät heidän yhdenvertaisuuttaan koulussa. Gambia on Iso-Britannian entinen siirtomaa ja mm. koulupuvut, koulujärjestelmä ja englanti virallisena kielenä ovat siitä peruja. Äidinkielekseen gambialaiset puhuvat heimokieliä, kuten mandinkaa ja wolofia. Kuvassa oikealla lapset ovat leikkimässä. Laululeikit ja jalkapallon peluu ovat lapsille mieluisaa tekemistä. Leluilla leikkiminen on lapsille vierasta, vaikka he sitä harjoittelevatkin koulussa.

Pääsin osallistumaan kyläläisten arkeen ja elämää muuttaviin hetkiin. Olin mukana suremassa viisivuotiaan pienen tytön kuolemaa ja olin mukana vaatettamassa lapsia uusiin vaatteisiin, jotka he saivat rikkinäisten ja likaisten tilalle.

Olin mukana seuraamassa opetusta, pyyhin räkäisiä neniä, olin turvana ja lohdutin hädän hetkellä. Yksi osa harjoittelua oli tukea ja kehittää järjestön viestintää ja markkinointia, tätä tein Suomesta käsin ennen ja jälkeen Gambiassa olon.

Lisäksi olin mukana keräämässä Suomessa lahjoituksia Gambiaan. Kontti, johon tavaraa kerättiin, saapui perille minun Gambiassa oloni aikana, ja oli ilo jakaa kummien lähettämiä reppuja lapsille, sekä yleisesti lahjoituksia koko kylälle.

Kummitoiminta mahdollistaa esikoulun Mahmudan lapsille

Mahmudan Tulevaisuus ry toimii vapaaehtoisvoimin, palkkaa maksetaan kolmelle paikalliselle opettajalle ja yhdelle siivoojalle. Itse tapasin kummilapseni Hully Chamin ja pääsin tutustumaan hänen perheeseensä.

Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani tutustua tuohon pieneen tyttöön, jonka kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta jonka kanssa saimme viettää useita upeita hetkiä. Sain olla todistamassa myös muiden kummien vierailua koululla, kun he olivat tapaamassa omia kummilapsiaan.

Ensimmäinen kuva minusta ja kummilapsestani Hully Chamista. Kummeilla on mahdollista tulla Gambiaan tapaamaan kummilapsiaan.

Koulussa on tällä hetkellä 170 lasta, iältään 4—9 -vuotiaita. Lapset käyvät koulua aamu- ja iltapäivävuorossa. Kummimaksut mahdollistavat näiden lasten koulunkäynnin. Tälläkin hetkellä koulussa on joitakin kymmeniä lapsia vailla omaa kummia.

Maailma ei ole valmis, enkä minä

Puolitoista kuukautta Gambiassa toivat itselleni itsevarmuutta, rohkeutta ja valmiuksia kansainväliseen työhön.

“Gambiassa vietetty aika lisäsi ymmärrystäni siihen, kuinka maailma ei ole oikeudenmukainen, eikä se ole valmis.”

Tulevana yhteisöpedagogina toivon voivani myös jatkossa tehdä humanitääristä työtä. Tämä matka muutti omaa ajatteluani ja arvojani.

Olen luvannut itselleni, että tulen jatkossa entistä enemmän edistämään yhdenvertaisuutta, koski se sitten työtäni tai vapaa-aikaani, Suomessa tai maailmalla. Olen kiitollinen siitä, että opettajani Humakissa kannustivat minua lähtemään oppimaan Afrikan auringon alle.

Erityiskiitos opettajalleni Maarit Honkonen-Seppälälle, joka valoi minuun kipinän matkaan lähdöstä ja rohkaisi minua epävarmuuksien hetkillä.

Lisää tietoja järjestöstä ja kummiudesta Facebookista Mahmudan Tulevaisuus ry:n sivuilta https://www.facebook.com/Mahmudan-Tulevaisuus-ry-232557243955237/

Kuvassa on ensimmäinen ja ainoa nukke, jonka Mahmudan kylässä näin. Lapset kantoivat nukkea ja pehmoa selässään, kuten aikuiset vauvoja ja taaperoita, mallioppimista toiselta puolelta maailmaa.

Teksti: Anniina Ahlholm, yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelija Humakin Jyväskylän alueyksiköstä.
Kuvat: Anniina Ahlholm, ellei toisin mainita.

 

Rohkeasti kokemassa maailmaa – tulkkiopiskelijan kokemuksia Senegalista

“Onnekseni sujuva ranskankielen taito ei ollutkaan kynnyskysymys päästäkseni kahden viikon viestintäharjoitteluun Naatange Art La –hankkeessa”, toteaa viittomakielen tulkkiopiskelija Outi Varppee.

Outi kirjoittaa harjoittelumatkansa kokemuksista ja annista Senegalissa, Afrikan läntisimmässä valtiossa. Kirjoitus on osa Humakin “Opiskelijan silmin” -blogisarjaa.

Vaihto-opiskelu antaa mahdollisuuden ottaa kaiken irti opiskelusta

Matkani suuntautui Ulkoministeriön rahoittamaan ja Lasten ja nuorten säätiön organisoimaan kehitysyhteistyöhankkeeseen Dakariin, jossa pääkumppanijärjestönä toimii Synapse Center.

Humak toimii yhteistyössä Lasten ja nuorten säätiön toiminnassa monin tavoin, kuten tässä Taiteesta hyvinvointia -yrittäjyyskoulutuksessa. Humakilla on sopimus Lasten ja nuorten säätiön kanssa kahden opiskelijan lähettämisestä kahden viikon hanketyömatkalle Senegaliin joka vuosi.

Ensi vuonna on tarjolla hankematka vielä kahdelle opiskelijalle.

Mukaani matkalle lähti ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogi-opiskelija Sointu Condé, jolla on niinikään rautainen asiantuntemus Länsi-Afrikan sosiokulttuurisesta tilanteesta.

Paikallisina kulttuuri- ja kielitulkkeina toimivat kaksi yliopisto-opiskelijaa, Vanessa  ja Tanor, jotka hallitsivat niin puhutun wolofin kielen, jota tarvittiin kommunikoidessa paikallisten kanssa, kuin ranskan ja englannin kielenkin, joita tarvittiin käännöstöissä.

Tulkkiopiskelija harjoittelussa Senegalissa.
Vasemmalla viestintätehotiimi täynnä intoa: Vanessa, Sointu ,Tanor ja minä. Keskellä KUVAKOM-sovellus ladattuna Synapse Centerin johtajan Ciré Kanen puhelimeen. Oikealla ovat Senegalin vammaisten kattojärjestön HandiEcon toiminnasta vastaavat E. T. Diémé ja Y. N. Koné. Kuvat: Outi Varppee.

KUVAKOM-sovellukseen tutustuttiin innokkaasti

“Suuntaudun tulkkausalan opiskelussani kuurosokeisiin asiakkaisiin sekä monimuotoiseen tulkkaukseen erilaisille asiakasryhmille”, kuvaa Outi opintojaan.

Kuvako-hanke, Humakin kehittämä kuvakommunikaatiomenetelmä sekä sen KUVAKOM-sovellus oli juuri lanseerattu ennen matkaa.

Sainkin kunnian viedä tietoutta monelle paikalliselle sidosryhmän toimijalle. Esittelin sovellusta Synapse Centerin henkilökunnalle, La Factory -musiikkialan koulutusohjelmassa, Africulturban-graafiseen koulutusohjelmassa ja HandiEco-vammaisjärjestössä, jossa toteutetaan vaatetus- ja muotisuunnittelukoulutusohjelmaa. Siellä sovellusta ladattiin innostuneina useaan puhelimeen ja sitä tutkittiin suurella mielenkiinnolla myös kuuron käyttäjän toimesta.

SenCirk-sirkuskoulussa koulutetaan sirkusalan ammattilaisia kanadalaisen esittävän taiteen yrityksen Cirque du Soleilin Cirque du Monde  -sosiaalisen sirkuksen menetelmien mukaan. Tällä hetkellä siellä ei koulutustilanteen vuoksi ollut tarvetta sovellukselle.

Tapasin myös Suomen evankelis-luterilaisen lähetysseuran FELMin kehitysyhteistyökoordinaattorin. Hänen toimialueena on koko Länsi-Afrikka ja niinpä KUVAKOM tulee nyt tutuksi myös diakoniatyön kautta.

Yhteisöpedagogi opiskelija Senegalissa harjoittelussa.
Vasemmalla Sointu seuraa La Factoryn jammailua. Oikealla esimerkkejä HandiEcon koulutuksessa suunnitelluista vaatteista ja sisustuselementeistä. Kuvat: Outi Varppee.

Kokemuksien pohjalta pääsi arvioimaan hankkeen toteutumista

Nämä erilliset kymmenen kuukauden mittaiset taide- ja yrittäjyyskoulutusohjelmat tähtäävät haasteellisissa elämäntilanteissa ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten senegalilaisten integroitumiseen työelämään arvostettuina ja taitavina yrittäjinä. Kursseilla nuorille opetetaan myös kansalaiskasvatusta, ympäristötietoutta ja markkinointia.

Humakin opiskelijana ja harjoittelijana tehtäväni oli tutustua näihin neljään eri koulutusohjelmaan. Sain haastatella opiskelijoita ja jo valmistuneita nuoria. Arvioin kuulemani ja kokemani pohjalta hankkeen edistymistä ja toteutumista.

Soinnun kanssa olimme myös vastuussa dokumentaarisesta kuvamateriaalista ja viestinnästä. Materiaalia tullaan Suomessa käyttämään hankkeen tiedotuksessa.

Lue myös 24.10.2019 julkaistu uutinen Outin matkasta Senegaliin.

Hochschule Emden/Leer opiskelijat ihastuivat ruskan väreihin

Humakin yhteistyökoulu Hochschule Emden/Leerin opiskelijat ihastuivat Suomen ruskan väreihin ja nauttivat Nurmijärven luontopäivästä.

Viime huhtikuussa osa Humakin yhteisöpedagogi (AMK) -monimuoto-opiskelijoista pääsi opintomatkalle Saksan, Hochschule Emden/Leer yliopistoon. Tutustuimme tuolloin paikalliseen opiskeluun ja työmahdollisuuksiin yhteisöpedagogin näkökulmasta.

Lokakuussa saimme organisoida vastavierailun sosiaalialan opiskelijoille Helsingissä ja Nurmijärvellä.

Ruskan väriloisto ihastutti vieraitamme. Kuva: Milja Teräväinen.

Vastavierailun suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin keväällä. Opiskelijoiden toiveena oli päästä tutustumaan myös seikkailukasvatuksen opintoihin Nurmijärvellä.

Tutustumista Suomeen ja verkko-opiskeluun

Lokakuisena sunnuntaina menimme tulijoita vastaan lentokentälle. Iloisen jälleennäkemisen myötä saattelimme heidät hotelliin Helsinkiin.

Maanantai vietettiin Helsingin TKI-keskus Ilkan toimitiloissa perehtyen Suomen koulutusjärjestelmään ja Suomi-tietouteen. Iltapäivällä esittelimme verkkovalmennusalustoja, joilla me monimuoto-opiskelijat pääsääntöisesti opiskelemme.

Verkko-opinnot herättivät paljon keskustelua.

“Ilmaan jäi kysymys; olisiko verkko-oppimisjärjestelmä mahdollinen myös Saksassa?”

Iltapäivällä suunnattiin kohti Nurmijärven kampusta.

Nurmijärvellä vietimme mukavan yhteisen illan ihmissusipelin ja pizzan merkeissä.

Ihmissusi on roolipeli, joka sopii hyvin 10-20 hengen peliporukalle. Pelaajat istuvat aluksi rinkiin niin, että he pystyvät näkemään helposti toisensa. Pelinjohtaja jakaa pelaajien kesken laput, joille on kirjoitettu eri roolit (lappuja saman verran kuin pelaajia). Rooleja ei saa paljastaa muille pelaajille, mutta pelissä saa taktikoida, manipuloida ja käyttää puheenlahjoja tarpeittensa mukaisesta. “Peli oli tosi suosittu ja saksalaiset tunsivat pelin entuudestaan. He innostuivat pelaamaan sitä majapaikassaan joka ilta”, kertoo Tiina Haajanen.

Nurmijärvellä päivän suunnittelun ja toteutuksen hoitivat seikkailukasvatuksen opiskelijat.

Seikkailukasvatuksen opiskelijat olivat suunnitelleet monipuolisen ohjelman aamun joogahetkestä tulentekotyöpajaan ja erilaisia ryhmäaktiviteetteja pitkin päivää.

Illalla vieraat pääsivät osallistumaan ruuanlaittoon tulella ja saunomaan sekä uimaan hyytävän kylmässä järvessä.

“Nurmijärven luonto teki lähtemättömän vaikutuksen moniin opiskelijoihin.”

Muutama päättikin palata lomailemaan Nurmijärven kauniisiin maisemiin.

Tulentekotyöpajassa opittiin erätaitoja. Kuva: Tiina Haajanen.

Helsingissä tutustuttiin palvelutoimintaan

Nurmijärvellä vietettyjen aktiviteettien jälkeen vuorossa olivat kaksi päivää Helsingissä.

Helsingissä vieraat tutustuivat Allianssin toimintaan ja “poikien taloon”. Vierailuiden jälkeen vuorossa oli illallinen.

Loppuillasta halukkaille esiteltiin Helsingin yöelämää. Helsingin melko kallis hintataso yllätti ja vauhditti opiskelijat hyvissä ajoin nukkumaan.

Seuraavana aamuna opiskelijat pääsivät tutustumaan HNMKY:n toimintaan ja tiloihin Vuorikadulla.

Iltapäivällä opiskelijoille toimintaansa esitteli Hietaniemenkadun palvelukeskus. Palvelukeskuksen tutustumiskierroksen jälkeen opiskelijat saivat tutustua omatoimisesti Helsingin nähtävyyksiin ja tehdä tuliaisostokset.

Vierailukohteet herättivät paljon keskustelua ja vertailua siihen, kuinka asiat hoidetaan Saksassa.

Viimeisenä iltana vietimme yhteisen arviointi hetken Oodissa ja osallistujat saivat todistuksen osallistumisestaan Humakin järjestämälle opintoviikolle.

Ryhmä tutustui Oodiin Helsingissä. Kuva: Tiina Haajanen.

“Vieraileville opiskelijoille jäivät mieleen erityisesti kaunis luonto ja mielenkiintoiset vierailukohteet.”

Saimme vierailijoilta kiitosta muun muassa järjestelyiden toimivuudesta ja hyvästä opastuksesta.

Meille Humakin opiskelijoille, jotka ohjelman organisoimme ja toimimme päävastuussa järjestelyistä, jäivät mieleen mielenkiintoiset keskustelut sekä lehtoreiden että opiskelijoiden kanssa.

Saimme tästä projektista myös mahtavaa kokemusta ja tietotaitoa järjestää tulevaisuudessa kansainvälisiä vierailuita mahdollisesti myös työelämässä.

Teksti ja kuvat: Humakin monimuodon toisen vuoden yhteisöpedagogi (AMK) – opiskelija Tiina Haajanen. Toimittanut tekstin pohjalta Marika Stam.
Pääkuva: Milja Teräväinen.

Viittomakieltä Ranskassa

Tulkkiopinnoissa ajatukset vaihtoon lähtemisestä tulevat ajankohtaiseksi tyypillisesti toisen opintovuoden syksyllä. Visuaalinen maailma on avautunut ja viitotun kielen taito on usein sillä tasolla, että kansainväliset ympyrät ja uuden viittomakielen opetteleminen ovat mahdollisia. Jos usean kuukauden poissaolo Suomesta ei ole kuitenkaan toteutettavissa, muiden maiden tuulia voi päästä aistimaan muutenkin ja lyhemmätkin reissut voi opinnollistaa.

“Pääsin nojatuolimatkailemaan heinäkuussa, kun seurasin tulkkiopiskelija Suvi Tynkkysen kuukauden mittaista matkaa Etelä-Ranskassa”, kuvaa lehtori Karoliina Miettinen opiskelijansa opintomatkaraportointia.

Matkaa edelsi yhteinen suunnittelu ”Tutustuminen muihin viitottuihin kieliin” -opintojakson sisällöistä sekä Suvin oma valmistautuminen ja perehtyminen kansainväliseen viittomiseen sekä Clin D’oeil -festivaaliin.

Annetaan Suvin kertoa itse lisää:

“Olen 3. vuoden tulkkiopiskelija ja viime talvena havahduin; lähestyn 30:tä ikävuotta ja mitäpä tässä nyt sitten tekisi!”

Tämä kriisintunne päättyi lopulta siihen, että päätin lähteä Ranskaan kuukaudeksi. Jotta matkasta saisi vielä repäisevämmän, päätin liittää matkan opiskeluihini.

Mitä sitten tein Ranskassa?

“Ranskan matka inspiroi tulevaa tulkin ammattia kohti”, kertoo Suvi Tynkkynen.

Tarkoitukseni oli viettää koko heinäkuu Ranskassa kahden viittomakielisen ystäväni luona.

Matka oli ”lomamatka”, mutta koska vietin neljä viikkoa täysin viittomakielisessä ympäristössä, oli luontevaa opinnollistaa matka osittain.

Onnekseni matkasta ja sen ideasta innostuttiin koululla. Rakentamalla matkan ympärille hyvän opintokokonaisuuden, sain suoritettua viisi opintopistettä.

“Matkan tarkoitus oli kehittää omaa visuaalista hahmotuskykyä, sekä opetella kansainvälistä viittomista ja ranskalaista viittomakieltä.”

Pidin matkan ajan viitottua blogia (https://signinginfrance.blogspot.com/).

Kuurojen kansainväliset festivaalit

Ajoitin matkan heinäkuulle, koska 4.-7. heinäkuuta Reimsissä järjestettiin Clin D’oeil festivaalit eli kuurojen kansainväliset festivaalit. Matka alkoi siis suoraan yli 20 000 viittovan ihmisen joukossa, joista vain pieni osa osasi suomalaista viittomakieltä.

Suomalainen Teatteri Totti kuurojen festivaaleilla. Kuva Suvi Tynkkynen.

Luonnollisesti olin aluksi täysin ulalla; en pysynyt keskusteluissa mukana ja silmät väsyivät nopeasti. Onneksi ystäväni auttoivat paljon.

He tulkkasivat minulle ja antoivat vinkkejä siitä, kuinka voin keskustella henkilön kanssa, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä.

“Ja lopulta onnistumisen tunteita tulikin!”

Festivaalit olivat aivan mahtavat. Festivaalit koostuivat erilaisista esityksistä, näytelmistä, stand-upista, musiikista. Kuurojen maailmasta löytyy paljon viittomakielisiä artisteja ja esiintyjiä, joilla on monenlaista osaamista.

Myös Signmark veti hienon keikan viittomakielellä. Kuva Suvi Tynkkynen.

“Pakko” on voimakkain tapa oppia

Festivaalien jälkeen ajoimme Toulouseen, jossa ystäväni asuvat, ja jossa vietin loput 3 viikkoa. Meillä ei ollut mitään ihmeellisiä suunnitelmia, muuta kuin lomailla.

Heidän ystäväpiiri koostui monista kuuroista, joita tapasimme paljon. Oli todella hämmentävää yrittää keskustella ihmisen kanssa, jonka kanssa en jakanut minkäänlaista yhteistä kieltä.

Itse en osaa ranskaa, eikä moni heistä ymmärtänyt englantia, joten kirjoittaminenkaan ei auttanut. Tilanne pakotti etsimään keinoja, kuinka tuoda oma asia ilmi. Pikkuhiljaa kommunikointi alkoi sujua.

Toulouse on varsinainen kuurojen kaupunki.

“Suosittu kuurojen perustama yritys L’Oreille Cassée Tapas Bar & Restaurant on paikka, jossa viittomakieli kukoistaa asiakaspalvelussa.”

Kuulevat asiakkaat ovat myös tervetulleita, mutta paikka toimii visuaalisen kulttuurin ehdoilla.

L’Oreille Cassée Tapas Bar & Restaurant -menun takapuoli kertoo kuinka kuurojen kanssa voi kommunikoida. Kuva Suvi Tynkkynen.

Toinen mielenkiintoinen paikka oli kirjakauppa Louï-Lire, jossa on tarjolla paljon erilaista viittomakielistä materiaalia.

Oman viittomisen kehittyminen

Mitä opin, kuinka viittomiseni sitten kehittyi?

Visuaalinen hahmotuskykyni kehittyi todella paljon. Pystyn hahmottamaan erilaisia visuaalisia viittomia ja eleitä, kun ennen tarvitsen suomen kielen siihen tueksi. Osaan poimia kansainvälisiä tai ranskalaisia viittomia, vaikka en itse tuota sujuvaa viittomista näiden pohjalta.

“Kaiken kaikkiaan kykenen keskustelemaan henkilön kanssa, jonka kanssa meillä ei ole yhteistä kieltä. Ja tämä oli matkan tärkein tavoite.”

Suosittelen tämänkaltaista matkaa kaikille, joita ei kiinnosta vaihtoon lähtö tai se ei ole mahdollista. Sain matkasta paljon irti, kun tarkoitus ei ollut ainoastaan opiskella tietyin määritelmin.

Minulla ei ollut stressiä siitä, mitä minun pitää tehdä ja milloin, kun sain itse määritellä matkan tarkoituksen ja vaikuttaa opintojakson sisältöihin ja toteutukseen. Sain ottaa omat askeleeni, kehittyä omaan tahtiin ja päättää omat keinoni.

Matka oli tietyllä tapaa rankka, mutta opettava. Koen saaneeni todella paljon ”jotakin ekstraa” omaan opiskeluuni.

Tällä valjakolla painoimme Ranskassa eteenpäin ja heille kuuluu myös iso kiitos matkan onnistumisesta. Kuva Suvi Tynkkynen.

Kirjoittaja: Karoliina Miettinen, FM, viittomakielen lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Kirjoittaja: Suvi Tynkkynen, tulkkiopiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Kansainvälinen yhteisöpedagogi – opiskelijan kokemuksia katulapsityöstä Boliviassa

”Odotukseni olivat korkealla, mutta ne ylittyivät selkeästi.”

Kansainväliset kokemukset opintojen aikana syventävät yhteisöpedagogin ammattitaitoa ja tuovat arvokasta osaamista opiskelijalle. Miten muualla maailmassa tehdään nuorisotyötä? Minkälaisia haasteita yhteisöpedagogin työkentällä on muualla Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella ja miten ne on ratkaistu? Minkälaisia hyviä käytäntöjä Suomesta voisi viedä muualle tai muualta tuoda Suomeen? Näihin kysymyksiin löytyy vastauksia kansainvälisessä harjoittelussa tai korkeakouluvaihdossa. Opintojen suorittaminen kansainvälisessä ympäristössä on etuoikeus, jonka antia ei mitata vain opintopistemäärissä.

Humakin yhteisöpedagogiopiskelija Aarni Lehto suoritti kehittävän harjoittelun Boliviassa. Hän työskenteli Fundación Estrellas en la Calle (FEC) -järjestön Coyera -projektissa, joka tukee katulapsia ja -nuoria. Lehdon kokemukset katutyöstä olivat rankkoja, mutta opettavaisia. Lehto valmistuu yhteisöpedagogiksi, jolla on kansainvälisen kokemuksensa ansiosta paljon annettavaa ja avara näkemys kansainvälisestä nuorisotyöstä.

Harjoitteluni katulapsityössä Boliviassa

Minulla oli ollut jo pitkään unelma katulasten auttamisesta Latinalaisessa Amerikassa, kun kuulin mahdollisuudesta lähteä suorittamaan opintoja ulkomailla ja päätin tarttua tilaisuuteen.

Nuoret haetaan avolava -autolla alueiltaan yhteisiin aktiviteetteihin sovittuina päivinä. Tässä ryhmä “Rieles”. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Löysin harjoittelupaikan Humakin verkostojen kautta Boliviasta, Cochabamban kaupungista, jossa toimii voittoa tavoittelematon järjestö FEC. Jo vuodesta 2005 FEC on auttanut Cochabambassa ja viereisessä Quillacollon kaupungissa lapsia, nuoria ja perheitä, jotka asuvat kadulla tai jotka elävät korkeassa sosioekonomisessa riskissä köyhyyden takia.

Järjestössä työskentelee yhteensä noin 25 työntekijää ja 10 vapaaehtoista ja harjoittelijaa. Järjestön toimintaa rahoitetaan pääsääntöisesti Euroopasta tulevina avustuksina.

Järjestön henkilökunta tarjosi minulle mahdollisuutta suorittaa harjoitteluni kolmessa eri projektissa ja toiminnossa eli Coyerassa, Wiñanassa ja Fenixissä.

Coyera-projektin nimi tulee paikallisesta ketšuan murteesta ja se tarkoittaa kaveria. Coyerassa monialainen työryhmä jalkautuu kadulle ja käyttää erilaisia osallistavia menetelmiä, jotta katulapset ja -nuoret saadaan mukaan toimintoihin. Näiden aktiviteettien tarkoitus on auttaa, motivoida ja osallistaa asiakkaita eri alueilla.

Coyera- projektissa käytetään muun muassa taidelähtöisiä menetelmiä kadulla elävien kanssa. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Wiñana-toimintaa on tehty noin 10 vuotta ja sen tarkoitus on tukea katulapsityötä. Wiñanassa seurataan kadulta pois päässeiden elämää ja tuetaan heitä työelämässä ja opinnoissa. Nämä asiakkaat tarvitsevat elämälleen suuntaviivan näyttäjiä ja henkilökohtaista neuvontaa, jotta he eivät joutuisi uudelleen kadulle.

Näin ollen Coyerassa työskentelevät sosiaalityöntekijät ja psykologit tekevät kotikäyntejä Wiñana-asiakkaiden luo. Noin kerran kahdessa kuukaudessa järjestetään yhteistä toimintaa, johon saavat osallistua kaikki Wiñana-projektin asiakkaat. Samalla osallistujille tarjotaan lounas. (FEC 2015b; FEC 2018a.)

Fundación Estrellas en la Callen kolmas projekti Fenix keskittyy ennaltaehkäisevään työhön ja korkeassa sosioekonomisessa riskissä eläviin lapsiin ja nuoriin. Sen toiminta aloitettiin jo vuosi järjestön perustamisen jälkeen eli 13 vuotta sitten.

“Fenixin asiakaskunnan ikäjakauma on 2–18-vuotta ja projektin tarkoitus on luoda näille lapsille mielekästä päivätoimintaa.”

Fenixissä käyvien lasten perheissä esiintyy usein perheväkivaltaa ja kohderyhmä on haavoittuvainen. Erona Coyera-projektiin on Fenixissä se, että tämän toiminta rajoittuu fyysisesti yhteen paikkaan, jota kutsutaan Intikanchay-taloksi (ketšuaksi loistava aurinko).

Katulapsityö Cochabambassa

Tapasin katulapsityössä paljon erilaisia lapsia ja nuoria, joista osa jäi vahvasti mieleeni.

Joillekin tapaamilleni lapsille ja nuorille tuotti hankaluuksia välittää kiintymyksen tunteita. Asiakkaisiin oli joko hyvin vaikeaa saada kontaktia, mutta kun yhteys saatiin luotua, oltiinkin hyvin nopeasti hyvin kiintyneistä.

“Erityisesti minuun kiintyi Durazno-niminen poika.”

Durazno (suom. Persikka) oli 16-vuotias. Tapasin hänet ensimmäisellä työviikollani. Otti hieman aikaa ja vaivaa ymmärtää pojan puhetta, sillä hän ei artikuloinut kovin selkeästi. Huono artikulaatio oli yleinen haaste minun ja katulasten välisessä kommunikaatiossa ensimmäisen kuukauden aikana. Varsinkin liimaa ja bensiiniä imppaavat sekä alkoholia käyttävät katulapset puhuivat hyvin epäselvästi.

Sain Duraznon kanssa yhteyden toisella tapaamiskerralla. Siitä lähtien hän kyseli aina seuraavaa tapaamisaikaamme. Hänen äitinsä oli kuollut traagisesti vuonna 2015 ja hän oli joutunut siskonsa, Carolan kanssa kadulle sillä heidän isänsä oli vankilassa istumassa pitkää tuomiota. Keskustelimme hänen mieltään askarruttavista asioista, pelasimme jalkapalloa, nauroimme ja opetin hänelle joitain suomen kielen sanoja.

Kerroin hänelle, että lähden takaisin Suomeen vuoden lopussa. Se oli hänelle hieman vaikea pala sulatettavaksi, mutta hän pystyi elämään sen kanssa. 14. marraskuuta kuulin hyvin surullisen uutisen. Durazno oli tapettu edellisenä yönä.

Cochabambassa on yli 500 kadulla asuvaa lasta ja nuorta. Yleensä katulapset ovat jakautuneet pieniin ryhmiin kavereidensa tai perheenjäseniensä kanssa. Näissä ryhmissä vallitsee oma hierarkia ja kirjoittamattomat säännöt ja yleensä myös keskinäinen kunnioitus.

Cochabamban katulasten pääasialliset työtehtävät ovat auton ikkunoiden pesu liikennevaloissa, trufitaksien reittien kuuluttaminen ja kengänkiillotus kadulla. Joidenkin on varastettava henkensä pitimiksi, vaikka se ei ole kenellekään mieluisa vaihtoehto. Tämän lisäksi osa katulapsista ja -nuorista käy huumekauppaa. Laiton toiminta on kadulla eläjillekin vaikeaa, mutta pakon edessä, muiden vaihtoehtojen loppuessa on turvauduttava kyseenalaisiin keinoihin. (VPlat 2012, 8-9.)

Fundación Estrellas en la Calle tekee myös vaikuttamistyötä. Lokakuussa 2018 järjestettiin marssi huumeiden käyttöä ja perheväkivaltaa vastaan sekä lasten oikeuksien puolesta. Kuva: Vinzenz Janssen.

Kaduille päädytään useista syistä

Harjoittelussani opin, että katulapsiksi ajaudutaan erilaisista syistä. Kadulla täysin elävät lapset ovat orpoja tai vanhempiensa hylkäämiä lapsia. Nämä lapset kamppailevat joka päivä elääkseen, löytääkseen ruokaa ja suojaa. Tämä katulapsityyppi lienee mediassakin tunnetuin.

Yksi ryhmä on sellaiset lapset, jotka vierailevat säännöllisesti perheensä luona ja viettää vain päivät kadulla. Sukupuoli voi vaikuttaa katulapsien tilanteeseen. Tyttöjä hylätään harvemmin, sillä heidän oletetaan hoitavan perheen arkea. Kadulla elävät tytöt joutuvat pois kadulta esimerkiksi kotiapulaisiksi tai seksityöntekijöiksi. (Unesco 2017.)

Yleisemmät kadulle joutumisen syyt tässä Cochabamban eli ikuisen kevään kaupungissa ovat hylkääminen, vanhempien kuolema, perheväkivalta ja lasten hyväksikäyttö.

“Kunnalliset lastensuojelutahot ovat Cochabambassa periaatteessa olemassa, mutta niiden toiminnan vaikutus on olematon.”

Bolivian lain mukaan lapsi saa aloittaa työnteon jo 10 vuoden iässä ja se näkyy välillisesti lasten koulutuksen puutteena. Katulapsille tilanne on entistä pahempi. Osa katulapsista ei ole saanut juuri minkäänlaista koulutusta.

“Koulutuksen puuttuminen tekee katuelämästä siirtymisen todella vaikeaksi.”(CEHM 2018; VPlat 2012; 8-9.)

Useat katulapset Cochabambassa imppaavat liimaa, bensiiniä ja/tai lakkaa. Myös muita huumeita käytetään laajasti. Työskennellessäni Cochabamban katulasten kanssa, huomasin heillä eritasoisia, mutta selkeitä haasteita kognitiivisessa kehityksessä. Mukana oli muun muassa ikäisiäni asiakkaita, joille sanaristikon tai väritystehtävän teko tuotti vaikeuksia.

Keskinäistä luottamusta nostetaan esimerkiksi nojautumisharjoitteilla. Katulasten ja -nuorten on hyvin tärkeää puhaltaa yhteen hiileen selviytyäkseen. Kuva: Aarni Lehto arkisto.

Harjoittelu katulapsityössä oli kasvunpaikka

Fundación Estrellas en la Calle oli hyvä harjoittelupaikka ulkomaanvaihdossa tapahtuvalle kehittävälle harjoittelulle. Vaikkakin alussa tunsin oloni ulkopuoliseksi ja yksin jätetyksi, vapaaehtoisten ja harjottelijoiden esimies, Alejandro piti minusta hyvää huolta.

Pikkuhiljaa myös muut järjestön työntekijät saivat minun kanssa paremman yhteyden. Työyhteisö järjestössä ja sen molemmissa ohjelmissa oli erittäin hyvää ja vakinaiset työntekijät puhuivatkin jonkinlaisesta perheestä.

Harjoittelun onnistumista paransi myös se, että osasin espanjaa jo jonkin verran harjoittelun alkaessa. Neljä kuukautta espanjankielisessä ympäristössä kehitti kielitaitoani huimasti.

Työkulttuuri Boliviassa oli hyvin erilainen kuin Suomessa.

“Itseohjautuvuus ja vastuun ottaminen oli jokapäiväisen työn peruspilareita. Ilman niitä työn teosta ei olisi tullut mitään.”

Ammatillinen kasvuni oli todella voimakasta ensimmäisestä päivästä lähtien ja tietoisesti suunnittelin ja arvoin sitä kompetenssiperusteisesti sekä osoitin osaamistani käytännössä joka työpäivä. Minun oli käytettävä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitojani työyhteisössämme, muun muassa keskustelutilanteissa.

Työskennellessämme katulasten kanssa minun tuli soveltaa ammattieettisiä periaatteita, sillä asiakkaidemme kohtalot ja elämäntilanteet olivat hyvinkin rankkoja ja haavoittavia.

Tämä koko harjoittelu oli käytännössä kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämistä. Työskentely- ja arkikielemme oli espanja. Kulttuuri oli etelä-amerikkalainen machokulttuuri.

Aika ajoin olin henkisesti hyvin rikki ja heikkona, mutta koin samalla kiitollisuutta siitä, sillä sitä lähdinkin hakemaan. Palasin koti-Suomeen vahvempana ja itsevarmempana kuin ikinä aiemmin.

Fundación Estrellas en la Calle oli erittäin hyvä harjoittelupaikka. Harjoitteluni Boliviassa otti paljon, mutta antoi moninkertaisesti enemmän. Odotukseni olivat korkealla, mutta ne ylittyivät selkeästi.

Ryhmäkoot vaihtelevat noin 8 ja 25 nuoren välillä. Tässä ohjaajia ja osa ryhmästä “Estadio”. Kuva: Edgar Espinoza.

Suosittelen FECiä kaikille espanjaa osaaville ja asiasta kiinnostuneille yhteisöpedagogi-opiskelijolle toiseksi tai kolmanneksi harjoitteluksi. Haluan vielä kiittää Alejandroa välittämisestä, huolenpidosta ja ammatillisesta tuesta!

Teksti: Aarni Lehto, Satu Riikonen

LÄHTEET
CEHM 2018. Haastattelu Centro Hermano Manolo -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. 11.09.2018.
FEC 2018a. Haastattelu Coyera-Wiñana -projektista 28.09.2018. Haastateltavat: Alejandro Revollo Montecinos & Mario Padro Surita. Haastattelija: Aarni Lehto.
FEC 2018b. Perehdytys vapaaehtoisille ja korkeakouluharjoittelijoille 20.09.2018. Perehdyttäjä: Alejandro Montecinos Revollo.
FEC 2015a. Fundación Estrellas en la Calle, Quiénes somos. http://www.estrellasenlacalle.com/about.html (Viitattu 14.01.2019)
FEC 2015b. Fundación Estrellas en la Calle, Programas y proyectos. http://www.estrellasenlacalle.com/projects.html (Viitattu 15.01.2019)
WHUnesco 2017. Unesco, Social and human sciences, street children. http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/fight-against-discrimination/education-of-children-in-need/street-children/ (viitattu 18.01.2019)
VPlat 2008. Voces para Latinoamérica. Perfil de los NASC inhaladores en Lima. Valladolid, Espanja. Viitattu 23.01.2019
VPlat 2012. Voces para Latinoamérica. II Estudio NAJSC CBBA – Perfil motivacional de los adolescentes y jóvenes de 15 a 21 años en situación de calle 2012. Valladolid, Espanja. Viitattu 21.01.2019

Ensimmäinen yhteisöpedagogi harjoittelussa Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä

Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Tiina Savolainen löysi harjoitteluaan varten sairaalasta ja metsästä ympäristöt soveltaa yhteisöpedagogin taitojaan. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sairaanhoidon metelmin sai tuekseen yhteisöpedagogin näkökulman ennaltaehkäisevästä ja aktivoivasta työotteesta. Lue Tiinan Opiskelijan silmin -blogi harjoittelusta ja saaduista kokemuksista.

Tarvitsin kevääksi harjoittelupaikan. Mielenkiinnon kohteinani olivat luonto, liikunta ja hyvinvoinnin tukeminen sekä harjoitteluni tavoitteena olevat kehittämistehtävät.

Sain vinkin Meijän polun nettisivuille. Sivuilta selvisi, että kyseessä on keskisuomalaisten kansanterveyden ja hyvinvoinnin edistämisliike, jossa toimitaan liikunnan, levon, luonnon ja yhteisöllisyyden parissa. “Hmm”, kaikki ovat teemoja, joista olen kiinnostunut, ja joiden parissa haluaisin työskennellä tulevaisuudessa. Tuo kuulostaa ihan minun jutultani!

Luonnolla on monia todennettuja hyvinvointi vaikutuksia. Luontoaltistus muun muassa alentaa verenpainetta, laskee sykettä ja vähentää stressihormonien eritystä. (Kuva: Tiina Savolainen)

Sairaalan mäellä itse asiaan

Sovin tapaamisen sairaalan mäelle.

Mutta mihin oikeastaan olen menossa ja ketä tapaamaan? Miten Keski-Suomen sairaanhoitopiiri liittyy Meijän polkuun?

Googlaamalla selvitin, että olin sopinut tapaamisen kehittäjäylilääkäri ja työelämäprofessori Pirjo Mustosen, kliininen asiantuntijafysioterapeutti Liisa Lumiahon ja terveyden edistämisen suunnittelija Susanna Mutasen kanssa.

Tapaamisen aiheina olivat terveysmetsä sekä OLKA-koordinoitu järjestö ja vapaaehtoistoiminta sairaalassa. Mielenkiintoisia aiheita ja huikeita ammattilaisia. Totta kai olen mukana!

Tiina Savolainen metsässä. Tämä harjoittelu “meni ihan metsään”, kirjaimellisesti. (Kuva: Merja Astikainen)

Mitä yhteisöpedagogilla on antaa sairaalalle?

Ymmärränkö mistä tapaamisessa puhutaan, vielä ilman perinteistä terveydenhoitoalan koulutusta? Entä osaanko antaa jotain omasta osaamisestani ja näkökulmastani myös muille?

Yhteisöpedagogina katson terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä ennaltaehkäisevän ja aktivoivan työotteen kautta, en sairauksien hoidon näkökulmasta.

Yhteisöpedagogin kompetensseina minulla on yhteisöllinen, pedagoginen, yhteiskunnallinen ja kehittämisosaaminen. Oma kiinnostukseni on tutkimukseen perustuvassa toiminnassa, jolla on vaikuttavuusnäyttöä.

Sipoossa kehitetty terveysmetsätoiminta ja HUS:in ja EYJ:n kehittämä valtakunnallinen OLKA toiminta liittyvät vahvasti ennaltaehkäisevään ja aktivoivaan terveydenedistämistyöhön. Molemmista löytyy tutkimuksin osoitettuja hyötyjä ja vahva kehittämistyön näkökulma. Eiköhän yhteisöpedagogi pärjää.

OLKA Jyväskylän toiminnassa tapahtui paljon

Suoritin kaksi harjoittelua samassa paikassa Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä. Harjoitteluni laajuus oli yhteensä 25 opintopistettä eli lähes neljä kuukautta.

Alkuaika kului tutustuessa uuteen paikkaan ja uuteen ympäristöön. Parin viikon päästä osasin jo kulkea sairaalan alueella eksymättä. Myöhemmin opastin OLKA vapaaehtoisia tutustumaan sairaalan alueeseen ja kävin kertomassa osastojen henkilökunnalle OLKA toiminnasta.

Pääsin mukaan vapaaehtoisten perehdytykseen ja kehittämään OLKA-toimintaa Jyväskylässä. Kevään aikana OLKA Jyväskylän toiminnassa aloitti uusi toiminnankehittäjä. Tämän uuden resurssin myötä OLKA toimintaa voitiin Jyväskylässä laajentaa sairaalan lisäksi Kansalaistoiminnankeskus Mataralle.

Sain olla mukana toteuttamassa ja kehittämässä toiminnan viestintää. Tein nettisivujen sisällöntuotantoa, haastattelin ja kirjoitin vapaaehtoisen tarinan sekä osallistuin viestintäsuunnitelman tekoon.

Ensimmäiset terveysmetsäretket Keski-Suomessa

Suurempi osa ajastani meni terveysmetsäaiheen parissa.

Sipoossa terveyskeskuslääkäri on määrännyt potilaita Terveysmetsä käynneille jo usean vuoden ajan. THL on tehnyt tutkimusta retkien vaikuttavuudesta. Tulokset ovat olleet lupaavia.

Terveysmetsä -hankkeessa kehitettiin toimintamalli, jossa potilaat osallistuvat terveyttä edistäville metsäretkisarjoille. Toimintamallia kehittämässä olleet Luonnontie Oy:n Adela Pajunen ja Marko Leppänen kouluttivat myös ensimmäiset Keskisuomalaiset terveysmetsäoppaat.

Meijän polun järjestämän ja Keski-Suomen hyvinvointi verkoston KeHOn rahoittaman Keski-Suomen Terveysmetsä -opaskoulutuksen tavoitteena oli koota luonnosta ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneita ihmisiä mahdollisimman laajasti koko Keski-Suomen alueelta niin järjestö-, yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta.

Vastuullani oli opaskoulutuksen käytännönjärjestelyt, kuten mainosten teko, ilmoittautumiset, yhteydenpito kouluttajien, Meijän polun verkoston ja koulutettavien välillä sekä jälkitiedotus.

Terveysmetsä -opaskoulutus jalkautui aitoihin olosuhteisiin. (Kuvat: Liisa Lumiaho)

Harjoittelun opit hyödyksi

Terveysmetsäkoulutus oli antoisa kokemus.

Harjoitteluni lopuksi suunnittelin ja toteutin saamieni oppien mukaan Terveysmetsäretken Keuruun terveyskeskuksen hyvinvointiryhmälle. Pitkä harjoitteluni mahdollisti koulutuksen järjestämisen kokonaisuudessa alusta loppuun asti, mikä oli kaikkinensa hieno oppimiskokemus.

Keskisuomalaisen terveysmetsän hahmottelua jatkan vielä opinnäytetyössäni. Kerään tietoa ensimmäisistä Keski-Suomessa toteutetuista terveysmetsäretkistä, analysoin mahdollisia terveysmetsäkohteita ja retkien vaikuttavuutta.

Mihin ja miksi terveysmetsäoppaita tarvitaan ja missä Keski-Suomessa on terveysmetsätoiminnalle sopivia luontokohteita? Tulen tutkimaan näitä asioita opinnäytetyössäni.

Muistiinpanoja kertyy. Keski-Suomen Terveysmetsä -opaskoulutus oli tiivis paketti käytäntö ja teoriaa. (Kuvat: Liisa Lumiaho)

Innovatiivinen ja innostunut työyhteisö otti yhteisöpedagogin lämpimästi vastaan

Harjoitteluni aikana kaikki ottivat uudenlaiselta koulutustaustalta tulevan yhteisöpedagogiopiskelijan avoimesti ja lämpimästi vastaan. Niin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon kehittämisyksikössä kuin Meijän polun monialaisessa asiantuntijaverkostossa.

Sain kokea olevani osa innovatiivista, innostunutta ja aktiivista työyhteisöä ja verkostoa.

Pääsin mukaan monenlaisiin tehtäviin, tapaamisiin ja seminaareihin, kuten Meijän polun hyvinvointi ChatBotin kehittelyyn, tulevaisuus- ja osallisuusfoorumeihin sekä Luonto lisää liikettä -hankkeen päätösseminaariin.

Harjoittelun alku oli jännittävä. En ihan tiennyt, mihin olen ryhtymässä. Tavoitteenani oli, että saisin hyviä eväitä uudelle uralleni tulevana yhteisöpedagogina, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ammattilaisena. Tavoitteet täyttyivät.

Lämmin kiitos osoittamastanne luottamuksesta harjoitteluni ohjaajille Pirjo Mustoselle, Liisa Lumiaholle ja Susanna Mutaselle sekä Meijän polun koko ydinryhmälle. Kiitos myös KeHOn päällikölle, Meijän polun luontoaktiiville Janne Laitiselle, että otit innokkaan opiskelijan moneen mukaan. Kiitokset työhuoneiden lainaamisesta koko perusterveydenhuollon kehittämisyksikölle. Kiitos yhteistyöstä OLKA toiminnan kehittäjä Niina Kankare-Anttilalle. Oli ilo ja kunnia työskennellä teidän kaikkien kanssanne.

Kirjoittaja: Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Tiina Savolainen

Lisää aiheista:

Samulin reissun päätös

Kolmannessa Tansanian-blogissaan yhteisöpedagogiopiskelija Samuli Hentunen kokoaa yhteen kokemaansa.

Odottelen jatkolentoa Istanbulin kentällä ja selailin edellisiä blogeja ja kuvia menneeltä neljän kuukauden ajalta. Tuntuu tosi oudolta, että reissu on nyt käytännössä ohi ja harjoittelu Tansaniassa takanapäin! Paljon jäi hienoja muistoja ja uusia tuttavuuksia.

Tehama-projekti eteni kouluilla ihan mukavasti. Se saatiin päätökseen vaikkakin vähän haikein mielin. Monet opettajista kyselivät jo mahdollisuudesta jatkaa ja voisiko koneita lainata kouluille ennen kuin saadaan joku jatkamaan itse ohjelmaa. Myös muualla tapaamani opettajat kyselivät josko myös heidän koulunsa voisi osallistua.

Ohjelman sisältöäi tuli muokata aika rankasti tuntien edetessä ja osaamistason selventyessä. Ilman osanottajien aiempaa kokemusta koneen käytöstä, olisi ollutkin melkein mahdoton käydä kaikkia alun perin suunniteltuja asioita läpi annetussa lyhyessä ajassa.

Paljon keskityimme koneen käyttämiseen. Emme perehtyneet varsinaisesti minkään ohjelmien käyttöön. Hiiren käyttäminen vaati paljon harjoittelua, Samoin  näppäimistöön totuttelu vei aikaa. Nopeasti lapset kyllä oppivat asiat ja suurinn ongelma onkin se, ettei konetta ei pääse käyttämään vapaa-ajalla missään,  Näin opitut asiaa tuppaavat helposti unohtumaan.

Viimeisen viikon vietin Dar Es Salaamissa isäntäperheen luona. Perheen isä on perustanut Star of hope nimisen yhdistyksen vuonna 2011. Hän avustaa ja kouluttaa mm. työpajoja järjestämällä. Hän myös isännöi monesti opiskelijaryhmiä esimerkiksi Yhdysvalloista.

Seuraavana vuorossa olisi nuorisokeskuksen rakentaminen, joka tarjoaisi alueen nuorille koulutusta, tukea työllistymiseen sekä paikan vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin. Luvat ja piirustukset rakennukselle ovat jo valmiina odottamassa. Seuraavaksi on tarkoitus hankkia yhteistyökumppaneita ja suunnitella toimintaa.

Star of hope tarjoaa enemmän kuin mielellään harjoittelupaikan opiskelijalle/opiskelijoille! Luvassa on varmasti yhteisöpedagogille sopivia haasteita!

Ulkomaille lähtemistä suunnitteleville ja muillekin voin lämpimästi suositella käyttämään opiskeluaikaa kansainvälistymiseen! Työharjoittelun suorittaminen ulkomailla antaa todella paljon lisäarvoa omalle ammatilliselle kehittymiselle ja näyttää varmasti hyvältä myös tulevaisuuden työnhaussa. Opiskeluaika onkin ehkä helpoin tapa hakea tuota kokemusta, kun ei tarvitse samalla tavalla miettiä sen mahdollistamista, kuin sitten työelämässä ollessa.

Teksti ja kuvat: Samuli Hentunen